HÄVETKÄÄ!

Minusta on häpeällistä...
Oriana Fallaci antisemitismistä
Jedidut 2/2002

Oriana Fallaci on yksi Euroopan tunnetuimpia journalisteja ja kirjailijoita. Tämä artikkeli on julkaistu viikkolehdessä Fw ja päivälehdessä Corriere della Sera, ja se on aiheuttanut runsaasti kannanottoja. Fallaci, joka nyt on 71, tuli julkisuuteen 60-luvun lopulla, kun hän kirjoitti Vietnamista, Kreikan vallankaappauksesta, Lähi-idästä ym. Hän oli tuolloin huipputrendikäs ja vankka palestiinalaisten asian kannattaja.

Minusta on häpeällistä, että Italiassa järjestetään mielenosoitus, jossa ihmiset ovat pukeutuneita itsemurhapommittajiksi, jotka huutavat solvauksia Israelille, pitävät käsissään Israelin johtajien kuvia, joiden otsaan he ovat piirtäneet hakaristejä, ja näin kiihottavat ihmisiä vihaamaan juutalaisia. Nämä jotka myisivät oman äitinsä haaremiin nähdäkseen juutalaiset jälleen tuhoamisleireillä, kaasukammioissa, Dachaun, Mauthausenin, Buchenwaldin, Bergen-Belsenin ym. uuneissa.

On häpeällistä, että katolinen kirkko salli piispan, joka yhtä kaikki asuu Vatikaanissa, hurskaan miehen, joka löydettiin Jerusalemista mukanaan ase- ja räjähdevarasto kätkettynä hänen pyhän Mercedeksensä salaiseen osastoon, osallistua tähän mielenosoitukseen ja asettautua mikrofonin ääreen kiittämään Jumalan nimessä itsemurhapommittajia, jotka murhaavat joukoittain juutalaisia pizzerioissa ja supermarketeissa. Kutsua heitä "marttyyreiksi, jotka menevät kuolemaansa kuin juhliin."

On häpeällistä, että Ranskassa, vapauden-veljeyden-tasa-arvon Ranskassa, poltetaan synagogia, terrorisoidaan juutalaisia ja häpäistään heidän hautausmaitaan.

On häpeällistä, että nuoret Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa ylpeilevät kaffioillaan, aivan samoin kuin Mussolinin etujoukot pöyhkeilivät patukallaan ja fasistinauhallaan.

On häpeällistä, että lähes kaikissa Euroopan yliopistoissa palestiinalaiset opiskelijat rahoittavat ja ruokkivat antisemitismiä. Ja että Ruotsissa he pyysivät, että Shimon Peresille v. 1994 annettua rauhanpalkinto otettaisiin pois ja annettaisiin tuolle kyyhkylle öljypuunoksa suussaan, toisin sanoen Arafatille.

On häpeällistä, että komitean arvostetut jäsenet, komitean, joka (ilmeisesti) antaa palkintoja poliittisen värin mukaan mieluummin kuin ansion mukaan, ottivat tämän pyynnön harkintaan ja jopa vastasivat siihen. Toden totta Nobelin palkintoa kunnioittaa se, joka ei ota sitä vastaan.

On häpeällistä (olemme taas Italiassa), että valtiolliset televisioasemat tukevat omalta osaltaan pintaan uudelleen nousevaa antisemitismiä valittaen palestiinalaisten kuolemaa ja samalla vähätellen israelilaisten kuolemaa ilmoittamalla jälkimmäisistä haluttomasti reunahuomautuksena.

On häpeällistä, että keskusteluissa televisioisännät kohtelevat kunnioittavasti samoja turbaani- ja kaffiapäisiä roistoja, jotka eilen lauloivat kiitosta New Yorkin teurastukselle ja nyt laulavat kiitosta teurastuksille Jerusalemissa, Haifassa, Nataniassa ja Tel Avivissa.

On häpeällistä, että lehdistö tekee samoin, että se on vihastunut, koska Israelin tankit ympäröivät Syntymäkirkkoa Betlehemissä, että se ei ole vihastunut, kun saman kirkon sisällä kaksisataa palestiinalaista terroristia, jotka ovat raskaasti aseistettuja konekivääreineen, ammuksineen ja räjähteineen (heidän joukossaan Hamasin ja Al-Aqsa-prikaatin johtajia), ovat munkkien tervetulleita vieraita (ja sitten saavat mineraalivettä ja hunajapurkkeja tankkien sotilailta).

On häpeällistä, että kun ilmoitettiin toisen intifadan alun jälkeen kuolleiden israelilaisten määrä (412), merkittävä päivälehti piti sopivana korostaa isoilla kirjaimilla sitä, että vielä useampi kuolee heidän liikenneonnettomuuksissaan (kuusisataa vuodessa).

On häpeällistä, että Roman Observer, paavin sanomalehti - paavin, joka vähän aikaa sitten jätti Länsimuurille anteeksipyyntökirjeen juutalaisille - syyttää tuhosta kansaa, jota kristityt tuhosivat miljoonittain. Eurooppalaiset kristityt.

On häpeällistä, että tämä sanomalehti kieltää tämän kansan henkiin jääneiltä (joilla on vielä tatuoitu numero käsivarressaan) oikeuden reagoida, puolustaa itseään, kieltäytyä tuhoutumasta jälleen.

On häpeällistä, että Jeesuksen Kristuksen nimessä (juutalaisen, jota ilman he olisivat kaikki työttömiä), meidän seurakuntiemme ja sosiaalisten instituutioittemme papit ja keitä sitten ovatkin, flirttailevat niiden kanssa, jotka murhaavat Jerusalemissa ihmisiä, jotka puolestaan eivät voi mennä syömään pizzaa tai ostamaan kananmunia ilman pelkoa tulla räjäytetyiksi.

On häpeällistä, että he ovat niiden puolella, jotka panivat alulle terrorismin, tappaen meitä lentokoneissa, lentokentillä, olympialaisissa, ja jotka nykyään huvittelevat tappamalla länsimaisia lehtimiehiä. Ampumalla heitä, ryöstäen heitä, katkaisemalla heidän kaulansa, leikkaamalla heidän kurkkunsa. (Italiassa on joku, joka Anger and Pride -kirjan julkaisemisen jälkeen halusi tehdä saman minulle. Koraanin säkeitä lainaten hän kehottaa "veljiään" moskeijassa ja islamilaisessa yhteisössä rankaisemaan minua Allahin nimessä. Tappamaan minut. Tai pikemminkin kuolemaan minun kanssani. Koska hän puhuu englantia hyvin, vastaan hänelle englanniksi: "Fuck you.")

On häpeällistä, että melkein koko vasemmisto, sama joka 20 vuotta sitten salli erään liittonsa kulkueen asettaa esille ruumisarkun (mafioson varoituksena) Rooman synagogan eteen, nyt unohtaa, miten juutalaiset antoivat panoksensa taistelussa fasismia vastaan. Sen panoksen, jonka antoivat esim. Carlo ja Nello Rossini, Leone Ginzburg, Umberto Terracini, Leo Valiani, Emilio Sereni, sellaiset naiset kuin ystäväni Anna Maria Enriques Agnoletti, joka ammuttiin Firenzessä 12. kesäkuuta 1944, niiden 75 ihmisen panoksen, jotka ammuttiin 135:n joukossa Fosse Adriatinella, ja niiden lukemattomien muiden panoksen, jotka saivat surmansa kidutuksissa tai taisteluissa tai teloitusryhmän edessä. (Minun lapsuuteni ja nuoruuteni ystävät ja opettajat.)

On häpeällistä, että osittain vasemmiston syystä - tai pikemminkin ensisijaisesti sen vuoksi (jos pidetään mielessä, että se aloittaa kongressinsa osoittamalla suosiotaan PLO:n edustajalle, niiden palestiinalaisten Italiassa asuvalle johtajalle, jotka haluavat tuhota Israelin) - juutalaiset Italian kaupungeissa ovat jälleen kerran peloissaan. Ja samoin on laita ranskalaisissa, hollantilaisissa ja tanskalaisissa kaupungeissa.

On häpeällistä, että juutalaiset vapisevat, kun ohi kulkee roistoja pukeutuneina itsemurhapommittajiksi, vapisevat aivan samalla lailla kuin he vapisivat Kristalliyönä, sinä yönä, jolloin Hitler antoi vapaasti jahdata juutalaisia.

On häpeällistä, että kuuliaisina typerälle, häpeälliselle, epärehelliselle ja itselleen edulliselle poliittisen korrektiuden muodille aina paikalla olevat opportunistit - tai pikemminkin aina paikalla olevat loiset - käyttävät väärin sanaa rauha, nyt jo pahemmin raiskattuna kuin sanat rakkaus ja ihmisyys, niin että hyväksyvät vain sen vihan ja petomaisen puolen. Niin että pasifismin (lue konformismin) nimessä, joka on delegoitu niille laulaville kotisirkoille ja pelleille, jotka ennen nuolivat Pol Potin jalkoja, he kiihottavat ihmisiä, jotka ovat ymmällään, hyväuskoisia tai peloteltuja. Huijatkaa heitä, lahjokaa heitä, viekää heidät taaksepäin puoli vuosisataa keltaisen tähden aikaan. Nämä huijarit, jotka välittävät palestiinalaisista yhtä paljon kuin minä välitän näistä huijareista. Toisin sanoen eivät ollenkaan.

On häpeällistä, että monet italialaiset ja eurooppalaiset ovat valinneet lipunkantajakseen herra (niin on kai kohteliasta sanoa) Arafatin. Tämä mitättömyys, joka saa kiittää varallisuudestaan saudien kuninkaallista perhettä, esittää ikuista Mussolinia, ja uskoo suuruudenhulluudessaan, että tulee jäämään historiaan Palestiinan George Washingtonina. Tämä kielioppia taitamaton ressukka, joka häntä haastatellessani ei pystynyt rakentamaan yhtään kokonaista lausetta ymmärrettävän keskustelun aikaansaamiseksi. Niin että haastattelun kokoaminen, kirjoittaminen ja julkaiseminen vaati minulta suunnattomia ponnistuksia, ja tulin siihen johtopäätökseen, että häneen verrattuna jopa Gaddafi kuulostaa Leonardo da Vinciltä. Tämä epäaito sotilas, joka kulkee aina univormussa kuin Pinochet, ei pue koskaan ylleen siviiliasua, eikä siitä huolimatta ole koskaan osallistunut yhteenkään taisteluun. Sotaan hän on aina lähettänyt ja lähettää muita puolestaan. Toisin sanoen niitä raukkoja, jotka uskovat häneen. Tämä mahtaileva tehtäväänsä epäpätevä henkilö, joka esitti valtion päämiehen osaa ja aiheutti Camp Davidin neuvottelujen ja Clintonin välitysyrityksen epäonnistumisen. Ei-haluan-Jerusalemin-kokonaan-itselleni. Tämä ikuinen valehtelija, joka on lyhyen silmänräpäyksen ajan vilpitön ainoastaan silloin, kun hän (ei-julkisesti) kieltää Israelin oikeuden olemassaoloon, ja joka, niin kuin kirjassani totean, puhuu itsensä pussiin kerran viidessä minuutissa. Hän on aina kaksinaamainen, valehtelee, vaikka vain kysyisit häneltä, paljonko kello on, niin että häneen ei voi koskaan luottaa. Ei koskaan! Hänen kanssaan joudut aina systemaattisesti petetyksi. Tämä ikuinen terroristi, joka osaa olla vain terroristi (samalla kun on itse turvassa), ja joka 70-luvulla, kun haastattelin häntä, koulutti terroristeja jopa Baader-Meinhof-ryhmälle. Näiden terroristien joukossa oli kymmenvuotiaita lapsia. Lapsiparat. (Nyt hän kouluttaa heistä itsemurhapommittajia. Sata itsemurhalasta on koulutettavana: sata!) Tämä riikinkukko, joka pitää vaimoaan Pariisissa, missä tätä kohdellaan kuin kuningatarta, ja oman kansansa hän pitää kurjuudessa. Hän nostaa heidät loasta ainoastaan lähettääkseen heidät kuolemaan, tappamaan ja kuolemaan, kuten 18-vuotiaat tytöt, jotka ansaitakseen tasa-arvon miesten rinnalla, köyttävät itseensä räjähteet ja hajoavat palasiksi uhriensa kanssa. Ja kuitenkin monet italialaiset rakastavat tätä miestä. Aivan kuten he rakastivat Mussolinia. Ja monet eurooppalaiset heidän mukanaan.

On häpeällistä, että tässä kaikessa on nähtävänä uuden fasismin nousu, uuden natsismin nousu. Fasismi ja natsismi sitäkin julmempana ja vastenmielisempänä, koska niitä johtavat ja ruokkivat henkilöt, jotka esiintyvät hyväntekijöinä, edistyksellisinä, kommunisteina, pasifisteina, katolisina tai pikemminkin kristittyinä, ja jotka julkeavat leimata sodanlietsojaksi minun kaltaiseni, joka huutaa julki totuuden. Huomaan kyllä sen ja sanon seuraavaa. En ole koskaan kohdellut hellävaraisesti Sharonin traagista ja shakespearelaista hahmoa. ("Tiedän, että olet tullut saadaksesi kaulallesi vielä yhden päänahan," hän mutisi lähes surullisena, kun menin haastattelemaan häntä v. 1982.) Minulla on usein ollut erimielisyyksiä israelilaisten kanssa, ikäviä sellaisia, ja olen aiemmin puolustanut palestiinalaisia hyvinkin paljon, ehkä enemmän kuin he ansaitsevat. Mutta olen Israelin rinnalla, olen juutalaisten rinnalla. Seison siinä juuri niin kuin nuorena tyttönä, kun taistelin heidän kanssaan, ja silloin kun Anna Marioita ammuttiin. Puolustan heidän oikeuttaan olemassaoloon, itsensä puolustamiseen, heidän oikeuttaan olla tuhoutumatta toista kertaa. Minua kuvottaa monien italialaisten ja eurooppalaisten antisemitismi, ja häpeän tätä häpeää, joka vetää lokaan maatani ja Eurooppaa. Pahimmillaan se ei ole valtioiden yhteisö, vaan Pontius Pilatusten hornan kuilu. Ja vaikka kaikki tämän planeetan asukkaat ajattelisivat toisin, minä edelleen ajattelisin näin.
14644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...on vain haittaa. En tiedä, mikä tilanne on Italiassa oikean antisemitismin suhteen, ehkä hyvinkin paha, mutta tuolla tavalla tunteeomaistamalla estetään jälleen kerran kaikki asiallinen keskustelu Lähi-Idän tilanteesta (ja toki tunteenomaistamiseen syyllistyy se toinenkin osapuoli).

Äänestä

Olen kyllä samaa mieltä siitä että Israelilla, kuten muillakin, on oikeus itsepuolustukseen, myös voimankäytön muodossa. Ja jotkut todella tuntuvat suhtautuvan Arafatiin yhtä naivisti kuin Teijo Virolainen irakilaisten Persianlahden sota II:sta edeltäneeseen Saddamin kannatukseen. Hänelle ei ilmeisestikää tullut mieleen että Saddamin Irakissa ei välttämättä kannata harjoittaa vapaata mielipiteen ilmaisua kuten Suomessa on mahdollista. Jos kahdesta pahasta pitäisi valita pienempi, valitsisin Arafatin sijaan Sharonin ja Saddamin sijaan Bushin, heidät sentään voidaan äänestää pois vallasta (ja toivottavasti näin myös tulee käymään).

>>On häpeällistä, että nuoret Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa ylpeilevät kaffioillaan, aivan samoin kuin Mussolinin etujoukot pöyhkeilivät patukallaan ja fasistinauhallaan.>>

Kaffijeh ei ole mikään terroristi- tai Arafathuivi, vaan perinteinen arabihuivi, joten tämä suora vertaus on perusteeton.

Heikki

Äänestä
  • Hessu väittää:"Arafatin sijaan Sharonin ja Saddamin sijaan Bushin, heidät sentään voidaan äänestää pois vallasta (ja toivottavasti näin myös tulee käymään). "

    Miksi heidät pitäisi vaihtaa? Oikastaan minäkin toivoisin Israelille huomattavasti kovenman linjan pääministeriä mitä Sharon on? Mutta Bush on mielestäni maailman tämän hetken paras presidentti, sillä hän on uskaltanut lähteä sotaan terrorismia vastaan ja hyvin tuloksin sitä et voi kieltää. Toivottavasti vaan Sharon saa samanlaisen rohkeuden ja kumoaa Israelin uhkaajat.

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Hessu väittää:"Arafatin sijaan Sharonin ja Saddamin sijaan Bushin, heidät sentään voidaan äänestää pois vallasta (ja toivottavasti näin myös tulee käymään). "

    Muistatko, miten nimittelit häntä?

    Kertoo jotain sinusta ja aatemailmastasi.

    Äänestä

  • Muistutus kirjoitti:

    Muistatko, miten nimittelit häntä?

    Kertoo jotain sinusta ja aatemailmastasi.

    tuollainen ääliö muumi mamma pois ja äkkiä sinne jätemäen seuraksi sörkkään.,

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    tuollainen ääliö muumi mamma pois ja äkkiä sinne jätemäen seuraksi sörkkään.,

    Suomen rikoslaki

    24 luku: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta

    9 § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka

    esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
    muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

    Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

    Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

    10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

    rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
    ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    ------

    Tässä tapauksessa levität kunnianloukkausta joukkotiedotusvälineen kautta, mikä tekee siitä nähdäkseni törkeän. Tasavallan Presidentin ollessa kohteena, viranomaiset lienevät velvollisia puuttumaan asiaan ilman Presidentin omaa pyyntöä.

    Jos kuka tahansa vaivautuu tekemään ilmiannon, voit odotella poliisia ovellesi. Koska enimmäisrangaistus on kaksi vuotta, sivuston ylläpitäjä on velvollinen antamaan viranomaisille kaikki tarvittavat tiedot osoitteesta, josta kirjoittelet.

    Äänestä

  • Lakia kirjoitti:

    Onko halonen sitten Kristitty?

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Onko halonen sitten Kristitty?

    Ei tietoo, mutta sanamies on ennenkaikkea riidankylväjä ja rääväsuu.

    Äänestä

  • bull kirjoitti:

    Ei tietoo, mutta sanamies on ennenkaikkea riidankylväjä ja rääväsuu.

    Kyseessä oleva nimimerkki rikkoo lakia ja hyviä tapoja huoritellessaan ja nimitellessään yhteistä presidenttiämme. Antaa todella ruman kuvan uskonnostaan, mikä se sitten lieneekin.

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Hessu väittää:"Arafatin sijaan Sharonin ja Saddamin sijaan Bushin, heidät sentään voidaan äänestää pois vallasta (ja toivottavasti näin myös tulee käymään). "

    Miksi heidät pitäisi vaihtaa? Oikastaan minäkin toivoisin Israelille huomattavasti kovenman linjan pääministeriä mitä Sharon on? Mutta Bush on mielestäni maailman tämän hetken paras presidentti, sillä hän on uskaltanut lähteä sotaan terrorismia vastaan ja hyvin tuloksin sitä et voi kieltää. Toivottavasti vaan Sharon saa samanlaisen rohkeuden ja kumoaa Israelin uhkaajat.

    >>Miksi heidät pitäisi vaihtaa? Oikastaan minäkin toivoisin Israelille huomattavasti kovenman linjan pääministeriä mitä Sharon on? Mutta Bush on mielestäni maailman tämän hetken paras presidentti, sillä hän on uskaltanut lähteä sotaan terrorismia vastaan ja hyvin tuloksin sitä et voi kieltää. Toivottavasti vaan Sharon saa samanlaisen rohkeuden ja kumoaa Israelin uhkaajat.>>

    Se että Talebanien hallinto (ainakin Kabulissa) ja Saddamin hallinto saatiin kaadettua ovat erittäin hyviä asioita, ja se että Saddam itsekin saatiin elävänä kiinni on erittäin hyvä asia ja toivon mukaan hänet tullaan asianmukaisesti rikoksistaan tuomitsemaan vankeuteen ja korvauksiin. En tiedä olisiko nämä voitu saavuttaa millään muilla keinoilla, ilman kärsimystä ja kuolemaa kymmenille tuhansille ihmisille näiden sotien seurauksena, mutta eipä sitä enää voi tietääkään.

    Mutta Bushin rikokset... valehteleminen, Irakin massatuhoaseet, Patriot Act, valehteleminen, veroalet rikkaille, YK:n yliajaminen, valehteleminen, ennätys budjettialijäämä, Enron, valehteleminen, Guantamano, Kioton sopimus, valehteleminen, kansainvälinen rikostuomioistuin, terveydenhoito, valehteleminen... jos tämä ei riitä niin ihme on. Jopa WorldNetDailyn kaltaisesta julkaisusta voit lukea: "Yes, Bush lied"

    http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp?ARTICLE_ID=34930

    Mutta ei minun silti tarvitse haukkua eikä nimitellä Bushia. Se olisi vain vihaista ja hyödytöntä.

    Jos minä saisin valita niin USA:n seuraava presidentti olisi Dennis Kucinich

    http://www.kucinich.us

    mutta kuka tahansa demokraatti tai republikaanikin käy, kunhan hän ei vain ole samanlainen kuin Bush, tai pahempi.

    Heikki

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Onko halonen sitten Kristitty?

    Mitä se tähän kuuluu? Solvauksesi saisivat jo loppua.Käsittämätöntä tekstiä...

    Äänestä

Harvinaisen selkeä viesti juuri siitä, millaisia monet eurooppalaiset yhä enenevässä määrin nykyään ovat.

Olisi enemmän kuin itsetutkistelun aika. Kauniit sanat ja anteeksipyynnöt juutalaisilta eivät enää riitä, vaan TEKOJA TARVITAAN ! Vaikeneminen olisi anteeksiantamatonta piittaamattomuutta ainakin kristityiksi itseään nimittäviltä.

Siunausta Yeshuassa !

Äänestä

Onhan sekin häpeällistä, että raamatun sanomaa pidetään todenpohjaisena, ja sen kirjan nojalla on tehty vaikka mitä tihutyötä ja kokonaisia ihmisryhmiä ja kansakuntia tuhottu!. Hyvä se aina onkin muista vikoja löytää! Ittestä ei niin väliä.

Äänestä

-Israelissa tehdään kansanmurhaa.
-Israelilaiset tuhoavat Palestiinalaisten koteja.
-Israelilaiset rakentavat keskitysleiriä Palestiinalaisille.
-Israelin suurlähettiläs tuhoaa taidetta.
-Israelilla on ydinaseita.
-Israelilla on kemiallisia- ja biologisia aseita.
-Israelissa on FASISTINEN hallitus.
-Isrelin valtio perustettiin -47 Plestiniaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku kirjoitti:

Minusta on häpeällistä...
Oriana Fallaci antisemitismistä
Jedidut 2/2002

Oriana Fallaci on yksi Euroopan tunnetuimpia journalisteja ja kirjailijoita. Tämä artikkeli on julkaistu viikkolehdessä Fw ja päivälehdessä Corriere della Sera, ja se on aiheuttanut runsaasti kannanottoja. Fallaci, joka nyt on 71, tuli julkisuuteen 60-luvun lopulla, kun hän kirjoitti Vietnamista, Kreikan vallankaappauksesta, Lähi-idästä ym. Hän oli tuolloin huipputrendikäs ja vankka palestiinalaisten asian kannattaja.

Minusta on häpeällistä, että Italiassa järjestetään mielenosoitus, jossa ihmiset ovat pukeutuneita itsemurhapommittajiksi, jotka huutavat solvauksia Israelille, pitävät käsissään Israelin johtajien kuvia, joiden otsaan he ovat piirtäneet hakaristejä, ja näin kiihottavat ihmisiä vihaamaan juutalaisia. Nämä jotka myisivät oman äitinsä haaremiin nähdäkseen juutalaiset jälleen tuhoamisleireillä, kaasukammioissa, Dachaun, Mauthausenin, Buchenwaldin, Bergen-Belsenin ym. uuneissa.

On häpeällistä, että katolinen kirkko salli piispan, joka yhtä kaikki asuu Vatikaanissa, hurskaan miehen, joka löydettiin Jerusalemista mukanaan ase- ja räjähdevarasto kätkettynä hänen pyhän Mercedeksensä salaiseen osastoon, osallistua tähän mielenosoitukseen ja asettautua mikrofonin ääreen kiittämään Jumalan nimessä itsemurhapommittajia, jotka murhaavat joukoittain juutalaisia pizzerioissa ja supermarketeissa. Kutsua heitä "marttyyreiksi, jotka menevät kuolemaansa kuin juhliin."

On häpeällistä, että Ranskassa, vapauden-veljeyden-tasa-arvon Ranskassa, poltetaan synagogia, terrorisoidaan juutalaisia ja häpäistään heidän hautausmaitaan.

On häpeällistä, että nuoret Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa ylpeilevät kaffioillaan, aivan samoin kuin Mussolinin etujoukot pöyhkeilivät patukallaan ja fasistinauhallaan.

On häpeällistä, että lähes kaikissa Euroopan yliopistoissa palestiinalaiset opiskelijat rahoittavat ja ruokkivat antisemitismiä. Ja että Ruotsissa he pyysivät, että Shimon Peresille v. 1994 annettua rauhanpalkinto otettaisiin pois ja annettaisiin tuolle kyyhkylle öljypuunoksa suussaan, toisin sanoen Arafatille.

On häpeällistä, että komitean arvostetut jäsenet, komitean, joka (ilmeisesti) antaa palkintoja poliittisen värin mukaan mieluummin kuin ansion mukaan, ottivat tämän pyynnön harkintaan ja jopa vastasivat siihen. Toden totta Nobelin palkintoa kunnioittaa se, joka ei ota sitä vastaan.

On häpeällistä (olemme taas Italiassa), että valtiolliset televisioasemat tukevat omalta osaltaan pintaan uudelleen nousevaa antisemitismiä valittaen palestiinalaisten kuolemaa ja samalla vähätellen israelilaisten kuolemaa ilmoittamalla jälkimmäisistä haluttomasti reunahuomautuksena.

On häpeällistä, että keskusteluissa televisioisännät kohtelevat kunnioittavasti samoja turbaani- ja kaffiapäisiä roistoja, jotka eilen lauloivat kiitosta New Yorkin teurastukselle ja nyt laulavat kiitosta teurastuksille Jerusalemissa, Haifassa, Nataniassa ja Tel Avivissa.

On häpeällistä, että lehdistö tekee samoin, että se on vihastunut, koska Israelin tankit ympäröivät Syntymäkirkkoa Betlehemissä, että se ei ole vihastunut, kun saman kirkon sisällä kaksisataa palestiinalaista terroristia, jotka ovat raskaasti aseistettuja konekivääreineen, ammuksineen ja räjähteineen (heidän joukossaan Hamasin ja Al-Aqsa-prikaatin johtajia), ovat munkkien tervetulleita vieraita (ja sitten saavat mineraalivettä ja hunajapurkkeja tankkien sotilailta).

On häpeällistä, että kun ilmoitettiin toisen intifadan alun jälkeen kuolleiden israelilaisten määrä (412), merkittävä päivälehti piti sopivana korostaa isoilla kirjaimilla sitä, että vielä useampi kuolee heidän liikenneonnettomuuksissaan (kuusisataa vuodessa).

On häpeällistä, että Roman Observer, paavin sanomalehti - paavin, joka vähän aikaa sitten jätti Länsimuurille anteeksipyyntökirjeen juutalaisille - syyttää tuhosta kansaa, jota kristityt tuhosivat miljoonittain. Eurooppalaiset kristityt.

On häpeällistä, että tämä sanomalehti kieltää tämän kansan henkiin jääneiltä (joilla on vielä tatuoitu numero käsivarressaan) oikeuden reagoida, puolustaa itseään, kieltäytyä tuhoutumasta jälleen.

On häpeällistä, että Jeesuksen Kristuksen nimessä (juutalaisen, jota ilman he olisivat kaikki työttömiä), meidän seurakuntiemme ja sosiaalisten instituutioittemme papit ja keitä sitten ovatkin, flirttailevat niiden kanssa, jotka murhaavat Jerusalemissa ihmisiä, jotka puolestaan eivät voi mennä syömään pizzaa tai ostamaan kananmunia ilman pelkoa tulla räjäytetyiksi.

On häpeällistä, että he ovat niiden puolella, jotka panivat alulle terrorismin, tappaen meitä lentokoneissa, lentokentillä, olympialaisissa, ja jotka nykyään huvittelevat tappamalla länsimaisia lehtimiehiä. Ampumalla heitä, ryöstäen heitä, katkaisemalla heidän kaulansa, leikkaamalla heidän kurkkunsa. (Italiassa on joku, joka Anger and Pride -kirjan julkaisemisen jälkeen halusi tehdä saman minulle. Koraanin säkeitä lainaten hän kehottaa "veljiään" moskeijassa ja islamilaisessa yhteisössä rankaisemaan minua Allahin nimessä. Tappamaan minut. Tai pikemminkin kuolemaan minun kanssani. Koska hän puhuu englantia hyvin, vastaan hänelle englanniksi: "Fuck you.")

On häpeällistä, että melkein koko vasemmisto, sama joka 20 vuotta sitten salli erään liittonsa kulkueen asettaa esille ruumisarkun (mafioson varoituksena) Rooman synagogan eteen, nyt unohtaa, miten juutalaiset antoivat panoksensa taistelussa fasismia vastaan. Sen panoksen, jonka antoivat esim. Carlo ja Nello Rossini, Leone Ginzburg, Umberto Terracini, Leo Valiani, Emilio Sereni, sellaiset naiset kuin ystäväni Anna Maria Enriques Agnoletti, joka ammuttiin Firenzessä 12. kesäkuuta 1944, niiden 75 ihmisen panoksen, jotka ammuttiin 135:n joukossa Fosse Adriatinella, ja niiden lukemattomien muiden panoksen, jotka saivat surmansa kidutuksissa tai taisteluissa tai teloitusryhmän edessä. (Minun lapsuuteni ja nuoruuteni ystävät ja opettajat.)

On häpeällistä, että osittain vasemmiston syystä - tai pikemminkin ensisijaisesti sen vuoksi (jos pidetään mielessä, että se aloittaa kongressinsa osoittamalla suosiotaan PLO:n edustajalle, niiden palestiinalaisten Italiassa asuvalle johtajalle, jotka haluavat tuhota Israelin) - juutalaiset Italian kaupungeissa ovat jälleen kerran peloissaan. Ja samoin on laita ranskalaisissa, hollantilaisissa ja tanskalaisissa kaupungeissa.

On häpeällistä, että juutalaiset vapisevat, kun ohi kulkee roistoja pukeutuneina itsemurhapommittajiksi, vapisevat aivan samalla lailla kuin he vapisivat Kristalliyönä, sinä yönä, jolloin Hitler antoi vapaasti jahdata juutalaisia.

On häpeällistä, että kuuliaisina typerälle, häpeälliselle, epärehelliselle ja itselleen edulliselle poliittisen korrektiuden muodille aina paikalla olevat opportunistit - tai pikemminkin aina paikalla olevat loiset - käyttävät väärin sanaa rauha, nyt jo pahemmin raiskattuna kuin sanat rakkaus ja ihmisyys, niin että hyväksyvät vain sen vihan ja petomaisen puolen. Niin että pasifismin (lue konformismin) nimessä, joka on delegoitu niille laulaville kotisirkoille ja pelleille, jotka ennen nuolivat Pol Potin jalkoja, he kiihottavat ihmisiä, jotka ovat ymmällään, hyväuskoisia tai peloteltuja. Huijatkaa heitä, lahjokaa heitä, viekää heidät taaksepäin puoli vuosisataa keltaisen tähden aikaan. Nämä huijarit, jotka välittävät palestiinalaisista yhtä paljon kuin minä välitän näistä huijareista. Toisin sanoen eivät ollenkaan.

On häpeällistä, että monet italialaiset ja eurooppalaiset ovat valinneet lipunkantajakseen herra (niin on kai kohteliasta sanoa) Arafatin. Tämä mitättömyys, joka saa kiittää varallisuudestaan saudien kuninkaallista perhettä, esittää ikuista Mussolinia, ja uskoo suuruudenhulluudessaan, että tulee jäämään historiaan Palestiinan George Washingtonina. Tämä kielioppia taitamaton ressukka, joka häntä haastatellessani ei pystynyt rakentamaan yhtään kokonaista lausetta ymmärrettävän keskustelun aikaansaamiseksi. Niin että haastattelun kokoaminen, kirjoittaminen ja julkaiseminen vaati minulta suunnattomia ponnistuksia, ja tulin siihen johtopäätökseen, että häneen verrattuna jopa Gaddafi kuulostaa Leonardo da Vinciltä. Tämä epäaito sotilas, joka kulkee aina univormussa kuin Pinochet, ei pue koskaan ylleen siviiliasua, eikä siitä huolimatta ole koskaan osallistunut yhteenkään taisteluun. Sotaan hän on aina lähettänyt ja lähettää muita puolestaan. Toisin sanoen niitä raukkoja, jotka uskovat häneen. Tämä mahtaileva tehtäväänsä epäpätevä henkilö, joka esitti valtion päämiehen osaa ja aiheutti Camp Davidin neuvottelujen ja Clintonin välitysyrityksen epäonnistumisen. Ei-haluan-Jerusalemin-kokonaan-itselleni. Tämä ikuinen valehtelija, joka on lyhyen silmänräpäyksen ajan vilpitön ainoastaan silloin, kun hän (ei-julkisesti) kieltää Israelin oikeuden olemassaoloon, ja joka, niin kuin kirjassani totean, puhuu itsensä pussiin kerran viidessä minuutissa. Hän on aina kaksinaamainen, valehtelee, vaikka vain kysyisit häneltä, paljonko kello on, niin että häneen ei voi koskaan luottaa. Ei koskaan! Hänen kanssaan joudut aina systemaattisesti petetyksi. Tämä ikuinen terroristi, joka osaa olla vain terroristi (samalla kun on itse turvassa), ja joka 70-luvulla, kun haastattelin häntä, koulutti terroristeja jopa Baader-Meinhof-ryhmälle. Näiden terroristien joukossa oli kymmenvuotiaita lapsia. Lapsiparat. (Nyt hän kouluttaa heistä itsemurhapommittajia. Sata itsemurhalasta on koulutettavana: sata!) Tämä riikinkukko, joka pitää vaimoaan Pariisissa, missä tätä kohdellaan kuin kuningatarta, ja oman kansansa hän pitää kurjuudessa. Hän nostaa heidät loasta ainoastaan lähettääkseen heidät kuolemaan, tappamaan ja kuolemaan, kuten 18-vuotiaat tytöt, jotka ansaitakseen tasa-arvon miesten rinnalla, köyttävät itseensä räjähteet ja hajoavat palasiksi uhriensa kanssa. Ja kuitenkin monet italialaiset rakastavat tätä miestä. Aivan kuten he rakastivat Mussolinia. Ja monet eurooppalaiset heidän mukanaan.

On häpeällistä, että tässä kaikessa on nähtävänä uuden fasismin nousu, uuden natsismin nousu. Fasismi ja natsismi sitäkin julmempana ja vastenmielisempänä, koska niitä johtavat ja ruokkivat henkilöt, jotka esiintyvät hyväntekijöinä, edistyksellisinä, kommunisteina, pasifisteina, katolisina tai pikemminkin kristittyinä, ja jotka julkeavat leimata sodanlietsojaksi minun kaltaiseni, joka huutaa julki totuuden. Huomaan kyllä sen ja sanon seuraavaa. En ole koskaan kohdellut hellävaraisesti Sharonin traagista ja shakespearelaista hahmoa. ("Tiedän, että olet tullut saadaksesi kaulallesi vielä yhden päänahan," hän mutisi lähes surullisena, kun menin haastattelemaan häntä v. 1982.) Minulla on usein ollut erimielisyyksiä israelilaisten kanssa, ikäviä sellaisia, ja olen aiemmin puolustanut palestiinalaisia hyvinkin paljon, ehkä enemmän kuin he ansaitsevat. Mutta olen Israelin rinnalla, olen juutalaisten rinnalla. Seison siinä juuri niin kuin nuorena tyttönä, kun taistelin heidän kanssaan, ja silloin kun Anna Marioita ammuttiin. Puolustan heidän oikeuttaan olemassaoloon, itsensä puolustamiseen, heidän oikeuttaan olla tuhoutumatta toista kertaa. Minua kuvottaa monien italialaisten ja eurooppalaisten antisemitismi, ja häpeän tätä häpeää, joka vetää lokaan maatani ja Eurooppaa. Pahimmillaan se ei ole valtioiden yhteisö, vaan Pontius Pilatusten hornan kuilu. Ja vaikka kaikki tämän planeetan asukkaat ajattelisivat toisin, minä edelleen ajattelisin näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu