Olenko USA:n

Pelaan amerikkalaista tietokonetta ja dokaan kokista, katselen melkein joka päivä amerikkalaisia elokuvia ja sieltä päin maailmaa tulevat myös hyvät sarjakuvat ja paras kirjallisuus. Ja musiikki tietysti.

Maan politiikka on kyllä sinänsä ymmärrettävästi ja osittain toki oikeutetustikin ikivanhaa suurvaltapolitiikkaa - aivan samaa mitä Kreikka ja Rooman keisarit sekä Hitler harrasti.

Rooman Pax Romanasta USA:n the New World Orderiin saakka ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka vähän mikään on muuttunut jostakin peloponnesolaissotien ajoista tähän päivään.

Suuri unelma on ollut, että joskus pääsisi käymään jenkeissä, mutta ei totalitaristinen valtio enää houkuttele.

Rooman palosta Reichtagin paloon ja World Trade Centerin luhistumiseen saakka näyttää historia toistavan itseään - ja aina sama juttu: vallanpitäjien pitää saada tekosyynsä totalitarismin ja poliisivaltion pystyttämiselle.

Filosofit pohtivat, kuinka mahdotonta on modernia tieteellistä totalitarismia vastustaa mutta eivät totea, että se johtuu siitä että ihmiset hyväksyvät sen eivätkä välitä mistään. Ehkäpä eivät usko että asioihin voisi vaikuttaa.
9425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Osaat pohtia asioita pintaa syvemmältä.

Yritä tästä eteenpäinkin edetessäsi säilyttää tasapuolinen ja kiihkoton ote asioita arvioidessasi; kiihkoilu ja yksipuolisuus ei rakenna muuta kuin omahyväisyyttä.

Sitä en ainakaan vielä tekstistäsi löytänyt.

Äänestä
  • Jaa, fundamentalismista ja yksipuolisuudestakos se johtuu että sinä olet ominut tuollaisen omahyväisen minä-tiedän-kaiken -asenteen?

    Äänestä

Kyllä sä silti käymään voit mennä ihan yksityisesti, ei hallituksen vieraaksi. George Bushin lisäksi siellä on muutama sata miljoonaa muutakin ihmistä.

Äänestä

Kristittyjen syyttäminen Rooman palosta ei ollut mikään yritys hirmuvallan pystyttämiselle. Keisari oli jo kaikkivaltias Rooman imperiumissa. Syynä olivat ennemmin sisäpoliittiset välienselvittelyt ja syntipukin tarjoaminen kansalle, joka vaati jo keisarin päätä vadille. Tästähän seurasi myös Rooman palolaitoksen perustaminen.

Mutta että historia toistaisi itseään siinä määrin, että armeijasta nousisivat nuo demokraattiset Galba, Otho ja Vitellius, jotka tämän Bushin voisivat syrjäyttää vallasta? Siihen minä en usko.

Kyllä se maailma muuttuu, mutta ei niin paljon.

Äänestä

Ei oikein haise poliisivaltiolta se tosiasia että Bush voi hyvin menettää asemansa tulevissa presidentinvaaleissa. Demokraattien ehdokkaat ovat saaneet paljon huomiota maan tiedotusvälineissä ja heidän kritiikkinsä Bushi politiikkaa kohtaan on näkyvää.

Demokraatithan mollaavat Bushin hallintoa julkisesti ja avoimesti minkä ehtivät ja muutkin arvostelijat kuten Chomsky jne. julkaisevat vapaasti yhä uusia paljastustuskirjojaan. Monista kriittisistä kirjoita tuli jopa viime syksyn hittejä. Todellisuudessa USA:ssa keskustellaan esimerkiksi ulkopolitiikan suunnasta rajusti ja värikkäästi.

Koeta hieman ottaa selvää asioista ennenkuin julistat "totuuksiasi". Esimerkiksi Tshetshenian sotaakäyvä kenraalien johtama itänaapurimme jonka tiedotusvälineet ovat lähes täysin valtion hallinnassa käy paljon paremmin esimerkiksi totalitaristisesta valtiosta kuin USA.

Äänestä
  • ... että markkinafundamentalismi on maailmalle pahempi uhka kuin mitä olivat fasistinen ja sosialistinen totalitarismi.

    Äänestä

  • Ei ole mahdotonta, että alkusyksystä ilmaantuu turvallisen istuvan presidentin varoituksia tukeva terroriteko tai -uhka Yhdysvaltain alueella...

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Ei ole mahdotonta, että alkusyksystä ilmaantuu turvallisen istuvan presidentin varoituksia tukeva terroriteko tai -uhka Yhdysvaltain alueella...

    Tarkoitat varmaankin sitä taktiikkaa, jota Venäjällä käytettiin Putinin presidentiksi valinnan yhteydessä, kun jotkut,"ehkäpä tsetseenit", räjäyttivät pari kerrostaloa ihmisineen maantasalle, ja uljas presidenttiehdokas lupasi hoitaa "Tsetsenian ongelman" nopeasti pois päiväjärjestyksestä.

    Räjäytykset loppuivat Putinin valintaan, mutta "Tsetsenian ongelma" on edelleen hoitamatta.

    Joku saattaisi siitäkin kehittää joitakin teorioita...

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Sisäinen uhka ja sen jälkeen ulkomaailman puristaminen - siinäpä suurvallan sydämen pumppaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastainen? kirjoitti:

Pelaan amerikkalaista tietokonetta ja dokaan kokista, katselen melkein joka päivä amerikkalaisia elokuvia ja sieltä päin maailmaa tulevat myös hyvät sarjakuvat ja paras kirjallisuus. Ja musiikki tietysti.

Maan politiikka on kyllä sinänsä ymmärrettävästi ja osittain toki oikeutetustikin ikivanhaa suurvaltapolitiikkaa - aivan samaa mitä Kreikka ja Rooman keisarit sekä Hitler harrasti.

Rooman Pax Romanasta USA:n the New World Orderiin saakka ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka vähän mikään on muuttunut jostakin peloponnesolaissotien ajoista tähän päivään.

Suuri unelma on ollut, että joskus pääsisi käymään jenkeissä, mutta ei totalitaristinen valtio enää houkuttele.

Rooman palosta Reichtagin paloon ja World Trade Centerin luhistumiseen saakka näyttää historia toistavan itseään - ja aina sama juttu: vallanpitäjien pitää saada tekosyynsä totalitarismin ja poliisivaltion pystyttämiselle.

Filosofit pohtivat, kuinka mahdotonta on modernia tieteellistä totalitarismia vastustaa mutta eivät totea, että se johtuu siitä että ihmiset hyväksyvät sen eivätkä välitä mistään. Ehkäpä eivät usko että asioihin voisi vaikuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu