Kyselisin onko kenelläkään näistä kahdesta asiasta enempää kokemusta, sain pienen aikaa takaperin selville että omat lapseni olivat moisia pelejä pelanneet.
Olemme heidät parhaamme mukaan yrittäneet kasvattaa Jumalaa pelkääviksi kunnon kristityiksi, mutta mikä heitä näissä peleissä oikein kiinnostaa? Okkultistisia menoja, saatanallisia symboleita ja niin edespäin, katselin heidän peli kirjojaan kauhun vallassa, takavarikoimme ne ja kielsimme ostamasta enempää näitä saatanan palvonnan välikappaleita, meidän vanhempien kovalla työllä ansaitsemilla rahoilla.
Siitäkös vasta kova poru nousi, saimme kuulla kuinka tietämättömiä ja vanhanaikaisia olimme, pysyimme kuitenkin kovana emmekä antaneet periksi, mielestäni teimme oikein .
Aikaisemmin olimme jo kieltäneet mm. Harry Potter kirjat juuri tämän samaisen sisällön takia, joten olisin luullut lastemme jo tietävän mihin tällaiset pelit johtavat. Mutta onko täällä muita ketkä olisivat saman kokeneet, millä vakuutta lapseni siitä, että roolipelit eivät johda mihinkään hyvään, vaan suoraan helvettiin.
Olemme heidät parhaamme mukaan yrittäneet kasvattaa Jumalaa pelkääviksi kunnon kristityiksi, mutta mikä heitä näissä peleissä oikein kiinnostaa? Okkultistisia menoja, saatanallisia symboleita ja niin edespäin, katselin heidän peli kirjojaan kauhun vallassa, takavarikoimme ne ja kielsimme ostamasta enempää näitä saatanan palvonnan välikappaleita, meidän vanhempien kovalla työllä ansaitsemilla rahoilla.
Siitäkös vasta kova poru nousi, saimme kuulla kuinka tietämättömiä ja vanhanaikaisia olimme, pysyimme kuitenkin kovana emmekä antaneet periksi, mielestäni teimme oikein .
Aikaisemmin olimme jo kieltäneet mm. Harry Potter kirjat juuri tämän samaisen sisällön takia, joten olisin luullut lastemme jo tietävän mihin tällaiset pelit johtavat. Mutta onko täällä muita ketkä olisivat saman kokeneet, millä vakuutta lapseni siitä, että roolipelit eivät johda mihinkään hyvään, vaan suoraan helvettiin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
On varmaan kuitenkin hyvä erottaa mielikuvitusleikit ja Saatanan palvonta erikseen.
Olen itte pelannut roolipelejä jonkun verran, enkä ole kyllä kertaakaan törmännyt mihinkään Saatanaan viittaavaankaan.. Mitä nyt sen verran, että olen pelannut pappi-hahmolla ja piessyt useammankin demonin, mikä vastaan on sattunut.
Roolipeleissä, kuten todellisessakin elämässä voi valita puolensa. Itse pelasin aina hyvien puolella ja koitin mahdollisimman värikkäin keinoin varmistaa sen, että paha saa palkkansa.
Ehkä ennen, kuin tuomitsette kaiken, kannattaa kysellä, että mistä siinä pelaamisessa on oikein kysymys. Lapsenne osaa varmasti selittää sen, että millasta se peli itseasiassa on ja tässä on oiva tilaisuus keskustella asioista, sen sijaan, että huutaa niiltä korvat punaisiksi.
Minun mielestäni lasteni on kuitenkaan turha leikkiä näinkin vakavalla asialla, hienoa että olet itse pelatessasi noudattanut niitä moraalioppeja, joita usko todellisessakin elämässä antaa, mutta uskon harvan niin tekevän, ja missäköhän muualla tämän aidan ylittäminen olisikaan helpompaa kuin roolipeleissä, joissa asia ei tapahdu todellisuudessa, vai tapahtuuko sittenkin? Kuinka pitkä matka on loitsujen lukemisesta leikisti, niiden oikeaan lukemiseen?
että loitsujen lukemisella leikisti tai oikeasti ei ole mitään vaikutusta. Tule jo pois pimeältä keskiajalta.
Mutta tietääkö lapsi joka sekoittaa fantasian ja todellisuuden. Onkos siis itse asiassa merkitystä tapahtuuko jotain konkreettista missään muualla kuin nuoren päässä joka vieraantuu kristinuskon opeista?
Ei roolipeleissä pahemmin loitsuja lueta. Ilmoitetaan vaan, että jäädytetään tuo ökkö tuosta, mutta ei siinä mitään mantroja hoeta.
Jos kuvittelet mielessä lentäväsi, niin ootko kohta hyppäämässä parvekkeelta oikeasti alas?
"Ehkä ennen, kuin tuomitsette kaiken, kannattaa kysellä, että mistä siinä pelaamisessa on oikein kysymys".
Kuten jo Sinulle kerrottiin. Onko varmaa, että olette molemmat käsittäneet toisenne oikein. Onko välillänne pohjaton kuilu joka erottaa käsityksenne. Esittäisin, että puhuisitte asian selväksi molemmin puolin. Lasta kuunnellen ja omat käsitykset sanoen. Näin päästään molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Ehkä myönnytyksiä joutuu antamaan puolin jos toisin. Mutta ehdottomuuksilla ja vain toisen osapuolen ehdoilla ei "rauhaa" rakenneta.
Siunatkoon Taivaallinen Isä keskustelunne
Niinpä. Itselläni on teini, joka pukeutuu mustiin ja yrittää näyttää kovalta.
Tämän tästä hän sanoo minulle, että et sitten kyllä minua kiellä pistämästä tätä ja tätä päälle.
Ja, että mitään jumaklaahan ei ole vaan ihminen on itse oma Jumalansa.
Olen ajatellut, että antaa nyt hehkuttaa ja kiukutella siinä äidilleen , äiti vain rakastaa lastaan ja luottaa, että kyllä Jumala lapsesta huolen pitää. Kohta tuo kuitenkin tulee itkien takaisin kun huomaa ettei se ollutkaan niin kivaa.
Sen verran luja luottamus minulla on Taivaan isään, että Hän lapsestani huolen pitää, sillä tytön sydän on täyttä kultaa ja mieli on hyvään, en ole siis huolissani nuoreni menoista tai pukeutumisesta tai musiikkimausta (heviä).
Karkuunhan tuo juoksisi jos häntä kieltäisin, nyt saa olla oma itsensä ja tietää, että äiti on aina kotona vastaanottamassa eikä Taivaan Isä ole koskaan hylännyt.
Näin. Näin pääset helpommalla ja tyttökin helpommalla eikä hänenkään tarvitse olla äitiään ja Jumalaa vastaa vastoin omaa sisintä, vaikka päällisin puolin toisin näyttää.
Jätetään tyttärenne ja toinen toisemme Jumalan armahtaviin käsiin.
Kiitoksia mielipiteestä, mutta uskon että tämä on asia jossa en voi joustaa. Olen tästä keskustellut muutaman uskovan tuttavani kanssa ja hekin ovat olleet kanssani samaa mieltä, selvät rajat lapsille siitä minkä kanssa saavat leikkiä.
Voi hyvinkin olla etten heidän pelejään "ymmärrä", mutta epäselväksi ei jäänyt mitä kaikkea antikristillistä sisältöä niistä löytyy. Uskon lapsilleni löytyvän monta muuta vähemmän vaarallista harrastusta.
Ongelmana on nyt vapaa tahto, vaikka Herra kuinka pitäisi lapsistani huolen, voivat he tahtoessaan kääntää hänelle selkänsä.
Kuten sinäkin, luotan toki lasteni hyväsydämmisyyteen, mutta jotkut houkutukset ovat katalia. Vaikka roolipelit eivät lapsiani pahaan käännyttäisikään, voi se heidän uskonsa turmella. Taitavasti laaditut fantasiamaailmat sekoittuvat niin helposti todellisuuden kanssa.
Kunhan nuo tuosta vielä muutaman vuoden kasvavat, eivät luultavasti minun kieltoni enää auta, mutta siihen saakka teen kaikkeni suojellakseni heitä näiltä vaikutteilta. Roolipelejä ei meidän taloudessame tarvitse pelata tai epäkristillistä musiikkia kuunnella.
Mutta, kiitos mielipiteestäsi, toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
kyllä vakavan suhtautumisesi. Oma jälkipolveni on jo mailmalla ja menestyy minua tyydyttävällä tavalla.
Itse olen aikanani saanut hyvinkin rakastavan ja kristillisen kasvatuksen jossa voimakkaasti tuli esiin sukupolvien välinen ristiriita. Eväikseni mailmaa vastaan jäi rehellisyys josta olen kiitollinen.
Toiseksi jäi viha ja katkeruus paitsi uskontoa, myös uskovaisia kohtaan. Tästä vihasta olen päässyt irti vasta nyt vanhenpana. Tuollainen viha ei ole aivan kevyt kannettava. Olen kanssasi kovasti samaa mieltä lapsille asetettavista rajoista jotka helpottavat lapsen ja nuoren ratkaisujen tekoa.
Tuosta avauksestasi saan kyllä hieman ahdasmielisen vaikutelman. Eikö tuo Harry Potter nyt kuitenkin ole aikansa satukirja. Jos et sinä, niin uskon lapsesi kuitenkin mieltävän nuo varsin harmittomat kirjat satukirjoiksi.
Noita roolipelejä en juurikaan tunne, ehkä on paikallaan sivusilmällä seurata mitä tapahtuu ja tarvittaessa puutua vanhenpien arvovallalla asiaan mikäli tuota arvovaltaa vielä on?
Elämme varsin rajussa mailmassa eikä se että olemme uskossa ei ollenkaan ratkaise, varsinkaan kasvatukseen liityviä ongelmia.
Toivon lastesi takia sinulta vielä monipuolista harkintaa. Et voi säilyttää kasvatukselle välttämätöntä arvovaltaa jos puutut lastesi mielestä jokaiseen vähäpätöiseenkin asiaan.
Sinulla Johanna on suuri vastuu, harkitse ja käytä vanhenpien valtaa oikein.
Toivotan sinulle siunausta vaativassa työssäsi.
Onhan raamatunkin fantasiamaailmat sekoittuneet sinunkin todellisuutesi kanssa... Vai et kai oikesti usko että kaikki raamatun sadut olisi ihan totta...?
Onneksi olkoon. Lyhytnäköisyydelläsi ja kyvyttömyydellä nähdä asioita sellaisena kuin ne ovat varmasti vieroitat lapsesi uskonnostasi.
Se että en anna kaiken maailmallisten vaikutteiden viedä lasteni uskoa, iässä jossa he niille niin alttiita ovat, on mielestäni aivan jotain muuta kuin heidän vieroittamistaan uskonnosta. Aivan kuten muuta vanhemmat kieltävät lapsiltaan tupakan ja alkoholin, kiellän minä muitakin asioita jotka miellän paheiksi.
Aivan kuten ei lapsista joilta kielletään tupakka tai viina tulee pienemmällä todennäköisyydellä alkoholisteja tai tupakoitsijoita, uskon saman pätevän myös uskon asioissa. Toki he joutuvat näille vaikutteille ennemmin tai myöhemmin alttiiksi, mutta toivottavasti he ovat silloin jo tarpeeksi aikuisia pitämään oman päänsä.
Minun piti siis kirjoittaa:
Aivan kuten lapsista joilta kielletään tupakka tai viina tulee pienemmällä todennäköisyydellä alkoholisteja tai tupakoitsijoita
Eikä:
Aivan kuten ei lapsista joilta kielletään tupakka tai viina tulee pienemmällä todennäköisyydellä alkoholisteja tai tupakoitsijoita
Roolipeliä!
Se mitä pidetään totuutena, ja se etsitäänkö sitä ihmisen sisä- vai ulkopuolelta, riippuu aina ihmisen olosuhteista.
Psykologisella tasolla uskonto voi olla joillekkin arvokasta.
Se on eräänlaista roolipeliä.
Siihen kuuluu sääntöjä ja rituaaleja joihin osallistumalla voi kokea yhteisöllisyyttä, turvallisuuden ja psykologisen mielihyvän tunteen, sillä lailla niitä voi pitää tärkeinä jos haluaa.
Roolipelaajat käyttävät kokonaisia päiviä kuvittelemaan olevansa velhoja, haltijoita tai ritareita jne.
He huhkivat kaavut päällä tai pukeutuvat rooliasuhin ja käyttäytyvät kuin fantasiamaailma olisi olemassa.
Papit tekevät sitä samaa kirkoissa, kulkevat kaapu päällä ja käyttäytyvät kuin jumala olisi olemassa ja seurakunta yhtyy tähän peliin.
Eikö siis koko ihmisen elämä ole yhtä roolipeliä?
Eipä tarvinne arvata ettet itse ole uskossa. Usko on henkilökohtainen kokemus, jonka sisimmäsään tietää todeksi. Minulle tähän sisältyy myös muita henkilökohtaisia kokemuksia.
Mutta ongelma on kuinka selittää kaltaisellesi epäilijälle, mitä on olla todella uskossa ja vakuuttunut Jumalan olemassaolosta. Kuinka paljon tällainen usko eroaakaan siitä sokeasta uskosta, josta ateistit niin usein paasaavat.
Ja kyllä, kyse on nimen omaan uskosta, ei mistään konkreettisesti, tieteellisesti todistettavasta. Se ei ole järjellä perusteltavissa, vaan tulee sydämmestä, kyse lienee kumpaan luottaa enemmän.
Sinä näet roolipelejä ja leikkejä siellä mikä minulle on totisinta totta. Sinulla on oikeus käsitykseesi ja uskosta osattomana, en uskoisi sinun asiaa muuten pystyvänkään näkemään. Voi vain toivoa että joskus näet asian samasta näkökulmasta kuin minäkin.
arvailla, eikä sitä tarvinne edes selittää mitä on olla uskossa, "todellisessa tai vähemmän todellisessa".
Tuo,>>>Kuinka paljon tällainen usko eroaakaan siitä sokeasta uskosta, josta ateistit niin usein paasaavat.
Heip.
Olen pelannut näitä kyseisia "saatanallisia" pelejä jo monia vuosia.
En ole kertaakaan törmännyt mihinkään satanismiin viittaavaan. Ensinnäkin suosittelen teitä tutustumaan Taru sormusten herrasta- eepokseen, ja voin laittaa pääni pantiksi että et löydä mitään satanismiin viittaavaa.
Useat roolipelit pyörivät ko. eepoksen ympärillä, Ja siellä on paljon opettavaista materiaalia esimerkiksi Ystävyys ja rakkaus. Ovatko ne saatanasta?
Minkalaista on ihmisen elämä ilman mielikuvitusta? Eikö ole huomattavasti parempi että lapsesi pelaavat kuin vetävät päänsä ja suonensa täyteen aineita? Tai pyörivät illat ties missä?
minkalaisen nuoruuden itse haluaisit viettää?
Eiko uskonto ole silloin parhaimillaan kun se tulee sydämmesta, VAPAASTA TAHDOSTA, eikä pakottamisesta?
Jos todella väität, että usko on henkilökohtainen kokemus niin miksi ihmeessä sitten painostat lapsiasi ajattelemaan ja uskomaan kuten itse ajattelet ja uskot? Silloinhan lastesi usko on pelkästään sinulta opittu malli eikä mitenkään oma henkilökohtainen kokemus. mietis vähän itseäs...
joutaisi menettää lapsensa huostaanoton seurauksena. Kasvatusmetodeillasi tulee kusipäitä kakaroita.
Vast: nimim. Pakana(M):n kommentille:
Ehkei nyt kusipäitä, mutta naiveja... Naiveja todelliselle maailmalle.
________________________________
Nimim. Johanna,
Minulla ei ole aavistustakaan, mitä lasten kasvatus on todellisuudessa, mutta minulla on aika hyväkin aavistus siitä, miltä tuntuu olla nuori. Rippikoulu iästäni ei ole aikaa kuin viisi vuotta ja siitä lähtien olen ollut mukana seurakunnan nuoristyössä hyvin aktiivisesti. Seuraavaksi suuntanani on Helsingin teologinen tiedekunta ja sen jälkeen toivottavasti nuorisopapin virka.
Mutta se minusta. Olen seurannut tätä keskustelua uskosta ja roolipeleistä enimmäkseen kauhulla ja syvällä ahdistuksella. Ahdistuksella lastesi puolesta. Ensin olin varma, ettet voi olla tosissasi, mutta nyt... Muutamat kommenttisi kuten "Olemme heidät parhaamme mukaan yrittäneet kasvattaa - Jumalaa pelkääviksi - kunnon kristityiksi..." tai "Roolipelejä ei meidän taloudessame tarvitse pelata tai epäkristillistä musiikkia kuunnella" ... Pelkään pahoin, että lapsesi ovat ahdistuneita ... Minä ainakin olisin. Itseasiassa, jos olisin ollut sinun lapsesi olisin saattanut tehdä itsemurhan jo viisi vuotta sitten.
...
Jumala sinun lapsiasi auttakoon...
kun onkin kysymys, on mielyttävää todeta ajatustemme samankaltaisuus. Olen yli kuusikymppinen ja saattanut lapseni mailmalle tasapainoisina ihmisinä. Omassa lapsuudesani koin ahdasmielisyyttä siten, että katkeroiduin uskolle ja kirkoille kymmeniksi vuosiksi. Johanan kirjoituksesta palaan oman lapsuuteni ahdistukseen.
Yhdyn rukoukseesi Johannan ja hänen lapsiensa puolesta, hyvä nimimerkki Isonen ja siunausta pyrkimyksilesi!
Kuule mulle ei ole koskaan käynyt noin ja vaikutat ahdasmieliseltä kristityltä. Liika suojelu on turhaa! Roolipelit eivät kuulu mitenkään saatananpalvontaan vaikka niissä on demoneita ym. Se on hauskaa -.- Kokeilisit joskus. on niissä enkeleitä ym hyviksiäkin. Vaikutat aika häiriintyneeltä jos suojelet lapsiasi noin paljon!! Olen itse pelannut 7-vuotiaasta rooliepelejä enkä ole saatananpalvoja. Joten anna lastesi kasvaa miten he haluavat!!