Katolisuuden juuret

Mistä katolisen kirkon oppi oikein on peräisin?

Rooman Katolisen kirkon oppi ja opetus on antikristillistä (antikhristos= Kristuksen sijaan ja Kristusta vastaan), onhan paavi Kristuksen sijainen (vicarius filii dei), katolisen opin mukaan. Paavin tiarassa luki vicarius filii Dei, josta saadaan kirjaimien lukuarvoksi 666. Kun Rooman Katolinen kirkko huomasi tämän niin se poisti kirjoituksen tiarasta, mutta oppi, että paavi on Jumalanpojan viransijainen jäi kuitenkin voimaan. Mutta niin kuin olemme nähneet katolisen kirkon opin olevan toista evankeliumia, niin paavi on myös Kristusta vastaan omalla evankeliumillansa, joka ei ole Raamatun evankeliumi. Paavi on sekä Kristuksen sijainen(antikhristos) sekä Kristusta vastaan(antikhristos). Johannes kirjoitti monista antikristuksista, jotka vaikuttivat jo Johanneksen päivinä, kunnes tulee se viimeinen antikristus. Antikristus siis julistaa olevansa Kristuksen sijainen, mutta onkin Kristusta vastaan.

Paaviin jos keneen sopii antikristuksen nimi onhan Rooman katolinen järjestelmä ollut juovuksissa pyhien verestä. Katolisen kirkon arvioidaan historiansa aikana surmanneen n. 50 milj. ihmistä. Ilmestyskirjan 17 luku kertoo suuresta Babylonista, joka on maan porttojen ja kauhistuksien äiti. Portto kuvaa aina Raamatussa haureudenharjoitusta joko lihallista haureutta tai uskonnollista haureutta. Uskonnollinen haureus on epäjumalan palvelemista oikean Jumalan palvelemisen sijaan. Tämä suuri portto yhdessä pedon kanssa sotii Karitsaa(Jeesus) ja Hänen pyhiänsä vastaan. Portto on uskonnollinen järjestelmä, joka sotii Jeesuksen evankeliumia vastaan. Tästä portosta Raamattu käyttää nimitystä: ”Suuri Babylon maan porttojen ja kauhistuksien äiti.” Rooman Katolinen kirkko nimittää itseään äiti-kirkoksi ja kutsuu ekumenian kautta katolisesta uskosta langenneita tyttäriä takaisin äiti- kirkon helmaan. Tämä porton tuntomerkki sopii katoliseen kirkkoon onhan se äiti-kirkko. Mutta mitä tekemistä portolla ja katolisella kirkolla on Babylonian kanssa, onhan porton nimi myös Suuri Babylon? Babylon, Baabel tarkoittaa sekoittamista. Katolinen kirkko on sekoitus jostakin, koska siitä käytetään nimeä: Suuri Babylon. Rooman Katolisessa kirkossa täytyy olla suuri sekoitus, koska siitä käytetään nimeä Suuri Babylon. Jotta tämä Babylonin yhteys katoliseen kirkkoon selviää niin meidän on tehtävä lyhyt historiallinen katsaus Babylonian historiaan.
Baabel eli Babylon

Baabelin tornia rakennettiin Sinearin maassa, kun kaikessa maassa oli yksi kieli. Baabelin tornin ja tämän ympärillä pyörineen uskonnon tarkoituksena oli saada koko maailma mukaan tähän epäjumalan palvelukseen. Baabelin uskonto oli vedenpaisumuksen jälkeen maailman pääuskonto ja se onkin maailmassa olevien väärien uskontojen alkuperäinen alkulähde. Sen tähden Jumala sekoitti kansojen kielet ja hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, jottei koko maailma saastuisi tästä saatanan uskonnosta. Baabelin torni oli omistettu epäjumalan palvonnalle. Baabelin tornissa harjoitettiin uskontoa, jossa palvottiin aurinkoa. Nimrod oli Baabelin valtias ja hänen kuolemansa jälkeen hänen äitinsä alkoi johtamaan baabelin uskontoa. Babylonialaiset harrastivat innokkaasti tähtitiedettä ja he pyhittivät sunnuntain auringonpäiväksi(sunday) ja maanantain kuunpäiväksi ja muut viisi päivää he pyhittivät muille kiertotähdille. Semiramuksen johtaessa Baabelin uskontoa hän alkoi opettamaan, että Nimrodista oli tullut auringon jumala eli Baal. Semiramuksen tullessa raskaaksi ja synnytettyään pojan, jolle hän antoi nimen Tammus, jota palvottiin auringon jumalana. Semiramus alkoi myös opettamaan, että hän oli neitsyt. Tämän seurauksena Semiramis kehitti äiti-lapsi kultin, jonka symboliksi tuli äiti(Semiramis), jolla oli käsivarsillaan lapsi(Tammus). Äidin pään päälle asetettiin kuu ja lapsen pään päälle auringon sädekehä. Semiramis korotti itsensä tässä baabelin uskonnossa taivaan kuningattareksi ja häntä tuli rukoilla ja palvoa taivaan kuningattarena, jonka kautta ihmiset pelastuivat.

Baabelin uskonnossa oli myös käytössä salainen ripittäytyminen Baabelin papeille. Baabelin uskonnossa sai myös veden vihmonnan avulla puhdistuksen synneistään ja uuden elämän(uudestisyntyminen). Baabelissa kansa joutui toistamaan myös rukouksia, jotta he pysyivät rukouksissaan järjestyksessä niin he käyttivät rukousnauhoja. Tammuksen kuoltua Semiramis määräsi joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymä päiväksi, joka oli myös Nimrodin syntymäpäivä. Joulukuun 25. päivästä tuli joka vuotinen merkkipäivä, jolloin oli juhlat, joissa juopoteltiin ja uhrattiin lapsia Baalille. Joulukuun 25. päivä pystytettiin Tammukselle havupuu, joka koristeltiin aurinkoa symbolisoivilla pyöreillä palloilla. Tämä Baabelista alkanut äiti-lapsi ja auringon palvonta kultti levisi myös Egyptiin, jossa sen nimenä oli isis-Horus, jossa oli auringon Jumalana Ra. Foinikiassa Baal-Astarte kultti nimisenä. Kreikassa Afrodites-Eros kultin nimellä. Persiassa mithras kultin nimellä samoin kun Roomassa mithras kultin nimellä. Babyloniaan kehittyi ajan myötä sakraalinen(pyhä) kuninkuus, jossa kuninkaasta tuli myös jumalan siunausten välittäjä ylipappien rinnalle. Baabelin uskonnossa oli papeista muodostunut erillinen neuvosto, jota ylipappi johti. Baabelin papisto ei saanut mennä naimisiin, se oli heiltä kielletty. Epäjumalan patsaiden ja kuvien tekeminen ja niiden palvominen kuului baabelin uskontoon. Näitä epäjumalan kuvia kumarrettiin ja niitä suudeltiin.

Baabel eli Babylon lähdekirjallisuus:

- Alexander Hislop: The Two Babylons

- Keijo Lindeman: Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys

- Estlander-Hietakari: Jokamiehen maailmanhistoria
Rooma ja katolinen kirkko

Kun Rooman valtakunta syntyi ja kehittyi niin Rooman uskonnollista elämää johti ylipappi(Pontifex Maximus). Rooman valtakunnan laajentuessa, roomalaiset alkoivat palvomaan valloitettujen kansojen jumalia. Roomalaisten uskonto sekoittui kreikkalaisten, egyptiläisten, syyrialaisten, persialaisten ja babylonialaisten uskontojen kanssa. Rooman valtakuntaan syntyi täydellinen uskontojen sekoitus(synkretismi). Uskonnollisen elämän ollessa niin monen kirjavaa, roomalaiset järjestivät pakolliseksi keisarinpalvonnan, joka teki keisarista jumalallisen ja näin Roomaankin tuli sakraalinen kuninkuus(keisarius).

Roomalaiset uskoivat jumalien vaikuttavan ja hallitsevan Rooman seitsemällä kukkulalla ”De septem montibus virum”. Tästä muodostui roomalaisille käsite; ylhäinen seitsemän kukkulan kaupunki, joka hallitsee koko maailmaa. Roomalaiset uskoivat, että heidän tuli hallita koko maailmaa Jupiterin ylipapin(Pontifex Maximus) johdolla. Symmachus, joka oli Rooman ylipappi (Pontifex Maximus) kutsui itseään seitsemän vuoren mieheksi. Tämä nimitys seitsemän vuoren miehestä on jäänyt historiankirjoihin sen tähden, kun sen aikaisista kirjeistä on löydetty ylipappia (Pontifex maximus) kutsuttavan tällaisella nimellä. Roomalaisten mielestä maailmaa voi vain johtaa se, joka hallitsee Roomassa, seitsemän kukkulan kaupungissa. Julius Caesar sai pontifex Maximumin arvonimen ja näin keisarit alkoivat myös käyttää itsestään tätä arvonimeä. Keisarit johtivat valtiota ja myös Rooman uskonnollista elämää, olihan keisari uskonnon päämies, ylipappi (Pontifex Maximus).

Rooma ja katolinen kirkko Lähdekirjallisuus:

- Alexander Hislop: The Two Babylons
Katolinen kirkko ja sen opin kehitystä

Konstantinus suuri ”kääntyi” kristinuskoon v. 312jkr ja hän ylipappina(Pontifex Maximum) otti käyttöön nimen Vicarius Christi(Kristuksen sijainen). Konstantinuksen uudesta uskonnosta tuli Rooman katolinen(yhteinen, yleinen). Rooman kansalaisista tehtiin kristittyjä ilman katumusta ja kääntymystä. Osa alkuseurakunnastakin eksyi mukaan tähän katoliseen uskontoon, josta tuli Rooman uusi uskonto. Kirkon johtajana Konstantinus rakennutti ”kristityille” kirkkoja, mutta samalla hän myös toimitti vihkimyksiä pakanatemppeleille. Konstantinuksen Katolisessa uskonnossa oli aluksi paljon vapautta ja se hyväksyi paljon erilaisuutta. Mutta pikku hiljaa katolinen kirkko ujutti yhä enemmän pakanallisia oppeja ja riittejä ns. Rooman katoliseen kristinuskoon. Rooman katolinen kirkko syntyi siis 300 luvulla, mutta uuden liiton seurakunta syntyi helluntaipäivänä. Seuraavaksi seuraamme vuosiluku järjestyksessä Rooman katolisen kirkon opetuksen muodostumista. Katolisessa Roomassa jotkut kristityt pitivät lauantaina lepopäivän ja roomalaiset, jotka olivat tottuneet palvomaan auringonjumalaa pitivät auringonpäivänä (sunday) sunnuntaina lepopäivän.

Vuonna 321 Konstantinus teki auringonpäivästä eli sunnuntaista lepopäivän.

Laodikean kirkolliskokous antoi käskyn v. 364: ” Kristittyjen ei tule olla juutalaisten mukaisia ja olla toimettomia, vaan heidän tulee erikoisesti kunnioittaa, ja ollen kristittyjä, jos mahdollista, olla tekemättä mitään työtä sinä päivänä. Jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea Kristuksesta.”

Vuonna 375 alkoi enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta.

Vuonna 378 jKr. roomalainen piispa Damascus peri keisarilta uskonnollisena johtajana Pontifex Maximum ja Vicarius Christi arvonimet. Näin Rooman paavin istuimesta tuli Baabelista alkaneen ylipappi kultin perillinen. Tästä lähtien kaikilla Rooman piispoilla(paaveilla) on ollut nämä arvonimet. Heti kun Damascuksesta oli tullut Pontifex Maximum tulivat Rooman katoliseen kirkkoon babylonialaiset seremoniat hallitsevaan asemaan ja myös muiden pakanauskontojen oppi käsityksiä alkoi tulla sisälle Rooman kirkkoon.

Vuonna 381 alkoivat epäviralliset rukoukset neitsyt Marialle Jumalan äidille ja taivaan kuningattarelle.

Vuonna 394 alkoi jokapäiväinen messu Rooman katolisessa kirkossa.

Vuonna 431 Efeson kirkolliskokouksessa otettiin käyttöön Marian palvonta sekä käsite Jumalan äiti. Babyloniassa rukoiltiin taivaan kuningatarta, joka oli neitsyt. Taivaan kuningatar kuvattiin äitinä, jolla oli lapsi sylissään.

Vuonna 500 tuli kirkkoon papeille pappispuvut, jotka erottivat heidät tavallisesta kirkkokansasta. Kiirastulioppia opetettiin alun perin Egyptissä ja Kreikassa, joka Rooman valtakunnassa uskontojen sekoittuessa tuli myös Rooman uskontoon mukaan ja v. 593 Gregorius Suuri avasi tietä kiirastuliopille katoliseen kirkkoon.

Vuonna 600 Gregorius I määräsi kirkolle latinan kielen rukous ja saarna kieleksi. Vuonna 600 Rooman kirkko otti käyttöön Marian ja kuolleiden pyhimyksien rukoilemisen.

600 luvulla Bonifatius, joka oli Rooman piispa otti ensimmäisenä arvonimen paavi, väittäen olevansa Pietarin seuraaja. Vaikka todellisuudessa Rooman piispat ovat Babyloniassa syntyneen ylipappi kultin perillisiä, jota Roomassa kutsuttiin nimellä Pontifex Maximus.

Vuonna 709 alkoi kirkossa paavin jalan suuteleminen, tämä tapa tuli suoraan pakanauskonnoista.

Vuonna 787 Nikean kirkolliskokous laillisti ristin, kuvien ja pyhäinjäännösten palvonnan.

Vuonna 850 asetettiin voimaan käsite; pyhä vesi, jossa tuli olla ripaus suolaa. Papin siunauksen jälkeen vedestä tulee pyhää. Vuonna 890 alkoi pyhän Joosefin palvonta.

Vuonna 1079 Paavi Bonifatius VII sääti papistolle naimattomuuden eli selibaatin. Baabelin papeilta oli myös kielletty naimisiinmeno. Apostoli Pietarilla oli muuten vaimo.

Vuonna 1090 otettiin käyttöön ruusukkonauha eli rukousnauha. Hindulaisuudessa on myös käytössä rukousnauha.

Vuonna 1184 veronan kirkolliskokous sääti harhaoppisten inkvisition.

Vuonna 1190 alettiin opettamaan aneiden myyntiä. Aneilla sai katolisessa kirkossa syntejä anteeksi.

Vuonna 1215 Paavi Innocentius III sääti transsubstantiaatio-opin, jossa pappi muuttaa ehtoollisleivän- ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

Vuonna 1215 Paavi Innocentius määräsi lateraanikonsiilissa syntien tunnustamisen papille pakolliseksi ainakin kerran vuodessa.

Vuonna 1220 Paavi Honorius määräsi ehtoollisleivän palvonnan.

Vuonna 1229 Valensian kirkolliskokous kielsi Raamatun ns. maallikoilta ja asetti sen kiellettyjen kirjojen joukkoon.

Vuonna 1287 keksittiin skapulaari, joka on palanen ruskeaa kangasta, jota käytetään Neitsyt Marian kuvan kanssa, koska sen otaksutaan sisältävän yliluonnollista voimaa. Skapulaari suojelee niitä kaikilta vaaroilta, jotka pitävät sitä paljaalla iholla. Esineiden palvonta tuli sisälle Rooman katoliseen kirkkoon.

Vuonna 1439 Firenzen kirkolliskokouksessa kiirastulioppi julistettiin dogmiksi eli opinkappaleeksi.

Vuonna 1439 oppi seitsemästä sakramentista vahvistettiin.

Vuonna 1545 Trenton kirkolliskokouksessa päätettiin perimätiedon (traditio) olevan yhtä luotettava kuin Raamattu. Trenton kirkolliskokouksessa myös ns. apokryfiset kirjat lisättiin Raamattuun.

Vuonna 1547 Rooman katolinen kirkko sääti Trenton konsiilissa: Jos joku sanoo, että uuden lain sakramentit eivät ole välttämättömiä ihmisen pelastumiseksi, vaan että ne ovat turhia, ja että ilman niitä tai ilman halua osallistua niihin ihminen saa vanhurskauden armosta yksin uskosta Jumalaan, vaikka kaikki sakramentit eivät ole pakollisia kaikille olkoon hän kirottu.

Vuonna 1854 Paavi Pius IX julisti Neitsyt Marian siinneen saastattomasti.

Vuonna 1870 Paavi Pius IX julisti opin paavin erehtymättömyydestä.

Vuonna 1931 paavi Pius XI vahvisti uudelleen opin Neitsyt Mariasta, Jumalan äitinä.

Vuonna 1950 paavi Pius XII julisti dogmin Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta.

Katolinen kirkko ja sen opin kehitystä Lähdekirjallisuus:

- Leo Meller: Vatikaani profetiassa

- Juhani Aitomaa: Uusi viini juovuttaa
Babylonin uskonnon ja katolisen kirkon opetuksen samankaltaisuuksia

Baabelin tornia rakennettiin Sinearin maassa, kun kaikessa maassa oli yksi kieli. Baabelin tornin ja tämän ympärillä pyörineen uskonnon tarkoituksena oli saada koko maailma mukaan tähän epäjumalan palvelukseen --Rooman RoomanKatolinen kirkko ja sen päämies paavi on luomassa ekumenian kautta yhtä maailmankirkkoa, jolla se voi hallita maailmaa.

Baabelin uskonto pyhitti sunnuntain auringonpäiväksi ----- vuonna 321 Konstantinus asetti auringonpäivän (sunnuntain) lepopäiväksi.

Semiramus taivaan kuningatar oli neitsyt, jota tuli rukoilla ja palvoa ja jonka kautta tuli pelastus -----Rooman Katolisella kirkolla on Neitsyt Maria, joka on taivaan kuningatar, jota tulee rukoilla ja palvoa, ja joka välittää katolisen Jeesukselle.

Baabelin uskonnossa oli äiti-lapsi kultti, jonka symboliksi tuli äiti, jolla oli käsivarsillaan lapsi. Äidin pään päälle asetettiin kuu ja lapsen pään päälle auringon sädekehä ----- Rooman Katolisella kirkolla on Marian patsas, jossa Maria pitää sylissään Jeesusta.

Baabelin uskonnossa oli myös käytössä salainen ripittäytyminen Baabelin papeille -----Rooman Katolisella kirkolla on rippituoli, jossa pappi julistaa ripittäytyjälle synnit anteeksi.

Baabelin uskonnossa sai myös veden vihmonnan avulla puhdistuksen synneistään ja uuden elämän(uudestisyntyminen) ----- Rooman Katolisessa kirkossa ihminen pelastuu vesikasteessa.

Baabelin uskonnossa käytettiin rukousnauhoja ----- Rooman Katolisessa kirkossa on myös käytössä rukousnauhat.

Baabelin uskonnossa joulukuun 25. päivä oli kuolleen Jumalan syntymäpäivä -----Rooman Katolinen kirkko asetti Jeesuksen syntymäpäivän joulukuun 25. päiväksi. Todellinen Jeesuksen syntymän ajankohta oli syys-lokakuun vaihde.

Baabelin uskonnossa oli papeista muodostunut erillinen neuvosto, jota ylipappi johti ----- Rooman Katolisessa kirkossa paavi johtaa kardinaaleja.

Baabelin uskonnossa papisto ei saanut mennä naimisiin, se oli heiltä kielletty -----Rooman Katolisen kirkon papit eivät saa mennä naimisiin, he ovat tehneet selibaattilupauksen.

Baabelin uskonnossa palvottiin epäjumalien patsaita ja kuvia ----- Rooman Katolisessa kirkossa palvotaan Marian patsasta ja pyhimyksen kuvia.

Rooman Katolinen kirkko on sekoittanut oppiinsa pakanauskontojen oppeja ja rituaaleja. Katolinen kirkko ja sen oppi on syvästi pakanallinen sekä paavin juuret ovat pakanauskonnosta syntyneitä käsitteitä. Jokainen joka rakastaa Jumalaa ja Hänen sanaansa on velvollinen kertomaan totuuden katolisille. Rakasta Rooman katolisia ja kerro heille totuus siitä ettei heidän oppinsa perustu Raamatun ilmoitukseen.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkkojenopetukset
3909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiitos Petri kirjoituksestasi.Kertoisitko katoli-
laisten ehtoollisesta.Eroaako se meidän luterilaisten ehtoollisesta jotenkin ?
Muistelisin jossain ohjelmassa kiinnittäneeni huomiota ettei siinä nautittu viiniä (Uuusi liitto minun veressäni), ainoastaan leipä, Kristuksen ruumis(Minun muistokseni).
Eli, ovatko katolilaiset vääristelleet MYÖS uuden liiton sakramentin ? ...Lain ja juhla-ajathan he
ovat jo vääristäneet .

Kiitos

Äänestä
  • sakramentti on varsin monimutkainen. Aikaisemmin ehtoollinen tosiaankin toimitettiin niin että seurakuntalaiset söivät leivän ja pappi joi viinin. Nyttemmin viini jaetaan leivän mukana samoin kun ev.lut. kirkossakin. Ehtoollisen merkityksessä on kuitenkin huomattavia eroja.

    Nimimerkki Ignatius osaa minua paremmin selvittää tuon sakramentin katolisen kirkon näkökulmasta.

    Myös netistä löytyy selvityksiä ehtoolisesta ja sen merkityksestä.

    Äänestä

Katolinen kirkko opettaa Raamatun puhdasta oppia. Jos muuta väität, olet valehtelija. Oletko edes lukenut Vatikaanin II konsiilin kirjoja tai Johannes Paavali II:n kirjaa 'Uskalla toivoa'?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onebody kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu