"Euro on euroalueen maiden ainoa laillinen maksuväline".
Mihin lakiin euron laillisuus Suomessa perustuu? Mitään vastausta tähän kysymykseen ei tule. Mitään sanomattomia jaarituksia ja selittelyjä voi vastaukseksi toki tulla, mutta kukaan ei pysty näyttämään sitä lakia, joka tekee euron lailliseksi, koska sellaista lakia ei ole. Vieraaseen valuuttaan siirtyminen kaikkine sen aiheuttamine hankaluuksineen ja kustannuksineen vähintäänkin olisi vaatinut lain säätämistä. Säädetäänhän lakeja EU:n enenmmän tai vähemmmän tyhjänpäiväisten direktiivienkin nojalla. Vanhan perustuslain mukaan Suomen raha on markka. Euro on laiton raha Suomessa.
Suomi liitettiin euroalueeseen pelkällä Lipposen hallituksen tiedonannolla 24.2.1998. Hallitus ei tehnyt asiasta edes lakiesitystä eikä eduskunta säätänyt lakia. Joka toisin väittää on joko valehtelija tai huijatuksi tullut hyväuskoinen, joka on tuudittautunut vanhoihin todellisuudelle vieraisiin myytteihin rehellisistä päättäjistä. Hallituksen toimien lainmukaisuuden valvonnan pitäisi kuulua oikeuskanslerille. Tämä kuitenkin otti tehtäväkseen hallituksen mielivaltaisuuden selittelemisen "lain mukaisuudeksi".
Taitaa EU:sta löytyä rahaa yhtä hyvin kansanedustajien lahjontaan kuin laittomaan virkamiestenkin lahjontaan. Edustaahan unioni ennen kaikkea ylikansallisten suurpääomapiirien etuja, joita puolustamaan se alunperin perustettiinkin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
... on EU:n tarkoituskin, sinä jälkeenjäänyt peräkammarin poika!
vai jätitkö vain muuten huomiotta>>suurpääomapiirien etuja>>, eli ei suinkaan kansaa vaan eliittiä varten.
Ihan sama mikä on valuutan nimi. Taidat olla joku kalkkis, joka vain hokee: markka,markka.
Itse et tiedä että no. kansalaisten,työtä tekevien kannalta ei todellakaan ole sama onko meillä oma valuutta,vai valuutta jonka arvon määrää joku muu taho kuin Suomen intresseistä huolehtiva!Tässä rautalankaa asiasta
Kun Suomen vienti vetää huonosti (mehän lähdettiin viennin varassa keikkumaan taas kerran kotimaan markkinat,omat yrittäjämme unohtaen)nyt ei ole enää markan pelivaraa,ei voi laskea oman valuutan arvoa ja saada kilpailukykyä tuotteillemme hintavertailuissa!Nyt on tuottajan revittävä korvaus huonosta kaupankäynnistä muulla tavoin!Muistanet että siitä kerrottiin jo kun puhuttiin "joustoista",nyt tyhmäkin uskoo että jousto tarkoittaa säästöä tutantokustannuksista,eli porukkaa pihalle,tai palkkoja alas!Nyt ei jousta markka kun sitä ei sattuneesta syystä ole,nyt joustaa työmies.Euron arvoa kun ei veivata ylös ja alas sen mukaan mitä Suomen vientikaupan tarpeet edellyttäisivät.Että tälleen eskoseni!!
jo nähdään Etelä-Euroopassa selkeästi, Portugali, Espanja, Italia, Kreikka ja lisäksi tietysti Irlanti ja itse Bryssel, eli Belgia, sieltä se lähenee Suomeakin.
liityttiin eduskunnan jo 18.3.1992 "tekemällä päätöksellä".
Tuossa äänestyksessä, jonka tulokseksi vahvistetiin 108 puolesta 55 vastaan, 32 tyhjää ja 4 poissa, EI OLLUT MAHDOLLISUUTTA äänestää jäsenyyshakemuksen jättämistä VASTAAN...
Antti Kuosmanen paljasti asian tuhotussa kirjassaan Suomen tie EU:n jäseneksi.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että hallitus oli jättänyt jäsenyyshakemuksen jo 27.2.1992 Suomen Portugalin-suurlähettiläs Dieter Witzhamin kautta. Tästä asiasta Kuosmanen vaikeni...
Koska hallitus oli jättänyt hakemuksen varaslähtönä ilman eduskunnan päätöstä, oli eduskunnan jälkikäteen äänestettävä hakemuksen puolesta (18.3. 1992) näytelmässä, johon mitä todennäköisemmin olivat demarit kirjoittaneet käsikirjoituksen.
Kiitos alustuksesta.
Markasta luopumiseksi todellakaan ole olemassa lakia!
Tuon on Juha Korkeaoja vahvistanut SataSeutu-lehdelle antamassaan haastattelussa koti-kaupungissaan Kokemäellä.
Korkeaojan haastattelu löytyy osoitteesta www.satanen.com.
Suomi: Ei EU kirjoittelee ihan hyviä kirjoituksia, mutta häneltä puuttuu syvällisempää tutkimustietoa.
Suomen ja suomalaisten kannalta ei ole ratkaisevaa, mistä oikea tieto tulee, mutta pääasia on, että kaikki jotka jotain valaisevaa voivat lukijoille tuoda, tuovat tietonsa.
Hieno juttu. Näin tehdään työtä valheenverhojen repimiseksi maamme poliittisten sotkujen yltä.
sinä taas kirjoittelet?
>Tuossa äänestyksessä, jonka tulokseksi
>vahvistetiin 108 puolesta 55 vastaan, 32 tyhjää
>ja 4 poissa, EI OLLUT MAHDOLLISUUTTA äänestää >jäsenyyshakemuksen jättämistä VASTAAN...
Ensin kirjoitat 55:n äänestäneen vastaa ja sen jälkeen väität ettei vastaan voinut äänestää. Koeta päättää.
ei ollut mahdollista saada. Ryhmäkuri ja muu puolue- ja rahavallan liiton vehkeily estivät sen.