2.Moos 4?

2.Moos.4:21 Herra sanoi Moosekselle: "Kun nyt palaat Egyptiin, tee faraon edessä kaikki ne ihmeteot, joihin minä olen antanut sinulle vallan. Mutta minä kovetan hänen sydämensä, niin ettei hän päästä kansaa lähtemään. 22 Silloin sinun pitää sanoa faraolle: Näin sanoo Herra: 'Israel on minun esikoispoikani. 23 Minä käsken sinua päästämään poikani minua palvelemaan. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, minä surmaan sinun esikoispoikasi.'"

24 Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yäpynyt, ja aikoi surmata hänet. 25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni." 26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta.



Miksi Herra aikoi tappaa Mooseksen annettuaan ensin hänelle tehtävän? Oliko se kenties siksi, että Mooses epäili omia kykyjään (Aaron oli parempi puhemies)? Mutta miksi sen takia Mooses olisi pitänyt tappaa? Miksi Sipporan teko esti Herraa tappamasta Moosesta?
9262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kohdan merkitystä ei tiedetä. On esitetty että tarkoitus olisi alunperin kertomuksessa ollut se että Mooses pyytää jumalaa mieluummin tappamaan hänet kuin ottaisi vastaan kansanjohtajan tehtävän. Mutta se on selitys selitysten joukossa.
Veriylkä selittyy sillä että aiemmin miehet saatettiin ympärileikata vasta juuri ennen häitään jolloin heistä tuli kirjaimellisesti veriylkä...
Raamatussa on paljon kohtia joita emme enää pysty mitenkään ymmärtämään vaikka ne aikanaan olisivat olleet kuinka selviä. Ajatusmaailma ja muukin maailma olivat 3000 vuotta sitten niin täysin toisenlaiset.

Äänestä
  • vastauksestasi :)

    Äänestä

  • Ollaksesi muka "ateisti" olet omituisen paljon perehtynyt Raamattuun.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Ollaksesi muka "ateisti" olet omituisen paljon perehtynyt Raamattuun.

    koulutus nyt vain liippaa läheltä noita raamatun aikoja ja tapahtumia. Asioihin voi yrittää perehtyä uskomattakin.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    koulutus nyt vain liippaa läheltä noita raamatun aikoja ja tapahtumia. Asioihin voi yrittää perehtyä uskomattakin.

    Alkaa vaan epäilyttää, että olet oikeasti yksi näistä uskovaisista nilkeistä täällä ja trollaat ateistin nimimerkillä hämätäksesi muita.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Alkaa vaan epäilyttää, että olet oikeasti yksi näistä uskovaisista nilkeistä täällä ja trollaat ateistin nimimerkillä hämätäksesi muita.

    kuule alkaa mennä vainoharhaisuuden puolelle.

    Äänestä

Osaako joku selittää, mitä profeetta Jesaja on tarkoittanut ennustuksellaan armon ajan palaamisesta Egyptiin? Kunpa profetiat avautuisivatkin!

1. Tämä on Egyptin maan kuorma: katso, Herra on vaeltava nopiassa pilvessä, ja tuleva Egyptiin. Silloin pitää epäjumalain Egyptissä vapiseman hänen edessänsä, ja Egyptiläisten sydämen pitää vavahtaman.
2. Ja minä yllytän Egyptiläiset toinen toisensa päälle, niin että yhden pitää sotimaan toista vastaan, yhden ystävän toista vastaan, yhden kaupungin toista vastaan, ja yhden valtakunnan toista vastaan.
3. Ja ei Egyptiläisillä pidä oleman sydäntä, ja minä teen heidän neuvonsa tyhjäksi. Niin he siis kysyvät epäjumalilta, velhoilta, noidilta, taikureilta ja tietäjiltä.
4. Mutta minä annan Egyptiläiset julmain herrain käsiin; ja kovan kuninkaan pitää hallitseman heitä, sanoo Herra, Herra Zebaot.
...
21. Ja sinä päivänä pitää Herra tunnettaman Egyptissä ja Egyptiläisten pitää tunteman Herran. Ja he palvelevat häntä uhrilla ja ruokauhrilla, ja lupaavat Herralle lupausta, ja sen pitävät.
22. Ja Herra on vaivaava Egyptiläisiä, hän on vaivaava ja parantava jälleen; sillä he palajavat Herran tykö, ja he rukoilevat häntä, ja hän parantaa heitä.
23. Silloin on tie avoin Egyptistä Assyriaan, Assyrialaisten mennä Egyptiin, ja Egyptiläisten Assyriaan; että Egyptiläiset ja Assyrialaiset ynnä palvelisivat (Jumalaa).
24. Silloin Israel pitää itse kolmantena oleman, Assyrialaisten ja Egyptiläisten kanssa, sen siunauksen kautta, joka on oleva keskellä maata.
25. Sillä Herra Zebaot on siunaava heitä ja sanova: siunattu olkoon Egypti minun kansani, ja Assur minun käsialani, ja Israel minun perimiseni!

Äänestä
  • Liittyy oman aikansa Lähi-idän valtapolitiikkaan:
    Assyyriasta oli tullut alueellinen suurvalta. Sotia ja myllerryksiä oli ja lisää odotettavissa. Israel ja Juuda olivat kannaksella josta johti ainoa maatie Assyriasta Egyptiin -kilpailevaan suurvaltaan. Jesaja varoitti liittoutumista Assyyriaa vastaan ja kannatti jonkinlaista hiljaista "appeasementiä" -jos näin tehtäisiin Jahve auttaisi kansaansa. Palkintona olisi rauha, sekä oman maan että Assyyrian ja Egyptin välillä.

    Äänestä

En voi aukottomasti perustella on seuraavia selityksiäni oikeiksi. Olen tullut niihin johtopäätöksiin paljon Raamattua lukeneena ja sen ennustuksia pohtineena. Lukija itse arvioikoon:

Mooses sai sangen vaativan hengellisen tehtävän. Herra osoittaa Kirjoitusten mukaan pyhyytensä alkaen aina Hänen lähimmistään. Mottona on: jolle paljon on annettu, siltä paljon vaaditaan.

Mooseksen piti oppia tervettä Herran pelkoa oikein pohjia myöten, jotta hän kykenisi olemaan alamainen Herralle kaikkien edessä olevien vaikeuksien keskellä.

Lisäksi uskon Herran todella kiivastuneen siitä, ettei Mooses ollut noudattanut (syystä tai toisesta) Herran valitulle kansalleen Israelille säätämää poikalasten ympärileikkausta näitten ollessa 8-päiväisiä, vaikka varmuudella tiesi lukeneena miehenä tämänkin säädöksen.

Kyseinen poika oli ilmeisesti nimeltään Elieser ja oli syntynyt esikoispojan, Geersom'in jälkeen. Geersom oli ympärileikattu, mutta Elieseriä ei.

Toisaalta Herra oli etukäteen valmistanut Moosekselle avun tuota kiivastumishetkeään varten: Hän oli pannut tämän vaimon sydämeen toimia juuri niin kuin tämä toimi. On ilmeistä, että Mooses oli kertonut vaimolleen, että poika olisi pitänyt ympärileikata vauvana, mutta liekö ollut appiukon ja/tai Sipporan vastustus syynä siihen, ettei näin oltu menetelty, sitä ei meille Raamattu kerro.

Sipporan teko osoittaa hänen heti oivaltaneen syyn siihen, miksi Herra aikoi surmata Mooseksen. Mooseksen olisi pitänyt lastensa isänä ympärileikata poikansa esinahka kaikesta vastustuksesta huolimatta. Sippora tunsi syvää syyllisyyttä ja hänen nopea reaktionsa osoitti sen.

- - -

Toisaalta näen tässä tapauksessa myös selviä ennustuksia ja esikuvia:

Sippora edustaa valittuja muukalaisia. Mooses oli samalla esikuva ns. "toisesta profeetasta" eli Messiaasta, Adon Yeshua HaMashiach'sta.

Mooseksen esikoispoika, Geersom, joka oli ympärileikattu, edustaa (poikkeuksellisesti) valittuja "muukalaisia" eli pakanuudesta uskoon tulleita, jotka ovat "sydämeltään ympärileikattuja Hengessä eikä kirjaimessa", niinkuin UT:ssa maininta kuuluu. Nimi Geersom'han merkitsee "muukalainen".

Mooseksen toinen poika Elieser on esikuva niistä valituista juutalaisista, jotka kokevat "sydämen ympärileikkauksen Hengessä" juuri ennen "toisen profeetan" eli Messiaan toista tulemusta. Kyse on samalla myös esikuva siitä juutalaisten valitusta joukosta, jotka yhdessä muodostavat Ilmestyskirjan ns. "poikalapsen", joka temmataan kohta (hengellisen uudesti-)syntymisensä jälkeen pois maan päältä turvaan Herramme luo.

Mainittakoon, että vaikka monet luulevat Ilm.12 luvussa olevaa ylös temmattavaa poikalasta Yeshuaksi, niin se ei voi pitää paikkaansa siksi, että Ilmestyskirja kirjoitettiin noin 60 vuotta Yeshuan taivaaseen astumisen JÄLKEEN ja Ilmestyskirjan alkujakeissa mainitaan Ilmestyskirjan ennustusten koskevan sitä "MITÄ PIAN TAPAHTUMAN PITÄÄ". Siis kyseessä on Ilmestyksen antamishetkestä katsoen TULEVAISUUDESSA tapahtuvat tapahtumat.

Johtuen edellä olevasta myöskin Ilm.12 luvussa mainittu "vaimo" ei ole juutalainen kansa, vaan se morsius-srk, jonka kautta Pyhä Henki synnyttää tuon mainitsemani ylöstemmattavien valittujen juutalaisten joukon: 144 000 valittua. Tuohon morsius-srk:an kuuluu valittuja muukalaisia ja myöskin valittuja juutalaisia kuten Uuden Liiton srk:n alusta alkaen.

Siksi "vaimo" jää tänne maan päälle salaiseen turvakaupunkiin, joka voi olla kätkössä maan alla kuten legendaarinen Shangri La. Joka tapauksessa se on jossakin erämaassa. Jos kyseessä olisi vain "hengellinen" erämaa, niin se ei oikein sovi Sanan ilmoitukseen. Myöskään selitys, että kyseessä olisi pelkästään ns. "kansojen erämaa" eli siroteltuna siellä täällä pakanakansojen joukossa olo, ei mielestäni kaikessa pitäydy Raamatun ennustuksiin, vaikkakin useakin tapahtuma todellisuudessa tukee tätä.

- - -

Joka tapauksessa Mooses "veriylkänä" on esikuva Messiaastamme Yeshuasta, jolle koko Uuden Liiton morsius-srk on kihlattu. Tässä srk:ssa ovat kansojen ja ihmisrotujen erot poistettu: meidät on luotu YHDEKSI valituksi kansaksi. Olemme Uudessa Liitossa mainittu "Karitsan Vaimo", jonka tehtävänä on SYNNYTTÄÄ jatkuvasti uusia hengellisiä lapsia Kirkkauksien Isälle Hänen Poikansa Yeshuan Pyhän Hengen kautta.

Siis aivan lähiaikoina eli näitten viimeisten päivien lopulla syttyy VALTAVA HERÄTYS, kun elossa olevien juutalaisten ylle vuodatetaan ARMON ja RUKOUKSEN HENKI, Korkeimman Pyhä Henki ennennäkemättömällä tavalla ja silloin profeetta Sakarjan luvut 12-14 toteutuvat silmiemme edessä !


Ehkä selitykseni meni sinulta osin yli hilseen, mutta menköön kaikki se, mitä Pyhä Henki ei sinulle kirkasta !


Siunausta Yeshuassa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joakim kirjoitti:

2.Moos.4:21 Herra sanoi Moosekselle: "Kun nyt palaat Egyptiin, tee faraon edessä kaikki ne ihmeteot, joihin minä olen antanut sinulle vallan. Mutta minä kovetan hänen sydämensä, niin ettei hän päästä kansaa lähtemään. 22 Silloin sinun pitää sanoa faraolle: Näin sanoo Herra: 'Israel on minun esikoispoikani. 23 Minä käsken sinua päästämään poikani minua palvelemaan. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, minä surmaan sinun esikoispoikasi.'"

24 Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yäpynyt, ja aikoi surmata hänet. 25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni." 26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta.



Miksi Herra aikoi tappaa Mooseksen annettuaan ensin hänelle tehtävän? Oliko se kenties siksi, että Mooses epäili omia kykyjään (Aaron oli parempi puhemies)? Mutta miksi sen takia Mooses olisi pitänyt tappaa? Miksi Sipporan teko esti Herraa tappamasta Moosesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu