Olen 40 ja eronut, lapseton ja tällä hetkellä masentunut ja sen takia saikulla nyt ollut alle vuoden ajan. Tuntuu että ilo on kadonnut ja nauru jäänyt jonnekin menneisyyteen ja kyyneltäkään en saa pois sisältäni, päivästä toiseen mietin tätä tyhjyyttä ja olen ennen ollut se tarmokas ja iloinen mutta nyt vaan voimat katosivat ja en ole tästä puhunut muille kun ammattiauttajille ja ystävät luulevat minun olevan edelleen se vahva ja käyvän töissä ja en jaksa selitellä heille miksi ja miten olen nyt tässä ja nyt ..
En juo, käytän mielialaa piristävää lääkitystä ja tuntuu että tekee mieli vaan nukkua ja nukkua ja mietin miten kauan jaksan nukkua vielä, huomiseen vai ensiviikkoon vai milloin nousen ylös tästä pahasta olosta vai nousenko ollenkaan ..
Olen nyt jossakin oravanpyörässä ja tekisi mieli jutella täällä onko muilla tätä olotilaa ?
väsynyt liekki
En juo, käytän mielialaa piristävää lääkitystä ja tuntuu että tekee mieli vaan nukkua ja nukkua ja mietin miten kauan jaksan nukkua vielä, huomiseen vai ensiviikkoon vai milloin nousen ylös tästä pahasta olosta vai nousenko ollenkaan ..
Olen nyt jossakin oravanpyörässä ja tekisi mieli jutella täällä onko muilla tätä olotilaa ?
väsynyt liekki
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hienoa kun myönnät sen itsellesi ja pitää käydä tämä prosessi läpi kunnolla juurta jaksain, sitten vasta olet tarpeeksi vahva nousemaan takasisin siihen mitä olet ollut ja puhumalla se kaikkein parhainten onnistuu ei juomisella ,,, MUISTA SE ja rakasta itseäsi ystäväiseni
Nimimerkki: Itsekin tuon läpi käynyt
Olen kokenut masennuksen myös ja silloin ei tosiaan jaksa kuin olla ja nukkua... ei vaikka kuinka hoputettaisiin ylös ja ulos, ihmisten ilmoille. Lääkityskin oli minulla käytössä reilun vuoden ja luulin jo päässeeni pahimman yli, olo piristyi ja jaksoikin jopa liikkua... mutta edelleen sängystä on vaikea nousta ja iloa elämästä löytää.. Mutta suosittelisin ystäville puhumista, niistä on minulle ainakin ollut paljon apua, jos ei muuten niin kuuntelijoina. Masennuksesta toipuminen vie aikaa... paljon. Tärkeää on että lähtee apua kuitenkin etsimään eikä vain yksinään olla ongelmiensa kanssa. Jaksamisia...
mä oon kans aikanaan läpikäynyt masennuksen ja aamuisin oli aina tunne et ei en halua herätä tähän kamalaan maailmaan,kun vois vaan nukkua aina vain nukkua..sitä alkaa inhoomaan itseään aina enemmän ja enemmän..mut sitten kun alkaa tehdä asian eteen jotain,onhan sulla varmasti jotain minkä vuoksi haluat päästä jaloillesi,ennenkaikkea SINÄ ITSE!hyvä että käyt juttelemassa siitä on apua!olet varmasti upea ihminen jota vain elämä on kaltoin kohdellut!älä ole liian ankara itsellesi!ystäväsikin ymmärtävät jos ovat ystäviäsi!
Soitin yhdelle ihmiselle ( veljelleni joka ei ole maailman helpoin tyyppi ) ja tiedän että se on aloitettava jostakin ja en ole vaan kehdannut sanoa olevani heikko ja tarvitsen apua ..
En tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja hieman pelottaa eikä vähän hieman ja aika paljon pelottaa se !
Mutta nyt tuntuu että pakko päästä tästä elämässä johonkin suuntaan muuten en tätä kauaa jaksa katsella ( itseäni siis ) ja suomeksi sanottuna hävettää kaikki ...
Kerron kyllä jatkossa miten tässä kävi ja kiitän teitä kaikkia osan otosta * pienoinen hymy *
väsynyt liekkinne
Meillä melkein jokaisella on varmasti ollut joskus vaikeaa, elämäntilanteiden takia. Hyvä, että on ammattiauttajat ja lääkkeet niitä tarviseville.
Murheet selviää murehtimalla, mutta kannattaa miettiä niitä ihania tärkeitä asioita, joita on elämässään saanut, kun niitäkin on varmasti paljon. Jonain päivänä se murhe helpottaa ja toteaa, että valo tunnelin päässä ei ollutkaan juna, vaan aurinko..
Älä anna liekin sammua, sinulla on vain tämä yksi elämä elettävänä, toisintoa et siitä saa, vaikka toivoisitkin. Voin lohduttaa sinua, että tosi "syvältä" on noustu ja minähän hengitän, vaikka heikomminkin.
Myös minulla elämäni meni umpisolmuun.
Kaikki piti aloittaa nollilta.Toivoin vain kuolevani,mikään ei kiinnostanut.
Juuri mitään ei noilta vuosilta jäänyt mieleeni.
Kokeilin,ammattiauttajia,lääkkeitä,uskontoa,ryyppäämistä ja eiku ahdisti, väsytti, nukuin ja nukuin,itkin,olin yksin,kukaan ei tuntunut ymmärtävän.
Minulta oli kadonnut elämänhalu,toivoin vain kuolevani.Kadehtin niitä jotka pääsivät pois....Minä olin kuollut,mutta elin.
Vuosia kului,SELVISIN,tänäpäivänä kaikki on toisin.Kriisini muuttui vahvuudeksi....
Aikako haavani paransi?
Ps.Kirjoittaminen näistä ei ollu helppoa.
Nyt haluankin pyyhkäistä unholaan nää kaikki elämättä jääneet vuoteni.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.Toivon eläväni pitkään......!
Kerro mitä teit ja miten löysit sen " vahvuutesi " ????
Jutun aloittaja kysyy aidolla mielenkiinnolla ja toivon valoa sinulle jatksosakin ja voimia !
* jutun aloittaja *
Tiedostin tosiasiat,kaikki oli niinkö oli ja
pysyi.Kun ovet sulkeutuu,niin ikkunat avautuu.
Paraneminen ei tapahtunut räjähdysmäisesti...
Pienet arjen asiat alkoivat ensin hiukan kiinnostaa,kuten päivän lehdet,jotkut telkkariohjelmat.
Huomasin että minusta oli tullut "mummu"minullahan oli ihana ensimmäinen lapsenlapsi.
Vanha Äitini oli vakavasti sairas,tarvitsi apuani lähes päivittäin(olen ainut lapsi)
Olin ,silloin murrosikäisen poikani yh huoltaja,myös poikani oireili,muuttuneissa olosuhteissa,huomasin hänetkin.
Minähän olinkin tärkeä ihminen heille.
Pakotin itseni lenkille.
Minä päinvastoin kuin sinä ,ruikutin kaikille "kurjuuttani"
en jaksanut pitää kaikkea sisälläni.Olin erittäin haavoittuva ja herkkä.
...Mikään ei oikeastaan muuttunut,uutta rakasta ei ole vierelläni,uskoon en ole tullut,minusta ei ole myöskään tullut alkoholin suurkuluttajaa,mieliala lääkkeitä en käytä.
Olen aina asunut samalla paikkakunnalla,samassa omakoti talossa.Naapureita ystäviä tuttavia on ympärilläni.
Luulen että minä vain käsittelin ongelmani pohjamutia myöten,yksin/muiden kanssa.
.......alistuin osaani,vuosien saatossa.
Elämän hallintani on palannut,muutoksia ja vaikeitakin ratkaisuja olen tehnyt,joihin ei olisi "sillon" voimani riittäneet.
Olen ottanut ikäänkuin takaisin,menetetyt vuoteni(en tietoisesti)
Aika on paras armahtaja.Kaikki kyllä järjestyy,mutta aikansa se ottaa.Elämä asettuu omiin uomiinsa sinullakin.Kaikkea hyvää sinulle!
Voin kirjoitella jatkossakin jos haluat tukea...?
Hienoa että pärjäät, upeaa että selvisit!
Minä inhoan itseäni, inhoan sitä että luhistun päivä päivältä enemmän, kompuroin ja vihaan..
Anna olla asioiden joille et kertakaikkiaan mitään voi.
Tuleen ei saa jäädä maate.
Mikäli kyse on ihmisestä,kukaan ei ole korvaamaton.