Tässäpä mielenkiintoinen tappelu pari. Tosin hieman eri painoluokissa, kun otetaan huomioon toisen olevan kaikkivoipa. Kertokaapas arvon uskovaiset, mikä tämän homman jujuna oikein on?
Saatana oli Jumalan kanssa erimieltä jostain, ja anteeksi antavan ja hyvänä tämä passitti Saatanan ikuiseen kärsimykseen? Täytyy kyllä antaa saatanalle tunnustusta siitä että lähti matsaamaan jonkun sellaisen kanssa, joka on kaikkivoipa. Vedonlyönti kertoimet voivat olla vähän huonot.
Ja kuinkas sitten tämän jälkeen kävi? No tietysti niinkuin on käynyt läpi koko ihmiskunnan historian. Voittajat kirjoittavat historian. Ei riittänyt Jumalalle että toinen kärsii helvetin tulessa, vaan piti sitten vielä julkaista kirja jossa julkisesti ja yksipuolisesti pilkataan toista.
Vaikka täytyy kyllä sanoa, oli se kirja aika paksua tekstiä henkilöltä, joka lähettelee ihmisiä ikuiseen kidutukseen, vain koska nämä eivät usko häneen... Ja sitten väitetään vielä Saatanan olevan paha.
Ei ole helppoa olla häviäjä kun voittaja käyttäytyy noin.
Saatana oli Jumalan kanssa erimieltä jostain, ja anteeksi antavan ja hyvänä tämä passitti Saatanan ikuiseen kärsimykseen? Täytyy kyllä antaa saatanalle tunnustusta siitä että lähti matsaamaan jonkun sellaisen kanssa, joka on kaikkivoipa. Vedonlyönti kertoimet voivat olla vähän huonot.
Ja kuinkas sitten tämän jälkeen kävi? No tietysti niinkuin on käynyt läpi koko ihmiskunnan historian. Voittajat kirjoittavat historian. Ei riittänyt Jumalalle että toinen kärsii helvetin tulessa, vaan piti sitten vielä julkaista kirja jossa julkisesti ja yksipuolisesti pilkataan toista.
Vaikka täytyy kyllä sanoa, oli se kirja aika paksua tekstiä henkilöltä, joka lähettelee ihmisiä ikuiseen kidutukseen, vain koska nämä eivät usko häneen... Ja sitten väitetään vielä Saatanan olevan paha.
Ei ole helppoa olla häviäjä kun voittaja käyttäytyy noin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No noinhan se kaiken järjen ja logiikan mukaan menee. Uskovaista se ei kuitenkaan haittaa. Katsos kun uskovaiset USKOVAT, että se EI mene noin. Heille oma uskonsa on paljon tärkeämpää ja ylevämpää kuin kaikki maailman järki ja logiikka yhteensä.
Innokkaimmat uskovaiset ovat jopa muokanneet järjen ja logiikan käsitteitä niin, että he voivat käyttää niitä todistamaan omaa uskoaan. Alkuperäistä logiikkaa ei heille ole enää olemassakaan ja siksikään tekstisi ei tuota ongelmia.
Yrittää pitää kuitenkin aina.
Jo taivaassa meillä oli valinnan vapaus. Sielläkin syttyi sota, jonka Lusifer seuraajineen hävisi. Kysymys oli tahdon vapaudesta. Siten entisestä loistavan älykkäästä Lusiferista tuli saatana.
Olisiko meillä ollut mahdollisuutta todelliseen iloon ilman tahtomme vapautta?
Mikähän se loputon kidutuskin on? Omat väärät valintamme meitä kiduttavat eli ihmisen omat teot tuomitsevat meidät. Kärsimme kaikkien tekojemme seuraukset itse ellei sovitus meille kelpaa. Omasta syystään saatanakin kärsii ja koettaa vetää muut samaan kurjuuteen. Hän on nähtävästi menettänyt kykynsä tehdä parannus. Tässä lienee syvin syy hänen ongelmiinsa.
Niin, raamatun mukaan olisi ollut ilmeisesti jokin taistelu jonka Saatana olisi hävinnyt, mutta toistan nyt vielä, että kohtalaisen rohkeaa lähteä taisteluun jotain sellaista vastaan, joka on kaikkivoipa, ja voittaa sinut sormiaan napsauttamalla. Mahtoivat kyseessä olla aika periaatteelliset syyt. Varsinkin jos häviöstä seuraa ikuinen kidutus. Eipä taida maanpäältäkään niin julmaa sotapäällikköä olla löytynyt.
Ja mitä sitten tähän rakastavaan Jumalaasi tulee, niin kovin hän on lähettämässä ehdotonta enemmistöä maailman ihmisistä helvettiin, ei siksi että nämä olisivat sen pahempia kuin muutkaan (sinällään että kukaan ansaitsisi ikuista kidutusta) vaan yksinkertaisesti koska eivät usko häneen. Sinne vaan sodan hävinneen Saatanan kanssa paistumaan. Loput saavat palvella Jumalaa ikuisesti... Jippii...
Nuo kaksi asiaa ovat perusta, josta ei Jumalakaan voi tinkiä. Muuten Hän lakkaisi olemasta Jumala. Puhe kaikkivaltiudesta on mieletöntä, jos sillä tarkoitetaan, että Jumala voisi kumota omat periaatteensa. Hän ei ole mielivaltainen, vaan noudattaa samoja vanhurskauteen kuuluvia lakeja, jotka koskevat meitäkin. Niinpä esim. "armo ei voi riistää oikeudelta".
Lusifer enkeli joka alkoi kapinoida Jumalan kanssa varmasti tiesi että Jumala on kaikkivoipa,mutta hän halusi vastustaa Jumalaa ja siksi tänäänkin tuo taisteku käy yhä kuumana.
Katso vaikka maailmaa miltä se näyttää.
Saatanan puolella on huomattavasti enemmän,kun Jumalan,ja saatanakin uskoo Jumalaan ja vapisee.
Jumalaan uskovat uudestisyntyneet kiristityt ovat jatkuvasti pahoilaisen maalitauluina.
Tulilinjalla.
Mutta heidän uskonsa auttaa heitä selviytymään koska Jeesus on voittaja ja todella kaikkivoipa.
Raamatussa ei kerrota että saatana tekee parannuksen.
Mutta tuskin Jumala kiusaa ikuisesti vastustajaansakkaan.mutta jos hän sen tekeekin niin se on varmasti oikein.
Ihminen joka joutuu kadotukseen,häntä Jumala ei ikuisesti jätä kärsimään.
Mutta voi häntä mitä hän menettääkään uskomattomana (uudestisyntymättömänä.)
Iankaikkisen elämän.Yhdessä pelastettujen ja Jumalan kanssa.
Jumala ei ole epäreilu.Hän on aina oikeudenmukainen.
Kummanko puolella sinä haluat olla?
pohtinut. Missä vaiheessa muuten yksi enkeleistä lankesi ensimmäisenä syntiin ja uskalsi alkaa kapinoida KAIKKIVALTIASTA vastaan ja teki niinollen itsestään Saatanan. No tietysti heti kun Jumala loi ihmisparin maan päälle. Eikö ole mielenkiintoista tosiaan=). Vaikuttaa tarulta koko kertomus.
Terv:*Höpisijä*
Jes. 14:12 kertoo: "Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."
Ilm. 12:9 kertoo samasta: "Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin maan päälle sen enkelit."
Taivassa käytiin ennen kuolevaisuuteen syntymistä sota. Ilm. 12:7-9 kertoo siitä. "Taivaassa syttyi sota..." Perkele ja kolmasosa taivaan joukoista syöstiin alas.
Jos yksi enkeleistä teki itsestään Saatanan taivaassa ennen Jumalan luomaa ihmistä, niin mikä oli esteenä Jumalan välittömälle tuomiolle kapinoijaansa kohtaan(miksi yksi enkeleistä ylipäätään alkoi kapinoida Kaikkivaltiasta vastaan?)? Ahaa, Jumalan tarkoitus olikin, että Saatana säästettäisiin jotta saisi koetella Jumalan luomaa ihmistä. Jeps=). Hyvinhän siinä kävikin, Saatana voitti
Terv:*Höpisijä*
1. Aik. 21:1
Ja saatana seisoi Israelia vastaan ja kehoitti Davidin lukemaan Israelia.
Job 1:6
Mutta tapahtui yhtenä päivänä, että Jumalan lapset tulivat ja astuivat Herran eteen, ja tuli myös saatana heidän kanssansa.
Job 1:7
Mutta Herra sanoi saatanalle: kusta sinä tulet? Saatana vastasi Herraa ja sanoi: minä olen käynyt ja vaeltanut ympäri maan.
Job 1:9
Saatana vastasi Herraa ja sanoi: turhaanko Job pelkää Jumalaa?
Job 1:12
Herra sanoi saatanalle: katso, kaikki hänen tavaransa olkoon sinun kädessäs, ainoastaan älä häneen kättäs satuta. Silloin läksi saatana Herran tyköä.
Job 2:1
Ja tapahtui yhtenä päivänä, kuin Jumalan lapset tulivat ja astuivat Herran eteen, että saatana myös tuli heidän kanssansa ja astui Herran eteen.
Job 2:2
Silloin sanoi Herra saatanalle: kusta tulet? Saatana vastasi Herraa ja sanoi: minä olen käynyt ja vaeltanut ympäri maan.
Job 2:4
Saatana vastasi Herraa ja sanoi: nahka nahasta, ja kaikki, mitä ihmisessä on, antaa hän henkensä edestä.
Job 2:7
Silloin läksi saatana Herran tyköä ja löi Jobin pahoilla paisumilla, hänen kantapäästä kiireesen asti.
Sak. 3:1
Ja hän osoitti minulle ylimmäisen papin Josuan, joka seisoi Herran enkelin edessä: ja saatana seisoi hänen oikialla kädellänsä, seisomassa häntä vastaan.
Sak. 3:2
Ja Herra sanoi saatanalle: Herra rangaiskoon sinua, saatana, se Herra sinua rangaiskoon, joka Jerusalemin valitsi! Eikö tämä ole kekäle, joka tulesta temmattu on?
Matt. 4:10
Niin sanoi Jesus hänelle: mene pois, saatana! Sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoaa palveleman.
Matt. 12:26
Ja jos saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on erinnyt itsiänsä vastaan: kuinka siis hänen valtakuntansa seisois?
Matt. 16:23
Niin hän käänsi itsensä ympäri ja sanoi Pietarille: mene pois minun tyköäni, saatana! sinä olet minulle pahennukseksi: ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne, jotka ihmisen ovat.
Mark. 3:23
Ja hän kutsui heidät tykönsä, ja sanoi heille vertauksilla: kuinka taitaa saatana saatanan ajaa ulos?
Mark. 3:26
Ja jos saatana karkaa ja eroittaa itsensä itsiänsä vastaan, niin ei hän taida seisoa, mutta saa lopun.
Mark. 4:15
Mutta nämä ovat, ne jotka tien vieressä ovat: kussa sana kylvetään, ja kuin he sen ovat kuulleet, tulee kohta saatana ja ottaa pois sanan, joka heidän sydämiinsä kylvetty oli.
Mark. 8:33
Mutta hän käänsi itsensä ja katsoi opetuslastensa puoleen, nuhteli Pietaria, sanoen: mene pois minun tyköäni, saatana; sillä et sinä ymmärrä niitä, mitkä Jumalan ovat, vaan niitä, mitkä ihmisten ovat.
Luuk. 4:8
Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: mene matkaas minun tyköäni, saatana! sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoaa palveleman.
Luuk. 11:18
Jos myös saatana on erinnyt itsiänsä vastaan, kuinka hänen valtakuntansa on seisovainen? että te sanotte minun perkeleitä belsebubin kautta ajavan ulos.
Luuk. 13:16
Eikö myös tämä Abrahamin tytär pitäisi sabbatina päästettämän tästä siteestä, jonka, katso, saatana on kahdeksantoistakymmentä vuotta sitonut?
Luuk. 22:3
Niin saatana oli mennyt Juudaan sisälle, jonka liikanimi oli Iskariot, joka oli kahdentoistakymmenen luvusta.
Luuk. 22:31
Niin sanoi myös Herra: Simon, Simon, katso, saatana on teitä pyytänyt seuloaksensa niinkuin nisuja.
Ap. t. 5:3
Niin Pietari sanoi: Ananias, miksi saatana täytti sinun sydämes Pyhän Hengen edessä valhettelemaan, että jotakin pellon hinnasta kätkit?
1. Kor. 7:5
Älkäät toinen toistanne vältkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että teillä jouto olis paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta.
2. Kor. 11:14
Ei myös ihmekään ole; sillä itse saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
1. Tess. 2:18
Sentähden tahdoimme me tulla teidän tykönne, (minä Paavali,) kerran ja kaksi, mutta saatana esti meitä.
Ilm. 2:13
Minä tiedän sinun tekos, ja kussas asut, kussa saatanan istuin on: ja sinä pidät minun nimeni ja et kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, joina Antipas, minun uskollinen todistajani, teidän tykönänne tapettu on, kussa saatana asuu.
Ilm. 20:2
Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,
Kaikki olemme Jumalan henkilapsia. Kukaan ei voi hävitä olemattomiin. Kaikille on annettu mahdollisuus kehittyä, mutta koska olemme myös vapaita, kaikki eivät valitse oikein. Valitsemaan oppiminen on tärkeää ja siinä Saatana on todella vastapooli, mutta ei hän ole voinut olla olemattakaan juuri valinnan vapauden olemassaolon vuoksi. Ilman valinnan mahdollisuutta ei olisi hyvää eikä pahaa. Ja ilman vastakohtaisuutta ei olisi mitään muutakaan.
Tiedän, että olet varmaankin Saatanan palvoja, noinko te olette päättyneet häviäjän puolelle, vaikka teidän "uskonne" on heikkoja vastaan.
Rukoilen, että saat tulla tuntemaan OIKEAN JUMALAN ja pääset niistä katkerista ajatuksistasi eroon.
Kaikkea hyvää sulle ja muille tähän aiheeseen kirjoittaneille.
Tapani erikois kiitos sulle, olet oikealla asialla.
sattuisikin olemaan vaikka ev.lut.pappi?
God is the one, that makes us think like he wants. Satan is the one, that lets us think freely. God wants the worship for his name and glory. Satan doesn't need any worship and glory, because of the freedom of his mind. I still include both ways in my mind, even though im more likely to be the devil itself.