viimeistään silloin kun Euroopan unioni tulee vaatimaan itsenäisyydelleen kansainvälistä tunnustusta. Karu totuus unionin jäsenmaiden "suvereniteetin" todellisesta luonteesta selviää myös Suomen hallitukselle ja ulkoministeriölle.
Jo Maastrichtin sopimuksessa oli EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteeksi määritetty "turvata unionin yhteiset arvot, perusedut ja itsenäisyys". EU piti siis jo itseään suvereenina, täysivaltaisena valtiomuodostelmana. Ja sitähän se onkin niissä lukuisissa asioissa, joissa jäsenmaat ovat siirtäneet sille toimivaltansa.
Pientä esimakua jo aikoinaan suomalaisille siitä, mitä EU-jäsenyyden aiheuttama itsenäisyyden merkitys sittemmin tuli käytännössä merkitsemään, antoi EU:n keskikesällä 1994 Baltian maiden kanssa solmima vapaakauppasopimus.
Nämä saavat sen perusteella viedä maataloustuotteitaan EU:n alueelle 60 prosenttia alennetulla tuontimaksulla. EU:n suurille maille tästä ei koidu ongelmia, koska Baltian mailla on niiden suurilla markkinoilla vähäinen merkitys. Suomen kannalta tilanne on sen sijaan aivan toinen Viron päästessä lähinaapurinsa markkinoille lähes tullitta.
Myös EU:n sisäinen valtataistelu aiheuttaa unionin pienille jäsenmaille yllättäviäkin ongelmia. Niinpä Brysselissä jo vuonna 1994 - kymmenen vuotta sitten - tehdyt EU:n maatalouspäätöksetn merkitsivät Tanskalle 40 mijoonan euron menetystä välimeren maiden hyväksi Englannin asetuttua näiden tueksi Ranska-Saksa akselin heikentämiseksi.
Tämän seurauksena Tanskan aikaisempaa maatalouskiintiötä vähennettiin, kun taas Italia, joka on jatkuvasti rikkonut EU:n määräyksiä, sai suuren maidon lisäkiintiön sekä Espanja ja Portugali luvan laajentaa vehnän viljelyalaansa.
Suomessa itsenäisyyttä oli ennen Mauno Koiviston ja Ahnesaaren aikaa pidetty kansakunnan suurimpana omaisuutena, niin suurena että se ei ole rahassa mitattavissa eikä mistään hinnasta pois luovutettavissa.
Koivisto ja Ahtisaari jäivät Suomen historiaan presidentteinä, jotka luovuttivat vapaaehtoisesti pois maansa itsemääräämisoikeuden ja perustuslakien mukaan kansalle kuuluvan valtiovallan.
Niin kuin artikkeleissani osoitetaan, Suomen valtiojohdon vuonna 1994 edustama maan itsemääräämisoikeuden ja kansainvälisen toimintavapauden omista käsistä poisluovuttamispolitiikka palvelee eurooppalaisen valtaliitin, suuryritysten, suurpääomanomistajien ja ns. markkinavoimien etuja ja tarpeita. Suhteessaan kansalaisiin, tavalliseen kansaan, nämä eivät ole tottuneet antamaan vaan ottamaan.
Siitä, mitä itsenäisyyden menetys ja EU:hun liittyminen Suomen kansalle maksaa, hallitus ei ole suostunut kertomaan totuutta ilmeisesti sen vuoksi, että tämä veisi pohjan lipposlaiselta EU-propagandalta.
Aiemmin mainitsemassani ulkoministeriön kirjasessa väitettiin Suomen kansantalouden hyötyvän EU-jäsenyydestä. Lisäksi siinä esitettiin, että Suomen maksut EU:lle olisivat vuonna 1995 vain noin 150 000 000 markkaa pienemmät kuin EU:n suoritukset Suomelle. Nämäkin väitteet ovat kaukana totuudesta.
Suomen "jäsenmaksu" EU:lle oli ensimmäisenä vuonna EU:lta saatuja palautuksia 2 350 000 000 markkaa eli siis noin 15 kertaa suurempi kuin ulkoministeriö esittää. Jokaisesta Suomesta Brysseliin maksetusta 70 markasta saatiin takaisin vajaat 50 mk. Seuraavina vuosina ero tuli entisestään kasvamaan suomalaisten veronmaksajien vahingoksi. Mutta tämän lisäksi Suomen valtion tulot vähenisivät valmisteverojen EU-harmonisoinnin ja kokonaan poistamisen seurauksena noin 12-15 000 000 000 markkaa.
Valtion tulojen vähentymisestä auheutui sosiaaliturvan sekä opetus- ja muiden julkisten palvelujen vastaava karsiminen vuodesta 1995 lähtien. EU-jäsenyys auheutti myös koko maanpuolustusjärjestelmän sattamisen uudelle pohjalle, mikä lisäsi puolustusmenoja puolustusmenoja vuosittain vähintään 9 000 000 000 markkaa. Näitäkään tosiasioita ei hallitus halunnut myöntää.
Jo Maastrichtin sopimuksessa oli EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteeksi määritetty "turvata unionin yhteiset arvot, perusedut ja itsenäisyys". EU piti siis jo itseään suvereenina, täysivaltaisena valtiomuodostelmana. Ja sitähän se onkin niissä lukuisissa asioissa, joissa jäsenmaat ovat siirtäneet sille toimivaltansa.
Pientä esimakua jo aikoinaan suomalaisille siitä, mitä EU-jäsenyyden aiheuttama itsenäisyyden merkitys sittemmin tuli käytännössä merkitsemään, antoi EU:n keskikesällä 1994 Baltian maiden kanssa solmima vapaakauppasopimus.
Nämä saavat sen perusteella viedä maataloustuotteitaan EU:n alueelle 60 prosenttia alennetulla tuontimaksulla. EU:n suurille maille tästä ei koidu ongelmia, koska Baltian mailla on niiden suurilla markkinoilla vähäinen merkitys. Suomen kannalta tilanne on sen sijaan aivan toinen Viron päästessä lähinaapurinsa markkinoille lähes tullitta.
Myös EU:n sisäinen valtataistelu aiheuttaa unionin pienille jäsenmaille yllättäviäkin ongelmia. Niinpä Brysselissä jo vuonna 1994 - kymmenen vuotta sitten - tehdyt EU:n maatalouspäätöksetn merkitsivät Tanskalle 40 mijoonan euron menetystä välimeren maiden hyväksi Englannin asetuttua näiden tueksi Ranska-Saksa akselin heikentämiseksi.
Tämän seurauksena Tanskan aikaisempaa maatalouskiintiötä vähennettiin, kun taas Italia, joka on jatkuvasti rikkonut EU:n määräyksiä, sai suuren maidon lisäkiintiön sekä Espanja ja Portugali luvan laajentaa vehnän viljelyalaansa.
Suomessa itsenäisyyttä oli ennen Mauno Koiviston ja Ahnesaaren aikaa pidetty kansakunnan suurimpana omaisuutena, niin suurena että se ei ole rahassa mitattavissa eikä mistään hinnasta pois luovutettavissa.
Koivisto ja Ahtisaari jäivät Suomen historiaan presidentteinä, jotka luovuttivat vapaaehtoisesti pois maansa itsemääräämisoikeuden ja perustuslakien mukaan kansalle kuuluvan valtiovallan.
Niin kuin artikkeleissani osoitetaan, Suomen valtiojohdon vuonna 1994 edustama maan itsemääräämisoikeuden ja kansainvälisen toimintavapauden omista käsistä poisluovuttamispolitiikka palvelee eurooppalaisen valtaliitin, suuryritysten, suurpääomanomistajien ja ns. markkinavoimien etuja ja tarpeita. Suhteessaan kansalaisiin, tavalliseen kansaan, nämä eivät ole tottuneet antamaan vaan ottamaan.
Siitä, mitä itsenäisyyden menetys ja EU:hun liittyminen Suomen kansalle maksaa, hallitus ei ole suostunut kertomaan totuutta ilmeisesti sen vuoksi, että tämä veisi pohjan lipposlaiselta EU-propagandalta.
Aiemmin mainitsemassani ulkoministeriön kirjasessa väitettiin Suomen kansantalouden hyötyvän EU-jäsenyydestä. Lisäksi siinä esitettiin, että Suomen maksut EU:lle olisivat vuonna 1995 vain noin 150 000 000 markkaa pienemmät kuin EU:n suoritukset Suomelle. Nämäkin väitteet ovat kaukana totuudesta.
Suomen "jäsenmaksu" EU:lle oli ensimmäisenä vuonna EU:lta saatuja palautuksia 2 350 000 000 markkaa eli siis noin 15 kertaa suurempi kuin ulkoministeriö esittää. Jokaisesta Suomesta Brysseliin maksetusta 70 markasta saatiin takaisin vajaat 50 mk. Seuraavina vuosina ero tuli entisestään kasvamaan suomalaisten veronmaksajien vahingoksi. Mutta tämän lisäksi Suomen valtion tulot vähenisivät valmisteverojen EU-harmonisoinnin ja kokonaan poistamisen seurauksena noin 12-15 000 000 000 markkaa.
Valtion tulojen vähentymisestä auheutui sosiaaliturvan sekä opetus- ja muiden julkisten palvelujen vastaava karsiminen vuodesta 1995 lähtien. EU-jäsenyys auheutti myös koko maanpuolustusjärjestelmän sattamisen uudelle pohjalle, mikä lisäsi puolustusmenoja puolustusmenoja vuosittain vähintään 9 000 000 000 markkaa. Näitäkään tosiasioita ei hallitus halunnut myöntää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niuvanniemeen mene, pliis!
Se on mahdollista myös netissä. Kyllä tästä on nyt nettiketti kaukana. Syyllistyit törkeään tekoon.
Miten voi loukata anonyymin nimimerkin kunniaa??
Ei hyvää päivää teidän kans, ja tuo hörhöporukkako muka eduskuntaan.
Muahhahhahahaaaa.... :)