välillä

mietin, että mitä tästä elämästä tulee..aikaa ei ole paljon. Vuodet jatkuvat samaan tahtiin ja ei tapahdu mitään hyvin hienoa.

Kun rakastuukin, niin sekin on yksipuolista tai sitten minua itseäni ei kiinnosta, jne. Vaikeaa löytää miestä, jonka kanssa todella synkkaisi. Nykyään niin monet etsivät vain hetken huvitusta, mutta itse haluaisin löytää tosirakkauden. Ei kiinnosta lyhyet, sydämet särkevät tarinat. Ja kun satutat itsesi liian usein ja niin edelleen, niin uskaltaako sitä enää edes ajatella seurustelua? En minä niin kovin itseäni ole satuttanut, kun enhän edes etsi miestä, mutta toivoisin että hän tulisi minua vastaan joku päivä..Mutta etsimällä en hae ketään.

Muistan kun olin 17- vuotias, elämä edessä ja nuori silloin. No, aika nuori olen vieläkin, mutta piankos nuo vuodet kuluvat ja pian olen vanha, eläkkeelle menossa ja jos en sittenkään koe saaneeni elää ihanaa elämää, niin voi harmi.

Eihän sitä tiedä, että kauanko tässä vielä elää, mutta jos nyt ajattelee loogisesti, niin vuosia on vielä jäljellä. Mutta ideani tässä kirjoituksessa on se, että kun vuodet vaan kuluvat ja minusta tuntuu, että se elämä millaisen haluaisin ei löydy ja en saa tehtyä omasta elämästäni sellaista, millaisen siitä haluaisin. Onko tässä mitään järkeä..tässä elmässä?

Mites sitten kun kuollaan pois ja kukaan ei tiedä varmasti, että mihin mennään sitten. Jos taivas ja kadotus ovat olemassa, niin eikö olisi parempi elää hyvin teoin ja välttää syntiä, jotta pääsee sinne taivaaseen kuin elää syntiä tehden ja joutua sitten kadotukseen..se on pitkä aika sitten olla siellä kadotuksessa. En tiedä, kaikkea sitä miettiikin pienessä päässään..

välillä kyllä kokee ahdistusta, kun olisi niin paljon kysymyksiä, mutta vastauksia ei saa ja moni asia menee juuri niin kuin ei haluaisi, onneksi sentään jotku asiat onnistuvat.

Eikö ketään muuta ahdista nämä asiat vai elättekö täysillä joka hetki ja ette mieti elämää? Olen liian syvällinen ja loppujen lopuksi niin yksin..

Mitä lie kohtalo suunnitellut minun elämälle? Sen näkee sitten joskus, kun katselee ajassa taaksepäin..vaikka tähän hetkeen. Toivottavasti silloin ei enää ole päässä sellainen ajatus, että tätäkö tämä elämä on?

Elämä on loppujen lopuksi niin lyhyt. Ja jos ei usko uudelleen syntymiseen, niin vierailu maankamaralla on erittäin lyhyt...ja mitä sen jälkeen tapahtuu?