EUROOPAN JUDEOFOBIA.
Euroopan valtioiden suhtautuminen Israeliin suhteessa arabimaihin on tullut lisääntyvässä määrin niiden ihmisten huomion kohteeksi, jotka huolestuneina seuraavat Israelin taistelua olemassa olostaan vihamielisessä ympäristössä, jonka ilmeisenä tarkoituksena on Israelin tuhoaminen.
Asiaa ovat tarkastelleet tutkijat ja kirjailijat, joista kahden mielipiteitä esittelen seuraavassa.
Espanjan Kataloniasta kotoisin oleva Pilar Rahola, entinen feministi ja kahdeksan vuotta republikaanisen vasemmiston kansanedustajana toiminut, on yksi heistä. Hän jätti politiikan ja perustamansa Independence puolueen antautuakseen asioille, jotka hänen mielestään olivat jääneet yleisen mielipiteen jalkoihin.
Hän kirjoitti kirjan The History of Ada, joka käsittelee heitteille jätettyjä lapsia, lapsiorjia ja lapsisotilaita, joista jotkut ovat antautuneet ihmisohjuksiksi.
Hän kiinnostui Israelin asiasta, joka myös oli jäänyt median lietsoman yleisen mielipiteen jalkoihin.
Hän kirjoitteli kärkeviä artikkeleita lehtiin. Sitten suosittu kirjailija Oralia Vasques Real suositteli 15 muuta samaan asiaan vihkiytynyttä intellektuellia kokoamaan kirjoituksensa yhteiseksi kirjaksi, joka sai nimekseen In Favor of Israel.
Pilar Rahola kertoo, että Francon ajan jälkeen 1975 suhtautuminen Israeliin pehmeni, mutta ensimmäisen intifadan jälkeen hän on huomannut tämän judeofobian (juutalaiskammo tai –pelko) rajun kasvamisen Espanjan mediassa ja sekä oikeiston että vasemmiston parissa. Tämä ilmenee uutisten yhteydessä. Niissä on hyökkäävän vihamielinen asenne Israelin toimia kohtaan. Israelin suorittamista operaatioista jätetään pois syy, miksi niitä suoritetaan; operaation uhreista jätetään pois israelilaiset; palestiinalaisten tekemissä pommi-iskuissa kuolleista kerrotaan vain niiden lukumäärä ikään kuin he olisivat sotilaita, ei erikseen lasten ja naisten menehtymisestä. Israelilaiset ovat aina pahoja, palestiinalaiset aina hyviä.
Rahola toteaa, että Espanja on täysin arabimyönteinen eikä huomioi niiden virheitä. Tämä koskee erikoisesti palestiinalaisia. Itävaltalainen natsivastainen kirjailija Hermann Broch (1886 – 1951) sanoi, että Euroopan suurin rikos toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen oli piittaamattomuus.
Nyt eurooppalaiset esittävät samaa piittaamattomuutta suhteessa Israeliin, ja se on saanut alkunsa judeofobiasta, jonka taustalla on eurooppalaisten syyllisyys. Eurooppa pyrkii irrottamaan juutalaiset eurooppalaisesta kulttuurista karkottamalla juutalaiset keskuudestaan, mutta juutalainen sielu on osa Eurooppaa, eikä Eurooppaa voida selittää ilman juutalaisia. Nyt eurooppalaiset ovat löytäneet palestiinalaiset syyllisyytensä sovitukseksi. Tältä kritiikittömältä, manikealaiselta pohjalta nousee suhtautuminen palestiinalaisiin.
On kysymys kollektiivisesta psykologiasta. Euroopan judeofobia selittää Palestiina-hysterian, maksimaalisen palestiinalaisten uhrien huomioimisen ja Israelin uhrien sivuuttamisen.
Sharon on aina syyllinen; Arafat on kunniallinen, viaton, väsymätön itsenäisyystaistelija, sankarillinen hahmo kuten Gandhi, ei harvainvallan pää, jolla on verta käsissään.
Judeofobia on eurooppalaisten ja palestiinalaisten yhteinen tekijä, se sekä viha juutalaista ja Israelia kohtaan. Juutalaisviha on osa palestiinalaisten identiteettiä. Jos he luopuvat siitä, he menettävät osan identiteettiään. Tämä on pahin este rauhaan.
Espanjan vasemmiston ideologiset juuret ovat osittain Ranskan vallankumouksessa. Sen jälkeen he ovat saaneet vaikutteita Pol Potilta, Stalinilta ja nyt he ovat rakastuneet Arafatiin.
Vasemmiston johtajat ylistävät arabijohtajia, jopa sellaisia fundamentalisteja kuten Bin Laden, joka on pesunkestävä fasisti. Maailma on sokea sen suurimmalle vaaralle, Islamin fundamentalismille.
Arafat on saavuttanut sellaisen laillisen aseman, että se sallii hänen aina menettää tilaisuus menettää tilaisuus rauhaan. (to lose an opportunity to lose an opportunity to peace)
Israelin olemassa olo ärsyttää Euroopan vasemmistoa. Se ei hyväksy Israelia, vaan Palestiinan valtion tulisi korvata Israelin valtio. (otteita haastattelusta 30.12.03, Marc Tobias, Stuart Palmer)
Caroline B Glick kertoo samasta asiasta artikkelissaan Jerusalem Post UP Front 02.01.04 otsikolla Europes arab gambit. Seuraavassa otteita siitä.
EU:n EU-maiden keskuudessa suorittama mielipidetiedustelu, jonka mukaan Israel on maailman rauhan pahin uhka, hämmästytti monia ja sai EU:n johtajiston kiemurtelemaan hämmentyneinä.
Genevessä toimivan historioitsijan Bat Yeorin mukaan se on kolme vuosikymmentä jatkuneen Euroopan politiikan huipentuma. Yeor oli Israelissa viime joulukuussa, jossa hän luennoi uudesta kirjastaan Eurarabia. Siinä hän toteaa, että Eurooppa on sekä tietoisesti että tiedottomasti luopumassa juutalais-kristillisistä juuristaan ja antautumassa omaksuakseen uuden kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin, jossa arabi- ja islamilaiset traditiot, mukaan lukien dhimmi-traditio, ovat sen keskeiset yhdistävät aiheet. (dhimmitude = ei-muslimien alistuminen Islamin kulttuurin ja laajentumisen alle). Yeor toteaa Euroopan antisemitismin olevan ilmausta Euroopan mutaatiosta uuteen kulttuuriin ja yhteisöön, johon liittyy merkittäviä kulttuurillisia ja uskonnollisia muutoksia.
Ranskan presidentti Charles de Gaulle, joka Ranskan vetäytymiseen asti vuonna 1962 Algeriasta suosi Israelia, muutti täysin Ranskan politiikan arabi- ja muslimimaailmaa kohtaan. Uuden politiikan mukaan Ranska pyrkii irrottautumaan Naton ja USA:n sidonnaisuudesta. Arabit tulisivat tämän uuden politiikan mukaan antamaan Ranskalle strategisen itsenäisyyden. Nyt Ranska pyrkii EU:n kautta muotoilemaan Euroopalle uuden yhtenäisen politiikan, jota johtaisi Ranska, ja joka kilpailisi USA:n kanssa. Tämä Euroopan strateginen itsenäisyys perustuu allianssiin arabien kanssa.
Yeorin mukaan de Gaullen politiikka oli utopistinen, mutta nyt Euroopan poliittinen lähentyminen arabi- ja muslimimaailmaa Israelin ja USA:n kustannuksella on vuoden 1973 Jom Kippur sodasta ja Opecin öljyboikotista lähtien muotoutunut käytännön politiikaksi. Marraskuussa 1973 Ranskan presidentti George Pompidou ja Saksan kansleri Willy Brandt tapasivat Pariisissa. He antoivat yhteisen julistuksen, jossa he muotoilivat EC:n (EU:n edeltäjä) politiikan arabien vaatimusten mukaan Israelia vastaan. Yeorin mukaan tämä oli Euroopan ensimmäinen julistus yhteisestä ulkopolitiikasta.
Tämän julistuksen jälkeen arabiliitto avasi muodollisen keskustelun EC:n kanssa. Keskusteluissa asetettiin kolme elintä, jotka tulisivat muotoilemaan suhteet USA:n ja Israelin kanssa sekä Euroopan maihin suuntautuvan arabisiirtolaisuuden suhteen. Uuden kehyksen pääelin oli European-Arab Dialogue, EAD. Uuden politiikan päämääränä oli pakottaa Israel vetäytymään vuoden 1967 rajoille; sallia arabien vapaa muutto Euroopan maihin ja painostaa jatkuvasti USA:ta lopettamaan Israelin tukeminen. Yeorin mukaan EAD:n toimien vuoksi, joihin kuului keskusteluja myös politiikan, parlamentin ja kulttuurin alueilla, miljoonien arabisiirtolaisten virrat Eurooppaan hakevat vertaistaan Euroopan kolonialismin historiassa. Ennen kokematon oli myös Euroopan päätös, joka salli ja rohkaisi uusia siirtolaisia säilyttämään suhteensa emämaihin ja esti näin heidän sulautumisensa Euroopan yhteiskuntaan. Arabien ja Euroopan viranomaisten yhteiset julkilausumat siivilöivät arabi- ja islamilaisen kulttuurin Euroopan yliopistoihin. Julkilausuma vuodelta 1975 kehottaa Euroopan hallituksia luomaan suotuisat edellytykset arabisiirtolaisten ja heidän perheittensä osallistumiselle arabikulttuuriin ja uskonnolliseen elämään. Yeorin mukaan tämä päätös oli tuhoisa. Eurooppalaiset eivät nähneet, etteivät he vain hylänneet Israelia, vaan olivat tuhoamassa itsensä. Eurooppa oli hylkäämässä juutalais-kristilliset juurensa ja kulttuurinsa ja omaksumassa uuden, joka perustuu alistumiseen Islamin vallan alle. Tilalle oli tulossa uusi uskonto: palestiinalaisuus, jonka tähtäimenä on tuhota Israel ja perustaa sen tilalle Palestiinan valtio. Palestiinalaiset korvaavat juutalaisen Jeesuksen muslimien Jeesuksella.
Euroopan päätös yhteyttää ulkopolitiikkansa arabien kanssa on johtanut Israelin diplomaattiseen eristämiseen ja demonilaistamiseen. Jom Kippur sodan jälkeen Euroopan maat alkoivat äänestää YK:ssa Israelia vastaan. Vuoden 1975 YK:n päätöslauselma, jossa zionismi samaistettiin rasismiin, oli noiden pyrkimysten huippukivi. Vuoden 2000 intifadan alkamisesta lähtien Israelin syrjiminen ja palestiinalaisten syleily on saanut kultinomaiset puitteet. Se tavallaan tarjoaa sopivan maskin Euroopan antisemitismille. Euroopan arabipolitiikan syleily on Israelia koskevilta osiltaan ollut suurin tekijä Euroopan haluttomuuteen tukea USA:n terrorin vastaista taistelua. Ranskan ulkoministeri Villepin ja Chirac sanoivat ennen syyskuun 11. päivää, että syy terrorismiin on Israel-arabi konflikti. Natsien kuvitelmien mukaan juutalaiset olivat kaiken pahan takana. Samoin eurooppalaiset ovat omaksuneet tämän näyn kauan sitten. Hyökkäämällä Israelia vastaan eurooppalaiset kuvittelevat pelastavansa itsensä, mutta tosiasiassa he tuhoavat itsensä.
Tämä allianssi arabien kanssa on lisännyt Euroopan amerikkalaisvastaisuutta.
Bushin tapa siteerata Raamattua on heille kauhistus.
(Bat Yeor syntyi Egyptissä, mutta juutalaisena hänet pakotettiin luopumaan Egyptin kansalaisuudestaan vuonna 1955. Hän muutti perheensä kanssa Englantiin. Vuonna 1960 hän asettui Geneveen ja on sen jälkeen yli 30 vuoden ajan tutkinut, miten muslimit ovat historiansa aikana kohdelleet ei-muslimivähemmistöjään ja miten he meidän aikanamme pyrkivät valtaamaan ei-muslimiyhteiskuntia.)
Kommentti.
Edellä referoidut esitykset voivat ymmärtääkseni antaa valoa Ilmestyskirjan lukuun seitsemäntoista, joka on ollut vaikeaselkoinen ja antanut aiheen moniin tulkintoihin.
Jae 9 : Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen (portto) istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta.
Jae 10: Heistä on viisi kaatunut, yksi on (Rooma), viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.
Jae 11: Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
Jae 12: Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niin kuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
Jae 13: Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
Nuo seitsemän kuninkaan hallitsemat valtiot olivat: 1.Egypti, 2.Assyria, 3.Babylon, 4.Medo-Persia, 5.Kreikka, 6.Rooma ja seitsemäntenä uudelleen elpynyt Rooma (EU?).
Yksi noista seitsemästä pedosta (imperiumista), joka oli ollut mutta ei ollut Johanneksen aikana, tulee muodostamaan kahdeksannen pedon eli imperiumin.
Se ei siis ole Rooma, koska se oli Johanneksen aikana, vaan yksi noista viidestä ennen Johanneksen aikaa. Monet Raamatun tutkijat pitävät elpynyttä Kreikan imperiumia kahdeksantena petona. Se muistutti leopardia (Kreikka, Dan 7:6), sillä oli karhun jalat (Medo-Persia) ja leijonan kita (Babylon). (Ilm.13:2.) Se saa vallan samaan aikaan kuin ne kymmenen sarvea (Euroopan maita).
Daniel kertoo: ”Sen jälkeen minä näin, ja katso: oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset ja sillä oli kymmenen sarvea”. (Dan 7:7) Tämä on kahdeksas, tuleva imperiumi. Edellä lueteltujen sarvien (Egypti, Assyria, Babylon, Medo-Persia) välistä puhkesi eräs muu pieni sarvi, jonka edestä kolme (edellistä) sarvea repäistiin pois. (Dan 7:8) Tämä on tuleva antikristus. On huomattava, että pieni sarvi oli ”eräs muu”, ei yksi noista kymmenestä. Hänestä käytetään eri nimityksiä: Antikristus, Assyrialainen, Laiton, Laittomuuden lapsi jne. ”Assyrialainen” viittaa siihen, että hän tulee Lähi Idästä.
Tälle aluksi pienelle sarvelle (hallitsijalle) Euroopan kymmenen ”kuningasta” antavat voimansa ja valtansa, yksimielisesti ja vapaaehtoisesti. Se tapahtunee seitsenvuotisen vaivanajan puolivälissä (Ilm.13:5). Sitä ennen nuo kymmenen Euroopan hallitsijaa ovat tuhonneet ”porttokirkon” ja takavarikoineet sen omaisuuden. (Ilm. 17:16-18)
Onko meidän ymmärrettävä, kuten edellisistä referaateista voisi päätellä, että Euroopan kristittyjä maita valmistellaan salaisesti ja tietämättämme siihen, että Euroopan maat tulevat alistumaan Lähi Idän maissa syntyvän (islamilaisen?) imperiumin alle, yksimielisesti ja vapaaehtoisesti?
Kastel 13.01.04
Gabriel.
Olli Virta
[email protected]
----- Original Message -----
From: Markku Eskel
To: Olli Virta
Sent: Tuesday, January 13, 2004 2:01 PM
Euroopan valtioiden suhtautuminen Israeliin suhteessa arabimaihin on tullut lisääntyvässä määrin niiden ihmisten huomion kohteeksi, jotka huolestuneina seuraavat Israelin taistelua olemassa olostaan vihamielisessä ympäristössä, jonka ilmeisenä tarkoituksena on Israelin tuhoaminen.
Asiaa ovat tarkastelleet tutkijat ja kirjailijat, joista kahden mielipiteitä esittelen seuraavassa.
Espanjan Kataloniasta kotoisin oleva Pilar Rahola, entinen feministi ja kahdeksan vuotta republikaanisen vasemmiston kansanedustajana toiminut, on yksi heistä. Hän jätti politiikan ja perustamansa Independence puolueen antautuakseen asioille, jotka hänen mielestään olivat jääneet yleisen mielipiteen jalkoihin.
Hän kirjoitti kirjan The History of Ada, joka käsittelee heitteille jätettyjä lapsia, lapsiorjia ja lapsisotilaita, joista jotkut ovat antautuneet ihmisohjuksiksi.
Hän kiinnostui Israelin asiasta, joka myös oli jäänyt median lietsoman yleisen mielipiteen jalkoihin.
Hän kirjoitteli kärkeviä artikkeleita lehtiin. Sitten suosittu kirjailija Oralia Vasques Real suositteli 15 muuta samaan asiaan vihkiytynyttä intellektuellia kokoamaan kirjoituksensa yhteiseksi kirjaksi, joka sai nimekseen In Favor of Israel.
Pilar Rahola kertoo, että Francon ajan jälkeen 1975 suhtautuminen Israeliin pehmeni, mutta ensimmäisen intifadan jälkeen hän on huomannut tämän judeofobian (juutalaiskammo tai –pelko) rajun kasvamisen Espanjan mediassa ja sekä oikeiston että vasemmiston parissa. Tämä ilmenee uutisten yhteydessä. Niissä on hyökkäävän vihamielinen asenne Israelin toimia kohtaan. Israelin suorittamista operaatioista jätetään pois syy, miksi niitä suoritetaan; operaation uhreista jätetään pois israelilaiset; palestiinalaisten tekemissä pommi-iskuissa kuolleista kerrotaan vain niiden lukumäärä ikään kuin he olisivat sotilaita, ei erikseen lasten ja naisten menehtymisestä. Israelilaiset ovat aina pahoja, palestiinalaiset aina hyviä.
Rahola toteaa, että Espanja on täysin arabimyönteinen eikä huomioi niiden virheitä. Tämä koskee erikoisesti palestiinalaisia. Itävaltalainen natsivastainen kirjailija Hermann Broch (1886 – 1951) sanoi, että Euroopan suurin rikos toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen oli piittaamattomuus.
Nyt eurooppalaiset esittävät samaa piittaamattomuutta suhteessa Israeliin, ja se on saanut alkunsa judeofobiasta, jonka taustalla on eurooppalaisten syyllisyys. Eurooppa pyrkii irrottamaan juutalaiset eurooppalaisesta kulttuurista karkottamalla juutalaiset keskuudestaan, mutta juutalainen sielu on osa Eurooppaa, eikä Eurooppaa voida selittää ilman juutalaisia. Nyt eurooppalaiset ovat löytäneet palestiinalaiset syyllisyytensä sovitukseksi. Tältä kritiikittömältä, manikealaiselta pohjalta nousee suhtautuminen palestiinalaisiin.
On kysymys kollektiivisesta psykologiasta. Euroopan judeofobia selittää Palestiina-hysterian, maksimaalisen palestiinalaisten uhrien huomioimisen ja Israelin uhrien sivuuttamisen.
Sharon on aina syyllinen; Arafat on kunniallinen, viaton, väsymätön itsenäisyystaistelija, sankarillinen hahmo kuten Gandhi, ei harvainvallan pää, jolla on verta käsissään.
Judeofobia on eurooppalaisten ja palestiinalaisten yhteinen tekijä, se sekä viha juutalaista ja Israelia kohtaan. Juutalaisviha on osa palestiinalaisten identiteettiä. Jos he luopuvat siitä, he menettävät osan identiteettiään. Tämä on pahin este rauhaan.
Espanjan vasemmiston ideologiset juuret ovat osittain Ranskan vallankumouksessa. Sen jälkeen he ovat saaneet vaikutteita Pol Potilta, Stalinilta ja nyt he ovat rakastuneet Arafatiin.
Vasemmiston johtajat ylistävät arabijohtajia, jopa sellaisia fundamentalisteja kuten Bin Laden, joka on pesunkestävä fasisti. Maailma on sokea sen suurimmalle vaaralle, Islamin fundamentalismille.
Arafat on saavuttanut sellaisen laillisen aseman, että se sallii hänen aina menettää tilaisuus menettää tilaisuus rauhaan. (to lose an opportunity to lose an opportunity to peace)
Israelin olemassa olo ärsyttää Euroopan vasemmistoa. Se ei hyväksy Israelia, vaan Palestiinan valtion tulisi korvata Israelin valtio. (otteita haastattelusta 30.12.03, Marc Tobias, Stuart Palmer)
Caroline B Glick kertoo samasta asiasta artikkelissaan Jerusalem Post UP Front 02.01.04 otsikolla Europes arab gambit. Seuraavassa otteita siitä.
EU:n EU-maiden keskuudessa suorittama mielipidetiedustelu, jonka mukaan Israel on maailman rauhan pahin uhka, hämmästytti monia ja sai EU:n johtajiston kiemurtelemaan hämmentyneinä.
Genevessä toimivan historioitsijan Bat Yeorin mukaan se on kolme vuosikymmentä jatkuneen Euroopan politiikan huipentuma. Yeor oli Israelissa viime joulukuussa, jossa hän luennoi uudesta kirjastaan Eurarabia. Siinä hän toteaa, että Eurooppa on sekä tietoisesti että tiedottomasti luopumassa juutalais-kristillisistä juuristaan ja antautumassa omaksuakseen uuden kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin, jossa arabi- ja islamilaiset traditiot, mukaan lukien dhimmi-traditio, ovat sen keskeiset yhdistävät aiheet. (dhimmitude = ei-muslimien alistuminen Islamin kulttuurin ja laajentumisen alle). Yeor toteaa Euroopan antisemitismin olevan ilmausta Euroopan mutaatiosta uuteen kulttuuriin ja yhteisöön, johon liittyy merkittäviä kulttuurillisia ja uskonnollisia muutoksia.
Ranskan presidentti Charles de Gaulle, joka Ranskan vetäytymiseen asti vuonna 1962 Algeriasta suosi Israelia, muutti täysin Ranskan politiikan arabi- ja muslimimaailmaa kohtaan. Uuden politiikan mukaan Ranska pyrkii irrottautumaan Naton ja USA:n sidonnaisuudesta. Arabit tulisivat tämän uuden politiikan mukaan antamaan Ranskalle strategisen itsenäisyyden. Nyt Ranska pyrkii EU:n kautta muotoilemaan Euroopalle uuden yhtenäisen politiikan, jota johtaisi Ranska, ja joka kilpailisi USA:n kanssa. Tämä Euroopan strateginen itsenäisyys perustuu allianssiin arabien kanssa.
Yeorin mukaan de Gaullen politiikka oli utopistinen, mutta nyt Euroopan poliittinen lähentyminen arabi- ja muslimimaailmaa Israelin ja USA:n kustannuksella on vuoden 1973 Jom Kippur sodasta ja Opecin öljyboikotista lähtien muotoutunut käytännön politiikaksi. Marraskuussa 1973 Ranskan presidentti George Pompidou ja Saksan kansleri Willy Brandt tapasivat Pariisissa. He antoivat yhteisen julistuksen, jossa he muotoilivat EC:n (EU:n edeltäjä) politiikan arabien vaatimusten mukaan Israelia vastaan. Yeorin mukaan tämä oli Euroopan ensimmäinen julistus yhteisestä ulkopolitiikasta.
Tämän julistuksen jälkeen arabiliitto avasi muodollisen keskustelun EC:n kanssa. Keskusteluissa asetettiin kolme elintä, jotka tulisivat muotoilemaan suhteet USA:n ja Israelin kanssa sekä Euroopan maihin suuntautuvan arabisiirtolaisuuden suhteen. Uuden kehyksen pääelin oli European-Arab Dialogue, EAD. Uuden politiikan päämääränä oli pakottaa Israel vetäytymään vuoden 1967 rajoille; sallia arabien vapaa muutto Euroopan maihin ja painostaa jatkuvasti USA:ta lopettamaan Israelin tukeminen. Yeorin mukaan EAD:n toimien vuoksi, joihin kuului keskusteluja myös politiikan, parlamentin ja kulttuurin alueilla, miljoonien arabisiirtolaisten virrat Eurooppaan hakevat vertaistaan Euroopan kolonialismin historiassa. Ennen kokematon oli myös Euroopan päätös, joka salli ja rohkaisi uusia siirtolaisia säilyttämään suhteensa emämaihin ja esti näin heidän sulautumisensa Euroopan yhteiskuntaan. Arabien ja Euroopan viranomaisten yhteiset julkilausumat siivilöivät arabi- ja islamilaisen kulttuurin Euroopan yliopistoihin. Julkilausuma vuodelta 1975 kehottaa Euroopan hallituksia luomaan suotuisat edellytykset arabisiirtolaisten ja heidän perheittensä osallistumiselle arabikulttuuriin ja uskonnolliseen elämään. Yeorin mukaan tämä päätös oli tuhoisa. Eurooppalaiset eivät nähneet, etteivät he vain hylänneet Israelia, vaan olivat tuhoamassa itsensä. Eurooppa oli hylkäämässä juutalais-kristilliset juurensa ja kulttuurinsa ja omaksumassa uuden, joka perustuu alistumiseen Islamin vallan alle. Tilalle oli tulossa uusi uskonto: palestiinalaisuus, jonka tähtäimenä on tuhota Israel ja perustaa sen tilalle Palestiinan valtio. Palestiinalaiset korvaavat juutalaisen Jeesuksen muslimien Jeesuksella.
Euroopan päätös yhteyttää ulkopolitiikkansa arabien kanssa on johtanut Israelin diplomaattiseen eristämiseen ja demonilaistamiseen. Jom Kippur sodan jälkeen Euroopan maat alkoivat äänestää YK:ssa Israelia vastaan. Vuoden 1975 YK:n päätöslauselma, jossa zionismi samaistettiin rasismiin, oli noiden pyrkimysten huippukivi. Vuoden 2000 intifadan alkamisesta lähtien Israelin syrjiminen ja palestiinalaisten syleily on saanut kultinomaiset puitteet. Se tavallaan tarjoaa sopivan maskin Euroopan antisemitismille. Euroopan arabipolitiikan syleily on Israelia koskevilta osiltaan ollut suurin tekijä Euroopan haluttomuuteen tukea USA:n terrorin vastaista taistelua. Ranskan ulkoministeri Villepin ja Chirac sanoivat ennen syyskuun 11. päivää, että syy terrorismiin on Israel-arabi konflikti. Natsien kuvitelmien mukaan juutalaiset olivat kaiken pahan takana. Samoin eurooppalaiset ovat omaksuneet tämän näyn kauan sitten. Hyökkäämällä Israelia vastaan eurooppalaiset kuvittelevat pelastavansa itsensä, mutta tosiasiassa he tuhoavat itsensä.
Tämä allianssi arabien kanssa on lisännyt Euroopan amerikkalaisvastaisuutta.
Bushin tapa siteerata Raamattua on heille kauhistus.
(Bat Yeor syntyi Egyptissä, mutta juutalaisena hänet pakotettiin luopumaan Egyptin kansalaisuudestaan vuonna 1955. Hän muutti perheensä kanssa Englantiin. Vuonna 1960 hän asettui Geneveen ja on sen jälkeen yli 30 vuoden ajan tutkinut, miten muslimit ovat historiansa aikana kohdelleet ei-muslimivähemmistöjään ja miten he meidän aikanamme pyrkivät valtaamaan ei-muslimiyhteiskuntia.)
Kommentti.
Edellä referoidut esitykset voivat ymmärtääkseni antaa valoa Ilmestyskirjan lukuun seitsemäntoista, joka on ollut vaikeaselkoinen ja antanut aiheen moniin tulkintoihin.
Jae 9 : Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen (portto) istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta.
Jae 10: Heistä on viisi kaatunut, yksi on (Rooma), viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.
Jae 11: Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
Jae 12: Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niin kuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
Jae 13: Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
Nuo seitsemän kuninkaan hallitsemat valtiot olivat: 1.Egypti, 2.Assyria, 3.Babylon, 4.Medo-Persia, 5.Kreikka, 6.Rooma ja seitsemäntenä uudelleen elpynyt Rooma (EU?).
Yksi noista seitsemästä pedosta (imperiumista), joka oli ollut mutta ei ollut Johanneksen aikana, tulee muodostamaan kahdeksannen pedon eli imperiumin.
Se ei siis ole Rooma, koska se oli Johanneksen aikana, vaan yksi noista viidestä ennen Johanneksen aikaa. Monet Raamatun tutkijat pitävät elpynyttä Kreikan imperiumia kahdeksantena petona. Se muistutti leopardia (Kreikka, Dan 7:6), sillä oli karhun jalat (Medo-Persia) ja leijonan kita (Babylon). (Ilm.13:2.) Se saa vallan samaan aikaan kuin ne kymmenen sarvea (Euroopan maita).
Daniel kertoo: ”Sen jälkeen minä näin, ja katso: oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset ja sillä oli kymmenen sarvea”. (Dan 7:7) Tämä on kahdeksas, tuleva imperiumi. Edellä lueteltujen sarvien (Egypti, Assyria, Babylon, Medo-Persia) välistä puhkesi eräs muu pieni sarvi, jonka edestä kolme (edellistä) sarvea repäistiin pois. (Dan 7:8) Tämä on tuleva antikristus. On huomattava, että pieni sarvi oli ”eräs muu”, ei yksi noista kymmenestä. Hänestä käytetään eri nimityksiä: Antikristus, Assyrialainen, Laiton, Laittomuuden lapsi jne. ”Assyrialainen” viittaa siihen, että hän tulee Lähi Idästä.
Tälle aluksi pienelle sarvelle (hallitsijalle) Euroopan kymmenen ”kuningasta” antavat voimansa ja valtansa, yksimielisesti ja vapaaehtoisesti. Se tapahtunee seitsenvuotisen vaivanajan puolivälissä (Ilm.13:5). Sitä ennen nuo kymmenen Euroopan hallitsijaa ovat tuhonneet ”porttokirkon” ja takavarikoineet sen omaisuuden. (Ilm. 17:16-18)
Onko meidän ymmärrettävä, kuten edellisistä referaateista voisi päätellä, että Euroopan kristittyjä maita valmistellaan salaisesti ja tietämättämme siihen, että Euroopan maat tulevat alistumaan Lähi Idän maissa syntyvän (islamilaisen?) imperiumin alle, yksimielisesti ja vapaaehtoisesti?
Kastel 13.01.04
Gabriel.
Olli Virta
[email protected]
----- Original Message -----
From: Markku Eskel
To: Olli Virta
Sent: Tuesday, January 13, 2004 2:01 PM
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi
Maailman mahtavimmat johtajat ovat laatineet Israelin maan jakoa varten Tiekartan nimellä kulkevan suunnitelman. Sen aktiivisia tukijoita ja kannattajia ovat USA, Englanti, Venäjä ja YK.
Sekä Israelin hallitus pääministerinsä Sharonin suulla että Palestiinan Auktoriteetti, jonka todellinen edustaja lienee Arafat, ovat ilmoittaneet kannattavansa sitä. Sharon tosin liitti kannatukseensa 14 varausta, mutta kukaan ei ole niitä huomioinut.
USA:n presidentti Bush ja hänen ulkoministerinsä Powell ovat muiden ohessa yksiselitteisesti ilmoittaneet edelleen kannattavansa Tiekarttaa, vaikka käytännössä se ei ole liikkunut mihinkään. Tiekartan ensimmäinen vaade koski Palestiinan Auktoriteettia, jonka tulee sen mukaan hajottaa terroria harjoittavat järjestöt, Hamas, Islamic Jihad, PFLP, DFLP ja Fatah-Tanzim ja –al-Aksa Marttyyrien prikaati. PA:n tuli myös reformoida Arafat-vetoinen johtonsa ja saattaa Arafatin 12 turvallisuusjärjestöä uuden pääministerin ja hänen hallituksensa valvontaan. Mitään näistä ei ole edes aloitettu. Turvallisuusjärjestöjä johtaa Arafatin johdolla kansallinen turvallisuusneuvosto, mutta käytännössä se tarkoittaa Arafatia. Pääministerillä ei ole niihin mitään auktoriteettia.
Israelia koskeva vaade oli setlementtien laajentumisen keskeyttäminen, myös niiden luonnollisen kasvun osalta, ja ilman lupaa rakennettujen ulkoasemien (outpost) tyhjentäminen, mitä on jo aloitettu. Listalla on kuutisenkymmentä ulkoasemaa, monet niistä ilman asukkaita.
Bush tarvitsee näyttöä Lähi Idän ongelmien selkeytymisestä vaalitaistelunsa tukemiseksi. Hän voi aloittaa uuden painostuskauden Israelia kohtaan, kuten myös Palestiinan hallitusta kohtaan, mutta Israelin painostaminen on ykköstilalla. Viimeisten uutisten mukaan USA neuvottelee Hamasin kanssa tulitauon ehdoista. Israelin kanta on se, ettei se tee mitään tulitaukosopimuksia järjestöjen kanssa, jotka tulee hajottaa eikä neuvotella niiden kanssa. Israelilla on huonot kokemukset tästä edellisten taukojen ajoilta; terrori jatkui sopimuksista huolimatta.
Nyt Israel on lopultakin aloittanut turva-aidan rakentamisen siten, että se huomioi Israelin minimaaliset turvallisuusnäkökohdat. Jerusalemin kohdalla turva-aita valmistunee vuoden loppuun mennessä. Suurin osa länsipuolista aitaa on valmis, mutta Jordanjoen vartta seuraileva aita odottaa aloittamistaan. Tässä se on nenäkkäin tiekartan laatijoiden kanssa, jotka pitävät turva-aitaa rajoja ennakoivana ja tiekartan toteuttamisen esteenä. Ne saavat hyvää tukea palestiinalaisilta, jotka joka tilanteessa puhuvat siitä, miten heidät eristetään kuin kanat häkkeihinsä ja miten Israel on varastanut heidän maansa.
Sharon on ilmoittanut, että hän tulee toteuttamaan yksipuolisen vetäytymisen valikoiduilta Gazan sekä Juudean ja Samarian alueilta turva-aidan taa, koska alkaa näyttää yhä ilmeisemmältä, ettei PA toimi. Ministeri Olmert on väläytellyt, että se tapahtuisi ensi kesänä. Pari päivää sitten oli mielenosoitus setlementtien puolesta. Siihen osallistui yli 120 000 ihmistä, mukana hallituksen ministereitä. Kukaan ei pysty kertomaan, mitä tapahtuu syvällä vihreän linjan ja turva-aidan takana oleville juutalaiskylille ja kaupungeille, joissa voi olla 5000 – 15 000 asukasta huolitelluissa pienkaupungeissa, joissa on asfaltoidut ja valaistut kadut, kauniit puutarhatonteille rakennetut talot, vesi- ja viemärilaitteet, koulut ja synagogat. Ne on rakennettu jatkuvaa asutusta varten, ei hajotettaviksi. Suunnitelmien mukaan ainakin osa niistä tulee pysymään, ja IDF siirtää niihin uusia, erikoiskoulutettuja osastojaan. Ne ovat kuitenkin eristettyjä ja niiden huolto vihamielisen alueen kautta on ongelma. Viimeisten vuosikymmenien aikana vihreän linjan takana asuvien juutalaisten määrä on kasvanut nopeammin kuin muualla Israelissa. Heitä lienee tänään yli 220 000. On laskettu, että ehkä 40 000 heistä joudutaan siirtämään toiselle alueelle, ehkä vihreän linjan länsipuolelle. Miten se voidaan suorittaa ilman verenvuodatusta, on jokaisen arvattavissa.
Löysimme äskettäin Sakarjan kirjasta merkillisen kohdan, joka ymmärryksemme mukaan koskee tiekarttaa ja sen laatijoita. Se on eri Raamatun painoksissa eri kappaleissa.
Suomalaisessa laitoksessa se löytyy Sak. 1:18 – 21.
Ja minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso: neljä sarvea.
Ja minä sanoin Enkelille, joka puhutteli minua: Mitä nämä ovat?
Niin Hän sanoi minulle: Nämä ovat ne sarvet, jotka ovat hajottaneet Juudan ja Israelin ja Jerusalemin.
Sitten Herra näytti minulle neljä seppää.
Minä sanoin: Mitä nämä ovat tulleet tekemään? Ja Hän vastasi näin: Nuo sarvet ovat ne, jotka ovat hajottaneet Juudan, niin ettei yksikään mies voi päätänsä nostaa, ja nämä ovat tulleet saattamaan ne pelkoon ja heittämään maahan niiden pakanakansain sarvet, jotka ovat nostaneet sarven Juudan maata vastaan hajottaakseen sen.
Sarvi tarkoittaa Raamatun kielessä voimaa ja myös hallitsijaa.
Sana ”hajottaa” (hepr. zarah, engl. scatter) tarkoittaa sirottaa, tehdä tyhjäksi (esim. toiveet), erotella, tuhlata, puhdistaa, viuhtoa (esim. siivillä), karkottaa (cast out).
Sana ”seppä” (hepr. charash – monikko charashim, engl. smith ja carpenter) tarkoittaa puuseppää, kyntäjää, ammattimiestä, kaivertajaa, taitavaa erikoismiestä, seppää.
Sanan juurisana on charash, joka tarkoittaa kaivertaa, kyntää, valmistaa eri materiaaleista, suunnitella tai keksiä (pahassa mielessä ja salassa), olla hiljaa, jättää yksin, lopettaa, peitellä, harjoittaa salassa.
Sana ”saattamaan ne pelkoon” (hepr. charad, engl. terrify) tarkoittaa vavista kauhusta (terrorista), kiirehtiä ahdistuneena, saattaa pelkoon.
Sana ”heittämään maahan” (hepr. yadah, engl. cast out) tarkoittaa käyttää kättä, heittää kädellä (esim. kivi), karkottaa, ylistää kohotetuin käsin.
Jos meillä on lupa ja uskallus tehdä edellisestä joitain päätelmiä, näyttäisi siltä, että Herra itse tulee toimimaan noita ”neljää sarvea” vastaan, joista yleisesti käytetään nimitystä ”kvartetti”, ja saa heidät kauhusta vapisemaan noiden ”seppien”, tai ehkä voisimme käyttää heistä nimitystä ”terroristien”, johdosta.
Tämä siksi, että he pyrkivät hajottamaan Juudan, Israelin ja Jerusalemin, tekemään tyhjäksi niiden toiveet, ja karkottamaan niiden juutalaiset asukkaat heidän asuinsijoiltaan.
Tarkoittaneeko tämä sitten sitä, että kyseiset ”sarvet”, mahtavat hallitsijat, tulevat kaatumaan ja menettämään asemansa Herran käden heittäminä?
Kastel 14.01.04
Gabriel.
Olli Virta
[email protected]
----- Original Message -----
From: Markku Eskel
To: Olli Virta
Sent: Wednesday, January 14, 2004 2:44 PM
Eihän Euroopassa juutalaisia peljätä. Euroopassa ihmetellään ja arvostellaan Israelin brutaalia ulkopolitiikkaa. Mistään muusta ei ole kysymys, ei ainakaan toistaiseksi.