Laitan tämän tännekin.
Mitä merkitsee?
tunsin voimakasta vetovoimaa kun seisoin rakkaani haudalla?
tunsin sellaista vetovoimaa jota en oikein osaa selittää..eihän mieheni enää siellä ole? vaan sydämmessäni, ainakin tunnen näin ,
mutta kun seisoin ensimmäistä kertaa rakkaan mieheni haudalla niin tuli tuollainen olo vaan..
onko joku tuntenut samaa?
Mitä merkitsee?
tunsin voimakasta vetovoimaa kun seisoin rakkaani haudalla?
tunsin sellaista vetovoimaa jota en oikein osaa selittää..eihän mieheni enää siellä ole? vaan sydämmessäni, ainakin tunnen näin ,
mutta kun seisoin ensimmäistä kertaa rakkaan mieheni haudalla niin tuli tuollainen olo vaan..
onko joku tuntenut samaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä oliko se vetovoimaa mitä minä haudalla tunsin (mieheni kuoli kolme viikkoa sitten), mutta jotenkin outo olo tuli. Minä tunsin ehkä hänen läsnäolon siinä, ja yritinkin epätoivoissani kurkottaa kädellä kannen alle. Johtunee siitä, että tietää, että siellä on hänen maalliset jäännökset. Mutta omaa kuolemaa en pelkää, uskon ja toivon, että sitten näen rakkaani. Mitään kuolemanhaluja minulla ei ole, haluan elää pitkään, sillä tytär on vasta 2v ja hänestä minun täytyy pitää hyvää huolta. Mutta sitten joskus kun minun aikani on, en pelkää lähteä. Jos vain rakkaani näen.
Kiitos vastauksestasi.
Mulla on kyllä välillä sellaista tuskaa ,haluaisin mennä rakkaani luokse, mutta en saa ajatella näin ja se on tietysti mahdotonta.
En pelkää itsekään lähteä sitten kun minunkin aika tulee,sydämmessäni tunnen että,vielä tapaamme siis haluan uskoa ainakin näin,ja uskonkin, tuntuu kyllä siltä en muuten tässä pärjää,tai sitten luulen vain ,toivottavasti en luule :-/
Lohduttaa kun tietää, että minulla on kohtalontovereita. Välillä kun tulee olo, että miksi tämä tapahtui minulle, miksi minun piti menettää rakkaani. Vaikka sitä lehdestä saa lukea pikkuilmoituksia kaikista onnettomuuksista, ei sitä uskoisi omalle kohdalle tulevan.
Mulla on hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Mä koen et meillä oli liian hyvin asiat, me oltiin liian onnellisia et se oli niin hyvin ettei ihmisel kuulu olla niin hyvin asiat. Meil oli uus talo, josta tehtiin oikea perheemme pesä. Joka aamu ku herättiin, sanottiin et ihana kun saadaan olla yhdes. Meil oli alusta saakka se fiilis molemmilla et missä ihmees oot ollu kun en oo sua aiemmin löytäny vaikka kuinka olen hakenu. Ja nyt kaikki se onni, unelmat kuoli. Miks onnettomuus piti tapahtua mun miehelle, kunt tuolla olisi ollut joutilaampiakin, jo valmiimpiakin lähtijöitä? Tää elämä on niin epäoikeudenmukaista. En mä tiedä miten mä alan suunnittelee elämääni, mihin tästä lähteä. Tai mikä tai kuka mä nyt olen, kun mun mieheni ei enää ole rinnallani? Mies joka oli aina mun puolella, eikä tahtonu mul mitään pahaa. Hänen luona must tuntui et oon turvassa pahaa maailmaa vastaan. ja ne kädet! Mun mies piti must aina niin tiukasti kiinni, nukkuessaankin, ja välil olin jopa näreissäni kun se halus pitää must niin tiukasti kiinni etten pystyny nukkuu tarpeeksi väljästi... Tottakai mä rakastin ja halusin olla niin kiinni kun vaan voi olla, mut nukkuakin pitäis... Ja nyt tekisin mitä vaan, antaisin vaikka kaikki rahat ja omaisuuden ja hiuksetkin päästä jos mä saisin hänet takaisin!! Mun on niin vaikea kuvitella että noin kultainen ihminen joutui kokemaan tällaisen kohtalon. Mä en tiedä, missä hän nyt on, kuuleeko hän mun ajatuksia? Näkeekö hän mut tuolta taivaalta ja seuraa mitä teen? Ja odottaako hän mua sitten taivaan portilla kun mun aika tulee? Mä toivon, että sitten joskus T on mua vastassa taivaan portilla, ottaa mut ihanaan syleilyynsä ja saan taas painaa pään häntä vasten ja tuntea ihanan, tutun tuoksun.
Meidän täytyy oppia elämään tän ikävän ja tuskan kans. Hemmetin vaikeaa se on. tätä tyhjyyden tunnetta ei paikkaa mikään. Yritetään jaksaa. Jälleennäkemistä toivoen.