Kaffetta, kaffetta

Lainaus. Kahvinet.fi
Ruotsi-Suomi omaksui kahvin
Ruotsi-Suomeen ensimmäinen kahvilasti lienee saapunut jo vuonna 1685. Ensimmäinen kahvila perustettiin Tukholmaan vuonna 1708.
Pultavan taistelussa vuonna 1709 tappion kärsinyt Kaarle XII pelastautui Turkkiin joukkojensa rippeiden kanssa. Kahvi maistui kuninkaalle, ja viisi vuotta myöhemmin kotiin palatessaan hän toi mukanaan turkkilaisen kahvinkeittäjän.
Suomeen kahvia alkoi tulla 1720-luvulta lähtien turkulaisporvarien varustamissa laivoissa. 1700-luvun puolivälissä kahvia käytti veroluetteloiden mukaan 116 suomalaistaloutta. Kahvia juotiin aluksi eniten rannikolla ja säätyläiskodeissa. Vähitellen kahvi levisi koko kansan nautintoaineeksi.
Ruotsi-Suomessa ylellisyystuotteiden käyttöä pyrittiin rajoittamaan erityisillä veroilla ja tuonti- ja käyttökielloilla, mutta heikolla menestyksellä. 1800-luvun alussa kuningas Kustaa IV Adolf antoi periksi: "Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman kahvia, niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi."

olette varmaankin lukeneet, mutta kaikki eivät kuitenkaan. Ja kertaus on sitäpaitsi opintojen äiti. Tai niin ainakin meille opettaja aina sanoi, kun olimme myrtsinä, kun aina tuli sitä samaa vanhaa vaan. ;)))

Niin että: Turusta Suomen Virallinen Kahvikaupunki. On siihen Viralliset edellytyksetkin oikein olemassa !!
11498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikä ihmeen kahvinet.fi? Hakuohjelmat eivät löydä mitää hakusanalla "kahvinet".

Äänestä
  • Jospa koittaisit onneasi haulla "Kahvitauko".
    Googlen automaattimylly jauhoi 81 erilaista makuvaihtoehtoa :)

    Äänestä

  • yKs kirjoitti:

    Jospa koittaisit onneasi haulla "Kahvitauko".

    linkki jota kaipasit

    http://www.kahvi.net/

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    linkki jota kaipasit

    http://www.kahvi.net/

    osaathan sinä kirjoittaa kun vähän nipistää... ;)

    Äänestä

  • yKs kirjoitti:

    Jospa koittaisit onneasi haulla "Kahvitauko".
    Googlen automaattimylly jauhoi 81 erilaista makuvaihtoehtoa :)

    Sillä oli myös kiva John Holmes -peli =) Pelasitko?

    Äänestä

  • Dodii kirjoitti:

    osaathan sinä kirjoittaa kun vähän nipistää... ;)

    rutistusta ennemminkin.....;D

    Äänestä

  • jotakin kirjoitti:

    Sillä oli myös kiva John Holmes -peli =) Pelasitko?

    En pelannut.
    Aina kaikki kiva jää minulta huomaamatta.

    Voisitko ystävällisesti laittaa linkin, laitan sillä aikaa Au Laittini, se pysyy lämmitetyssä kupissa kuumana pitkään, ehkä pelin loppuun asti? :D

    Äänestä

  • yKs kirjoitti:

    En pelannut.
    Aina kaikki kiva jää minulta huomaamatta.

    Voisitko ystävällisesti laittaa linkin, laitan sillä aikaa Au Laittini, se pysyy lämmitetyssä kupissa kuumana pitkään, ehkä pelin loppuun asti? :D

    Lue säännöt ensin.
    Peli-iloa! ;)

    http://www.whoisjohnholmes.com/wad.html

    Äänestä

  • yKs kirjoitti:

    En pelannut.
    Aina kaikki kiva jää minulta huomaamatta.

    Voisitko ystävällisesti laittaa linkin, laitan sillä aikaa Au Laittini, se pysyy lämmitetyssä kupissa kuumana pitkään, ehkä pelin loppuun asti? :D

    sillä pelaamisella! Älä koko päiväksi jää pelaamaan...... vai tykkäätkö miehen roolista? ;)) Eikö olekin rankkaa meillä miehillä!

    Äänestä

on kiva lukea lisää kahvin historiasta! Lauantai aamuna olin varmaan iloisin uimahallin uija, "näin" kahvilan avajaiset jo siellä Turussa:) No, siellä oli kauniita kahvipurkkeja, kahvimyllyjä koristeena ja kirjallisuutta myytävänä! Sekä tietysti paljon ihmisiä ja lehdistö paikalla:) Nyt on iltakahvin aika!
Ideoimisiin!

Äänestä

....kahvikaupungin suunnittelut sujuvat? Olen hengessä mukana! Hyvää viikonlopun jatkoa!
-Minni-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

anne kirjoitti:

Lainaus. Kahvinet.fi
Ruotsi-Suomi omaksui kahvin
Ruotsi-Suomeen ensimmäinen kahvilasti lienee saapunut jo vuonna 1685. Ensimmäinen kahvila perustettiin Tukholmaan vuonna 1708.
Pultavan taistelussa vuonna 1709 tappion kärsinyt Kaarle XII pelastautui Turkkiin joukkojensa rippeiden kanssa. Kahvi maistui kuninkaalle, ja viisi vuotta myöhemmin kotiin palatessaan hän toi mukanaan turkkilaisen kahvinkeittäjän.
Suomeen kahvia alkoi tulla 1720-luvulta lähtien turkulaisporvarien varustamissa laivoissa. 1700-luvun puolivälissä kahvia käytti veroluetteloiden mukaan 116 suomalaistaloutta. Kahvia juotiin aluksi eniten rannikolla ja säätyläiskodeissa. Vähitellen kahvi levisi koko kansan nautintoaineeksi.
Ruotsi-Suomessa ylellisyystuotteiden käyttöä pyrittiin rajoittamaan erityisillä veroilla ja tuonti- ja käyttökielloilla, mutta heikolla menestyksellä. 1800-luvun alussa kuningas Kustaa IV Adolf antoi periksi: "Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman kahvia, niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi."

olette varmaankin lukeneet, mutta kaikki eivät kuitenkaan. Ja kertaus on sitäpaitsi opintojen äiti. Tai niin ainakin meille opettaja aina sanoi, kun olimme myrtsinä, kun aina tuli sitä samaa vanhaa vaan. ;)))

Niin että: Turusta Suomen Virallinen Kahvikaupunki. On siihen Viralliset edellytyksetkin oikein olemassa !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu