rehellisyys

Monta kertaa tässä paikassa joku kiinnittää huomiota siihen että joku tuomitsee, tai ainakin käsittää asian sillä tavalla.
Kuitenkaan se ei aina ole mitään tuomitsemista, että on toista mieltä, ja sanoo mielipiteensä rehellisesti niinkuin sen itse käsittää.
Eikö tämä ole keskustelupaikka?
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jokaisella täällä käyvällä on varmasti jotakin sanottavaa, ja niistä voisi yrittää keskustelemalla keskustella.
Uskovainen ihminen EI tuomitse TOISTA ihmistä, vaan se on jätettävä Jumalalle.
Suuttumus ja viha ovat normaaleja tunteita, ja niitä on normaalisti myöskin lupa uskovaisen ihmisen tuntea! Mutta se millätavalla sen vihan purkaa, niin sitä kannattaisi harkita kaksi kertaa.
Jos olet vihainen, niin myönnä se, ja tunne se tunne läpi. Mutta siitä selviää Raamatun antamilla ohjeilla: Rukoile vihollisesi puolesta.
Ei se ole aluksi ainakaan mitään kovin helppoa, mutta asia kannattaa viedä Jeesukselle, rukouksessa, ja kertoa ihan kaikki.
Tunne on normaalia, mutta purkamistapa ei ihan aina ole oikein.
Joskus sitä tulee sanoneeksi sellaisia sanoja, joita katuu, ja joutuu tai pitäisi pyytää anteeksi.
Sen takia asiaa kannattaisi miettiä, että pystyy hillitsemään itseään sen verran, että ei loukkaa toista ihmistä, herjaukseen ei kannata vastata herjauksella, mutta tunteet voi näyttää.
Mykkäkoulu on ahdistavaa sekä itselleen että sille toiselle osapuolelle, sen takia se ei kannata, vaan keskusteleminen, miltä rehellisesti tuntuu, ja miksi ajattelee juuri tällä tavalla.
Jos keskusteluyhteys syntyy, niin se ratkaisee monta kertaa monia ongelmia ja ristiriitoja.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


miete kirjoitti:

Monta kertaa tässä paikassa joku kiinnittää huomiota siihen että joku tuomitsee, tai ainakin käsittää asian sillä tavalla.
Kuitenkaan se ei aina ole mitään tuomitsemista, että on toista mieltä, ja sanoo mielipiteensä rehellisesti niinkuin sen itse käsittää.
Eikö tämä ole keskustelupaikka?
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jokaisella täällä käyvällä on varmasti jotakin sanottavaa, ja niistä voisi yrittää keskustelemalla keskustella.
Uskovainen ihminen EI tuomitse TOISTA ihmistä, vaan se on jätettävä Jumalalle.
Suuttumus ja viha ovat normaaleja tunteita, ja niitä on normaalisti myöskin lupa uskovaisen ihmisen tuntea! Mutta se millätavalla sen vihan purkaa, niin sitä kannattaisi harkita kaksi kertaa.
Jos olet vihainen, niin myönnä se, ja tunne se tunne läpi. Mutta siitä selviää Raamatun antamilla ohjeilla: Rukoile vihollisesi puolesta.
Ei se ole aluksi ainakaan mitään kovin helppoa, mutta asia kannattaa viedä Jeesukselle, rukouksessa, ja kertoa ihan kaikki.
Tunne on normaalia, mutta purkamistapa ei ihan aina ole oikein.
Joskus sitä tulee sanoneeksi sellaisia sanoja, joita katuu, ja joutuu tai pitäisi pyytää anteeksi.
Sen takia asiaa kannattaisi miettiä, että pystyy hillitsemään itseään sen verran, että ei loukkaa toista ihmistä, herjaukseen ei kannata vastata herjauksella, mutta tunteet voi näyttää.
Mykkäkoulu on ahdistavaa sekä itselleen että sille toiselle osapuolelle, sen takia se ei kannata, vaan keskusteleminen, miltä rehellisesti tuntuu, ja miksi ajattelee juuri tällä tavalla.
Jos keskusteluyhteys syntyy, niin se ratkaisee monta kertaa monia ongelmia ja ristiriitoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu