Tietäkää!

10 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA "TOISESTA MAAILMANSODASTA"

FGR:n julkaisu

1. Mitä todisteita on sille, että vuosina 1939 - 1945 käytiin valtava suursota?

Ei mitään. Joidenkin "eloonjääneitten" kertomuksia suurista armeijoista, pommituksista ja miljoonien ihmisten kuolemasta. Nuo kertomukset ovat keskenään hyvin ristiriitaisia ja yhteensopimattomia. Kukaan ei kuitenkaan ole myöntänyt nähneensä väitettyjen yli 50 miljoonan ihmisen kuolemaa.
Retusoituja kuvia täysin raunioituneista kaupungeista. Kuitenkaan ei mistään ole löytynyt kymmenien miljoonien ihmisten hautoja.

2. Mitä todisteita on sille, ettei tuota sotaa käytykään?

Paljonkin. taloustieteellisiä, historian tutkimuksellisia, väestötieteellisiä jne niin lähes kaikkien tieteenalojen parhaimmiston tutkimukset puhuvat tuota väitettä vastaan.

3. Onko Harry S Truman myöntänyt, että Toinen Maailmansota oli pelkkä valtava mediahuijaus?

Kyllä. Jäätyään presidenttikautensa jälkeen syrjään päivän politiikasta hän kertoi vuonna 1959 muistelmiensa kirjoittamisessa auttaneelle Yalen yliopiston historian professorille, John G. Travisille, että kyseessä oli ollut pelkkä huijaus, joka oli onnistunut paremmin kuin sen suunnitteljat olivat odottaneet.

4. Mutta kaikkien sodan veteraanien muistelmat. Ovatko ne kaikki pelkkää valetta?

Eivät täysin. Maailmassa on käyty pieniä paikallisia kahakoita ("sotia") lähes koko ajan. Niin myös 1940-luvulla. tarinat kertovat ilmeisesti noista kriiseistä, tosin vahvasti liioitellen.
Tarinoiden sisäinen ristiriita on ilmeinen. Suomen "veteraanit" väittävät sodan olleen kauhistuttava kokemus ja kestäneen useita vuosia, joiden aikana koko Suomen työkuntoinen miespuolinen väestö ja suuri osa naispuolistakin väestöä olisi ollut rintama-alueella. Kuitenkin maatalousvaltaisessa maassa vilja kylvettiin ja elo korjattiin, kuten ennenkin. samoina vuosina tehdyistä elokuvista on nähtävissä elämän olleenkin aivan normaalia.

5. Entä Tuntematon sotilas? Sodasta kertova elokuva ja kirja.

Pelkkää fiktiota. Väinö Linna itsekin useissa haastatteluissa myönsi teoksensa olevan hänen itsensä päässään keksimä. Saman on myöntänyt myös elokuvan ohjannut Edvin Laine.

6. Kaikki muistamme kuvat sodan raunioittamasta Saksasta. Ovatko nekin muka huijausta?

Ovat. Jos Saksan maa olisi ollut noiden trikkikuvien esittämä rauniokasa, ei väestö olisi voinut elää siellä. Kuvissa ei ole ainuttakaan ehjää rakennusta. Ihmisillä ei ole ruokaa. Kaikki on pelkkää rauniota.
Kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin otetuissa kuvissa ei ole missään raunioita. Kansan väkiluku on samansuuruinen kuin ennenkin. Talot ehjiä ja, huomatkaa, kaiken ikäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia, kaduilla. Mistä nämä yht'äkkiä muka ovat ilmestyneet. Kokonainen sukupolvi miehiähän menehtyi sodassa.
Myös jokainen voi itse mennä katsomaan Saksaan. Kaiken raunioitumisesta huolimatta siellä onkin yllätäin useita satoja vuosia vanhoja rakennuksia kaikissa kaupungeissa paljon.

7. Entä Suomi, tiedämmehän jokainen, että Viipuri esimerkiksi ei enää kuulu Suomeen?

Ei kuulukaan, mutta ei ole koskaan kuulunutkaan. Suomen itsenäistyessä rajat olivat samat kuin nykyään. Kartoista, jotka olivat kansallisromanttisten taiteilijoiden haaveksimaa Suur-Suomea, on virheellisesti vedetty johtopätöksiä näiden alueiden joskus kuuluneen Suomeen.

8. Väitättekö, että marsalkka Mannerheimiakaan ei ole ollut?

Ei tietenkään, hänhän oli maineikas sotapäällikkö maassamme, vaikka koskaan hän ei ollutkaan johtamassa armeijaa missään "Talvi- tai Jatkosodassa. Hän oli valkoisen puolen ylipäällikkö sisällissodassa vuonna 1918.

9. Miksi tällainen suuri huijaus on järjestetty?

Historian tutkimuksen mukaan, lainaus R. T. Friedeliltä: " 1940-luvun loppuun mennessä huomattiin maailman talouden kääntyvän jälleen kohden syvää lamaa. Pelastaakseen maailman 1930-luvun alun talouskriisin toisinnolta ja, kuten pelättiin, pysyvästä taantumasta, tarvittiin kansoille innostava sankaritarina. Tarina sodasta, jonka sankareita 1940-luvun ihmiset olivat, innosti tuolloin kokonaiset kansakunnat ylittämään itsensä ja nostamaan tuotantoa. Kaikki tuo kuvitteellisen "jälleenrakentamisen" nimissä. Suunnitelma onnistui, maailma nousi uhkaavasta lamasta ja kukoisti komeammin kuin koskaan.

10. Mikä on haitta tuosta valheesta?

Totuuden kuolema. Vaikka tuolloin 1940-luvulla eläneet sukupolvet varmaankin syvällä sisimmässään tiesivät vielä silloin tarinat valheiksi, ovat uudet sukupolvet jääneet tuon huijauksen viattomiksi uhreiksi. Ihmiskunnan on vihdoin avattava silmänsä ja nähtävä tuon suuren valheen läpi!

Muutamia linkkejä:

World Historical Research in London.
Väinö Tanner: Osallisuuteni valheeseen.
Journee' de Historic Laird
G.A. Mannerheim: Häpeäni(suom.)
Rudolf Hitler: Taisteluni nimeni lokaamisesta (suom.)
Moskovan kansallisen Petrov-instituutin arkistot.
181894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minusta nuo väitteet ovat, vaikkakin oikean suuntaisia, varsin yliampuvia. Useat todisteet viittaavat 40-luvun alkuvuosina Euroopassa käydyn tavallista mainittavemman aseellisen selkkauksen. Esimerkiksi Puolasta läheltä Krakovaa Lbujankovckin kylää on löydetty alue, jossa on suuria määriä sotilaskiväärien hylsyjä sekä todennäköisesti panssarivaunun jäänteet.

Tuon kaltaiset todisteet, joita on löytynyt myös Suomesta, osoittavat minusta kiistattomasti, että jonkin asteinen sota on käyty noina vuosina.

Äänestä
  • Etkö lukenut lainkaan selvitystäni? Enhän ole väittänyt, ettei Euroopassa olisi sodittu myös 1940-luvulla. Minä todistin, etteivät nuo yksittäiset kahakat olleet mikään maailmansota.

    Puolan tunnetut hylsylöydöt on todistettu useissa tutkimuksissa pelkiksi Puolan armeijan jätteiksi. Lbjankovckin liepeillä toimi vv. 1928 - 1943 Krakovan kahdeksannen raskaasti aseistetun husaarirykmentin kaatopaikka.

    Äänestä

  • Parahtikos kirjoitti:

    Etkö lukenut lainkaan selvitystäni? Enhän ole väittänyt, ettei Euroopassa olisi sodittu myös 1940-luvulla. Minä todistin, etteivät nuo yksittäiset kahakat olleet mikään maailmansota.

    Puolan tunnetut hylsylöydöt on todistettu useissa tutkimuksissa pelkiksi Puolan armeijan jätteiksi. Lbjankovckin liepeillä toimi vv. 1928 - 1943 Krakovan kahdeksannen raskaasti aseistetun husaarirykmentin kaatopaikka.

    Kyseessä eivät olleet mitkään kahakat vaan selvästi suuri sota. Mm. Suomesta on löytynyt vanhoja juoksuhautoja, jotka viittaavat, että alueella on käyty sotaa, eikä mitään kahakointia. Onko nimitys maailmansota oikeutettu? Tähän en lähde ottamaan kantaa tietojen vähäisyydestä johtuen.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    että Itä-Suomesta on tosiaan löydetty rakennelmia, joita voidaan pitää jonkinlaisina linnoitusrakenteina maastossa. Mikään ei kuitenkaan osoita, että noita rakennelmia olisi milloinkaan käytetty missään sodassa.

    Venäjän puolelta rajaa on löydetty merkkejä, joista voisi päätellä siellä käydyn joitain taisteluja. Tuollaiset yksittäiset kahakat Suomen ja silloisen Neuvostoliiton välillä tuskin kuitenkaan kelpaavat maailmansodaksi.

    Summa summarum, Euroopasta ja maailmalta löytyy yksittäisiä pieniä todisteita, että paikallisia kahakoita on käyty myös 1940-luvulla, mutta minkäänlaisia kestäviä todisteita ei ole, että yhtenäistä suursotaa kymmenine miljoonine uhreineen, olisi noina vuosina käyty.

    Äänestä

Nuo todisteet alkavat minusta näyttää erittäin vakuuttavilta. Itsekin olen jo jonkin aikaa epäillyt tuon kaiken sota-aikajuttujen olevan huijausta. Uskon tuohon, varsinkin kun tuntuu, että kunnon todisteita väitteen kumoamiseksi ei ole löytynyt. Robespierrekin, joka tavallisesti on hyvin tietävä, ei tunnu pystyvän kumoamaan noita kiistattomia todisteita.

Äänestä
  • Olet selkeästi oikeilla jäljillä. Ihmiskunnan kenties suurimmasta huijauksesta on näiden muutamien esimerkkien lisäksi olemassa valtavat määrät informaatiota. Samaa emme voi sanoa "todisteista" joiden mukaan tuollainen sota olisi muka käyty. Kukaan ei ole pystynyt esittämään mitään varteenotettavaa todistusta maailmansodasta.

    Äänestä

Tuo oli selvä historian vääristely. Vaikka kyseessä ei ehkä ollutkaan varsinainen maailmansota, oli 30 ja 40-lukujen taitteessa Euroopassa merkittävä suursota. Useiden kansaivälisten lähteiden perusteella voidaan päätellä tuossa sodassa kaatuneen todennäköisesti useita miljoonia ihmisiä.

On älyllistä epärehellisyyttä väittää, ettei tuota sotaa olisi lainkaan ollut. Kyseessä eivät olleet vain pienet paikalliset kahakat. Niitäkin luonnollisesti oli, mutta sota itsessään oli historian valossa joka tapauksessa eräs viime vuosisadan tuhoisimmista.

Äänestä
  • Kyseessä ei ole mikään vääristely vaan tunnettu tieteellinen tosiasia. Maailman johtavat historioitsijat ovat jo kauan tienneet, että toista maailmansotaa ei ole milloinkaan ollut. Itsekin sinä myönsit, ettei silloin ollut mitään maailmansotaa vaan paljon pienempiä sotia.

    Kuolleita ei ollut 50 miljoonaa, eikä "useita miljoonia", vaan korkeintaan joitain satoja. Ei kannata uskoa kaikkea vääristelevää propagandaa, joita koulukirjat ovat täynnä!

    Äänestä

  • Voitto kirjoitti:

    Kyseessä ei ole mikään vääristely vaan tunnettu tieteellinen tosiasia. Maailman johtavat historioitsijat ovat jo kauan tienneet, että toista maailmansotaa ei ole milloinkaan ollut. Itsekin sinä myönsit, ettei silloin ollut mitään maailmansotaa vaan paljon pienempiä sotia.

    Kuolleita ei ollut 50 miljoonaa, eikä "useita miljoonia", vaan korkeintaan joitain satoja. Ei kannata uskoa kaikkea vääristelevää propagandaa, joita koulukirjat ovat täynnä!

    Mitä ihminen ei ole kokenut eli aistinut millään tavalla, ei sitä ole myöskään hänelle tapahtunut.Uskon toki kahakoita käydyn, niin euroopassa kuin muuallakin maailmassa, mutta 50 milj. kuollutta, sulaa hulluutta sanon minä. Se, että enoni väitetään kuolleen ja toisen haavoittuneen NL:a vastaan käydyssä sodassa, laittaa miettimään, mutta luulen sillekin löytyvän vedenpitävän selityksen. Ihminen on toiselle ihmiselle lammas.

    Äänestä

  • Hippi kirjoitti:

    Hienoa, alat ymmärtää tämän foorumin historiankirjoituksen ideaa.

    Äänestä

"mitä suurempi valhe sen uskottampi se on"

hmm.no toi ei kuitenkaan ole edes uskottava
vähänkö ottaa päähän kun nykyäään pitäis mitä
muka ottaa vakavissaan aivan pöljiä tarinoita

Jopa tarina siitä että worldtrader center ei tuhoutunutkaan olisi oikeastaan uskottavampi
kuin sinun tarinasi. Toinen vastaava joka
olisi vielä helpompi uskoa on se että George Bush on kiihkoislamisti.

Ja tässä vielä yksi, itseasiassa Venäjää ei ole olemassakaan vaan se on USan osavaltio ollut jo vallankumouksesta lähtien, todellisuusdessa
Usan rahapiirit järjestivät koko fiaskon
jotta kommunismia ei enää harkittaisi..
hei, tämähän voisi olla jopa teoriassa totta..

No joo..varo muuten ettet ala itse uskomaan juttuihis..huh

Äänestä
  • Väitteissäsi oli osin perääkin. Nimittäin Yhdysvaltojen nykyinen presidentti George W. Bush tosiaankin tunnustaa islaminuskoa. Hän kääntyi islamiin jo vuonna 1989 tutustuttuaan Yhdysvaltojen islamilaisen yhteisön johtajaan imaami Faruahd Molladehiin ollessaan Houstonin Paul Getty -klinikalla toipumassa alkoholismistaan. Mikään kiihkoislamilainen hän ei kuitenkaan ole, vaan edustaa lähinnä islamin maltillisepaa suuntausta fahrilaisuutta.

    Äänestä

  • oikeesti ufot kaappas wtc:n. uskotko?

    Äänestä

Onko tämä oikeasti jonkun hoitoyksikön keskustelupalsta? Ei kyllä voi muuta kuin itkeä, jos jollekkin sodalle annetaan nimi maailman sota niin se vain kuvaa tapahtumien laajuutta! On todella häpeällistä kun joku kiistää historian aivan huuhaa pohjalta ja julistaa sitä verkossa! Mieti mitä ajattelee sotien veteraanit jotka ovat kärsineet sodan koettelemukset!Tuon kaltainen kirjoittelu on tulosta siitä, kun kaiken on saanut, mutta mitään ei ole ansainnut! Meidän sukupolven on pilannut elämän helppous! Katoaa arvostus, historiaa, perimätietoa sekä vanhempia ihmisiä kohtaan. Onneksi meitä on moneen junaan, sääli että nämä kaiken maailman omaan napaan tuijottelijat saavat vain liikaa huomiota todellisten sankareiden sijasta!

Äänestä
  • Jos loukkaannuit tuosta parodiasta niin luepa muutama rivi alempaa tosissaan kirjoitettu historian väärennös, jossa epätoivoisesti yritetään todistella, ettei juutalaisten kansanmurhaa tapahtunutkaan. Siitä kirjoituksesta voit olla syystä huolissasi.

    Äänestä

  • Factum kirjoitti:

    Jos loukkaannuit tuosta parodiasta niin luepa muutama rivi alempaa tosissaan kirjoitettu historian väärennös, jossa epätoivoisesti yritetään todistella, ettei juutalaisten kansanmurhaa tapahtunutkaan. Siitä kirjoituksesta voit olla syystä huolissasi.

    Olet oikeassa! Minun erhe! Tämän palstan yleinen tyyli on vain esittää tosimielessä vastaavia kirjoituksia! Minäkö tosikko?? Luin vain osan jutusta ja alkoi sylettää,että tätäkö nyt! Luin sen uudelleen ja kirjoitus on osuva kuvaamaan joidenkin tapaa todistella päättömyyyksiä! Pahoittelen kirjoittajalle esittämääni kritiikkiä!

    Äänestä

No jos vaikka selvität sitten kanssa meille että mihin tuollaisella valtavalla huijauksella on pyritty mikä on ollut sen tarkoitus ja ketkä siitä ovat olleet vastuussa ja miten monia satoja miljoonia ihmisiä on voitu niin höynäyttää ja mihin esim. 80 000 suomalaista katosi vuoteen 1945 menessä ja en usko sen olleen huijausta sillä joukossa on sukulaisa.

Äänestä
  • Tämä alkaa olla jo loukkaus lukemattomia sodan veteraaneja ja sankareita vastaan! Helsinkiin kohdistuvat pommitukset ja siviileiden ja sotilaiden kuolemat olivat vain jotain mediatemppuja!? Isoisäni lähti sotaan Suomen puolesta ja joutui kokemaan todella kovia, sankariksikin häntä voisi kutsua. Haavoittui, kolme luotia olkapäähän. Kuvia rintamalta, luodinreiät puvussa, jäljet muistona, kunniamerkit, muistot... eikä niitä hevillä unohdeta!!!

    Tämäkö huijausta!?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Parahtikos kirjoitti:

10 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA "TOISESTA MAAILMANSODASTA"

FGR:n julkaisu

1. Mitä todisteita on sille, että vuosina 1939 - 1945 käytiin valtava suursota?

Ei mitään. Joidenkin "eloonjääneitten" kertomuksia suurista armeijoista, pommituksista ja miljoonien ihmisten kuolemasta. Nuo kertomukset ovat keskenään hyvin ristiriitaisia ja yhteensopimattomia. Kukaan ei kuitenkaan ole myöntänyt nähneensä väitettyjen yli 50 miljoonan ihmisen kuolemaa.
Retusoituja kuvia täysin raunioituneista kaupungeista. Kuitenkaan ei mistään ole löytynyt kymmenien miljoonien ihmisten hautoja.

2. Mitä todisteita on sille, ettei tuota sotaa käytykään?

Paljonkin. taloustieteellisiä, historian tutkimuksellisia, väestötieteellisiä jne niin lähes kaikkien tieteenalojen parhaimmiston tutkimukset puhuvat tuota väitettä vastaan.

3. Onko Harry S Truman myöntänyt, että Toinen Maailmansota oli pelkkä valtava mediahuijaus?

Kyllä. Jäätyään presidenttikautensa jälkeen syrjään päivän politiikasta hän kertoi vuonna 1959 muistelmiensa kirjoittamisessa auttaneelle Yalen yliopiston historian professorille, John G. Travisille, että kyseessä oli ollut pelkkä huijaus, joka oli onnistunut paremmin kuin sen suunnitteljat olivat odottaneet.

4. Mutta kaikkien sodan veteraanien muistelmat. Ovatko ne kaikki pelkkää valetta?

Eivät täysin. Maailmassa on käyty pieniä paikallisia kahakoita ("sotia") lähes koko ajan. Niin myös 1940-luvulla. tarinat kertovat ilmeisesti noista kriiseistä, tosin vahvasti liioitellen.
Tarinoiden sisäinen ristiriita on ilmeinen. Suomen "veteraanit" väittävät sodan olleen kauhistuttava kokemus ja kestäneen useita vuosia, joiden aikana koko Suomen työkuntoinen miespuolinen väestö ja suuri osa naispuolistakin väestöä olisi ollut rintama-alueella. Kuitenkin maatalousvaltaisessa maassa vilja kylvettiin ja elo korjattiin, kuten ennenkin. samoina vuosina tehdyistä elokuvista on nähtävissä elämän olleenkin aivan normaalia.

5. Entä Tuntematon sotilas? Sodasta kertova elokuva ja kirja.

Pelkkää fiktiota. Väinö Linna itsekin useissa haastatteluissa myönsi teoksensa olevan hänen itsensä päässään keksimä. Saman on myöntänyt myös elokuvan ohjannut Edvin Laine.

6. Kaikki muistamme kuvat sodan raunioittamasta Saksasta. Ovatko nekin muka huijausta?

Ovat. Jos Saksan maa olisi ollut noiden trikkikuvien esittämä rauniokasa, ei väestö olisi voinut elää siellä. Kuvissa ei ole ainuttakaan ehjää rakennusta. Ihmisillä ei ole ruokaa. Kaikki on pelkkää rauniota.
Kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin otetuissa kuvissa ei ole missään raunioita. Kansan väkiluku on samansuuruinen kuin ennenkin. Talot ehjiä ja, huomatkaa, kaiken ikäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia, kaduilla. Mistä nämä yht'äkkiä muka ovat ilmestyneet. Kokonainen sukupolvi miehiähän menehtyi sodassa.
Myös jokainen voi itse mennä katsomaan Saksaan. Kaiken raunioitumisesta huolimatta siellä onkin yllätäin useita satoja vuosia vanhoja rakennuksia kaikissa kaupungeissa paljon.

7. Entä Suomi, tiedämmehän jokainen, että Viipuri esimerkiksi ei enää kuulu Suomeen?

Ei kuulukaan, mutta ei ole koskaan kuulunutkaan. Suomen itsenäistyessä rajat olivat samat kuin nykyään. Kartoista, jotka olivat kansallisromanttisten taiteilijoiden haaveksimaa Suur-Suomea, on virheellisesti vedetty johtopätöksiä näiden alueiden joskus kuuluneen Suomeen.

8. Väitättekö, että marsalkka Mannerheimiakaan ei ole ollut?

Ei tietenkään, hänhän oli maineikas sotapäällikkö maassamme, vaikka koskaan hän ei ollutkaan johtamassa armeijaa missään "Talvi- tai Jatkosodassa. Hän oli valkoisen puolen ylipäällikkö sisällissodassa vuonna 1918.

9. Miksi tällainen suuri huijaus on järjestetty?

Historian tutkimuksen mukaan, lainaus R. T. Friedeliltä: " 1940-luvun loppuun mennessä huomattiin maailman talouden kääntyvän jälleen kohden syvää lamaa. Pelastaakseen maailman 1930-luvun alun talouskriisin toisinnolta ja, kuten pelättiin, pysyvästä taantumasta, tarvittiin kansoille innostava sankaritarina. Tarina sodasta, jonka sankareita 1940-luvun ihmiset olivat, innosti tuolloin kokonaiset kansakunnat ylittämään itsensä ja nostamaan tuotantoa. Kaikki tuo kuvitteellisen "jälleenrakentamisen" nimissä. Suunnitelma onnistui, maailma nousi uhkaavasta lamasta ja kukoisti komeammin kuin koskaan.

10. Mikä on haitta tuosta valheesta?

Totuuden kuolema. Vaikka tuolloin 1940-luvulla eläneet sukupolvet varmaankin syvällä sisimmässään tiesivät vielä silloin tarinat valheiksi, ovat uudet sukupolvet jääneet tuon huijauksen viattomiksi uhreiksi. Ihmiskunnan on vihdoin avattava silmänsä ja nähtävä tuon suuren valheen läpi!

Muutamia linkkejä:

World Historical Research in London.
Väinö Tanner: Osallisuuteni valheeseen.
Journee' de Historic Laird
G.A. Mannerheim: Häpeäni(suom.)
Rudolf Hitler: Taisteluni nimeni lokaamisesta (suom.)
Moskovan kansallisen Petrov-instituutin arkistot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu