eipä juuri

Eipä juuri näy tällä palstalla ruumiillisen työn arvostus. Tätä nykyaikaista urakehitystä ja mammonan haalintaa. Niin miehet kuin naisetkin kilvan vääntävät sanansäilää siitä, kenelle suurempi osa kakusta kuuluu. Oikeus rahaan! Uusi vekkuli mottomme elämään. Tämä siivittää meitä lentäen auvoiseen tulevaisuuteen, jossa linnut visertää ja sirkat sirittää.

On toki ymmärrettävää, että tälle palstalle hakeutuvat vastakkaiseen sukupuoleen katkeroituneita naisia ja miehiä. Feminismi on oiva ponnahduslauta iloiseen elämään kun saa sisarien kanssa kilvan solvata tuota pahalle haisevaa miehen könnikästä, joka ei ymmärrä taluostieteistä ja ajaakin jollain kuppaisella -80 luvun saabilla.

Samaan hengenvetoon voi miespersoona tällä palstalla avautua naisen tyhmyydestä ja petturuudesta. Tarjoaahan feminismi oivan alustan kertoa naisten itsekkyydestä ja omahyväisyydestä. Lisäksi on hyvä mainita naisten arvostus miehiä kohtaan: Hyvä tukka, isot lihakset, paljon aivoa ja iiiiiso auto.

Näin me kaikki yhdessä väännämme kasaan protottyyppiä vihollisesta vuoteessani (kah, sehän on elokuva). Mutta mitä kummaa. Täällähän kaneetit ja kommentit ovat yhtä lähellä tosielämää kuin elokuvat!

Kaikenkaikkiaan mainiota viihdettä ja piristystä aamuun sekä työpäivään. Ilo on lukea tätä henkevää ja kehittyvää keskustelua. Monet hymyt olette tarjonneet: ISO KIITOS KAIKILLE, tasapuolisesti tietenkin!
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On kultivoituneen viihteen keskus. Saat sinäkin vaihtelua valmiiksi nauretuille amerikkalaisille TV-sarjoille, aivottomalle väkivaltaviihteelle ja perinteiselle suomalaiselle junttihuumorille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen kirjoitti:

Eipä juuri näy tällä palstalla ruumiillisen työn arvostus. Tätä nykyaikaista urakehitystä ja mammonan haalintaa. Niin miehet kuin naisetkin kilvan vääntävät sanansäilää siitä, kenelle suurempi osa kakusta kuuluu. Oikeus rahaan! Uusi vekkuli mottomme elämään. Tämä siivittää meitä lentäen auvoiseen tulevaisuuteen, jossa linnut visertää ja sirkat sirittää.

On toki ymmärrettävää, että tälle palstalle hakeutuvat vastakkaiseen sukupuoleen katkeroituneita naisia ja miehiä. Feminismi on oiva ponnahduslauta iloiseen elämään kun saa sisarien kanssa kilvan solvata tuota pahalle haisevaa miehen könnikästä, joka ei ymmärrä taluostieteistä ja ajaakin jollain kuppaisella -80 luvun saabilla.

Samaan hengenvetoon voi miespersoona tällä palstalla avautua naisen tyhmyydestä ja petturuudesta. Tarjoaahan feminismi oivan alustan kertoa naisten itsekkyydestä ja omahyväisyydestä. Lisäksi on hyvä mainita naisten arvostus miehiä kohtaan: Hyvä tukka, isot lihakset, paljon aivoa ja iiiiiso auto.

Näin me kaikki yhdessä väännämme kasaan protottyyppiä vihollisesta vuoteessani (kah, sehän on elokuva). Mutta mitä kummaa. Täällähän kaneetit ja kommentit ovat yhtä lähellä tosielämää kuin elokuvat!

Kaikenkaikkiaan mainiota viihdettä ja piristystä aamuun sekä työpäivään. Ilo on lukea tätä henkevää ja kehittyvää keskustelua. Monet hymyt olette tarjonneet: ISO KIITOS KAIKILLE, tasapuolisesti tietenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu