Mormoonisaarnaajat sanoivat minulle että kirkon jäsenten kuuluu maksaa kymmenesosan tuloistaan kirkolle. Minusta se on paljon. Eikö viidesosa riittäisi?
Kirkon maksut
Tutkija
37954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Erityisesti VT:ssä on useita mainintoja kymmenysten maksamisesta:
1. Moos. 14:18-20
3. Moos. 27:30-34
5. Moos. 14:22
2. Aik. 31:5
Mal. 3:8-11
UT:ssä koetettiin toteuttaa ns. pyhityksen lakia, johon kymmenysten laillakin tähdätään. Pyhityksen lain mukaan kaikkien tuli luovuttaa liika omaisuutensa yhteiseen omistukseen, josta jokainen sitten sai tarpeidensa mukaan. Tällöin toteutuisikin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.
Myös MAP-kirkossa tätä yritettiin, mutta ihmiset eivät olleet siihen kypsiä. Tilalle tuli kymmenysten maksaminen. Kukaan ei saa sanoa markkamäärää, mikä olisi täydet kymmenykset kullekin. Se on siten omantunnon kysymys.
Omasta puolestani en pidä 10%:a lainkaan kohtuuttomana. Käytin aikanani alkoholiin, tupakkaan ja kahviin enemmän kuin nyt maksan kymmenyksiä. Bonuksina olen saanut pitää hyvän terveyteni tai ainakin paremman terveyden, joka minulla olisi ilman haitallisiin aineisiin sijoittamista. Joitakin vuosia sitten luin, että suomalaiset käyttävät keskimäärin 14% tuloistaan nautintoaineisiin.
yritettiin saada aikaan kommunismia.
"yhteiseen omistukseen, josta jokainen sitten sai tarpeidensa mukaan. Tällöin toteutuisikin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus."
Kommismi pakottaa ihmiset tuohon.
Meillä asia perustuu vapaaehtoisuuteen.
Eräänlaisesta kommunismista oli kyse. Samanlainen omaisuuden yhteyden järjestelmä oli Apostolien tekojen - tosin ilmeisesti kaunistellun - kertomuksen mukaan käytössä myös alkuseurakunnassa. Alkukirkossa se tosin perustui vapaaehtoisuuteen, poliittisessa kommunismissa pakkoon. Mormonikirkon alkuvaiheessa se oli jotain siltä väliltä. Omaisuuden yhteys oli virallisesti vapaaehtoista, mutta siitä kieltäytyminen voitiin tulkita niskuroinniksi Herran profeettaa kohtaan.
Jos kysymys olisikin veroihin verrattavista maksuista, jotka todella tulisivat vähempiosaisten hyväksi, kuten oletan muinaisina aikoina ainakin osittain olleen, silloin se olisi ymmärrettävämpää. Nyt yhteiskunta hoitaa sen sektorin.
usein vedotaan tuohon alkukirkkoon. Paljastan tyhmyyteni olen yrittänyt tuloksetta löytää tietoja "alkukirkosta".
Mikä on alkukirkko onko se vaikka Ameriikassa?
Kymmennysvarathän käytetään suurilta osin uusien rakennusten rakentamiseen ja ylläpitoon... siis raha on pistetty kietämään ja tätä kautta ihmiset saavat työtä ;-)
Paastouhrit joita jäsenet maksavat menevat 100% köyhien ja puutteenalaisten auttamiseen.
Ja kyllä Suomessakin annetaan tuosta paastouhrirahasta ihmisille rahaa...
Siis rakennuksia asunnottomille vai? Etteivät kuitenkin olisi kysymyksessä prameat temppelit!
Jonka kautta ihmiset saavat siis työtä = palkaa = asumiseen kuluvaa ja elämiseen kuluvaa rahaa --> kirkko siis auttaa ihmisiä sekä välittömästi että välillisesti. :-)
Oli se, jonka apostolit loivat. Sama, kuin alkukristillisyys.
Kirjoitat, että apostolit olisivat sen luoneet, mutta kuka kutsui apostolit? Eikös tuo kutsuja ole kirkon luoja ja perustaja? Ei alkukirkko ollut apostolien kirkko vaan Jeesuksen Kristuksen kirkko. Näinä meidän aikoinamme sitä sanotaan palautuksen vuoksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkoksi.
Alkukirkko-nimeä käytetään varhaisimmasta kristillisestä seurakunnasta. Jeesus perusti maan päällä ollessaan kirkon kutsumalla kaksitoista apostoliaan, mutta varsinaisesti kirkon ajan katsotaan yleensä alkaneen ensimmäisenä helluntaina, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin kirkon jäsenten päälle. Alkukirkon päättymisen tarkkaa aikaa on mahdotonta määritellä, jotkut laskevat sen päättyneen jo 50-luvulla, jotkut keisari Neron vainoihin 90-luvun puolivälissä, jotkut ulottavat alkukirkon jopa 1. vuosisadan loppuun.
Totta tietysti on, että alkukirkko on usein romantisoitu käsite. Elämä alkukirkossa oli tuskin niin selkeää, seesteistä ja hurskasta kuin monasti kuvitellaan.
Tuollainen käsitys itsellänikin on ollut. Eipä tuosta alukirkosta juurikaan ole tukea vedottavaksi asti.
Ensimmäisen kerran luen luterilaisen papin myöntävän, että Kristus perusti kirkon. Näin me mormonitkin ajattelemme ja niin myös katolinen kirkko. Tähän asti on ainakin minulle selitetty luterilaisten taholta, että kirkko syntyi vasta helluntaina.
Helluntaina kirkko sai lisäpiirteen eli Pyhän Henki vuodatettiin. Onko niin, että tästä on kehitetty näkymättömän kirkon käsite? Eräästä ilmestyskirjaa käsittelevästä kirjasta luin, että kirkko on näkyvänä vain taivaassa, mutta maan päällä se on näkymätön ja että vain Jumala tietää, kuka kuuluu tuohon näkymättömään kirkkoon maan päällä.
Tuo on kovin epämääräistä. Me mormonit ymmärrämme niin, että Kristus perusti kirkkonsa kutsuessaan apostolit ja ainakin seitsenkymmenet organisaatioonsa. Apostolien oli tarkoitus jatkaa kirkon johdossa, mutta heidät surmattiin ja kirkko hyväksyi lopulta keisarin johtajakseen mm. piispojen nimitysten yhteydessä. Kirkosta tuli Rooman valtakunnan osasto.
Tapahtui siis kirkon luopuminen alkuperäisestä organisaatiomuodosta. Nyt opetamme ja todistamme, että Kristus on palauttanut kirkkonsa. Siinä on jälleen valtuutettujen apostolien johto ja muut Raamatussakin mainitut virat.
Onko alkukirkkoa romantisoitu? Eikö ole syytäkin? Vain se oli aito kirkko. Sen jälkeen syntyneet lukemattomat kirkot ovat valtioiden ja ihmisten kirkkoja. - Paitsi palautettu kirkko. Loukkaako tämä muita? Se ei ole tarkoitus, mutta tämän tunnen ja tiedän totuudeksi kirkkokysymyksestä.
Kysymys kirkon perustamisen ajankohdasta on osittain semanttinen. Se liittyy kysymykseen siitä, mitä kristillisellä kirkolla tarkkaan ottaen ymmärretään. Voidaan hyvin ajatella, että vasta ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen seuraajien yhteisö muodostui kirkoksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Silloinhan se oikeastaan erosi (tai alkoi erota) juutalaisuudesta omaksi yhteisökseen. Tällöin myös alettiin saarnata evankeliumia Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Ongelma tämän selityksen kanssa on tietysti se, että Jeesuksen seuraajien ryhmä oli olemassa jo ennen helluntaita - muutoinhan he eivät olisi olleet koolla Pyhän Hengen vuodattamisen ajankohtana. Toisaalta jo Raamattu on osaltaan epäselvä selittäessään Jeesuksen seuraajien ja ensimmäisenä helluntaina syntyneen kristillsien yhteisön välistä suhdetta. Toisaalta korostetaan niiden välistä jatkuvuutta - jonka takasivat ennen kaikkea kaksitoista apostolia -, toisaalta kuitenkin vasta ensimmäisen helluntain jälkeen kyseessä on leimallisesti oma yhteisönsä, kristillinen kirkko.
Puhe näkymättönmästä kirkosta - jonka teologisen selityksen antoi ensimmäisenä Augustinus -, liittyy ensi sijassa siihen, että vain Jumala yksin voi viime kädessä tietää, kuka on uudestisyntynyt kristitty ja täten tosi kirkon jäsen. Henkilö voi viettää ulkonaisesti moitteetonta kristillistä elämää, olla kastettu kirkon jäsen jne., mutta silti hän ei ole elävässä uskossa. Elävää uskoa ei voi mitata millään näkyvällä tavalla. Täten kirkko on pohjimmiltaan näkymätön, vaikka se tuleekin osittin näkyväksi yksittäisten kirkon jäsenten henkilössä ja kirkon julistuksessa ja armon välineissä.
Augustinus korosti toisaalta, että henkilö voi olla tosi kirkon jäsen, vaikka hän ei kuuluisikaan ulkoiseen kirkkolaitokseen. Tämä voi olla mahdotonta puhtaasti ulkoisista syistä (henkilö elää seudulla, jossa ei ole kristillistä kirkkoa), tai hän on voinut joutua välirikkoon kirkon kanssa puhtaasti inhimillisistä syistä ja ehkä täysin vailla omaa syytään (esim. omavaltainen piispa on erottanut hänet).
Luterilaisuus on omaksunut augustinolaisen opin näkymättömästä kirkosta osin puhtaasti teologisista syistä. Osittain asian selittää myös se, että Lutherin katoliset vastustajat vetosivat nimenomaan kirkon ulkoiseen organisaatioon ja sen näkyvyyteen. Heidän mukaansa kristillinen kirkko oli identtinen paavikunnan ja katolisen kirkon kanssa. Lutherin mukaan kristillisyyden mittari ei ollut kuuliaisuus paavia kohtaan, vaan usko Kristukseen. Jokainen Kristukseen uskova on kristillisen kirkon jäsen, vaikka hänet olisikin erotettu ulkoisesta kirkkolaitoksesta.
Meille Kristuksen kirkko on se organisaatio, jonka Hän perusti ja jonka johtajat Hän valtuutti. Valtuudella on olennainen merkitys. Ilman sitä ei ole kirkkoakaan. Apostolien lisäksi siihen kuuluivat ainakin seitsenkymmenet jo ennen Hänen kuolemaansa. Näitä Hän lähetti edellään valmistamaan Hänen tuloaan jollekin paikkakunnalle.
Helluntaina tuo organistaatio sai uuden piirteen, kun Pyhä Henki vuodatettiin. Organisaatioon se ei vaikuttanut mitenkään. Kirkko oli ja jatkoi olemassaoloaan luopumukseensa asti. Luopumus oli nimenomaan kirkon luopumista alkuperäisestä johtamistavasta. Tästä seurasi sitten kaikkea muuta, koska apostolit eivät enää voineet pitää huolta yhtenäisyydestä.
Tietenkin on niin, että kirkko yksinään ei ketään pelasta. Meidän tulee elää käskyjen mukaan. Vasta viimeisellä tuomiolla ratkeaa kuka mitenkin pelastuu jos pelastuu lainkaan. Meille on kuitenkin luvattu, että "Herra on sidottu", kun teemme Hänen käskyjensä mukaan.
Aikanani koin joutuneeni eroamaan ev.lut. kirkosta "katalien temppujen" seurauksena. Tuolloin eroamis rituaaliin kuului kolme papin puhuttelua ennenkuin ero myönnettiin ja tuli merkityksi "siviilirekisteriin". Vimeisestä puhuttelusta lähtiessäni pappi kättelyn yhteydessa korosti tieni taivastenvaltakuntaan olevan poikki.
Eli tie taivasten valtakuntaan käy ainoastaan seurakunnan kautta. Tuolloin tuo toivotus tuntui jotenkin kornilta, nuorelle ihmiselle annetulta uhkaukselta.
Lutheruksen oppia tutkiessani olen löytänyt kyllä tukea tuolle uhkaukselle.
Siksi kirjotuksesi viimeinen kappale ja erityisesti sen viimeinen lause kiinitti erityistä huomiotani.
Olisin kovasti kiitollinen jos voisit vieläkin tuota lausumaasi laajentaa.
Toivottavasti mormonit sallivat tämän keskustelun palstallaan.
Hei!
Olen pahoillani siitä, että olet aikoinaan joutunut tuollaisen käytöksen uhriksi. Aika kornilta se minustakin kuulostaa. Mykyään tuskin monikaan pappi reagoisi noin, vaikka poikkeuksia varmasti löytyy edelleenkin. Ainakaan tuollainen lähestymistapa ei ole kovin kristillinen eikä luterilainen.
Lyheysti sanottuna luterilaisuudessa pidetään näkyvää kirkkolaitosta suuressa arvossa, mutta sen ei ole koskaan opetettu olevan identtinen kaikkien kristittyjen tai kaikkien pelastettujen yhteisön kanssa.
Luterilaisuudessa katsotaan, että näkyvä, järjestäytynyt kirkko on tärkeä, koska vain siten kirkko voi hoitaa tehtävänsä, ennen kaikkea evankeliumin julistamisen ja armonvälineiden (kasteen ja ehtoollisen) jakamisen. Myös kirkon diakonian eli palvelutyön kannalta on tarpeen, että kirkko on järjestäytynyt yhteisö. Vaikka yksittäiset kristityt tietysti voivat (ja heidän tuleekin) elämässään puhua Kristuksesta ja toimia kristillisen rakkauden ja palvelun hengessä, edellyttää laajempi ja järjestäytyneempi toiminta käytännössä kirkkolaitosta. Samalla näkyvä kirkko tarjoaa paikan, jossa kristityt voivat kohdata toisiaan ja rohkaista toisiaan.
Vaikka pelastus ja usko on jokaisen henkilökohtainen asia, niin kristillisyys on alusta asti ollut yhteisöllinen asia, pyhien yhteisö. Tätä vartenhan jo Jeesus järjesti seuraajansa kirkoksi.
Toisaalta kenenkään usko ei riipu hänen kuulumisestaan ulkoiseen kirkkolaitokseen. Kuten Paavali sanoi, vanhurskas elää uskostaan (eikä suinkaan kirkkookuulumisestaan). Uskon kautta kristitty on jäsen näkymättömässä kirkossa, pelastettujen yhteisössä, eikä tähän vaikuta se, kuuluuko hän johonkin ulkoiseen kirkkoon vai ei. Onhan olemassa tilanteita, joissa ulkoiseen kirkkojärjestöön kuuluminen on mahdotonta (mikäli paikkakunnalla ei esim. kristillistä kirkkoa). Joku voi myös joutua eroon seurakunnastaan ja kirkostaan vailla omaa syytään (esim. huonojen henkiösuhteitten tai perheen painostuksen takia). Tuskin kukaan väittää, että hänen yhteytensä Jumalaan katkeaisi samalla.
Tietysti on niinkin, että kristitty yleensä kaipaa toisten kristittyjen seuraa, ja miksei hän etsisi sitä. Uskovien ulkoinenkin yhteys on tärkeää yksittäisen henkilön kristillisyydelle, joten miksi karttaa sitä? Vaikka jäsenyys ulkoisessa kirkossa ei luterilaisuuden mukaan olekaan pelastuksen edellytys, niin sitä kuitenkin pidetään hyödyllisenä ja suotavana.
Martti Lutherin kirjallinen tuotanto on erittäin laaja, ja siihen kuuluu erilaisia teoksia. Tutkittaessa Lutherin teoksia on otettava huomioon niiden syntyaika sekä se historiallinen tilanne, jossa ne ovat syntyneet. On myös otettava huomioon, kenelle Luther mitkäkin sanansa on osoittanut. Kirkkokysymyksessä Luther joutui - samoin kuin monessa muussakin asiassa - eräällä lailla kahden tulen väliin. Tämä selittää hänen lausuntojensa erilaiset painotukset.
Roomalaiskatolilaiset katsoivat kristillisen kirkon olevan identtinen oman kirkkojärjestönsä kanssa. Joka erosi tai erotettiin siitä, joutui eroon Kristuksesta. Heitä vastaan Luther korosti voimakkaasti, että tosi kirkko on viime kädessä näkymätön ja että siihen tullaan jäseniksi uskon ja parannuksen kautta, ei liittymällä ulkoiseen kirkkojärjestöön. Lutherhan oli itsekin erotettu katolisen kirkon yhteydestä, ja kuitenkin hän itse koki olevansa elävässä uskossa ja Kristuksen yhteydessä. Viimeistään tässä vaiheessa hän tajusi ulkoisen kirkkojärjestelmän ja näkymättömän kirkon eron.
Toisaalta Luther kohtasi myös uskonpuhdistuksen radikaalisiiven, sen "vasemman laidan" edustajia. Heidän mielestään kaikki ulkoiset kirkkojärjestelmät olivat vähintäänkin turhia, elleivät ne sitten olleet vahingollisia ja itsestään perkeleestä. Heidän mielestään kristityn henkilökohtainen usko sulki pois jäsenyyden ulkoisessa kirkossa. Heitä vastaan Luther korosti voimakkaasti ulkoisen kirkon merkitystä ja tarvetta. Muutoinhan ei evankeliumin saarnaa ja sakramenttien jakoa voitaisi oikein järjestää. Luther saattoi jopa sanoa, että he ulkoista kirkkojärjestelmää vastaan taistellessaan taistelivat itseään Kristusta vastaan, koska he käytännössä olisivat tehneet evankeliumin saarnan mahdottomaksi.
Toivottavasti sait jotain ajatuksistani.
Miksi siitä luovuttiin? Tarkoitus oli, että 12 apostolia olisi johtanut kirkkoa jatkuvasti. Juudaksen tilalle valittiin Mattias. Millä voi perustella apostoleilta periytyneen valtuuden säilyneen katolisen kirkon kautta myös luterilaiselle kirkolle? Katolinen kirkkokäsitys on johdonmukaisempi.
Tuosta kirjoituksestasi tuli minulle kestokulutus hyödyke, siksi hyvin olet asian kuvannut että tallenampa sen mahdollista myöhempää käyttöä varten. Täytyy todeta minulla olleen hieman väärän kuvan ev.lut. kirkosta näiltä osin.
Lutherus tietysti kiemurrellessaan aikansa valtapoliittisissa kuvioissa, joutui eri tilanteissa sanomaan monenlaista. Olipa vaan äärimmäisen viisas ja taitava säilyttäen päänsä, tuona vaikeana aikana.
Kitän sinua vaivannäöstäsi.
Tuntuuko sinusta katolisen kirkon oppi siitä, että Rooman paavi on Jeesuksen vikaari maanpäällä, oikealta?
Kysymys on ensiksikin siitä, oliko tosiaan alun alkaen tarkoituksena, että kirkon johdossa olisi aina 12 apostolia. Missään Uudessa testamentissa ei ainakaan suoraan sanota näin (vaikka tietysti esim. juuri Mattatiaksen vaalin voi tulkita tässä valossa). Puhuttaessa kirkon tunnusmerkeistä ei Uusi testamentti missään kohden sano, että kirkon tunnusmerkkeinä olisivat kaksitoista apostolia kirkon johtajina aina maailman loppuun asti.
Uudessa testamentissa ei 12 apostolilla ole kirkon alkupäivien jälkeen juuri minkäänlaista roolia. He tuntuvat häviävän yhtenäisenä ryhmänä. Toisaalta jo 1. vuosisadan lopulla ja 2. alussa syntyneet apostolisten isien kirjoitukset esittävät kirkon piispat apostolien "oikeina" seuraajina, joiden katsotaan saaneen valtuutuksensa apostoleilta kättenpäällepanon kautta. Heidän oikean valtuutuksensa todiste oli myös se, että he seurasivat apostolien oppia ja välittivät sitä eteenpäin. Vihkiessään seuraajiaan piispan samalla välittivät heille saamansa apostolisen valtuuden, ja seuraajat taas välittivät sen edelleen (n.k. apostolinen seuraanto). Tämä on katolinen käsitys vielä tänäkin päivänä.
Vaikka apostolinen seuraanto onkin säilynyt osassa protestanttisia kirkkoja vielä tähän päivään asti (tosin katoliset eivät tunnusta sitä oikeaksi, koska pannaan pantujen hereetikkojen suorittamia vihkimyksiä ei pidetä pätevinä), ei asialla ole protestanttisuudessa samaa merkitystä kuin katolilaisuudessa. Protestantismissa ei henkilön pappeuden kannalta ole ratkaisevaa se, onko hänet vihitty apostolisen seuraannon mukaan vai ei. Jumalalla on valta toimia ihmisen kautta, vaikkei häntä olisikaan vihitty apostoliseen seuraantoon. Sen sijaan yhteys apostoliseen oppiin on tärkeää protestantismissa.
Jos tuntuisi, niin olisin katolinen.
Siinäpä se. Kirkko luopui siitä. Alkoi luopumuksen aika, jonka oli ennustettukin alkavan pian. Apostolit surmattiin vainoissa.
Raamatussa tarkoitetaan luopumuksella kirkon eikä yksityisten jäsenten luopumista. Kautta aikojen yksityiset jäsenet ovat luopuneet, joten Raamatussa ennustettu luopumus koskee kirkkoa. Siitä tosin seurasi, että yksityiset jäsenetkin menettivät totuuden tuntoaan.
:-)
Ole hyvä vaan, saat maksaa viidesosankin. Tosin kymmenesosakin riittää.
Lupasi minunkin työnantajani nostaa palkkaani neljänneksellä, mutta minä poika pysyin lujana ja vaadin viidenneksen!
Hymiöt ovat paikallaan joskus itsekullekin!
Väheksykää ja halveksikaa vain. Muuhun ette pystykkään.
"Sattuuhan näitä itsekullekin." Enkö tässä asettunut erehtyneen puolelle? Todella tarkoitan sitä, että lapsuksia sattuu itsekullekin eli myös minulle ja monille muille (paitsi täydelliselle).
perinteinen tapa hoitaa kirkollisten yhteisöjen varojen keruu. Käytäntö on ollut mm. Ruotsi-Suomen kirkoilla. Esimerkiksi Kemijoen patoamisesta johtuvien saalis menetysten korvausten määrittämisessä käytettiin viimekädessä kirkonkirjojen merkintöjä.
Joka kymmenes lohi meni kirkolle, joten kokonaissaalis saatiin helposti laskettua. Apuna käytettiin mormonien mikrofilmejä joiden jäljennökset ovat Kansallisarkistossa.
Mikäli kaksi valtionkirkkoamme erotetaan joskus valtiosta todennäköisesti joudutaan palamaan kymmenys järjestelmään. Tässä lisää muutamia raamatunkohtia joissa puhutaan kymmenyksistä.
1. Moos. 14:20
Kiitetty olkoon Korkein Jumala, joka antoi sinun lyödä vastustajasi. Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliista.
1. Moos. 28:22
Tästä paikasta, johon minä kiven pystytin, on tuleva Jumalan pyhäkkö. Kaikesta, mitä sinä annat minulle, minä tuon sinulle kymmenykset."
3. Moos. 27:32
Myös nautakarjasta, lampaista ja vuohista on annettava kymmenykset pyhänä lahjana Herralle. Joka kymmenes eläin, joka kulkee karjaansa laskevan omistajan sauvan alitse, kuuluu Herralle.
4. Moos. 18:21
Leevin jälkeläisille minä annan perintöosaksi kaikki kymmenykset. Se on korvaus siitä työstä, jonka he tekevät pyhäkköteltassa.
4. Moos. 18:24
sillä ne kymmenykset, jotka israelilaiset tuovat minulle uhrilahjana, minä annan leeviläisten perintöosaksi. Siksi minä olenkin sanonut heistä: 'Leeviläiset eivät saa perintömaata kuten muut israelilaiset.'"
4. Moos. 18:26
"Sano leeviläisille: Kun otatte israelilaisilta vastaan kymmenykset, jotka minä olen antanut teidän perintöosaksenne, antakaa tekin puolestanne kymmenesosa niistä Herralle uhrilahjaksi.
5. Moos. 14:22
"Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne.
5. Moos. 14:23
Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.
5. Moos. 14:28
"Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne,
5. Moos. 26:12
"Joka kolmas vuosi, kymmenysten vuotena, teidän tulee asuinsijoillanne erottaa sadosta kaikki leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille kuuluvat kymmenykset. Kun olette tehneet tämän ja kaikki ovat saaneet syödä itsensä kylläisiksi,
1. Sam. 8:15
Hän kerää veroina kymmenykset peltojenne ja viinitarhojenne sadosta ja antaa ne hoviherroilleen ja väelleen.
1. Sam. 8:17
Hän kerää veroina kymmenykset lampaistanne ja vuohistanne, ja te itsekin joudutte hänen orjikseen.
2. Aik. 31:5
Kun tämä käsky oli kaikkialla kuulutettu, israelilaiset toivat maansa tuotteiden ensi sadosta runsain määrin lahjoja, viljaa, viiniä, öljyä ja hunajaa. He toivat myös runsaat kymmenykset kaikesta.
2. Aik. 31:6
Samoin muiden Juudan kaupunkien asukkaat sekä pohjoisten heimojen ja Juudan miehet toivat kymmenykset nautakarjasta, lampaista ja vuohista, ja lisäksi he toivat muita Herralle, heidän Jumalalleen, pyhitettyjä lahjoja. Lahjat ladottiin kasoiksi vieri viereen.
2. Aik. 31:12
niihin tuotiin kaikki lahjat ja kymmenykset. Varastojen ylivalvojana oli leeviläinen Konanja, ja hänen apunaan oli hänen veljensä Simei.
Neh. 10:37
(10:38) Tuomme papeille Jumalamme temppelin varastohuoneisiin myös leivän vuoden ensimmäisestä leipomuksesta, muut antimme sekä parhaan osan hedelmäpuiden ensi hedelmistä, viinistä ja öljystä. Kymmenesosan maan tuotosta annamme leeviläisille. He keräävät kymmenykset kaikista kaupungeista, joiden peltoja me viljelemme.
Neh. 13:12
Kaikki Juudan asukkaat toivat taas varastohuoneisiin kymmenykset viljasta, viinistä ja öljystä.
Mal. 3:10
-- Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. -- Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.
Matt. 23:23
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.
Luuk. 11:42
"Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
Luuk. 18:12
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'
Hepr. 7:2
ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan. Hän on ensinnäkin "vanhurskauden kuningas", mitä hänen nimensä merkitsee, ja lisäksi Salemin kuningas eli "rauhan kuningas".
Hepr. 7:4
Pankaa merkille, kuinka suuri hän on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan.
Hepr. 7:5
Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä.
Hepr. 7:6
Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset.
Hepr. 7:8
Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina.
Hepr. 7:9
Jopa Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin välityksellä tavallaan maksamaan hänelle kymmenykset.
Vanha Testamentti on lakiuskonto. Kiristi itse sanoi voittaneensa lain.
Kristus voitti lain. Me emme vaan ole Herramme veroisia. Tarvitsemme lain ja kirkkomme tarvitsee kymmenykset.
Tässä sinulle joitakin Raamatun kohtia laista (Biblia 1776)
Matt. 7:12
Kaikki siis, mitä te tahdotte, että ihmiset pitää teille tekemän, niin te myös heille tehkäät; sillä tämä on laki ja prophetat.
Matt. 11:13
Sillä kaikki prophetat ja laki ovat Johannekseen asti ennustaneet.
Matt. 22:40
Näissä kahdessa käskyssä kaikki laki ja prophetat riippuvat.
Luuk. 16:16
Laki ja prophetat ovat Johannekseen asti, ja siitä ajasta ilmoitetaan Jumalan valtakunta, ja jokainen siihen itseänsä väellä tunkee.
Joh. 1:17
Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jesuksen Kristuksen kautta tullut.
Joh. 7:23
Jos ihminen sabbatina ympärileikataan, ettei Moseksen laki rikottaisi: närkästyttekö te minusta, että minä koko ihmisen sabbatina paransin?
Joh. 19:7
Vastasivat häntä Juudalaiset: meillä on laki, ja meidän lakimme jälkeen pitää hänen kuoleman, että hän teki itsensä Jumalan Pojaksi.
Ap. t. 13:15
Ja sitte kuin laki ja prophetat olivat luetut, lähettivät synagogan päämiehet heidän tykönsä, sanoen: miehet, rakkaat veljet, onko teillä mitään kansaa neuvomista, niin sanokaat.
Ap. t. 19:38
Jos siis Demetriuksella ja niillä, jotka hänen kanssansa työkumppanit ovat, on jonkun kanssa asiaa, niin pidetään laki ja oikeus; ovat myös maanvanhimmat: kantakaan toinen toisensa päälle.
Room. 2:14
Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä laki anoo, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki,
Room. 3:19
Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää oleman,
Room. 4:15
Sillä laki kehoittaa vihan; sillä kussa ei lakia ole, ei siellä ole myös ylitsekäymistä.
Room. 5:20
Mutta laki on myös tähän tullut, että synti suuremmaksi tuttaisiin; mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu:
Room. 7:1
Ettekö te tiedä, rakkaat veljet, (sillä minä puhun lain taitaville) että laki vallitsee ihmistä niinkauvan kuin hän elää?
Room. 7:7
Mitäs me siis sanomme? Onko laki synti? Pois se! Mutta en minä muutoin syntiä olisi tuntenut, ellei lain kautta; sillä en minä olisi himoistakaan mitään tiennyt, ellei laki olisi sanonut: ei sinun pidä himoitseman.
Room. 7:12
Laki on kuitenkin itsestänsä pyhä ja käsky on myös pyhä, oikia ja hyvä.
Room. 7:14
Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen: vaan minä olen lihallinen, synnin alle myyty.
Room. 8:2
Sillä hengen laki, joka eläväksi tekee Kristuksessa Jesuksessa, on minun synnin ja kuoleman laista vapahtanut.
Room. 9:4
Jotka ovat Israelilaiset, joiden on lasten oikeus ja kunnia, ja liitot ja laki, ja jumalanpalvelus ja lupaukset,
1. Kor. 9:8
Puhunenko minä näitä ihmisten tavalla? Eikö myös laki sitä sano?
1. Kor. 14:34
Teidän vaimonne pitää seurakunnissa ääneti oleman; sillä ei heille ole sallittu puhua, vaan että he ovat alamaiset, niinkuin myös laki sanoo.
1. Kor. 15:56
Mutta kuoleman ota on synti ja synnin voima on laki.
Gal. 3:12
Mutta laki ei ole uskosta, vaan ihminen, joka ne tekee, hän elää niissä.
Gal. 3:19
Mihinkä siis laki? Hän on tullut ylitsekäymisten tähden, siihenasti kuin siemen oli tuleva, jolle lupaus tapahtunut oli, ja on enkeleiltä asetettu välimiehen käden kautta.
Gal. 3:21
Onko siis laki Jumalan lupauksia vastaan? Pois se! Sillä jos laki olis annettu eläväksi tekemään, niin tosin vanhurskaus tulis laista.
Gal. 3:24
Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
Gal. 5:14
Sillä kaikki laki yhdessä sanassa täytetään, nimittäin: rakasta lähimmäistäs niinkuin itsiäs.
Gal. 5:23
Senkaltaisia vastaan ei ole laki.
1. Tim. 1:9
Tietäen sen, ettei vanhurskaalle ole laki pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehentappajille,
Hepr. 7:12
Sillä kussa pappeus muutetaan, siinä pitää myös laki muutettaman.
Hepr. 7:18
Sillä ensimäinen laki lakkaa, sen heikkouden ja kelvottomuuden tähden;
Hepr. 7:19
Sillä ei se laki taitanut täydelliseksi tehdä, vaan se oli sisällejohdatus parempaan toivoon, jonka kautta me Jumalaa lähenemme,
Hepr. 7:28
Sillä laki asettaa ihmiset ylimmäiseksi papiksi, joilla heikkous on; mutta valan sana, joka lain jälkeen sanottiin, asettaa Pojan ijankaikkisesti täydelliseksi.
Siunausta sinunkin elämällesi!
Kristus voitti lain. Uskokaa tai älkää. Mormonismi kiehtoo minua. Onko vielä jotain oppimatta?
Oikea kirkko ei peri jäseniltään maksuja, veroja eikä muitakaan sen kaltaisia tuloja itsellen. Kuulun kirkoon, joka ei peri jäseniltään mitään. Kristus itse maksaa kulut. Senttiäkään jäsenten ei tarvitse pulittaa. Jeesus voitti sairaudet, nälän, vatettaa ihmiset. Taipui tahtoon Herran. Meillä on kirkkorakennukset, lämmitys, hyvä olo ja uskovaisten yhteys. Uskokaa tai älkää.
Jeesus ristinkuolemallaan rahoitti myöskin seuraajiensa kirkollisverot, kymmenykset- ja muut maksut. Jumalalta tulee aina sähkölaskut, remontit ym. Uskokaa tai älkää Mormoonit! Jäsenillä ei myöskään ole vaivoja. Lääkekuluja ei ole. Me emme sairaaloita kuormita. Sydänleikkauksille nauramme vaan! Jeesus parantaa!
Pitää vain uskoa ja hartaasti rukoilla.
Ristillä riippuessaan, Jeesus voitti vallat. Meillä, hänen seuraajillaan on hyvä olla. Noin 80-senä pääsemme Taivaan kotiin. Hallejukaa!
Niin, mutta minkä lain? Jumalan kymmenen käskyn lakia ei ole kumottu tai täytetty. Kristus täytti Mooseksen lain eli sen, joka annettiin israelilaisille. Se korvasi korkeamman lain, jota he eivät olleet noudattaneet. Ks. 2. Moos. 34. Tuo laki oli heidän valvojansa Kristuksen tuloon asti kuten Gal. 3:19-24 toteaa. Kymmenysten laki oli olemassa jo sitä ennenkin eikä sitä kumottu. Niistä puhutaan jo 1. Moos. 14:18-20 jakeissa.
Kerrohan yksityiskohtia tarkemmin. Arvelen sinun tarkoittavan näkymätöntä kirkkoa eli sellaista, jota ei ole olemassakaan muuten kuin mielikuvituksessa.
Kuvaannollisesti Kristus huolehtii meistä. Järjen mukaan joidenkin täytyy maksaa ylläpitomme ja sairaanhoitomme. Lähdettä emme tiedä. Aina on viestinä, että Vapahtajalta! Kuka maksaa, emme tiedä. Koska kukaan muu, kuin Jeesus Kristus, ei ole ilmoittanut ylläpitäjiksimme, täytyy se meidän uskoa.
Jos ihmiset maksavat, osoittaa se suunnatonta pyyteyttömyyttä. Mormonienhan täyty itse käydä tekemässä tilitys piispansa edessä, että viimeinenkin sentti tulee tilitetyä kirkolle.
Niin suurta uskoa ei minullakaan ole, että rahat tulevat suoraan Jumalalta. Sen täytyy toimia niin, että Herramme käyttää uskoviaan välikätenä. Siunauksien kautta he sitten saavat ne moninkertaisesti takaisin, kun eivät tee työstäöän numeroa ja lähde kerskailujen tille.