Ruotsin historia - kertausta

Simon Wiesenthal-keskuksen Israelin toimiston johtaja Dr. Efraim Zuroff on syvästi huolissaan siitä, miten Ruotsi on vajoamassa antisemitismin suohon.

Ja näinhän historia todistaa:

1. Ruotsi ei ottanut 1930-luvulla vastaan juutalaisia pakolaisia. (Ei ottanut kyllä mikään muukaan maa, mutta sehän ei vähennä rikoksen suuruutta?)

2. Ruotsi katseli puolueettomana sivusta, kun natsit toteuttivat juutalaisten kansanmurhaa. Ts. hyväksyivät hiljaa tapahtuneen. (Ruotsin olisi pitänyt julistaa sota Saksalle, aivan siitä riippumatta, olisiko ollut voiton mahdollisuuksia. Myös Liechtensteinin, Andorran ja San Marinon olisi pitänyt hyökätä natsi-Saksaan?)

3. Ruotsi toimitti natsi-Saksaan rautaa ja nikkeliä. (Saksan tyylihän oli "Joko myytte tai sitten me otamme." Miten tämä muuten liittyy antisemitismiin? No, kai se on niin, että jos vaikka hymyili saksalaiselle vuonna 1940, niin se oli antisemitistinen kannanotto...)

4. Ruotsalaisia taisteli SS-joukoissa. (Totta. Kuullostaa pahalta, varsinkin kun jättää mainitsematta sen, että näitä vapaaehtoisia oli vaivaiset 300 eikä Ruotsin hallituksella ollut asian kanssa mitään tekemistä.)

5. Ja sodan jälkeen natsitouhu jatkui. Moni natsien kanssa yhteistyössä ollut virolainen pakeni sodan jälkeen Ruotsiin. Ruotsi ei suostunut luovuttamaan näitä henkilöitä Neuvostoliittoon tuomittaviksi. (Ruotsi ei luottanut Stalinin Neuvostoliiton oikeuslaitokseen, mikä heille viaksi laskettakoon?)

6. Ruotsi ei myöskään suostunut nostamaan syytteitä vuonna 1986 eräitä epäiltyjä natsirikollisia vastaan, vaikka Wiesenthal-keskus näin vaati. (Ruotsi vetosi siihen, että Ruotsin lain mukaan murha vanhenee rikoksena 25 vuodessa. Miten he ovat niin röyhkeitä, että asettavat oman lakinsa Wiesenthal-keskuksen lain edelle?)

7. Ja nyt sitten vielä viimeisenä ja lopullisena todisteena Ruotsin antisemitismistä tämä taidemuseo-skandaali! (Ei, kyse ei ole vain yhden juutalaistaiteilijan provokaatiosta. Kyseessä on koko Ruotsin kansan kannanotto sen puolesta, että juutalaisten murhaaminen on hyväksyttävää?)
7315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joka vanhoja kaivaa, sitä tikulla silmään!
Katkeruus tirsuu tekstistäsi läpi.
Wäität, että Wiesenthalin laki on joku maailman laki.
Katkera ukko kaikenkaikkiaan!
Tiesitkö muuten, että on helpompi elää ilman katkeruuden taakkaa, eikä kukaan muuten jaksa moista törkyä enää lukea tosissaan;surkeaa valitusta ja riidankylvöä.
Ovatko juutalaiset kuin vanhat valittavat juoruakat!
Ajattele positiivisesti, niin murheesi haihtuu,etkä näe enää mörköjä jokapuolella!

Äänestä
  • et näköjään ymmärrä lukemaasi...

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    et näköjään ymmärrä lukemaasi...

    Ei se maailma pyöri jonkun juutalaisjärjästön navan ympärillä vaikka se sitä tänäpäivänä yrittääkin.
    Ja tämä ei sitten tarkoita sitä että natsien hirmutyöt olisivat olleet hyväksyttyjä.
    Ja niillä Virolaisillakin monella jotka taistelivat Saksan riveissä oli varmasti isänmaaliset motiivit, ja samalla auttoivat Suomeakin heikentämällä Neuvostoliiton voimaa edes hieman.
    Tänään ei siitä mitään hyvää seuraa jos täällä pohjolassa vielä lähdetään Lähi-Idän tielle ja
    sätitään toisiamme historialla. Meidän on vaalittava naapurisopua joka suuntaan. Kyllä juutalaiset hoitaa maailmalla häirikön osan, ei siihen suomalaisia tarvita.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    et näköjään ymmärrä lukemaasi...

    Niinpä, kun en tottapuhuen edes lukenu ensin! sorry!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Niinpä, kun en tottapuhuen edes lukenu ensin! sorry!

    lukea ensin. Joskus vielä olet ehkä vahingossa samaa mieltä minunkin kanssani ellet lue...

    Äänestä

1. Ei vähennäkkään

2. Kyllä, ja myös Suomen olisi pitänyt julistaa sota natsi-Saksalle. Kun olisimme taistelleet Ruotsin kanssa yhdessä kahdella rintamalla Saksaa ja Venäjää vastaan, niin Jumala olisi siunannut meitä, eikä Venäjä olisi ryöstänyt maitamme.

3. Miksei Saksaa julistettu totaaliseen kauppasaartoon?

4. Yksikin vapaaehtoinen SS-joukoissa on liikaa!

5. Tuomitsiko Ruotsi heidät itse?

6. Miten Herran valitun kansan järjestelmällinen tuhoaminen voi vanheta 25 vuodessa??

7. Kyseessä ei ole juutalainen, vaan luopio! Onneksi Ruotsistakin löytyy kuitenkin myös meitä tosi uskovaisia.

Äänestä
  • tuota kein -stein ei ole kenenkään sukunimi ...ja tekstihän nyt oli mitä oli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keinstein kirjoitti:

Simon Wiesenthal-keskuksen Israelin toimiston johtaja Dr. Efraim Zuroff on syvästi huolissaan siitä, miten Ruotsi on vajoamassa antisemitismin suohon.

Ja näinhän historia todistaa:

1. Ruotsi ei ottanut 1930-luvulla vastaan juutalaisia pakolaisia. (Ei ottanut kyllä mikään muukaan maa, mutta sehän ei vähennä rikoksen suuruutta?)

2. Ruotsi katseli puolueettomana sivusta, kun natsit toteuttivat juutalaisten kansanmurhaa. Ts. hyväksyivät hiljaa tapahtuneen. (Ruotsin olisi pitänyt julistaa sota Saksalle, aivan siitä riippumatta, olisiko ollut voiton mahdollisuuksia. Myös Liechtensteinin, Andorran ja San Marinon olisi pitänyt hyökätä natsi-Saksaan?)

3. Ruotsi toimitti natsi-Saksaan rautaa ja nikkeliä. (Saksan tyylihän oli "Joko myytte tai sitten me otamme." Miten tämä muuten liittyy antisemitismiin? No, kai se on niin, että jos vaikka hymyili saksalaiselle vuonna 1940, niin se oli antisemitistinen kannanotto...)

4. Ruotsalaisia taisteli SS-joukoissa. (Totta. Kuullostaa pahalta, varsinkin kun jättää mainitsematta sen, että näitä vapaaehtoisia oli vaivaiset 300 eikä Ruotsin hallituksella ollut asian kanssa mitään tekemistä.)

5. Ja sodan jälkeen natsitouhu jatkui. Moni natsien kanssa yhteistyössä ollut virolainen pakeni sodan jälkeen Ruotsiin. Ruotsi ei suostunut luovuttamaan näitä henkilöitä Neuvostoliittoon tuomittaviksi. (Ruotsi ei luottanut Stalinin Neuvostoliiton oikeuslaitokseen, mikä heille viaksi laskettakoon?)

6. Ruotsi ei myöskään suostunut nostamaan syytteitä vuonna 1986 eräitä epäiltyjä natsirikollisia vastaan, vaikka Wiesenthal-keskus näin vaati. (Ruotsi vetosi siihen, että Ruotsin lain mukaan murha vanhenee rikoksena 25 vuodessa. Miten he ovat niin röyhkeitä, että asettavat oman lakinsa Wiesenthal-keskuksen lain edelle?)

7. Ja nyt sitten vielä viimeisenä ja lopullisena todisteena Ruotsin antisemitismistä tämä taidemuseo-skandaali! (Ei, kyse ei ole vain yhden juutalaistaiteilijan provokaatiosta. Kyseessä on koko Ruotsin kansan kannanotto sen puolesta, että juutalaisten murhaaminen on hyväksyttävää?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu