Oletetaanpa, että joudun kadulla yllättäen tappeluun. Olemme suomessa jo yläasteella tottuneet faktaan "raukka pakenee, mies tappelee". No, minun tapani pelastautua ikävistä tilanteista on JUOSTA KARKUUN, on muuten pelastanut varmuudella henkeni kaksi kertaa ikävässä tilanteessa. Minä väitän, että pakeneminen ikävässä tilanteessa on todellista siviilirohkeutta, siinä samalla kusen yhteiskuntamme arvojen ja normien niskaan häikäilemättömästi. Olen niin saatanan raukka jätkä, että minusta on nastaa jäädä eloon sen sijaan, että joutuisin teholle tai haudan pohjalle. Arvatkaa mitä? Olen ihan oikeassa, se on niin, että oikein saatanan kova jätkä pakenee paikalta ja kusee hyökkääjän arvojen niskaan ja samalla koko yhteiskunnan niskaan, mutta joka on niin perkeleen raukka, että miehuus täytyy tappelemalla todistaa niin hän ansaitseekin kuolemansa/tehokeikkansa toiminnallaan.
Pakeneminen on siviilirohkeutta!
Pakeneminen on siviilirohkeutta!
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Pakeneminen on siviilirohkeutta!"
Monessa tilanteessa totta. Vanha hokemahan kertoo että kaikki minkä kadulla voittaa häviää rosiksessa viisikymmenkertaisesti...
Aiheesta on pelkän kamppailutilanteen kannalta käyty jonkin verran keskustelua naapurifoorumilla:
"http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=1500000000000049&posting=22000000002047188"
Asia ei ole kuitenkaan mustavalkoinen ja omia esimerkkejä kummastakin valinnasta (väistää/tapella) pystyisin kertomaan. Tässä samansuuntainen valinta kuin oli Mr Sivarilla:
On jo vuosia kun viimeksi jouduin valinnan eteen. Olin ulkomailla yksin pubissa kun joku paikallinen ei ilmeisesti pitänyt naamataulustani ja alkoi heikolla englanninkielellään haastamaan riitaa minkä pystyi, siitäkin huolimatta että vastustaja (=Juuri)on 190cm pitkä ja painaa n. 100kg. Se mitä juippi ei tiennyt oli aikaisempi jonkinasteinen kokemukseni kilpatason karatesta.
Olin kuitenkin ensimmäistä vuotta uudessa työpaikassa ja ensimmäisellä ulkomaankeikalla ja pienen porukan nokkana ja seuraavana aamuna normaali palaveri isäntien kanssa.
Tilanne lämpeni sen verran hitaasti että ehdin puntaroida hiukan tilannetta. Juippi oli parin haahkan seurassa ja ainakaan välitöntä maskuliinista apua ei ollut hänellä näkyvissä joten itsepuolustustilanteen kannalta en pitänyt tilannetta erityisen uhkaavana. Vaikka arvelin pystyväni juipista selviytymään mikäli tilanne menisi tappeluun saakka, kuitenkin aina on vaarana että vastapuoli tai itse loukkaantuu tilanteessa vaikka ns. voittaisikin. Päällimmäiseksi uhkaksi nousikin mahdollisen oman aamuisen mustan silmän tai kuulustelukutsun aiheuttamat jälkiseuraamukset, ennen kaikkea todennäköisesti lyhyeen kuin kanan lento työnantajan lopettama ulkomaantoimintani. Siispä aloin ymmärtämään vittuilua entistä huonommin ja kun tuoppini loppui vaihdoin pubissa osastoa ja lopulta poistuin koko paikasta.
Vituttiko?. No kyllä jonkin verran. Erityisesti se että joku halusi päteä kustannuksellani ja esittää puhutuille haahkoille jotain Ramboa... Jälkiviisaus kuitenkin: Ainoa järkevä ratkaisu oli kävellä pois, vielä vuosia tapauksen jälkeenkin mietittynä!.
En tiedä mitä ikäluokkaa kirjoittaja edustaa mutta väite suomalaisesta yleisestä suhtautumisesta "raukka pakenee, mies tappelee" on suurelta osin höpöjuttua ja ei pidä yleisesti paikkaansa ainakaan täysi-ikäisten keskuudessa. Kerroin aikanaan stoorin töissä ja muuallakin ja palaute oli 100% ratkaisuni kannalla vaikka tiesivät että muitakin mahdollisuuksia yrittää tilanteen ratkaisua itselläni olisi ollut. Samoin se että tällä tappeluhaluttomuudella jollain tapaa "kustaisiin yhteiskunnan arvojen niskaan" on melkoisen sairasmielinen väite. Kuka, ken ja missä julistaa tätä ideologiaa?. Höpöhöpö toisen kerran!
Siinä mielessä olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa että tappelun väistäminen epäilemättä monella vaatii enemmän kuin siihen ryhtyminen. Mutta ei se käyttäytymismalli ole koulussa yläasteella opetettua eikä opittua, eikä varsinkaan kotoa peräisin. Kyllä se agressiomalli lähtee maskuliinisista geeneistä ja testosteronista ja sillä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnallisten arvotusten kanssa.... Ja kynnystä joutua fyysiseen selkkaukseen mielestäni kasvattaa oleellisesti … yllätys ehkä joillekin … kamppailulajitaidot ja tietysti ne nopeat jalat. Tehokkain itsepuolustusväline kun kuitenkin löytyy korvien välistä ja niitä kutsutaan aivoiksi. Taitava itsepuolustuslajien taitaja selviytyy tappelusta voittajana; hyvä ip-taitaja sen sijaan ei edes joudu siihen tappeluun…
Kokonaan toinen juttu taas on se että pitääkö aina öykkärille antaa periksi. Jokainen tilanne kun on kuitenkin ainutlaatuinen.
Mutta se edellisen kirjoittajan otsikon väite että "karkuun lähtijä kusee yhteiskunnan niskaan" on tässä yhteiskunnallisessa asiayhteydessä täydellisen typerä väite. Jopa intissä opetetaan että jos haluaa voittaa sodan ei tarkoita sitä että on välttämätöntä voittaa jok`ikinen taistelu….