Sotavankien kohtelusta 1941-1944

Kuvitellaan tilanne vähän uusiksi. Kuvitellaan, että Suomi ei oliskaan itsenäistynyt vuonna 1917, vaan olisi osa Neuvostoliittoa vuoden 1939 lopussa. Kuvitellaan, että sama kiista kuin Suomen ja NL:n välille, olisi syntynyt NL:n ja Ruotsin välille. Kuvitellaan, että sotakin olisi edenyt suunnilleen samalla tavoin. Kuvitellaan, että Ruotsi olisi ottanut sotavankeja ja heistä olisi tuo mainittu luku kuollut leireillä. Kuvitellaan, että näistä pääosa olisi ollu suomalaisia, jotka olisvat urhoollisesti taistelleet neuvostojoukoissa suurta isänmaallista sotaa natsi-Saksaa vastaan. Harmittelisitko myös tässä kuvitteellisessa tilanteessa suomalaisena sitä, että neuvostosotilaita kuoli harmillisen vähän?

Joidenkin ajatusmaailma on niin vahvasti sementoitunut asenteellisiin juoksuhautoihin, että on pakko kertoa asioista kuvitteellisesti, siis sadunomaisesti kuin lapsille ikään.

Missä muussa maassa kuin Neuvostoliitossa sotavangit kieltäytyvät palaamasta kotimaahansa?

Venäläiset sotavangithan kirjottivat kiitoskirjeitä, koska olivat niin onnellisia saadessaan asua suomalaisessa maatalossa. He olisivat antaneet mitä tahansa saadakseen jäädä tänne.

Heille oli valehdeltu että Suomessa on kurjat olot ja että heillä Neuvostoliitossa on ihanne valtio. Kun sotavangit sitten itse omin silmin näkivät ja kokivat millaista täälä todella oli, he tajusivat kuinka heitä oli huijattu.

Lisäksi he tiesivät että jos ja kun he joutuvat palaamaan Neuvostoliittoon, heidät tuomitaan pakkotyöleirille=kuolemaan, koska muuten he voisivat kertoa totuuden muille Neuvostoliittolaisille.

Niin että kyllä venäläisillä sotavangeillakin oli Suomessa paremmat oltavat kuin tavallisilla neuvostoliittolaisilla Neuvostoliitossa.

onnellinen vanki kirjoitti:

Missä muussa maassa kuin Neuvostoliitossa sotavangit kieltäytyvät palaamasta kotimaahansa?

Venäläiset sotavangithan kirjottivat kiitoskirjeitä, koska olivat niin onnellisia saadessaan asua suomalaisessa maatalossa. He olisivat antaneet mitä tahansa saadakseen jäädä tänne.

Heille oli valehdeltu että Suomessa on kurjat olot ja että heillä Neuvostoliitossa on ihanne valtio. Kun sotavangit sitten itse omin silmin näkivät ja kokivat millaista täälä todella oli, he tajusivat kuinka heitä oli huijattu.

Lisäksi he tiesivät että jos ja kun he joutuvat palaamaan Neuvostoliittoon, heidät tuomitaan pakkotyöleirille=kuolemaan, koska muuten he voisivat kertoa totuuden muille Neuvostoliittolaisille.

Niin että kyllä venäläisillä sotavangeillakin oli Suomessa paremmat oltavat kuin tavallisilla neuvostoliittolaisilla Neuvostoliitossa.

Jotkut karkasivat junakuljetuksessa vaunusta ja yrittivät päästä Ruotsiin. Eivät uskaltaneet enää luottaa suomalaisiin.
Ylivieskan ja Pieksämäen välillä puisen junanvaunun seinä oli purettu ja vangit häipyneet metsään.

Ressu kirjoitti:

Jotkut karkasivat junakuljetuksessa vaunusta ja yrittivät päästä Ruotsiin. Eivät uskaltaneet enää luottaa suomalaisiin.
Ylivieskan ja Pieksämäen välillä puisen junanvaunun seinä oli purettu ja vangit häipyneet metsään.

Niin minkähän takia he eivät voineet enää sodan jälkeen luottaa suomalaisiin?

Siksi että neukkujen valvontakomissio oli kyttäämässä täällä. Suomi joutui palauttamaan Inkeriläisetkin vaikkeivät todellakaan olisi haluneet.

Neuvostoliittolaiset sotavangit pelkäsivät kuollakseen neukkuja. Eikä syyttä, heidät tuomittiin pakkotyöleireille eli käytännössä lähes varmaan kuolemaan.

Siksi he tekivät mitä vain päästäseen karkuun ja Ruotsiin, koska tiesivät että Suomi joutuu luovuttamaan heidät jos he jäävät kiinni.

neuvostoliitossa kirjoitti:

Niin minkähän takia he eivät voineet enää sodan jälkeen luottaa suomalaisiin?

Siksi että neukkujen valvontakomissio oli kyttäämässä täällä. Suomi joutui palauttamaan Inkeriläisetkin vaikkeivät todellakaan olisi haluneet.

Neuvostoliittolaiset sotavangit pelkäsivät kuollakseen neukkuja. Eikä syyttä, heidät tuomittiin pakkotyöleireille eli käytännössä lähes varmaan kuolemaan.

Siksi he tekivät mitä vain päästäseen karkuun ja Ruotsiin, koska tiesivät että Suomi joutuu luovuttamaan heidät jos he jäävät kiinni.

Suomalaiset olivat luvanneet ainakin Inkeriläisille, ettei heidän tarvinnut palata Neuvostoliittoon. Suomalaiset eivät voineet pitää lupaustaan.
Neuvostoliittolaisille sotilaille oli vahvasti iskostettu mieliin, ettei saanut antautua vangiksi. Oli taisteltava kuolemaan saakka. Oli peloteltu, että Suomessa kohdellaan vankeja erittäin huonosti ja että vankeja tapetaan johdonmukaisesti. Kun asioiden todellisuus huomattiin, helpotus oli suuri.
Tottahan vangit tiesivät, ettei palautettaessa tulevaisuutta Neuvostoliitossa juuri ollut.

Olisi mukava tietää, jotta voisin selvittää tuotain asiaa.

Jos joku on kiinnostunut näistä venäläisistä sotavangeista, niin kannattaa lukea Eino Pietolan Sotavangit Suomessa 1941-1944.