EU:n kansalaisuus

EU:n lopullisen rakenteellisen päämäärän, yhtenäisvaltion, edellytyksistä on unionin kansalaisuus toteutettu jo kauan sitten.

Tämä tapahtui siten, että Euroopan yhteisön perustamissopimukseen, Rooman sopimukseen, lisättiin Maastrichtissa kokonaan uusi, toinen osa otsikolla "unionin kansalaisuus". Sen mukaan "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen". Tällä on alkuperäisen kotimaansa lisäksi kaikki Maastrichtissa hyväksytyssä sopimuksessa "määrätyt oikeudet ja velvollisuudet" kaikissa Eu:n jäsenmaissa.

Suomen ulkoministeriön aikoinaan jakamassa kirjasessa esitettiin virheellisesti, että unionin "kansalaisuuden sisältö rajoittuu sopimuksessa nimenomaan mainittuihin oikeuksiin".

Ulkoministeriö unohtaa tarkoituksellisesesti sopimuksessa EU:n kansalaisille määrätyt velvollisuudet, joita on paljon oikeuksia enemmän.

Lisäksi suuri osa velvollisuuksista on sellaisia, jotita ei vielä edes tiedetä. Tämä johtuu siitä, että kaikki EU:n tähän mennessä ja tulevaisuudessa säätämät lait ja määräykset sitovat ja velvoittavat jokaista EU:n kansalaista.

Se, millaisia lakeja EU kansalaisilleen vastedes säätää, riippuu monista tuntemattomista ja arvaamattomistakin tekijöistä, ennen muuta suurimpien jäsenmaiden sisäisestä kehityksestä. Niinpä on mahdollista, että EU:n kansalisuuden toteuttamista tulee ennemmin tai myöhemmin seuraamaan uuden, EU:n kansalaisten maksettavaksi määräämän veron, EU:lle maksettavan arvonlisävero-osuuden, korottaminen.

Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua, oleskella, etsiä työtä ja saada yhtäläinen kohtelu jäsenvaltioiden alueella. Tämä tulee epäilemättä osaltaan yhtäläistämään julkisia palveluita eri maissa alemman tason mukaiseksi. Vapaasta elinkeinonharjoittamis- ja maahanmuutto-oikeudesta aiheutuu luonnollisesti paljon vaikeita ongelmia Suomen kaltaisessa, väkiluvultaan pienessä mutta alueeltaan laajassa maassa. Mikäli Suomen väestöstä yksi prosentti muuttaa muualle, on kyseessä n. 50 000 henkilöä. Mutta jos Suomeen saapuu unionin jäsenmaista vain tuhannesosa niissä asuvista EU:n kansalaisista, on määrä jo vähintään 400 000.

Mikäli Suomen lisäksi myös Venäjä liittyisi EU:hun, niin kuin eräillä tahoilla on kaavailtu ja toivottu, totuetuisi tsaarinhallinnon vuosisadan alun sortovuosina ja Leninin johtaman neuvostohallituksen vuonna 1918 neuvoetellessaan Suomen kapinahallituksen, kansanvaltuuskunnan, kanssa ajama tavoite.

Raja Suomen ja Venäjän välillä poistuisi ja 150 miljoonaa venäläistä saisi EU:n kansalaisina vapaan muutto-, ja elinkononharjoittamis- sekä vaali- ja äänioikeuden Suomessa. Mikäli 500 000 työtöntä suomalaista, mikä on 10 prosenttia maan koko väestöstä, lähtisi työnhakuun Venäjälle, sillä ei olisi tämän kannalta suurtakaan merkitystä.

Jos sen sijaan vain yksi prosentti venäläisistä lähtisi työnhakuun Suomeen, olisi määrä 1.5 miljoonaa ja vaikutus sen mukainen. Esimerkki havainnollistaa sitä eroa, mikä EU:n jäsenyydellä on suuren ja pienen maan kannalta.

EU:n kansalaisilla on kunnallinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat samoin edellytyksin kuin tämän jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Samalla tavoin on unionin kansalaisilla äänioikeus ja vaalikelpoisuus "Euroopan parlamentiksi" Maastrichtin sopimuksessa nimitetyn EU-parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, riippumatta siitä onko hän sen kansalainen vai ei.

Unionin kansalaisuuden lisäksi on siis edelleen voimassa jäsenvaltion kansalaisuus. Tämä jää kuitenkin käytännössä unionin kansalaisuuteen verrattuna toissijaiseksi ja tulee sen jälkeen, kun EU-yhtenäisvaltio on saanut lopullisen muotonsa ja perustuslakinsa, merkitsemään vain maakunnan kansalaisuutta.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huomaatteko, kuinka monta "jos" ja "mikäli" yms... VSL:n pelottelukoneisto jälleen vauhdissa.

"Jos Venäjä tulee EU:n jäseneksi".. "Mikäli prosentti haluaa muuttaa.. " voi vitsit mitä puhetta, VSL:n populaarikirjoitusosastoa voisi käyttää myöskin tieteellisen kirjoittamisen osastolla... ai niin mutta tuo porukka ei taida osata lukea.

EU:n kansalaisilla on oikeus ollut muuttaa Suomeen ja päinvastoin ajat sitten. Miksi tänne kukaan ei ole tullut? Eikö Dieter Saksasta ostanutkaan maat ja mannut täältä? Missä ovat ne miljoonat siirtolaiset?

Sitten miksi tänne haluaisi muuttaa kukaan töitä hakemaan, kun VSL:n propagandan mukaan täällähän ei pitänyt olla töitä kun yritykset ovat muuttaneet pois.

Ei tänne ketään tule, ellei sitten ole naista tai töitä, jota suomalaiset eivät osaa, tai tee/halua tehdä. Tunnen joitakuita henkilöitä eteläisestä ja itäisestä Euroopasta, ja sanovat että liian kylmä, liian kallis, liian pimeä, huono ruoka ja eivätkä jaksa olla maassa jossa ihmiset eivät puhele toisilleen... ruoka on tosin makuasia.

Palkkatasokaan ei houkuttele, joten se siitä.

Menehän Hakalehto hoitoon, tai vaikka siihen toisen linjan biljardisalille pämppäämään keskaria, sekin on isänmaallesi hyödyllisempää verotulojen muodossa kuin joutavanpäiväinen kirjoittelu.

Äänestä
  • tulevaisuuteen. Siksi pitää luoda kuvia "jos" ja "mikäli", siis mahdollisesti toteutuvia skenaarioita.

    Äänestä

  • VSL kirjoitti:

    tulevaisuuteen. Siksi pitää luoda kuvia "jos" ja "mikäli", siis mahdollisesti toteutuvia skenaarioita.

    Vastustajat on pelkureita ja ääliöitä. Kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

EU:n lopullisen rakenteellisen päämäärän, yhtenäisvaltion, edellytyksistä on unionin kansalaisuus toteutettu jo kauan sitten.

Tämä tapahtui siten, että Euroopan yhteisön perustamissopimukseen, Rooman sopimukseen, lisättiin Maastrichtissa kokonaan uusi, toinen osa otsikolla "unionin kansalaisuus". Sen mukaan "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen". Tällä on alkuperäisen kotimaansa lisäksi kaikki Maastrichtissa hyväksytyssä sopimuksessa "määrätyt oikeudet ja velvollisuudet" kaikissa Eu:n jäsenmaissa.

Suomen ulkoministeriön aikoinaan jakamassa kirjasessa esitettiin virheellisesti, että unionin "kansalaisuuden sisältö rajoittuu sopimuksessa nimenomaan mainittuihin oikeuksiin".

Ulkoministeriö unohtaa tarkoituksellisesesti sopimuksessa EU:n kansalaisille määrätyt velvollisuudet, joita on paljon oikeuksia enemmän.

Lisäksi suuri osa velvollisuuksista on sellaisia, jotita ei vielä edes tiedetä. Tämä johtuu siitä, että kaikki EU:n tähän mennessä ja tulevaisuudessa säätämät lait ja määräykset sitovat ja velvoittavat jokaista EU:n kansalaista.

Se, millaisia lakeja EU kansalaisilleen vastedes säätää, riippuu monista tuntemattomista ja arvaamattomistakin tekijöistä, ennen muuta suurimpien jäsenmaiden sisäisestä kehityksestä. Niinpä on mahdollista, että EU:n kansalisuuden toteuttamista tulee ennemmin tai myöhemmin seuraamaan uuden, EU:n kansalaisten maksettavaksi määräämän veron, EU:lle maksettavan arvonlisävero-osuuden, korottaminen.

Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua, oleskella, etsiä työtä ja saada yhtäläinen kohtelu jäsenvaltioiden alueella. Tämä tulee epäilemättä osaltaan yhtäläistämään julkisia palveluita eri maissa alemman tason mukaiseksi. Vapaasta elinkeinonharjoittamis- ja maahanmuutto-oikeudesta aiheutuu luonnollisesti paljon vaikeita ongelmia Suomen kaltaisessa, väkiluvultaan pienessä mutta alueeltaan laajassa maassa. Mikäli Suomen väestöstä yksi prosentti muuttaa muualle, on kyseessä n. 50 000 henkilöä. Mutta jos Suomeen saapuu unionin jäsenmaista vain tuhannesosa niissä asuvista EU:n kansalaisista, on määrä jo vähintään 400 000.

Mikäli Suomen lisäksi myös Venäjä liittyisi EU:hun, niin kuin eräillä tahoilla on kaavailtu ja toivottu, totuetuisi tsaarinhallinnon vuosisadan alun sortovuosina ja Leninin johtaman neuvostohallituksen vuonna 1918 neuvoetellessaan Suomen kapinahallituksen, kansanvaltuuskunnan, kanssa ajama tavoite.

Raja Suomen ja Venäjän välillä poistuisi ja 150 miljoonaa venäläistä saisi EU:n kansalaisina vapaan muutto-, ja elinkononharjoittamis- sekä vaali- ja äänioikeuden Suomessa. Mikäli 500 000 työtöntä suomalaista, mikä on 10 prosenttia maan koko väestöstä, lähtisi työnhakuun Venäjälle, sillä ei olisi tämän kannalta suurtakaan merkitystä.

Jos sen sijaan vain yksi prosentti venäläisistä lähtisi työnhakuun Suomeen, olisi määrä 1.5 miljoonaa ja vaikutus sen mukainen. Esimerkki havainnollistaa sitä eroa, mikä EU:n jäsenyydellä on suuren ja pienen maan kannalta.

EU:n kansalaisilla on kunnallinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat samoin edellytyksin kuin tämän jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Samalla tavoin on unionin kansalaisilla äänioikeus ja vaalikelpoisuus "Euroopan parlamentiksi" Maastrichtin sopimuksessa nimitetyn EU-parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, riippumatta siitä onko hän sen kansalainen vai ei.

Unionin kansalaisuuden lisäksi on siis edelleen voimassa jäsenvaltion kansalaisuus. Tämä jää kuitenkin käytännössä unionin kansalaisuuteen verrattuna toissijaiseksi ja tulee sen jälkeen, kun EU-yhtenäisvaltio on saanut lopullisen muotonsa ja perustuslakinsa, merkitsemään vain maakunnan kansalaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu