Hyvä kun tutkitaan,mutta ainakin nämä asiat...

kaipaavat vielä myös lisävalaisua luovutusten ohella.Nimittäin suomalaisten osuus ja innokkuus Leningradin piiritykseen ja suomalaisten SS-miesten seikkailut itärintamalla.Molemmissa oltiin innokkaasti mukana,ja asioista on vaiettu,kuinkas muuten.
19920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nickeäpä taitaa vaivata joku jatkosota-trauma?
Luuletko että 1940-luvulla ajatusmaailma ja tilanne olivat samankaltaisia kuin nyt?
Tilanne oli huomattavasti musta-valkoisempi. Ei silloin kyselty moraalista oikeutusta, kun pyydettiin Saksalta apua. Kyse oli eloonjäännistä, tai niin uskottiin.

Myös suomalaisten kummunistien, jotka loikkasivat NL:n puolelle ja tekivät partisaani-iskuja Suomen-puolelle (lue: tappoivat siviilejä sänkyihinsä)tulee tutkia. Liian kauan on vaiettu. Myöskin Otto Wille Kuusisen hallitukseen osallistuneet pitää kaivaa esiin ja heidän jälkeläisiään rangaista. He tekivät hallaa Suomen sotaponnisteluille Talvisodassa, esiintyessään muka vaihtoehtohallituksena Suomen lailliselle, eduskunnan valtuuttamalle hallitukselle.

Äänestä
  • Fasismi oli suomessakin voimissaan,siksi asioita juuri onkin tutkittava.Eikä tosiaan kyselty moraalista oikeutusta,kun hyökättiiin Neuvostoliittoon kesällä -41.

    Äänestä

  • Nikke kirjoitti:

    Fasismi oli suomessakin voimissaan,siksi asioita juuri onkin tutkittava.Eikä tosiaan kyselty moraalista oikeutusta,kun hyökättiiin Neuvostoliittoon kesällä -41.

    Ei sinullakaan paljoa järki päätä pakota. Fasismi voimissaan!?
    No huh-hellettä. Eiköhän nyt haeta hieman kaukaa asioita. Suomi oli erittäin geopoliittisesti hankalassa saumassa, ja useita hallitustemme ratkaisuja voidaan perustella pelillä, jota jouduttiin pelaamaan tästä syystä. Tunnetko edes Ryti-Ribbentrop-sopimuksen? Jos et, niin keskustelua on turha jatkaa, koska olet plekkä trolli, joka kuvittelee että on hienoa loata Suomen historiaa. Vaikka se ei mikään puhtaan valkoinen ole, niin tuossa "täytyy tutkia" mentaliteetissasi ei ole järjen häivääkään.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Tutustu asiaan,ja palaa keskustelemaan.Trolli...heh-heh...

    Äänestä

  • Nikke kirjoitti:

    Tutustu asiaan,ja palaa keskustelemaan.Trolli...heh-heh...

    Miten sinä voit vastata epäilyyn historiantuntemuksestasi, epäilyllä toisen historiantuntemuksesta?

    Esitä faktoja, äläkä vain sano toisia tietämättömäksi. Pallo on heitetty sinulle, joten osoita oivalluksesi.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    että jos olet ollenkaan perehtynyt asiaan,tietänet -20 luvulta saakka nousseen äärioikeistolaisen ja jopa fasistisen liikkeen historiaa,muilutuksineenkin,sekä typerine sotaretkineen Neuvosto-Karjalaan.Myös sodan aikana oli olemassa vahvasti saksalaismielinen suuntaus ilman "pakottavaa" saksan liittolaisuuttakin,myös sodan korkeassa johdossa.Jään odottamaan juuri sinulta vasta-argumentteja?

    Kyllä Lapuan liike on tuttua huttua. Vaarini jo sitä ihmetteli kun palasi Suomen Joutsenen kanssa Cap Hornilta 1923.
    Mitä tässä nyt haet takaa? Siis kauan tunnettua asiaa pitäisi tutkia lisää?
    Mannerheim oli Valkoisten johtaja. Suomen sotamarsalkkana hän toimi juuri niin kuin kyseisessä tilanteessa pitikin. Silloin käytiin sotaa Nikke-hyvä.
    Äärioikesiton nousua selittävät osaltaan 1918 traumat. Äärivasemmistoa pelättiin, sillä oli nähty heidän halunsa viedä Suomea NL:n haaviin.
    Saksalaismielinen suuntaus oli näin luontevaa Suomen kannalta. Kumman intse olisit nähnyt vihollisena 1940-luvulla? NL:n jonka ikeestä oli juuri päästy vai Saksa joka oli auttanut suomalaisia 1917-1918 kouluttamalla jääkäreitä ja antanut sota-apua?

    Eihän nyt pitänytkään keskustella sodan koko linjasta,vaan siitä mitä ehdotin.Mutta kun tuli puheeksi,niin koko laskeminen natsi-saksan varaan oli loppujen lopuksi tuhoisaa,ja saamme kiittää vain Mannerheimia, ettemme olleet vieläkin syvemmällä suossa sitä että Neuvostoliitolla oli kiire tärkeämmille rintamille.Siinäkin nähtiin kuinka tärkeää Venäjän tuntemus olisi johdossamme.Mutta syitä etsiessäsi voisit ajatella myös siitä näkökannasta,oliko saksalaismielisyys Neuvostoliiton näkökulmasta kovinkaan luotettavaa politiikkaa?Entä Neuvosto-Karjalan "vapautusyritykset" -20 luvun alussa.Mitä tulee saksan apuun -17-18,on turha kuvitella että se olisi ollut pyyteetöntä,vaan taistelua venäläisyyttä vastaan,ja ennen kaikkea uutta Neuvostovaltiota vastaan.

    Kuten patriootti kirjoitti, mainitsemistasi asioista EI OLE vaiettu. Niistä löytyy rutkasti tietoa. Esimerkiksi Helsingin Yliopiston kirjaston kokoealmista, tervetuloa tutustumaan.
    Asioista ei siis ole vaiettu. Saat jutun kuulostamaan siltä kuin olisimme jossain totalitaarisessa systeemissä ilman lupaa tutkia tiettyjä asioita. Näin ei ole, voin kokemuksesta sanoa.

    Ilmeisesti ajat takaa tätä "suur-Suomi"-myyttiä, joka oli erittäin suuressa suosiossa 70-luvun vasemmistaradikaalien keskuudessa, kun Mannerheimin kaltaisten hahmojen alasajoa tehtiin auktoriteettejä mustamaalaten.

    Ihan varmasti on johdossamme ollut sodan aikana porukkaa, jotka olisivat mieluusti nähneet Suomen alueen ulottuvan Leningradiin asti. Olihan tuo kaupunki kerran ollut osa Suomea ja kiistakapulana tai syyllisenä selkkauksiin 1700-luvulta lähtien.En kuitenkaan ole törmännyt mihinkään näyttöön siitä, ettäkö Suomen johdon VIRALLINEN linja olisi ollut valloitus-sota Jatkosodassa, enempää kuin talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saaminen.
    Edelleen kuitenkin peräänkuulutan: miksi tämä ajattelutapa oli niin paljon huonompi verrattuna NL:n 1939 aloittamaan törkeään hyökkäys-sotaan Suomea vastaan?

    Helsingin yliopiston kirjastossa,niin etsi sieltä käsiisi professori Mauno Jokipiin tutkimus,"Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet" näin alkajaisiksi.Höh,suur-suomi ei ole mikään myyttiasia,vaan ihan todellisuudessa sitä lähdettiin monen osalta tekemään jatkosodassa,sen verran pitäisi olla tiedossasi kyllä.Sehän onkin myös uutta historian tulkintaa,että Leningrad olisi ollut osa suomea,milloin se on ollut?No,entä miksi vanha raja ylitettiin,jos emme käyneet valloitussotaa?En ihan myöskään ymmärrä sitä että jos kiistät suomessa olleen mitään halua hyökätä,miksi kuitenkin kysyt,että miksi tämä linja loppujen lopuksi OLI huonompi?Mutta kuten sanoinkin,eräät tahot suomessa luottivat natsi-saksan ylivoimaisuuteen,osin myös uskoen puna-armeijan kykenevän taistelemaan vain talvisodassa nähdyllä taktiikalla.Etkö ole nähnyt sodan alussa julkaistuja poliitikkojen puheita,joissa "kiusanamme aina ollut Venäjän kysymys,nyt saksan avulla lopullisesti ratkaistaan"Eli ihan lyhyesti,miksi kieltämäsi (ja myöntämäsi)ajattelutapa oli huono: Revansin saaminen "voittamattoman" natsi-saksan avulla,perustui vääriin olettamuksiin puna-armeijan,ja ennen kaikkea natsi-saksan kyvystä.Joutunet myöntämään,että eikö sitä hyökkäyssotaa käydä,että jotain valloitetaan.Vai,mikä on tulkintasi tästä asiasta?

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Kuten patriootti kirjoitti, mainitsemistasi asioista EI OLE vaiettu. Niistä löytyy rutkasti tietoa. Esimerkiksi Helsingin Yliopiston kirjaston kokoealmista, tervetuloa tutustumaan.
    Asioista ei siis ole vaiettu. Saat jutun kuulostamaan siltä kuin olisimme jossain totalitaarisessa systeemissä ilman lupaa tutkia tiettyjä asioita. Näin ei ole, voin kokemuksesta sanoa.

    Ilmeisesti ajat takaa tätä "suur-Suomi"-myyttiä, joka oli erittäin suuressa suosiossa 70-luvun vasemmistaradikaalien keskuudessa, kun Mannerheimin kaltaisten hahmojen alasajoa tehtiin auktoriteettejä mustamaalaten.

    Ihan varmasti on johdossamme ollut sodan aikana porukkaa, jotka olisivat mieluusti nähneet Suomen alueen ulottuvan Leningradiin asti. Olihan tuo kaupunki kerran ollut osa Suomea ja kiistakapulana tai syyllisenä selkkauksiin 1700-luvulta lähtien.En kuitenkaan ole törmännyt mihinkään näyttöön siitä, ettäkö Suomen johdon VIRALLINEN linja olisi ollut valloitus-sota Jatkosodassa, enempää kuin talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saaminen.
    Edelleen kuitenkin peräänkuulutan: miksi tämä ajattelutapa oli niin paljon huonompi verrattuna NL:n 1939 aloittamaan törkeään hyökkäys-sotaan Suomea vastaan?

    "mieluusti nähneet Suomen alueen ulottuvan Leningradiin asti. Olihan tuo kaupunki kerran ollut osa Suomea ja kiistakapulana "

    Siis Leningrad/Pietari osa Suomea? Milloin?

    Äänestä

  • Monenteenko polveen O.W.K.:n hallituksen perillisiä pitää rangaista? Aina kolmanteen ja neljänteen?

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Monenteenko polveen O.W.K.:n hallituksen perillisiä pitää rangaista? Aina kolmanteen ja neljänteen?

    Yritin vain esittää että totta kai minuakin vituttaa se että punikit tekivät tuhojaan sodan aikana. Ymmärrän siten miksi Nikkeä ottaa päähän, jos Suomessa on ollut vereillä ajatuksia siitä että pieneltä, viattomalta, kiltitltä Neuvostoliitolta olisi viety vähän enemmän alueita kuin kuuluu.
    Ei tietenkään pidä rangaista monessa polvessa, kuten ei pidä rankaista, toisin kuin Wiesenthal-keskus haluaa, rankaista juutalaisten luovutuksiin välillisinä olleita henkilöitä.

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    "mieluusti nähneet Suomen alueen ulottuvan Leningradiin asti. Olihan tuo kaupunki kerran ollut osa Suomea ja kiistakapulana "

    Siis Leningrad/Pietari osa Suomea? Milloin?

    Nevajoen suisto on välillisesti ollut Suomella muutamia kertoja Ruotsin vallan aikana.
    Varmaankin tästä oli kyse. Mitään muuta ei tule mieleen, siis ei PIETARI ole ollut osa Suomea. Se alue kylläkin, ennen kuin sinne perustettiin Pietarin kaupunki.

    Mikä tässä keskutelussa mättää, on se että kukaan ei oikeasti pysty esittämään järkevä argumentteja väitöstensä tueksi. Nikke voi vedota johonkin yhteen opukseen, mutta harvoinpa yhdestä tutkimuksesta voidaan mitään absoluuttista totuutta hakea.

    Äänestä

Myös suomalainen ihminen. Nää asiat sen osoittaa.
-Miks veteraaneja pidetää jumalina nykyään,,,,,hirvittää nää meidän ajan "sankarikuvat".

Äänestä

Selvityksiä ja omakohtaisia kokemuskirjoja on vaikka kuinka paljon. Ota asioista selvää.

Ns. panttipataljoonan vaiheista ja taisteluista on ollut kirjoja ja tutkimuksia. SS-joukoissa ja Wehrmachtissa oli lisäksi joitakin yksittäisiä henkiöitä. Ottivat osaa sotatoimiin ja jotkut saivat upseerin- tai aliupseerin koulutuksen.

Kovasti kummeksun Sanan kirjan saamaa julkisuutta. Olen ollut täysin tietoinen, että sotavankeja luovutettiin saksalaisille ja myös Saksaan. Jotkit luvutetuista olivat halukaita tavalla tai toisella avustamaan saksalaisia parampien olojen toivossa. Jotkut olivat koulutuksensa tai työkuntonsa puolesta kiinnostavia. Mm. kielitaitoisia vankeja tarvittiin, Neuvotoliitossahan puhuttiin kymmeniä kieliä. Suomessa oli melkoinen elintarvikepula ja suurten sotavankileirien huolto oli vaikeaa. Ravitsemus- ja tautitilanne oli maassa huono. Suomensukuisia vankeja tuotiin vastavuoroisesti Suomeen.

Sodan jälkeen kotikommunistimme tekivät viranomaisille ja valvontakomissiolle lukuisia kanteluja ja ilmiantoja sotavankien kohtelusta Suomen sotavankileireillä. Siviilipoliisi niitä tutki ja kommunistiseksi muuttunut VALPOkin pani parastaan. Tosiasiassa valvontakomissio ei ollut kovinkaan kiinnostunut sotavankien kohtaloista ja luovutuksista. He tiesivät, että venäläisten sotavankien kohtalo oli joka tapauksessa kurja.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, että kaksi yhteisessä rintamassa olevaa maata luovuttaa ja vaihtaa sotavankeja, jos sillä on sodankäynnin kannalta jotakin merkitystä. Joukossa ilmeisesti meni myös juutalaisia, vaikka rodullista aspektia ei luovutuksissa olisi ollutkaan. Neuvottoliittolaisethan olivat ateisteja, joten juutalaisuus ei välttämättä aina tullut edes esiin. Joitakin juutalaisuutensa ilmaisseita venäläisvankeja siirrettiin Suomessa vankileirien sivuyksikköihin, kun saksalaisten ylenmääräinen kiinnostus heihin alkoi tulla ilmi. Se oli heidän pelastuksensa.

Asoita on hyvä tutkiä lisää. Etenkin ne kohtalot, mihin Suomesta Saksaan tai Neuvostoliittoon luovutetut henkilöt ylimalkaan joutuivat, on paikallaan tuloda esille. Otaksuttavasti vankileirioloja Suomessa joudutaan myös tutkimaan lisää.

Äänestä

Miksi historian tutkimista vastustetaan. Se on lyhytnäköistä, ei pidä kieltää lisätiedon hankkimista. Kaikenlainen salaaminen ja sensuroiminen saa aikaan entistä suuremman epäluulon, uteliaisuuden ja tiedonhalun asioihin.
Maamme historiassa on tapahtunut kaikenlaista, ei historiaa saa tekemättömäksi. Ei sitä tosin tarvitse pelätäkään.

Äänestä
  • Ei missään nimessä saa tutkia suomalaisten SS-miesten toimintaa tai Suomen osuutta Leningradin piirityksessä. Ei niissä mitään salattavaa ole, kaikki on aivan hyvin, mutta niitä ei saa lähteä tutkimaan.

    Äänestä

HAH! Onpa todella vasemmistolainen näkemys.
Suomaliset rinnastetaan natseihin, riistäjiin ja juutalaisten murhaajin. Mistä näitä huorupäitä riittää?
Muuta Israeliin tai Georgiaan jos ei Suomi miellytä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nikke kirjoitti:

kaipaavat vielä myös lisävalaisua luovutusten ohella.Nimittäin suomalaisten osuus ja innokkuus Leningradin piiritykseen ja suomalaisten SS-miesten seikkailut itärintamalla.Molemmissa oltiin innokkaasti mukana,ja asioista on vaiettu,kuinkas muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu