Olen eronnut jehovan todistajista neljä vuotta sitten. Olin tällöin 18 v ja erosin elettyäni pidemmän ajan kaksoiselämää. Koska olin muuttanut eri paikkakunnalle kuin perheeni ( äiti, kolme sisarusta, isä kuollut) pystyin helposti lopettamaan kokouksissa käynnin ja todistamisen. Seurakunnan vanhimmat soittivat kuitenkin perheeni seurakuntaan ja ilmoittivat minun poissaolostani ja näin äitini sai tietää asiasta. Tästä nousikin kova melu ja kun ilmoitin eroavani äitini ei halunnut enää olla väleissä. No, jatkoin opintojani eri paikkakunnalla ja aloin ELÄMÄÄN. Löysin ihanan miehen ja aika kului. Kävin läpi suuren identiteettikriisin, masennuksen, tunsin suurta ahdistusta ja mihkäänkuulumattomuutta. Vasta psykologin avulla pystyin hahmottelemaan oman minuuteni. Tultuani raskaaksi halusin ottaa kuitenkin ottaa yhteyttä äitiini. Soitin ja hän oli hämmästynyt kun otin yhteyttä mutta kuitenkin iloinen. Saatuani lapsen tapasimme ja olimme hyveissä väleissä, uskonnosta emme kuitenkaan puhuttu.
Syksyllä 2002, elokuussa, yhteydemme kuitenkin katkesi. Kun soitin äitilleni oli hän kovin kumma, yksisanainen ja hiljainen. Hän oli ennen ollut hyvin kiinnostunut lapsenlapsestaan, mutta nyt hän ei kysynyt mitään kuulumisia, ei edes silloin kun tiesi että poikani oli ollut sairaalahoidossa ja läpikäynyt leikkauksen. Koska minusta tuntui että yhteydenpito oli hyvin yksipuolista lopetin soittelemasta. Kävi kuitenkin ilmi että juuri tuohon aikaan olivat jt:t saaneet uudet ohjeet siitä miten pitää käsitellä eronneita sukulaisia, silloinkin kun he ovat omasta perheestä. Niiden mukaan kaikki ylimääräinen yhteydenpito ei ole sallittua jottei vaan itse maailmallistu. Tänä päivänä minulla ei ole mitään yhteyttä mihinkään perheenjäsenistäni. (2002-03-20 Laura )
Syksyllä 2002, elokuussa, yhteydemme kuitenkin katkesi. Kun soitin äitilleni oli hän kovin kumma, yksisanainen ja hiljainen. Hän oli ennen ollut hyvin kiinnostunut lapsenlapsestaan, mutta nyt hän ei kysynyt mitään kuulumisia, ei edes silloin kun tiesi että poikani oli ollut sairaalahoidossa ja läpikäynyt leikkauksen. Koska minusta tuntui että yhteydenpito oli hyvin yksipuolista lopetin soittelemasta. Kävi kuitenkin ilmi että juuri tuohon aikaan olivat jt:t saaneet uudet ohjeet siitä miten pitää käsitellä eronneita sukulaisia, silloinkin kun he ovat omasta perheestä. Niiden mukaan kaikki ylimääräinen yhteydenpito ei ole sallittua jottei vaan itse maailmallistu. Tänä päivänä minulla ei ole mitään yhteyttä mihinkään perheenjäsenistäni. (2002-03-20 Laura )
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oikea kouluesimerkki. Kohtalaisen hyvin olit saanut yhdisteltyä kirjoitelmaasi kaikki osa-alueet, mitä vastaavissa iltasaduissa yleensä esiintyy.
Unohdit vielä "uhkailemisen" ja "painostuksen".
Laita ne seuraavaan kyhäelmääsi.
By the way:
Sanoit, että tarkennettujen sääntöjen mukaan "kaikki ylimääräinen yhteydenpito ei ole sallittua jottei vaan itse maailmallistu."
Kuka jehovantodistaja maallistumista pelkäisi erotettujen kanssakäymisen myötä. Eikös erotettujen esimerkki nimenomaan kannusta ponnistelemaan pysyäkseen sillä kaidalla polulla... eikä lähteä samaan ruljanssiin kuin erotettu.
Ei taida nyt siitä maallistumisen pelosta olla kyse, tais lipsahtaa pikkuinen valhe... siitä jää helposti kiinni. Ei olisi kannattanut lähteä liioittelemaan, nyt kaatui koko hienosti kyhätty korttitalo.
Minulle kun kerrottiin, että uudelleen kerrattujen tarkempien ohjeiden pääperiaate oli saada "erotettu" huomaamaan, ettei voi jatkaa seurakuntalaisten keskuudessa niinkuin normaalisti, jos on kerta väärin tehnyt.
Jos et missään erottamistasi tuntisi, ei olisi mitään syytä yrittää muuttaa elintapoja oikeaan suuntaan ja pyrkiä takaisin seurakuntaan. Eli jos äiti olisi aivan normaalisti kanssakäymisissä ja iloitsisi kanssasi "väärästä elämäntavastasi huolimatta", et ikinä tuntisi edes tehneesi mitään väärin.
Mutta kaikkein omituisinta on, miten kaikki esitetään niin lopullisena ja äärettömänä kärsimyksenä. Tietääkseni seurakuntaan pääsee hyvinkin helposti takaisin, jos vain haluaa...
...jos ei halua, niin turha niitä seurakuntaan jääneitä on siitä syyllistää. Omapahan on päätös.
Olet valmista jahvekamaa.
- Tunnekuollut
- Paranoidinen
- Ylimielinen
- Epälooginen
- Todisteista välittämätön
- Raivohullu
Tuo karttamis-VP on skannattuna:
http://www.geocities.com/valaisija/h_vp0802.htm
Se mitä Veikko Leinonen ja apologeetit päästävät suustaan, on teokraattista sodankäyntiä (valehtelua).
Zaaritar ei ole tunnekuollut, vaan ennemminkin täynnä tunnetta ja vimmaa ja tietoisuutta, että on väärässä - ei hänellä muutoin olisi tuollaista tarvetta julistaa että on oikeassa :)
Nim."Kieroa logiikkaa jehovalaisittain" ;-)
Zaaritar ei ole todellakaan tunnekuollut. Mutta
aika narsistinen ja ylimielinen persoona olet. Ruuhi vuotaa pahasti eikä siemenet riitä
korjaukseen. Sanopas minkä ikäisenä saa zaarittaren arvonimen. Oletko suhteessa JT:n kanssa ja missä vaiheessa on oma käännytystyösi.
Miksi muuten puolustat selvästi negatiivisia asioita? Käsittääkseni olet ainakin omista puheistasi selväjärkinen? Muuttuuko hyvä asia
tuomittavaksi, jos JT-ystäväsi näin päättää.
Oletko varma mihin oikeastaan itset uskot? Vai haluatko vain katsella täällä itseäsi peilistä?
jo vittuun täältä
Z. on harvinaisen selväjärkinen, asioista perillä oleva ihminen, joka kertoo suoraan ja rehellisesti, miten hän asioita läheltä seuranneena ne puolueettomasti näkee. Rehelliseen keskusteluun kykenee vain tunne-elämältään tasapainoinen ihminen, kuten Z.
Suora puhe loukkaa lähinnä niitä, jotka itse ovat kieroja.
menit isoZ. Näitä tämän kaltaisia TOSITARINOITA on pilvin pimein. Olet syvältä, puolustit innokkaasti karttamissääntöä. Olen pitänyt sinua pellenä. Olen ollut väärässä. oletkin teokraattinen soturi monissa valeasuissa.
ehkä Zetan Zivupersoona?
Mitä suoraa ja rehellistä on haukkua toinen lyttyyn ja leimata valheeksi koko kirjoitus...onko tsaarittaremme jopa selvännäkijä?
Elikä meedio.
onko Z. meedio tai muu vastaava. En ole kenenkään sivupersoona, olen ihan tavallinen itseni. Kielenkäytön ammattilaisena pystyn aika nopeasti arvioimaan kirjoitusten sisältöjä ja havaitsemaan tiettyjen sanojen valintaan liittyvät tunnetilat ja tarkoitusperät (halu oikaista, loukata, selittää, ärsyttää ym).
Z:lla on harvinaisen rikas sanavarasto, jota hän käyttää tehokkaasti. Tällainen henkilö pääsee helposti auktoriteettiasemaan kielenkäyttönsä ansiosta. Uskoisin, että Z. tuntee myös vastuunsa sanaisen säilän heiluttajana.
Eivätkö jehovantodistajat muka tiedä jo liittyessään järjestöön, millaiset säännöt siinä on, ja että nämä säännöt koskevat poikkeuksetta jokaista?
Eikö jokainen liity henkilökohtaisesti järjestöön siinä vaiheessa, kun pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä, esim. 18 vuotta täytettyään? Jos isä tai äiti on tehnyt uskontoa koskevan päätöksen lapsen puolesta tämän ollessa vasta pieni, pitäisi lapselle varata mahdollisuus itse valita uskontonsa, kun hän on varttunut. Vasta silloinhan lapsi osaa kriittisesti punnita asioita (jos osaa).
Eikö jokaisella Suomen kansalaisella pitäisi olla mahdollisuus laillisiin oikeuksiinsa (äänestäminen, yhdistystoiminta, armeija)? Eihän perhe voi päättää poikansa tulevaisuudesta kuulematta häntä itseään, esim. armeijakysymyksessä. Itsemääräämisoikeudestaan moni nuori maksaa liian kalliin hinnan, jos perhe hylkää hänet silloin, kun perheen tukea eniten tarvitaan. Järjestön painostus ei saisi mennä vanhemmilta saatavan rakkauden ja kasvatusvastuun edelle, vastuuhan on vanhemmilla, ei järjestöllä.
Ei mulla pitäis olla sivupersoonia, eiköhän Teresia ole ihan oma henkilönsä. Mä uskallan kyllä vastata asiaan kuin asiaan ihan omalla nimmarillanikin :)
Enkä oo meedio... oon vaan sen verran runsaasti päässyt tutustumaan kirjoitettuun aineistoon tälläkin sivustolla, että feikkikirjoitelmat kyllä pomppaavat silmille hyvin näkyvästi.
Joudun työn puolesta analysoimaan hyvinkin paljon kirjallista tekstiä ja kokemus kyllä opettaa löytämään ne ydinkohdat, mistä erottaa aineiston todenperäisyyden... aina löytyy jokin analyyttinen tai jopa kirjaimellinen ristiriitita, jos kirjoittaja on lipsunut totuudesta.
Tässä oli KLASSINEN esimerkki, miten oli koitettu ikäänkuin antaa kuva normaalisti tasapainoisesta ihmisestä, jonka uskonto on ensin järkyttänyt pois tolaltaan, mutta koska hän on NIIN VAHVA persoona, saa hän itsensä jaloilleen ja pystyy jatkossa suhtautumaan marttyyrin elkein "kohtaloonsa" väärinymmärrettynä "uskonnon uhrina".
Ts. ensin kerätään sympatiapisteet ja sitten ollaan niin "rakkaudellisen" huolestuneita, miten läheiset ihmiset "vielä joutuvat kärsimään kyseisen uskonnon kourissa", eivätkä saa olla tekemisissä "niin rakkaan" tyttären kanssa.
Mutta pääperiaate on luoda niin vahva karakteeri, että kaikille tulee selväksi, miten hyvin ja armeliaan pitkäjänteisesti hän suhtautuu näihin "erottamissääntöä" noudattaviin. Ikäänkuin samalla lailla kuten äiti suhtautuu pikkulapsensa "kaikentietävään" asenteeseen lempeästi hymyillen ja päätään nyökytellen...
Analysoi itse lisää...
>Omapahan on päätös.
Mikä on oma päätös? Oletko lukutaidoton????
Tytär haluaisi pitää yhteyttä äitiinsä, mutta ei saa pitää jehovantodistajien epäinhimillisten oppien vuoksi.
>Oikea kouluesimerkki. Kohtalaisen hyvin olit saanut yhdisteltyä kirjoitelmaasi kaikki osa-alueet, mitä vastaavissa iltasaduissa yleensä esiintyy.
Unohdit vielä "uhkailemisen" ja "painostuksen".
Laita ne seuraavaan kyhäelmääsi.
Tuo asenne kertoo paljon Zaarittaren ja hänen edustamansa lahkon "kristillisyydestä".
[Eivätkö jehovantodistajat muka tiedä jo liittyessään järjestöön, millaiset säännöt siinä on, ja että nämä säännöt koskevat poikkeuksetta jokaista?]
Paljon tiedetään, mutta ei kaikkea. Säännöt eivät kuitenkaan ole poikkeuksetta kaikille samat. Tornin yläosissa asustaville on erottamisen sijaan, toisin kuin alemmilla kerroksilla asuville, tarjottu mahdollisuutta siirtyä tornin alempiin kerroksiin. Ei ole ollut kyse katumisesta.
[Eikö jokainen liity henkilökohtaisesti järjestöön siinä vaiheessa, kun pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä, esim. 18 vuotta täytettyään?]
JT-perheessa kasvaneet nuoret joutuvat joskus liittymään aikaisemmin kuin ymmärtävät mitä liittyminen tarkoittaa.
Voin täysin syvällä rintaäänellä sanoa, että juuri oma LUTERILAINEN uskonto-lahkoni on epäloogisella toiminnallaan ja muuttuvilla väärän ja oikean käsitteillään tehnyt maailmankatsomuksestani kylmän kyynisen.
Olet AIVAN oikeassa!!
---
>Omapahan on päätös.
Mikä on oma päätös? Oletko lukutaidoton????
Tytär haluaisi pitää yhteyttä äitiinsä, mutta ei saa pitää jehovantodistajien epäinhimillisten oppien vuoksi.
---> Oletko SINÄ lukutaidoton?? Mielikuvitteellinen "tytär" TIESI, ettei "äiti" voisi "eroamisen" jälkeen pitää häneen yhteyttä.
SILTI hän ITSE PÄÄTTI erota kyseisestä uskonnosta. Ei kukaan pakottanut häntä rikkomaan Raamatun lakeja niin, että hän joutuisi erotetuksi uskonnosta. Hän ITSE teki sen päätöksen. Ja hän ITSE omalla toiminnallaan aiheutti sen, ettei äiti voisi olla häneen enää yhteydessä.
Joten kyllä päätöksen teko oli täysin "tyttären" harteilla. Jos äiti tai joku muu seurakuntalainen olisi saanut päättää asiasta, ei kukaan olisi halunnut joutua eroon kyseisestä "tyttärestä".
Mutta minkäs teet kun veri vetää toisaalle. "Tytär" kantaa nyt OMIEN PÄÄTÖSTENSÄ SEURAUKSIA harteillaan. Vain hän itse on pystynyt elämänsä suunnan määräämään kyseisen tilan toteutumiseksi... ihan omalla PÄÄTÖKSELLÄÄN.
Väänsinkö tarpeeksi rautalangasta?? Pitääkö vielä selittää kertaalleen???
Kannattanee vielä muistaa, että "tyttärellä" on AINA mahdollisuus hakea takaisin seurakuntaan, jos hän PÄÄTTÄÄ haluta takaisin lähempiin väleihin "äitinsä" kanssa.
"Äiti" ei voi tällaisessa tilanteessa tehdä oikeastaan mitään, ja "tytär" tietää kyllä varsin hyvin nämä pelisäännöt. Ainoastaan "tyttärellä" on mahdollisuus PÄÄTTÄÄ jatkosta. Pallo on nyt "tyttärellä".
Du är skit och utan moral.
Tajuat kyllä varmaan itsekin miten toivottoman typerää jankkaamista todistelusi on. Tytär EI ERONNUT ÄIDISTÄÄN VAAN TYPERÄSTÄ LAHKOSTA, joka ei anna äidin pitää yhteyttä.
Ratkaisusi on se, että tyttären pitäisi liittyä takaisin tuohon ahtaaseen epäkristilliseen lahkoon, jonka ennustustuksetkin menevät jatkuvasti pieleen.
Sekoitat tarkoituksella kaksi asiaa; tyttären eron jehnuista ja jehnulahkon asettaman puhekiellon.
Pitääkö sinulle vääntää rautalangasta, että tytär haluaa pitää yhteyttä äitiinsä, mutta ahdasmielinen LAHKO sen KIELTÄÄ.
Asiaan on kaksi ratkaisuvaihtoehtoa. Joko äiti vapautuu ahtaasta lahkosta tai sitten lahko muuttaa epäkristillistä opetustaan niin, että se sallii SUKULAISTEN PUHUA KESKENÄÄN.
Miksi valehtelet kuuluvasi luterilaiseen lahkoon? Vain jehnulla voi olla tuollaiset jehnufiiliset mielipiteet. Jos todella olet luterilainen, miksi ihmeessä et eroa, jos et voi hyväksyä sitä?
Kokemuksesta voin kertoa eroamisen ev.luteista olevan helppoa. Äitini on ahkerasti mukana seurakunnan toiminnassa, mutta ei hän minun tekemisistäni sanonut AINUTTAKAAN poikkipuolista sanaa. Puhevälit ovat pysyneet täysin yhtä mutkattomina kuin ennenkin.
Liity ihmeessä jehnulahkoon (ellet jo kuulu). Eikös se lopunajan teurastus ole "taas" lähellä? Et kai kuvittele luterilaisena pelastuvasi?
henkisesti sairas ihminen!
kohtalotovereitai, jotka ovat saaneet kärsiä jehovalaisten "äärimmäisestä rakkaudesta".
Ei muuta kun voimia jatkossakin!
mulla on sellanen juttu että mä aloin seurustelemaan maailmallisen pojan kanssa..kun vanhemmat sai kuulla siitä niin nousi kauhea mekkala... nyt on sukulaiset myös saaneet asian tietoon...eivätkä halua enään tavata minua!