Ei ole ihme että avioeroja on niin paljon kun lukee täällä naisten ajatuksia.Melkein kaikki elävät ihmeellisessä haavemaailmassa.
Siihen kuuluu ikuinen kynttilänlepatus,epätoivoinen toisen silittely ja kaikenlainen rapsutus yms.
Ja rendikkäästi useinmiten lasillinen*hyvää* punaviiniä.
Luulisin että jokin naistenlehti sen on buukannut tähän haavemaailmaan.
Huomaatte varmaan että siihen ei kuulu useinkaan lapset eikä muukaan epäkurantti aines.
Jotenkin naurattaa se melkein epätoivoinen voivottelu*voikuinkaihanaa* tyyliin täällä olevista muutamista kirjoituksista.
Luulen että ei miehet jaksa katsella tuollaista unelmointia vuosikausia,vaan joutuvat etsimään lihallista kumppania muualta,selaista kumppania joka on arkielämässä läsnä.
Miettikääpä naiset näitä asioita ja antakaa rakentavaa palautetta...........
Siihen kuuluu ikuinen kynttilänlepatus,epätoivoinen toisen silittely ja kaikenlainen rapsutus yms.
Ja rendikkäästi useinmiten lasillinen*hyvää* punaviiniä.
Luulisin että jokin naistenlehti sen on buukannut tähän haavemaailmaan.
Huomaatte varmaan että siihen ei kuulu useinkaan lapset eikä muukaan epäkurantti aines.
Jotenkin naurattaa se melkein epätoivoinen voivottelu*voikuinkaihanaa* tyyliin täällä olevista muutamista kirjoituksista.
Luulen että ei miehet jaksa katsella tuollaista unelmointia vuosikausia,vaan joutuvat etsimään lihallista kumppania muualta,selaista kumppania joka on arkielämässä läsnä.
Miettikääpä naiset näitä asioita ja antakaa rakentavaa palautetta...........
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mietippä sitä kun menet illalla nukkumaan ;) Vaikka luulen että olet miettinytkin jo aika lailla asiaa........ yöunesi menettäneenä.
Kun luet itseäsi ja mietit lisää, ymmärrät ehkä miksi olet ja tulet aina olemaan yksin ja katkera.
Haaveilet kuitenkin samoista asioista, huomaan. Niitä kauniita ja hyviä asioitahan sinä täällä luet ahkerasti, etkä malta olla millään pois. Vaikka peitätkin sen agressiiviseen ja hyökkäävään käytökseen. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sinun on varmaan todella paha olla.
"Koirat haukkuu, mutta karavaani senkuin kulkee."
Kyllähän noita kivoja juttuja sais olla elämässä enemmänkin. Olkoon sitten vaikka alkuun haaveita, mutta kyllä se arki taitaa monella olla niin raskasta, että sellainen rapsuttelu ja viinihomma olis kivaa silloin tällöin. Miehillekkin.
siihen unelmaan ei nimen omaan kuulu oma mies....
Mutta väitätkö tosissaan, ettei sellainen kynttiläillallinen olisi pariskunnalle joskus kiva asia?
olisi,mutta se ei olekkaan unelmaa vaan todellista elämää.
Se on vain unelmia toisille. Vinkeistä huolimatta, toinen osapuoli ei halua mitään sellaista..(tai ei jaksa) Siinähän se arki katsos mennä möllöttää, tässä mitään kynttilöitä kaivata... Se naistenlehtien tarjoama malli on sellainen kokonainen elämäntyylipaketti. Ei monellakaan olisi varaa toteuttaa koko ajan sellaista. Mutta edes hippunen siitä paketista joskus. Sen pystyy jokainen silloin tällöin toteuttamaan. Minun elämässä se taas kuuluu kategoriaan: en ehdi, en jaksa...Ironista ehkä.
pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Mielestäni naistenlehtien buukkaama ajatus pehmoisistä flanellipaitoineen ja pyöreine rilleineen on rikos naiseutta kohtaan.
Kaikenlaiset tutkimukset naisten haluista..hellyydestä ja rajuista..tiedätte mistä kirjoitan, johtuu juuri siitä, että mies ei enää ole Mies.
Mies ei lyö vaimoansa. Sitä en tarkoita vahvalla miehellä, mutta miehen kuuluu olla perheentuki ja -turva.
Naisen on kyettävä luottamaan mieheensä!
Miksi raahata perässään akkamaista hiekkisellä viihtyjää, jolla ei ole tarjota hikistä kainaloaan ja turvallista olkaansa hädän hetkellä? Jos nainen pärjää omintoiminkin.
Miehet ja tasa-arvo, puh pah pelistä pois.
Luotettavuus,päättäväisyys tekee miehestä arvostetun ja halittavan ja rapsutettavan, jolle on mukava ja antoisaa laittaa viini-illallisia ja muitkin herkkuja.
Suukotella ohikulkiessaan ja kuunnella hymyillen kotiinpalaavan askelia portaikossa, vaikka askel ei niin vakaa olisikaan.
Mutta älähtäköön ken tykkää, tätä mieltä minä olen.
:-D
noin, et oisi voinut paremmin kirjottaa :)
Miltä vuosisadalta sivuille hyppäsit...
Ennen elettiin noin ja lopputulos on tämä päivä tasa-arvoineen. En usko, että mieskään varmaan haluaisi itseään siihen paikkaan alistaa, missä naiset vuosikymmeniä oli ollut perheessä. Miksi sitten naisen pitäisi moiseen palata.
Eiköhän se ole molempien asia olla parisuhteessa luotettavia ja päättäväisiä, molempien oikeus olla arvostettuja, halittuja ja suukottettuja ym. odotettuna oleminen mukaan luettuna.
Kuka alistamisesta on puhunut? ;-O
Tasa-arvo on keikahtanut päälaelleen ja siksi eroaminen on tavallisempaa nykyään, kuin kestävä parisuhde.
Naisilla on mahdollisuuksia, he ovat itsenäisiä. Ei huono asia, mutta vapaudenhuumassaan nainen unohtaa oman paikkansa evoluutiossa.
Kerro sinä mielipiteesi omin sanoin, mistä se johtuu? Miksi liitot eivät kestä, miksi pariutumishaluiset eivät löydä haluamaansa?
Nainen voi olla itsenäinen parisuhteessa. Työ/työpaikka on tänäpäivänä naiselle yhtä tärkeä kuin miehellekin. Palkanerot ovat ylemmilla tasoilla minimaaliset. Päätökset seinien sisällä tehdään yhdessä. Nainen on oikeutettu kulkemaan ja hakemaan irtoseksiä, kuten mies ennen.Opiskeluun on taloudelliset mahdollisuudet. Lapsensa voi antaa toisen hoidettavaksi. Mies ja nainen ovat tasa-arvoisia.
Mikä mättää, jos kaikki on hyvin ja naiset ja miehet ovat samalla viivalla, niin henkisesti kuin fyysisestikin.(Kevyempityö on mahdollistanut myös viimeisen)?
Miksi liitot eivät kestä ja lapset ovat yhä useammin eronneiden vanhempien lapsia.
Tai keski-ikää lähestyvät ihmiset tuskailevat puolisonkaipuutaan ja vauvakuumeessaan?
Kirjoitan asiasta, joka on minulle tärkeä.
Tasa-arvo, feminismi, naisenrooli nyky-yhteiskunnassa, päätöksenteko ja vaikuttaminen...
Voi olla,että kuullostan vanhanaikaiselta, mutta mielestäni tämä tie on loppuunkuljettu eikä vaihtoehtoja ei ole näkyvissä. Tämäkään naisenmalli ei ollut onnistunut.
Ihminen on erehtyväinen, siis minäkin. Sain tekstistäsi sen vaikutelman kuin olisit kaivannut jotain sellaista olotilaa, mitä joskus elettiin monessa perheessä.
En kuitenkaan menisi kanssasi samalle linjalle, että nykyajan elämäntyyli olisi naisen ja miehen roolien syytä. Eiköhän kyse ole jostain muusta. Syitä voisi varmaan etsiä mm. yhteiskunnasta ja elämäntyylistä yleensä.
Kuinka esimerkiksi jo pienenä lapsi usein opetetaan kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tavaraa on tarjolla tuutin täydeltä ja kaiken voi aina korvata uudella ja entistä vieläkin paremmalla versiolla. Aikuisten läsnäolo, aito välittäminen ja huolenpito on usein tyystin kadonnut, kun usein sen korvaa jokin lelu, kone tai muu vempain. Tavarapaljoudessa tavallaan lapsista on tehty pieniä aikuisia puhelimet ja tietokoneet takataskussa jo hyvin pieninä, joiden oletetaan liian varhain huolehtivan itsestään. Lapsuuden pitäisi olla aikaa, jolloin aikuisen hellässä huomassa saisi leikin varjolla tulisi opetella asioita ja taitoja, joita elämässä tullaan tarvitsemaan.
En tiedä olenko ihan hakoteillä, mutta mielestäni tuollainen ei voi olla vaikuttamatta siihen millaisia aikuisia lapsista kasvaa.
Yhteiskunta on me ja jos yhteiskunnassa on vikaa, vika on silloin meissä.
Jokainen meistä muistaa "kuin silloin ennen"-ajan. Äiti opetti tyttärilleen kotityön jalontaidon -oman tekemisensä ohessa. Ja poika oli isän kanssa mopon kimpussa, opettelemassa fiilausta. Yhdessä tekeminen ja oleminen oli luontevaa. Tasa-arvon nimissä tytötkin voisivat olla mopon ja poika taikinasaavin kimpussa vaihteeksi -olla perimässä käden- ja yhdessäolemisentaitoja, mutta kuka opettaa?
Äideillä ei ole aikaa. Ostetaan valmispullaa ja skootteri viedään merkkihuoltoon. Puuttuva yhdessäolo korvataan ostamalla uusi tavara. Kukin perhe varallisuutensa mukaan. Joskus jopa yli sen varallisuuden ja sen seurauksena on oltava vieläkin enemmän poissa lastensa luota maksaakseen kulunsa. Läsnäolo olisi avaisana, mutta poissaolo on helpompi tie.
Jos luonnossa eläin toimisi kuten ihmisäiti tänä päivänä, se olisi merkki sairastuneesta yksilöstä. Jälkeläisen hylkääminen tilanteessa, jossa ruoasta ei ole pulaa, on mahdoton yhtälö vaistojensa varassa elävillä luontokappaleilla.
Poikkeuksen tekee pentu, jolla ei ole selviytymisen mahdollisuuksia.
Esimerkkinä viime aikaiset äitien tekemät lapsensurmat ja nuorten lisääntynyt julma väkivalta. Jo ne kertovat sairastuneesta yhteiskunnasta, enkä voi ymmärtää missä on tehty väärin, jos nykyinen systeemi on hyvä ja onnistunut !
Miksi 10-vuotiaat kulkevat bissepussien kanssa kaduilla, miksi kaupungeissa yritetään rajoittaa lasten iltaista ulkonaliikkumista, miksi opettajalta on poistettu aikuisenoikeus määrätä oppitunninkulku, miksi lapsi kertoo äidilleen tekevänsä rikosilmoituksen pahoinpitelystä, jos häntä rangaistaan väärästä teosta?
Moniko nyt keski-ikäinen on lapsena ollessaan kärsinyt Normaalista kurittamisesta tai "Hiljaa, nyt aikuiset puhuvat"- käskystä? Tai.."lapset ottavat kahvipöydästä vasta aikuisten jälkeen"
Tai tiukoista kotiintuloajoista? Vapaudenriistoksi nykyään kutsuttavasta kotiarestista?
Huvittavilta muistoja lapsuudestani, mutta niin turvallisia, jotka haluaisin siirtää myös tuleville polville.
Nyt pompsahti hivenen sivuraiteille, mutta supersuuri pakettihan tämä on pohdittavaksi.
Muna vai kana -keskustelua, luulen :-D
En kenties sittenkään ymmärtänyt kuitenkaan kokonaan väärin. Sieltä se nimittäin tekstissäsi taas tuli esille. Naisen rooli jostain kaukaa haettuna.... äiti tekee sitä ja äiti tekee tätä. Lasten kasvatuksen lopputulos on molempien vanhempien yhteistyön tuotos, mukaanlukien ympäristön vaikutus.
Ja väkivallan osalta en voi olla heittämättä kysymystä, väkivallallako meinasit rakkauteen lapsesi opettaa? Ei väkivalta, niin ruumiillinen kuin henkinenkin, opeta kuin väkivaltaan, vallankäyttöön, alistumiseen ja toisen ihmisen alistamiseen. Ymmärrän väkivallan käytön ainoastaan jos puolustat omaa henkeäsi.
Enkä ymmärrä tosiaankaan aikuisia, joiden pitäisi saada lasta ruumiillisesti kurittaa. Asiat pitää pystyä ja pystyykin hoitamaan puhumalla, mutta se vaatii sitä rakkautta ja rajoja jo pienestä pitäen. Ja niiden rajojen asettamiseen ei todellakaan tarvita väkivaltaa, ei pienintäkään, vaan aikuisen omaa päättäväisyyttä pysyä asettamiensa rajojen puitteissa.
Uskon itse sellaiseen utopistiseen ajattelumaailmaan, että jos kaikki maailman lapset opetettaisiin ajatukseen, ettei toista ihmistä kohdella väkivaltaisesti maailmasta loppuisivat sodat kokonaan. Mutta se vaatisi niin jotain sellaista maailmanlaajuista yhteistyötä ja ponnistelua yhteisen todellisen hyvän eteen, että unelmaksi jää...
Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäolon.
Molemmat vanhemmat eivät voi olla läsnä.
Toisen on ansaittava. Kumman?
Miksi lapsellisen naisen täytyy ansaita?
Miksi yhteiskunta eli me! olemme vetäneet rajan lapsen tarpeesta olla äitinsä kanssaan kolmeen ikävuoteen?
Miksi kunnallista päivähoitoa kehitetään jatkuvasti, mutta kotihoitomallia ei?
Perään mielipidettä siitä, jos tämä nykyinen malli on sinusta (ja monesta muustakin) ollut erinomainen ja lopputulos on kuitenkin minusta epäonnistunut, missä vika ja mitä tilalle?!
Alistaminen ja väkivalta eivät kuulu arvomaailmaani, mutta lapsen rankaiseminen jopa ääntään korottamalla on rikos nykylakien mukaan. Sitä en suostu allekirjoittamaan.
Väkivalta ja sotien loppuminen ovat aika kaukaa haettu esimerkki, kun puhumme peruskoululaisen haistattelusta aikuiselle opettajalle :-D
Ihmiset ovat persoonia ja nykyinen muottimalli on liian tiukka, millainen vanhemman tulee olla.
Ihminen on luontokappale ja toimii sen mukaan. Ei Aina niin järkevien käskyjen ja ohjeistusten tapaan.
Sodat loppuisivat/vähenisivät, jos aseteollisuus ei pyörittäisi maailmaa ja jenkit lopettaisivat maailmanpoliisina olon.
Ei kasvatuksella siinä niin suurta osuutta ole.
Uskonnot tappelisivat joka tapauksessa.
Aina löytyy pikkuhitlereitä, tekivätpä vanhemmat mitä tahansa. Ihmisessä on luonnollinen sotimisenvietti, sitä ei voi karsia geeneistämme, vaikka haluaisimmekin. Sotiminen on vain riistäytynyt käsistä teknologian ja median myötä.
Rajat puuttuvat ja rakkauden yksi osoitus on rajojen luominen. Puuttuu siis rakkaus.
Kuka on vienyt vanhemmilta oikeuden rajojen vetämiseen? Yhteiskunta normeineen..eli me!
Utopistinen haaveeni ja unelmani on, että jokaisella maailman lapsella olisi edes yksi ateria päivässä, olkoon kylmä tai lämmin.
Pommituksetkin olisivat helpompi kestää vatsa täysinäisenä.
Mukavaa, että olet erimieltä. Muuten mielipiteen vaihtamisesta ei tulisi mitään :-D
Ensinnäkin sodat ja kokonaan väkivallattoman maailman, joka toteutuessaan toisi mukanaan myös mainitsemani maailmanlaajuisen rauhan, heitin vain ilmaistakseni omaa ajatusmaailmaani ja uskon, että siihen pyrkiminen toteutuisi vain ajattelumaailmallani. Silloinhan, jos ajatus todellakin toteutuisi, koskaan ei kasvaisikaan niitä pikku-hitlereitä. Uskontojen osalta ihmisten arvomaailman muuttumisen myötä ihminen kyseenalaistaisi myös oman uskontonsa sallimat oikeudet ihmisyyttä kohtaan. Eihän mikään uskonto itsessään anna varmaankaan oikeutta tappamiseen.
Mutta se maailman rauhasta, sen toteutumisesta, siihen tarvitaan kaikki maailman ihmiset yhdessä.
Palatessani varsinaiseen aiheeseen, siis naisen ja miehen rooliin, heitän pari kysymystä viestistäsi.
Tarkoititko, että nainen olisi jollakin tavalla luonteeltaan miestä lapsellisempi?
Meissä kaikissa aikuisissa niin miehissä kuin naisissakin asuu sisällään se pieni lapsi, ja niin pitääkin asua, mutta ei se meistä naisista lapsellisempia tee jos osaamme sisäisestä lapsestamme miehiä paremmin nauttia. Niin pitäisi myös miehen osata, silloin olisi kaikilla parempi olla, myös miehen itse. Ei oman sisäisen lapsensa käyttö ole mikään peruste sille kuka on oikeutettu olemaan ansiotyössä, niitä leikkisiä lapsia tarvitaan myös ansiotyön puitteissa, koska ilman sitä osaa ihmisestä maailma on todella tylsä paikka.
Vai tarkoititko lapsellisella naisella naista, jolla on lapsia?
Eivätkös ne lapset ole yleensä kahden ihmisen yhteistyön tulos.
En kiellä etteikö koti olisi pienelle lapselle kenties se paras paikka, mutta ei päiväkotikaan mikään huono ajatus ole, jos asiat on muuten kohdallaan. Se, mikä kirjotuksessasi taas kohahduttaa on kysymys, miksi lapsen kanssa kotona tulisi olla juuri äiti. Vastasyntyneen kohdalla se on tietysti aivan oikein, mutta onhan lapsella isäkin, joka osallistuessaan alusta alkaen lapsensa hoitoon ja kasvatukseen rakkaudella ja huolenpidolla luoden isä-lapsi-suhteen toimivaksi, voi olla myös se kotona oleva äidin käydessä töissä kodin ulkopuolella.
Ja onhan kotihoitomallissa olemassa muitakin vaihtoehtoja sen toteuttamiseksi kuin omat vanhemmat, esim hoitaja kotona.
Ja rajojen asettamisesta sen verran, että ei yhteiskunta kieltänyt vanhempia asettamasta rajoja lapsilleen, vaan rajoittivat vain vanhempien keinoja toteuttamisessa ja valvonnassa. On vanhempien asia opettaa lapsilleen kieltojen ja sääntöjen noudattaminen ilman väkivaltaa. Ja se vaatii vaan kärsivällisyyttä ja omaa panosta aikuiselta. On jaksettava nousta sille pienelle naperolle sanomaan vaikka satatuhatta kertaa, että joku asia on ei, ja, miksi se on ei. Kyllä se pikkuhiljaa menee perille ilman luunappiakin.
Lapsen koskemattomuus on yksi tärkeitä lähtökohtia opettaa lasta kohtelemaan ihmisiä ihmisinä. Joten kunnioittamalla lasta ja lapsen ihmisyyttä kasvatat myös samalla lapsen arvomaailmaa aikuisuudessa. Se, kuinka itse käyttäydyt roolimallina esimerkiksi liikennesääntöjä, lakeja ja normeja kohtaan on myös yksi niistä monista tavoista, joilla lastasi autat kasvamisessa aikuisuuteen. Lapselle ne tärkeimmät ihmiset on niitä ihmisiä, joiden toiminta ja arvomaailma lapsen maailmaa paljolti muokkaa. Siksi esimerkiksi sinun sanasi, jonkun toisen ihmisen tekemän teon ihmettelijänä saa lapsen ymmärtämään toisen ihmisen tekemän vääryyden.
Olen realisti. En usko, vaikka haluaisinkin, väkivallattomaan ja sodattoman maailmaan. Sellaisenhan jokainen haluaa lapselleen jättää. Puhtaan ja rauhallisen, hyvän maailman. Unelmia.
Pienellä ihmisellä ei maailmanrauhaan, -kauppaan, saati saasteongelmaan ole vaikuttamisen mahdollisuuksia. En usko pienien purojen auttavan näin suurissa asioissa, vaikka miten haluaisin, olen kyynikko.
Valttikortit ovat ylemmällä taholla, jossa kansantalous on tärkeämpi vaikutin.
Nainen, jolla on lapsia. Kotiäitiä. Osa-aika-kotiäitiä. Sitä tarkoitin. Miksi nainen ei halua olla kotona lapsensa kanssa? Ja monta kysymysmerkkiä sen jälkeen.
Puollat vahvasti kodinulkopuolistahoitoa tai kotonakin vieraan hoitajan läsnäoloa.
Miksi äiti ei olisi PARAS vaihtoehto lapselleen?
Kahvipöytäkeskustelujen ykkösaiheeni :-D
Yleensä, alemmissa palkkaluokissa mies ansaitsee enemmän ja on loogista perheen kassatalouden kannalta, että mies on ansiotyössä. Niin olen ajatellut, ruohonjuuritasollani.
Naperolle sanotaan tuhansia kertoja, kielletään ja heristellään. Mutta mitä teet murrosikäisen kanssa, jolle sana ei auta ja heristelykin saa vastineeksi keskisormen? Kasvatuksestasi ja yrityksistäsi huolimatta. Mikä silloin neuvoksi?
On sinisilmäistä ajatella, että kaduilla pyörivä joukkio olisi pelastettavissa puhumalla. Koska virkavaltakin ja laki ovat voimattomia.
Ajatukseni perheestä: naisen ja miehen rooleista perheessä pohjaa vanhaan omaksumaani malliin kotiäitiydestä, aikaan jolloin näin mittavia ongelmia ei ollut. Mikä vanhassa mallissa oli huonompaa kuin tämän päivän itsenäisessä työläisäidissä, jolla ei riitä perheelleen voimia ja aikaa, mutta kassalla on hieman enemmän rahaa ostaa tarjoustavaroita?
Nyky-äidillä on mahdollisuus olla itsenäisempi. Harrastaa ja elää. Sekö on lapsenparas?
Lapset tarvitsevat aikaa: sitä ei voi ostaa. Mitä tekee nainen työssä ja lapset vieraalla hoidossa? Lastenhoitajakin on ostopalvelua. Ellei muuten, niin veromarkoilla ostettua.
Tasa-arvoisessa parisuhteessa kotiäitiys onnistuu. Jos mies on saanut liian voimakkaat vaikuttimet nykytavasta viedä lapset hoitoon kolme vuotiaana ja lastenäiti ansaitsemaan lainanlyhennysrahoja välittömästi sen jälkeen, konflikti on valmis.
Siinä tapauksessa kotiäitiys ei ole enää mahdollista, eikä arvostettua, koska bruttoansio jäisi kovin pieneksi.
Lapsenkasvatuksen eräs kuoppa on juuri työssäkäyvä äiti ja väsymys. On helpompaa antaa lapsen tehdä ja olla, kuin nousta ylös sanomaan tuhannen kertaa samasta asiasta. Työn aiheuttama stressi ja väsymys ja sitä kautta välinpitämättömyys tuovat lieveilmiöt kotiinkin.(pitkäaik työttöm myös) Siksi vanhemmat tarvitsivat suitset lastensakasvatukseen -yksinkertaistaen.
Mutta, kuten jo aiemmin kirjoitin. Minä ajattelen näin, eikä se ole sen virheellisempi mielipide kuin toinenkaan, vaikka oliskin erillainen :-D
Arvomaailmamme ovat niin erilaiset, ettei yhteisymmärrystä varmaankaan asiasta tulisi vaikka kuinka asiaa vatvoisi. En todellakaa näe, että se on juuri naisen velvollisuus olla lapsiaan kotona hoitamassa. Puhumme nyt tilanteesta, jossa lapsella on perheessä kaksi vanhempaa, ja silloin mielestäni velvollisuus huolehtia omien lastensa hoivasta ja huolenpidosta kuuluu molemmille osapuolille, siis isälle ja äidille. Tietenkin jokaisen perheen tilanne vaikuttaa siihen, mikä kulloinkin on paras ratkaisu juuri sille perheelle. Eikä siinä aina paras ratkaisu kuitenkaan ole välttämättä kenenkään kannalta se malli, joka kaikista eniten sitä maallista mammonaa perheelle mahdollistaa.
Ja kasvatuksen osalta korostan taas sitä, että lasten kasvatus lähtee siitä kun kannat laitokselta nyytin kotiin. Tietysti voisimme pohtia asiaa myös ennen synnytystä, mutta se menee jo ehkä liian pikkumaiseksi. Perusturvallisuudesta ja elämän säilymiselle tarvittavien tarpeiden tyydyttmisen lisäksi vanhemat saavat monen monta tehtävää saattakseen lapsensa maailmaan tasapainoiseksi ja yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi.
Arvomaailman muokkaamisen ja yleensäkin kasvatuksen jos jättää vasta siihen tilanteeseen kun murrosikäisenä alkaa ärräpäät lennellä kotona ja koulussa, ollaan jo aika tavalla myöhässä. Ja, jos siihen saakka on tarvittu kovaa kättä tai kättä pitempää asioiden perille menemiseen, niin otteet on varmasti silloin oltava entistäkin kovemmat.
Tässä vaiheessa viimeistään myös lapsi alkaa käyttää oikeaksi katsomaansa oikeuttaan suunnata vahvemman voima väkivallan avulla heikompaan tai tahtonsa läpivientiin. Sehän on keino, jonka vanhemmat ovat lapselleen opettaneet pienestä pitäen. Toinen vaihtoehto, johon vanhemmat varmaan voivat lapsensa ajaa väkivaltaisuudellaan tai vallankäytöllään, on alistuneisuus, jolloin lapsesta tulee kaveriporukassakin se, joka ottaa vastaan toisten uhon ja voimankäytön.
Tietenkään onneksi kaikista selkäänsaaneista lapsista ei kasva häiriköitä tai pahaanoloon pudonneita, sillä onneksi lasten maailmassa on myös muita ihmisiä kuin oma perhe. Joidenkin kohdalla ulkopuolinen hyvä, lasta oikeasti kunnioittava aikuinen ihminen voi olla sellaisen lapsen pelastus.
Yksi nykynuorison ongelmista voi olla myös tilanne, jossa nuori niin sanotusti käy itsenäistymistaisteluaan omista vanhemmista. Ristiriita syntyy, kun monella ei ole enää sitä, mistä pitäisiä itsenäistyä, kun on jo pienestä saakka joutunut kantamaan vastuuta itse itsestään ja asioistaan.
Eikä siis naisen poistuminen kotiäidin roolista tosiaankaan maailmaa tähän tilanteeseen ole ajanut. Tilanne on useassa perheessä aivan sama vaikka äiti tai vaikka molemmat vanhemmat olisivat olleet kotona lasten ollessa pieniä, koska kyse on vanhempien tietämättömyydestä tai halusta ymmärtää omaa merkitystään lasten kasvatuksessa ja kehityksessä ja halusta, vai pitäisikö sanoa haluttomuudesta kantaa vastuutaan olemalla aikuinen perheessä huolenpidosta ja hoivasta huolehtien.
Kasvatustyö on iso ja vaativa urakka, johon vanhemmat sitoutuvat lapsensa maailmaan synnyttäessään. Rakkaudella ja ainoastaan aidolla rakkaudella omaa lastaan kohtaan se onnistuu. Rajat on myös rakkautta ja niiden asettaminen on todella tärkeää. Niitä tulee olla ja niiden toteutumista valvoa, mutta siihen ei kuulu todellakaan sellaisia aisoita kuin alistaminen tai väkivallan käyttäminen.
"Älä hermostu"
Lähinnä tarkoitin romaanimittaista sepustustani.
Selventäisitkö vielä tämän kirjoituksesi:
"Eikä siis naisen poistuminen kotiäidin roolista tosiaankaan maailmaa tähän tilanteeseen ole ajanut. Tilanne on useassa perheessä aivan sama vaikka äiti tai vaikka molemmat vanhemmat olisivat olleet kotona lasten ollessa pieniä, koska kyse on vanhempien tietämättömyydestä tai halusta ymmärtää omaa merkitystään lasten kasvatuksessa ja kehityksessä ja halusta, vai pitäisikö sanoa haluttomuudesta kantaa vastuutaan olemalla aikuinen perheessä huolenpidosta ja hoivasta huolehtien."
Miksi tuohon on tultu ja missä ovat sen syyt?
Koska tämä buumi on alkanut ja missä vaiheessa se saadaan loppumaan?
Mistä nämä vastuulliseen kasvatustyöhön tietämättömät ja haluttomat vanhemmat ovat ilmestyneet, tyhjästäkö?
Entä näiden vanhempien vanhemmat? Mikä heidän roolinsa on ollut (epäonnistuneessa) lastenkasvatuksessa?
Onko seuraava sukupolvi parempi kasvattaja kuin edellinen?
Pähkäilin vanhanajan kotiäidin roolimallin huonommuutta/paremmuutta tämän päivän uraäidin vastaavaan. Olen altavastaajana joka keskustelussa ystävieni kanssa, mutta harvemmin olen jäänyt väittelyssä kakkoseksi. Olen vanhanaikaisen naisen maineessa :-D Feministeille olen punainen vaate.
Minulle kotiäitiys on arvoasteikossa korkeimmalla naiseuteen liittyvissä asioissa, mielestäni mitään arvokkaampaa ei ole. Kotiäiti on lapsille onni ja miehellensä ylpeydenaihe, kunpa vain miehet ymmärtäisivät sen.
Jos olet saanut sen kuvan, että hyväksyn väkivallankäytön lastenkasvatuksen apuvälineenä, olet väärillä urilla. En hyväksy, mutta en myöskään hyväksy tämän päivän kunnallista päivähoitopolitiikkaa ja peruskoulutoimintaa kasvattajan ja kasvatuksen vartijanroolissa.
Kiitos sinulle suuresta vaivannäöstäsi, olipa mukavaa vaihteeksi kirjoittaa muutakin kuin....
:-D
Yö paina päälle ja aamu on jo pian. Siksi asiassa aikalisän aika. Palaan asiaan huomenna.
Heitit kysymyksiä, joihin en varmaankaan osaa vastata, mutta voinhan omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni tuoda esiin kuten tähänkin asti.
Äläkä turhaan kiittele, emmeköhän molemmat pohdi ajatuksiamme yhtä suurella mielenkiinnolla.
edelleen hän suukottaa minut aamuisin ja toivottaa hyvät huomenet.
edelleen hän taas suukottaa minut unten maille sylissään iltaisin.
edelleen hän auttaa takin päälleni, pöytään käydessä tuolin alleni, avaa oven, kantaa kantamukseni...
edelleen juomme iltateen kynttilän valossa.
edelleen pesemme toisemme suihkussa.
edelleen kävelemme käsi kädessä.
edelleen saan lentosuukkoja kun katseemme kohtaa.
edelleen saan kukkia tai muuta huomion osoitusta mieheltäni.
edelleen nukumme saman peiton alla 120cm leveällä sängyllä.
edelleen saan ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun katselen tai mietin häntä.
edelleen hän on elämäni mies.
edelleen rakastan vain ja yksin häntä!
edelleen....lähes 30 vuotta!
Eipä ole hääppöistä sinunkaan elämä,kovin pyörii pienissä ympyröissä.
Nyt heti ulos maailmaan ja tapaamaan muitakin ihmisiä.
Niinpä, nyt pitäisi jo hakea vaihtelua *nauraa*
Kuka sitä jaksaa puolivuosisataa tuota samaa. ;-D
Se aito rakkaus se on vaan sellasta, että sen voimin jaksaa mitä vaan, tällaistakin :-))
Ei ole minun tarvinnut lasten kanssa lähteä sydän sykkyrällä yön selkään miestäni pakoon.
Ei ole tarvinnut vilua ja nälkää nähdä.
Minä kun olen tällainen vähään tyytyväinen ;-)
Emme liehu seurapiireissä emmekä lehtien palstoilla poseeraa, esittäen muille muuta kuin olemme.
Kun unelmat ovat tällaisia, ne on helppo toteuttaa, eivätkä nämä unelmat kysy rahaa, ainoastaan luottamista, välittämistä ja huolenpitoa.
Meistä itsestämme se on kiinni, olemmeko unelmien prinssejä tai prinsessoja.
Sitäpaitsi, yksilöitä olemme kaikki, eikä tämä ole mikään ohje eikä neuvo muille, meidän elämäämme vain.
Näillä palstoilla tuntuu vaan olevan niin paljon epätoivoisia, tuskissaan yksin, kumppaniinsa tyytymättömiä, toivottomia, elämältään parempaa etsiviä, unelmien toteuttajaa etsiviä...
Ei kai ole väärin, jos esiin tuon jotain muuta.
Kyllä ulkomaailma tuttua on meillekin, olemmehan kumpikin tahoillamme täysin työelämässä: mieheni yrittäjän ympyröissä ja minä opetuskuvioissa.
Eivät ihan pienet ole ympyrät, vaik´eivät ihan jet-set kuvioitakaan.
Ystävä-, tuttava- ja sukulaispiirimme on laaja, joita piirejä myös ylläpidämme.
Vaikka toisiimme olemme rakkauden sitein tiukasti sitoutuneet, emme sokeita, kuuroja emmekä välittämättömiä muita kohtaan suinkaan ole.
ja miksipä ei olisi, teilläpä onkin sellaista, mistä ne lehdet kirjoittaa ja netissä itketään. Jatka vaan seuraavatkin 30vuotta, vähintään.
"Ei kai ole väärin, jos esiin tuon jotain muuta."
On se niin väärin...
Meitä arjen onnen etsijöitä kohtaan...
Kun se tuo niin tuskaisena mieleen sen tosiasian, että tuollaisia arvoja arvostavat naiset ovat joko varattuja tai liian vanhoja...
Kahvi on kitkerää juoda yksin - mutta on sekin pienempi paha kuin hörppiä se huonossa seurassa...
Jokuhan se voittaa lotossakin...
Siispä ei kun tanssikenkää jalkaan ja baanalle, kun taas viikonloppu koittaa :)
en huomnnut kun kirjoitin että siellä jo oli toinen arkinainen.
Selvennän että tämä on myöskin meiliosoitteeni, joten vielä kerran anteeksi.
Sinä onnellinen , sinulla on ihana mies nauti.
Tai mitäs minä kehoittaman, sinähän nautit sen huomaa kirjoitukestasi, ONNELLISTA elämää jatkossakin.
totuus on ihan toisenlainen , mutta haaveita saa olla , että jaksaa se arkisen aherruksen.
Monet miehet ei tajua että arjen piristys on suukko poskelle, tai pieni taputus.
Samoin, tietysti toisinpäin.
hej punaviini ja kynttilä valo ja kaikki rapsutus,ei ole viel mitään mutta odottakaa kun naisella alkaa vaihdevuodet siinä on miesparalla kestämistä,silloin ei keplaa mikään jatkuvasti pahalla päällä niinku piru ois irti vaikka ois kuinka kaunis ja hieno silloin katoo kaikki miehet hakee nuoremman joka ei valita sitä ja tätä.