helluntailaisuudessa aviopuolisostaan?
Viime aikoina on herätelty keskustelua siitä, saako uskovainen erota? Kun sitä kuitenkin tapahtuu jopa hellutaiseurakunnissakin.
Ennenvanhaan se oli kyllä H-serk. täysin mahdoton ajatus, että sitten voisi vielä olla seurakunnassa mukana. Vaikka tapauksia on siltäkin ajalta, esm. lähellä entistä Saalemin johtajaa oleva erosi, ja sai silti jatkaa , vieläpä lähetystyössä.Olisikohan sitä puoluellisuuttakin ja henkilöön katsomista ollut h-serk.ssa myöskin.
Mutta mitä Raamattu sanoo erosta?
Yksiselitteisesti EI saa erota. Varsinkin Paavali on sitä mieltä.
Jeesus kuitenkin on armeliaampi, ja Hän on hierarkiassa suurempi kuin Paavali.
Syntinen nainen tavattiin itse teosta, ja senaikaiset omahyväiset lain pilkun viilaajat halusivat kivittää naisen.
Jeesus sattui tulemaan paikalle, ja kysyi mitä tämä nainen oli tehnyt, ja sai myös tietää hänen rikoksensa ja syyn miksi nainen aiottiin kivittää kuoliaaksi.
Jeesus antoi kyllä luvan, mutta pani ehdon sille. "Se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven." Kivet alkoi tippua käsistä, ei löytynyt synnitöntä.
Siispä aviorikoskaan ei ole anteeksiantamaton synti, vaan synti muiden syntien mukana. Avion rikkoja saa syntinsä anteeksi.
Jeesus sanoi kyllä sitten naiselle: " Sinun syntisi on anteeksi annettu, mene, äläkä tästedes enää syntiä tee."
Kyllä Jeesus tiesi, että ihminen, myös tämä nainen tulee tekemään syntiä elämässään, mutta Jeesus tarkoitti nimenomaan ettei hän tekisi enää aviorikosta, sitä samaa syntiä, mistä hänet oli aiottu kivittää.
Jeesus oli armollinen Samarialaiselle naiselle Sykarin kaivolla, viiden miehen kanssa oli asunut ja se kenen kanssa oli sinä hetkenä, ei ollut hänen miehensä.
Kuitenkin Jeesus armahti, ja teki naisesta evankelistan, niin että monet uskoivat siinä Samarian kylässä Jeesukseen.
Sitä jonka Jumala on yhdistänyt, älköön ihminen erottako.
Mistäköhän sen tietää, kenet on Jumala yhdistänyt, kenet ei?
Ylipäätänsä, miten ei-uskovat voidaan sanoa Jumalan yhdistämiksi, Raamattu ei sitä sano, nykyinen avioliittolaki onkin ihmisten tekemä laki.
Raamatun mukaan kaksi ihmistä menee siinä hetkessä naimisiin ja sitoutuu elämään yhdessä lopun elämää, kun he yhtyvät, silloin tulee heistä yksi liha ja yksi ruumis.
Raamatun mukaa ei ole mitään vihkimisiä olemassakaan, ne on jäljestäpäin lisätty.
Varsinkin pakanakansoille, koska Jumalan lakia ei ole koskaan edes pakanpoille annettukaan, ja avioliitto sisältyy Jumalan lakiin.
Ihmiset nyt vaan ovat ottaneet lain "omaan" käyttöön. Ja hyvä niin!
Maria, Jeesuksen äitikään ei ollut vihitty mitenkään erikoisella pappisseremonialla Joosefin kanssa, mutta kuitenkin Enkeli sanoi Joosefille: "Älä pelkää ottaa tykösi vaimoasi Marjaa..."
Erosta Jeesus sanoo: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, toinen on avioon kelpaava, toinen taas ei, sovittakoon kuin itseensä mikä sopii mikä ei."
Minusta Jeesus antaa luvan erota, mutta seurakunta tasolla Paavalin mukaan se on kriittisempi juttu.
Sentakia ei kyllä sasi erottaa,serk:sta, mutta tietysti se tuo rajoituksia seurakunnan palvelukseen nähden.
Esm. "Seurakunta palvelija ei saa olla kahden vaimon mies." Siis tämänmukaan VOI olla eronneena serk:ssa, mutta määrätyt virat ei enää ole mahdollisa.
Sillä vanhimman tulee hallita perheensä hyvin, ellei hän kykene hallitsemaan perhettään, kuinka hän voi olla seurakunnan johdossa.
Hänen koko perheensä tulisi Raamatun mukaan olla uskossa, lapset myöskin jos mielii johtaa seurakuntaa.
Kysymys kuitenkin on, KUINKA MONI vanhin täyttää tämän Sanan, ja kuitenkn he voivat vedota Raamattuun tuomitessaan eronneita, Ristiriita on olemassa.
Eikö Raamatun opit olekkaan kaikille samat?
Itsekin tunnen monia saarnaajia ja vanhimmisto veljiä, jotka eivät täytä Raamatun Sanaa tässäkohden, kuitenkin se vain sivuutetaan, " MAHDOTTOMANA" sovelluksena.
Entäs jos on täysin mahdoton avioliitto, riittaa ja tuskaa ja kärsimystä päiväastä toiseen, helvetillinen hekinen sota, onko se sitten sovelias avioliitto, eikö pikemminkin se tule Jumalan pilkaksi, "siellä missä on paljon sanoja, sieltä ei syntiä puutu".
Kyllä eroasiat tulisi seurakunnissa käsitellä KULTAISIN ARMON KÄSINEIN, tapauskohtaisesti.
"Kauneinta ihmisessä on hänen laupeutensa."
Tämä tulee tietenkin esille parhaassa mahdollisessa, Ihmisessä Jeesuksessa esille.
Mutta kyllä sitä sopii soveltaa koko seurakuntaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
millainen oli juutalainen hääseremonia v.0-1 jkr?
eli mistä tiedät noinkin varmasti sanoa, etteivät maria ja joosef olleet virallisesti naimisissa, varsinkin, kun raamattu puhuu ensin kihlatusta ja kohtapuoleen jo vaimosta?
linja on ja oli selkeä.
Avioerot hyväksytään vainsiinä tapauksessa, että toinen osapuoli on syyllistynyt aviorikokseen.
Uutta avioliittoa ei hyväksytä niin kauan kuin entinen puoliso elää.
Lipsuminen näillä alueilla tulee johtamaan siihen, että ennen pitkää homoparit hyväksytään ja siunataan myös helluntaiherätyksessä.