Papin parta

Ortodoksipapeilla näyttää olevan poikkeuksetta parta, jos vain luoja sellaisen on suonut. Onkohan sillä jokin raamattuun perustuva merkitys, vai vain mihisyyttä korostava tehtävä? Pappejammehan kutsutaan Isäksi.
52003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pietari Suuren aikaan, kun tsaari määräsi kaikki venäläiset ajelemaan partansa pois jotta kansalaiset näyttäisivät enemmän "eurooppalaisilta", ortodoksipapit nostivat määräyksestä äläkän. Silloin parran ajamista ainakin vastustettiin sillä perusteella, että koska Jumala sen oli miehelle luonut, sen piti myös kasvoissa pysyä. Sanottiin jopa että ihminen saattoi joutua kadotukseen ellei hänellä ollut partaa.

Mutta koska Pietari Suuri oli lujaotteinen tsaari, lakimuutos tuli voimaan ja kaikkien kaupungissa oleskelevien oli joko ajettava partansa tai maksettava partavero. Rahapulan vuoksi monet ajoivat partansa ja ottivat sen sitten talteen voidakseen sitten viimeisellä tuomiolla esitellä sen.

Äänestä

Mooseksen laissa lukee, että papit eivät saa ajaa päätään paljaaksi, eivätkä leikata partaansa sivuilta. Sen vuoksi juutalaisilla rabbeilla on melkein poikkeuksetta parta.
Rooman valtakunnan alueella oli tapana ajella kasvot ja vain barbaarit käyttivät partaa.
Lännessä suunta oli etenkin Kaarle Suuresta lähtien ettei pappien pidä käyttää partaa roomalaisen esikuvan mukaisesti.
Alkukirkon aikana papit olivat parrattomia.Joskus 6 vuosisadan puolella idässä tuli muotiin pappien kasvattama parta ja pitkät hiukset. Tämä johtui siitä ihanteesta että pappien tuli elämällään seurata Kristusta, myös ulkonäöllisesti. Ikoneissa Kristuksella on parta, mutta se on tosin varsin myöhäistä perua. Alkukirkon aikana tehdyissä varhaisissa katakombimaalauksissa Kristus oli parraton. Täyttä varmuutta ei ole oliko Jeesuksella parta vai ei.
Parta on ollut aina kunnioituksen symboli ja parta on merkitsee ikonografiassa juuri tätä. Luostareissa on ollut tapana että munkit kasvattavat parran ja pitkät hiukset (Apostoli Paavali olisi kyllä tätä vastaan....)

Meillä Suomessa on ollut monenlaista näkemystä asiasta.Arkkipiispa Herman oli parraton haluten näyttää näin esimerkkiä muille papeille. Amerikoissa papeilla ei välttämättä ole partaa. Ja mitä olen muualla Euroopassa käynyt, ei parta ole välttämätön. Eli tämä partakysymys on myös kulttuurikysymys ja muoti-asia...

Äänestä
  • Seitsemäs

    Äänestä

Nasiirit, Jumalalle omistautuneet, eivät ajelleet partaansa eivätkä hiuksiaan. Kyseessä on muinainen traditio, joka ajattelee, että kampaamattomat hiukset ja parta johtavat niiden kantajaan kosmisia energioita. Rastafarit ajattelevat niin edelleen.

Äänestä

Tonsuuri tuleekin sitten luonnostaan. Olipa katolilainen tai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pena kirjoitti:

Ortodoksipapeilla näyttää olevan poikkeuksetta parta, jos vain luoja sellaisen on suonut. Onkohan sillä jokin raamattuun perustuva merkitys, vai vain mihisyyttä korostava tehtävä? Pappejammehan kutsutaan Isäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu