Saksan talous ei ole toisen maailmansodan jälkeen vielä kertaakaan rämpinyt niin syvällä pohjasedimentissä, kuin mitä se on yhteisvaluutta-aikana tehnyt.
Tämähän ei tietenkään johdu emusta, mutta jos siellä olisi samaan aikaan ollutkin kova noususuhdanne, niin jo vain se olisi emun ansiota.
Yrittäähän täällä jotkut vesselit selittää Suomenkin 90-luvun talouskasvun EU-jäsenyyden ansioksi.
Tämähän ei tietenkään johdu emusta, mutta jos siellä olisi samaan aikaan ollutkin kova noususuhdanne, niin jo vain se olisi emun ansiota.
Yrittäähän täällä jotkut vesselit selittää Suomenkin 90-luvun talouskasvun EU-jäsenyyden ansioksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Talouteen ja kasvuun liittyvät asiat olisi voitu ja voitaisiin edelleenkin toteuttaa ilman EU:ta eli jäsenyyttä vapaakauppa-alueen poliittisessa unionissa.
Suomihan toteutti talouspolitiikkaa 80-luvulla ja 90-luvun alussa EU:n ja yhteisvaluutan ulkopuolella.
Seuraukset toki kaikki muistamme.
80 luvullahan meni varsin lujaa?
sitten tuli lama.. mitä yrität sanoa?
Lamaa ei olisi voinut tulla emussa?
heheeheheh..
Yritän sanoa, että 80-luvulla meni tietenkin liian lujaa - putosimme korkealta.
Silloinhan siis Suomi hoiti talouspolitiikkaansa itsenäisesti.
EMUsta on turha spekuloida, mutta tosiasia on, että EMUn aika on ollut Suomen taloudelle vakaata aikaa, alhaiset korot ja inflaatio, hyvä ennustettavuus. Tästä kaiksesta saatoimme vain haaveilla 70-80 -luvuilla.
Oletko sinä itse ylpeä noista vastauksistasi?
Oletko todella sitä mieltä, että jos kansa olisi syksyllä 94 sanonut EU:lle ei, niin olisimme palanneet takaisin 80- luvun talouspolitiikkaan?
Suomen taloushan ehti tervehtyä varsin mukavasti vuosien 93-95 välisenä aikana järkevän talouspolitiikan seurauksena. Tämä siis ennen EU-jäsenyyttä.
Onko nimimerkki European sitä mieltä, että tästä talouspolitiikasta olisi Suomessa muista kilpailijanaista poiketen luovuttu, ellemme olisi liittyneet EU:hun?
Rehellinen ja suora vastaus, pyydän.
Itsehän haahuilet sitä markkaa, tarkkailepa esim. vuosia 1984-1993 ja 1994-2003, niin katso korkotasoa, devalvointeja, inflaatiota yms. pikkuseikkoja.
Ainakin tilastot osoittavat EU-jäsenyyden aikana stabiileja korkoja sekä inflaatiota. Mistähän moinen, mistähän?
Kun ymmärrys on tuolla tasolla, niin eipä tässä oikein viitsi keskustelua jatkaa, mutta yritetään nyt vielä kerran.
Olenko minä joskus haikaillut inflaatio-devalvaatiopolitiikan perään?
Se, että 80-luvun talouspolitiikka karahti kiville 90-luvun alussa, ei johdu siitä, että talouspolitiikka oli itsenäistä, vaan siitä, että se oli väärää.
Ja se ei ollut väärää siksi, että se oli itsenäistä, vaan siksi, että sen tekijät olivat vääriä.
Eihän tämä lopultakaan niin vaikeaa ole?
Onko siis nimimerkit Teppo ja European sitä mieltä, että jos emme olisi EU:ssa, niin meillä olisi korot pilvissä, inflaatio laukkaisi hillittömästi, markka olisi sidottu kiinteällä kurssilla tietylle tasolle jne ?
Kun tarkastellaan Suomen talouspolitiikkaa vahvan markan jälkeen 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla, niin mikä siinä teidän mielestä viittaa siihen, että olisi palattu 80-luvun talouspolitiikkaan, ellei olisi liitytty EU:hun?
Vai oliko se vahvan markan jälkeinen talouspolitiikka teidän mielestä väärää?
Tämä koko keskustelu on älyllisesti ala arvoista, mutta minkäs teet kun vastapuoli sen sinne vie.
Ja miksi he sen sinne vievät? Siksi, koska heiltä puuttuu todelliset perustelut EU-jäsenyydelle.
Itse en jaksa enää tätä vähä-älyistä saivartelua jatkaa tästä aiheesta. Jos se ei mene kaaliin, niin ei voi mitään.
Huolimatta vapaakauppa on muuta kuin EU ja poliittinen unioni. Se on eri asia kuin EFTA tai ETA.
Jos viitsisit tutustua Suomi: Ei-EU:n artikkeleihin, niin toteaisit että 1980-90-luvun tuhoisan vääräksi osoittautunut päätöksenteko oli Euroopan integraatiopolitiikan toteuttamista.
Me emme ainoastaan muista seurauksia, vaan toiset täällä ovat ne omissa nahoissaan kokeneet.
Mitä hyötyä on turhasta spekuloinnista? En ole vastauksistani ylpeä, ne ovat vain raakaa faktaa. Eikä faktoista ole syytä olla ylpeitä.
Jos emme olisi liittyneet EU:hun, olisi talouspoliittiset linjaukset varmasti poikenneet silloin tehdyitä. Miten, sitä on mahdotonta sanoa, eikä spekuloinnista ole mitään hyötyäkään.
Tosiasia vain on se, että olemme kansan tahdosta EU:ssa ja myös EMUssa.
Meistä kukaan ei voi tietää, miten Suomen talous olisi kehittynyt ilman EU:ta tai EMU:a. Siksi tuosta on aivan turhaa taittaa peistä.
Sen sijaan sen me tiedämme varmasti, miten talous on kehittynyt EU-jäsenyyden aikana, ja EMU:n aikana.
Ja senkin me tiedämme varmasti, miten Suomen talous kehittyi 80-90-luvuilla.
Sinä tiedät varsin hyvin, että me emme ole EMU:ssa kansan tahdosta! Ruotsi on EMU:n ulkopuolella kansan tahdosta, koska siellä asiaa kysyttiin kansalta, meillä ei kysytty.
EU:ssa me olemme muodollisesti kansan tahdosta. Tosin prosessi, jonka seurauksana EU:hun liityimme on demokratian kannalta kyseenalainen.
"Meistä kukaan ei voi tietää, miten Suomen talous olisi kehittynyt ilman EU:ta tai EMU:a. Siksi tuosta on aivan turha taittaa peistä."
Jos haluamme saivarrella, niin ei tietenkään voida tietää. Aivan samoin, jos pudotamme kiven kerrostalon katolta keskellä kirkasta päivää ja toteamme, että siihenhän se mätkähti varsin suoraviivaisesti.
Tässäkin tapauksessa voisimme spekuloida, että ei se varmaan yön pimeydessä pudotettuna olisi ollenkaan samalla tavalla pudonnut.
Eli siis miten Suomen talous olisi kehittynyt, jos kansa olisi sanonut EU:lle ei? Siitä saadaan viitteitä tarkastelemalla maamme talouskehitystä syvimmän laman ja vuoden 95 väliseltä ajalta.
Talouskehitys ei näytä tuolla ajanjaksolla ollenkaan pahalta. Ei varsinkaan viennin ja vaihtotaseen kehitys, mutta ei muussakaan kehityksessä ollut valittamista.
"Sen sijaan sen me tiedämme varmasti, miten talous on kehittynyt EU-jäsenyyden aikana, ja EMU:n aikana."
Nii-i, ja tiedämme myös sen, miten Suomen talous on kehittynyt YK-jäsenyyden aikana. Ja tiedämmepä senkin, että miten Saksan talous on kehittynyt EMU:n aikana.
"Ja senkin me tiedämme varmasti, miten Suomen talous kehittyi 80-90-luvuilla."
Kyllä kyllä. Tiedämme myöskin sen, miten esim. USA:n talous kehittyi 20 ja 30-lukujen vaihteessa.
Senkin me tiedämme, että miten samaisen maan talous kehittyi 90-luvulla.
Tiedämme lopultakin aika paljon kaikenlaista, eikö totta?
olisivat poikenneet.
>Jos emme olisi liittyneet EU:hun, olisi >talouspoliittiset linjaukset varmasti poikenneet >silloin tehdyitä. Miten, sitä on mahdotonta >sanoa, eikä spekuloinnista ole mitään
>hyötyäkään.
Jäsenyyden syyt olisivat olleet voimassa vaikka Suomi olisi jäänyt ulkopuolelle. Pelkästään ETA-sopimus olisi taannut asian suurelta osaa taloutta. Maatalouden linjaukset ovat ainoa iso alue missä olisi voitu tehdä jotain muuta.
kansanäänestys mielestäsi demokratian kannalta kyseenalainen menettely?
>EU:ssa me olemme muodollisesti kansan tahdosta.
>Tosin prosessi, jonka seurauksana EU:hun
>liityimme on demokratian kannalta
>kyseenalainen.
EMU päätös olisi pitänyt todella tehdä toisin - alistaa asia eduskunnan äänestykseen. Nythän se tuotiin eduskuntaan vain hallituksen tiedonantona.
Toisaalta - eduskunta ei tehnyt hallitukselle myöskään välikysymystä tuon menettelyn johdosta. Kai siitäkin voidaan jotakin päätellä.
Tapa, jolla Unioniin liityttiin on puhdasta demokratiaa.
Kyllähän talouspoliittisen linjanvedot olisivat poikenneet ainakin EMU:n osalta - emme olisi lähteneet valmistelemaan yhteisvaluutan aikaa ilman jäsenyyttä.
Eikä tarvitse spekuloida yhtään.
Kansanäänestys on mitä parhain menettely suurten, peruuttamattomien ja kertaluonteisten yhteiskunnallisten reformien legitimoimiseksi.
Mutta jos toisaalla on jo päätetty, että millainen tulos äänestyksestä on tultava, niin silloin saamme nähdä äänestyksen yhteydessä sellaista toimintaa joka ei ole demokratialle kunniaksi.
Näitä ei liene tarpeen ryhtyä kertaamaan.
...olisi todellakin pitänyt tehdä toisin - kysyä kansalta.
"Toisaalta - eduskunta ei tehnyt hallitukselle myöskään välikysymystä tuon menettelyn johdosta. Kai siitäkin voidaan jotakin päätellä."
Voidaan päätellä.
Poliittinen tarkoituksenmukaisuus menee perustuslaillisen menettelyn ohi.
Viimeistä väittämää en viitsi edes kommentoida.
...sentään samaakin mieltä.
Miksi EMU:sta olisi pitänyt järjestää kansanäänestys tilanteessa, jossa meillä on demokraattisesti valittu eduskunta? Kyllä eduskunnan päätös olisi mielestäni riittänyt.
Sinänsä tuolla ei ole nyt väliä, kun suomalaiset kerran ovat olleet euroon erittäin tyytyväisiä. Ja mikäpä on ollessa.
Toisaalta ihmetyttää että olisit ollut vaatimassa EMUsta kansanäänestystä ja samalla olet tyytymätön EU-jäsenyydestä järjestettyyn kansanäänestykseen.
Siksi kun sitä eduskuntaa valittaessa ei puhuttu EMU:sta muuta kuin että se ei ole tulevan vaalikauden asia. Kansalle siis valehdeltiin kun se meni äänestämään ek-vaaleissa.
Minä en ole ollut tyytymätön EU-kansanäänestykseen, vaan siihen harhautusoperaatioon, joka tätä äänestystä edelsi.
Vaikka totta on sekin, että ei valtiosääntömme tunne menettelyä, jossa perustuslaki voitaisiin ohittaa kansanäänestyksellä.
olisivat.
suoraa demokratiaa, mutta kyseenalaista siinä tapauksessa että sen tulos juntataan totalitaristisista maista tutulla, yksipuolisella propagandamassalla.
Perustuslainsäätämisjärjestystä ei noudatettu. Kansanäänestys ei sadalla prosentillakaan riitä ylimmän lainsäädäntövallan ja rahan luovuttamiselle ulkomaiden hallintaan.
Et ole ilmeisesti tajunnut että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos jenkeillä ja aasialaisilla menee huonosti, se ei voi olla vaikuttamatta tännekin.
90-luvulla oli ripeää talouskasvua, meni jenkeissä hyvin mutta tuskin kaupan esteiden poistaminen on ainakaan vähentynyt.
Vai olisiko? Jos kyllä, niin kertonet?
Tuosta sekavasta vuodatuksesta ei oikein saanut tolkkua.
Lueppa nyt se mun alotus vielä uudemman kerran!