Olen hakeutumassa potilaaksi Tampereen Päiväsairaala 2:lle lähinna persoonallisuushäiriöni (tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus) takia. Muut diagnoosini ovat masennus ja syömishäiriöt (anoreksia, bulimia, ortoreksia). Näistä olen kärsinyt parisenkymmentä vuotta, nyt olen kolmenkympin kriisin ylittänyt (tai sitten en).
Onko muilla kokemuksia kyseisestä tai vastaavasta hoidosta? Pelottaa...
Kiitos mahdollisista vastauksista!
Onko muilla kokemuksia kyseisestä tai vastaavasta hoidosta? Pelottaa...
Kiitos mahdollisista vastauksista!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla on sama diagnoosi ja muita rinnalla,mm.asosiaalinen.Olen eläkkeellä ja en käy päiväsairaalassa.En ole ikinä käyny päiväsairaalassa.Pahinta vaan kun alkaa ärsyttää joskus asiat,että tuntuu räjähtävän.Nuorempana olin linnassa alle 8 vuotta ja neljä eri kertaa.Ihmissuhteet kärsii kun sanon mikä ärsyttää.
Meitä on moneen junaan...
Mulle tuli just postissa työkyvyttömyyseläkehakemus, tuntui aika kamalalta. Kukaan mun tutuista ei uskois tätä, ellen olis kertonut. Mun ahdistukset on vaan oman pään sisällä ja oon oppinut jo hallitseen niitä aika hyvin, ei ne juuri päälle päin näy. Tää sisäinen jatkuva tyhjyydentunne vaan kyllästyttää... En tiä oisko se päiväsairaala sit oikee osoite, terapiaa ei jaksa enää hakea. Lääkäri ei ota asiaan kantaa, vaan käskee päättämään itse. En mä osaa!
No mut kai se siitä joskus... mullan alla sit viimestään helpottaa.
Tsemppiä sulle!
Työkyvyttömyyseläke voi olla määräaikainenkin, jolloin se on nimeltään kuntoutustuki; määrä on sama kuin työkyvyttömyyseläkkeesi 30 prosenttia. Sen aikana voi rauhassa keskittyä oman voinnin kohentamiseen ilman taloushuolia, joita voisi olla silloin, kun ei jaksa/pysty olemaan töissä. "Eläketuomion" ei siis tarvitse olla lopullinen ero työelämästä.
Mulle päiväsairaala oli loistava taukopaikka, suljetullakin olen ollut, joten siihen verrattuna aivan toista menoa.
Kuntoutustuki alkaa loppumaan ja sanoisin, että siihen eläkepaperiin ei kannata negatiivisesti suhtautua ensi järkytyksen jälkeen. Kuntoutustuki on hyvä vaihtoehto.
(mulla diagnoosina oli vaikea depressio, persoonallisuushäiriö, ahdistushäiriö psyyken puolelta ja orgaaniselta puolelta testonpuute, epilepsia jne.) Kohta pitäis mennä 3 vuoden jälkeen ja 5 vuoden sairastelun ja lääkinnän jälkeen töitä hakemaan... tiukka paikka tämäkin.
... tiukka paikka sullakin. Oonkin miettinyt, että mitenkähän tuollaisen sairastelun jälkeen mahtaa paluu työelämään sujua. Itse oon lähinnä ajatellut lisäopintoja, kun vaan keksis mitä elämältään haluaa.
Kerrotko lisää millaista siellä päiväsairaalassa on? Vaikea kuvitella sen olevan "loistava paikka", niin no riipuu tietenkin mihin vertaa. Enimmäkseen mua ehkä huolettaa minkälaisia muut potilaat on... mulla kun on tapana kanniskella muidenkin murheita. Ja tämä viimeisin vakava romahdus tuli, kun seurustelin puoli vuotta luonnehäiriöisen kanssa. Ei ollut voimia enää tukea häntä ja sitten hajosi itsekin...
Mä mietin, onko se päiväsairaala mulle sittenkään oikea paikka, vai jaksaisiko sitä "kevyemmällä" hoidolla... Toisaalta taas tuntuu että kerran viikossa -psykoterapia jättää mut liiaksi kieriskelemään niissä jutuissa mitä sen ruhtinaallisen kolmen vartin aikana esiin kaivellaan. Että ei kai siinä mitään menetäkään vaikka sairaalaa kokeilisikin. Hmm. Jotenkin vaan ahistaa.
Mutta kiitos sulle vastauksestasi. Hyvää jatkoa & paljon voimia.
... en kyllä ajatellutkaan että se mikään "lopullinen tuomio" olisi. Tuntui vain sanana niin pahalta. Tuli tunne että eihän mulla nyt NIIN huonosti voi mennä!
Mitähän tuon kuntoutustuen aikana "saa" tehdä, esimerkiks voiko opiskella? Nää tietysti täytyy käydä selvittelemässä Kelan tätin kanssa, mutta tulipa nyt kysyttyy.
Kiitos sullekin vastauksestasi.
kuntoutustutkimusta. Sen aikana voit asiantuntijoiden - lääkärit, psykologi, sos.työntekijä, fysioterapeutti ym ¨- parin viikon ajan miettiä, "mitä isona tekisit...." Kannattaa! Nimenomaan opiskelu on hyvä idea, opiskelu ilman taloushuolia.
... mä olen ajatellut tehdäkin. Opiskelu houkuttelee, vaikka viimesen parin vuoden sisällä oon valmistunu kahteenkin ammattiin. Tietysti faktat tarvii selvittää ammattilaisten kanssa, mutta vertaistuki täältä kelpaa myös.
Noiden lääkäreiden yms. kanssa kun saa vähän varoa mitä sanoo. Täytyy olla juuri "sopivasti" sairas...
Esimerkiks nyt en uskalla kertoa hoitohenkilöille, että lopetin Cipramilin, koska edellinen lääkäri kielsi multa terapian sillä perusteella. En mukamas ollut tarpeeksi motivoitunut, vaikka mä olin odottanut sitä yli kaks vuotta! Silloin vedettiin matto jalkojen alta, ja vaikka nyt voisinkin jo hakea terapiaa, en enää jaksa. Lääkärit vaihtuu tosi usein, eikä ikinä voi tietää mikä kanta kenelläkin on asioihin. Ärsyttävää sellainen epävarmuus.
kelalla kannattaa olla varovainen,että ne ei pääse huijaamaan.Vaikka paikkakuntani Kela on asillinen niin kaikki ei ole.Tietävät minut kuumakalleksi.
... Kela muka huijaisi? Eiköhän asiat saa selville, kun kyselee Kelan kuntoutussihteeriltä. Ja mtt:n sosiaalityöntekijäkin varmaan auttaa.
Mutta jokaisen ammattiauttajan kanssa saa olla varovainen mitä suustaan päästää... Esim. jos puhuu itsetuhoajatuksista, on hyvin pian lääkkeiden saanti historiaa. Todella ärsyttävää, kun kaiken pitäisi perustua rehellisyyteen. Eihän muuten voi saada oikeanlaista apua.
Joo, tosiaan jos se on sama mitä itse tarkoitan niin seuraavaa:
Tietty päiväohjelma, muuten saa käydä kaupungilla yms kunhan ilmoittaa menoistaan. Yöt omassa huoneessa. Käytettävissä koko sairaala eli voi ottaa kaikki mahdolliset tarpeelliset orgaaniset yms kokeet helposti.
Mulla siellä unohtu ulkomaailma ja aloinkin jo "laitostua" tottua hyvään safkaan ja turvalliseen rutiiniin hyviin "kohtalotovereihin". Ei mun mielestä jengi loppujen lopuksi vellonut surussa. Yleensä pahimmassa vaiheessa olevat oli aika paljon huoneessaan ja nukku. Joskus terapiassa joku repes jne... Saa ihan muuta ajateltavaa ja itsekin juttelee ihan yleisiä.
Tekemistä ei ehkä aluksi tunnu olevan jos on esim maaninen. Itselle aluksi oli liikaakin ja vasta myöhemmin jaksoi urheilla, saunoa, uida, tehdä käsitöitä, katsoa leffoja yms.
Terveenä en menis, sairaana menisin. Suljetusta mulla on ihan toiset kokemukset pakkohoitolähetteellä. Sinne en menis enää edes pakkohoitolähetteellä. Makasin useina päivinä lepositeissä ja tappeluja syntyi. Mullakin oli pois tullessa rystyset auki ja kyljet mustina, vaikka ei olis tarvetta tapella isohkona. En muista tarkkaan lääkkeiden takia, mutta kai olin sitten jotain itsekin tirvassu.
Kiitokset ja tsemppiä! Mä lähden tästä työkkärin sivuille.... =) Katsotaan miten se paluu "arkeen" sujuu....
Hei!
Mistä johtuu epävakaa persoonallisuushäiriö? (si)?
Onko sinulla siihen näkyviä syitä, esim. lapsuudenkokemukset, oudot perhesuhteet, hyväksikäyttö, koulukiusaaminen tms.
Vai onko se vaan.