hyväuskoinen

Olisinpa eksynyt tänne palstalle 1,5 vuotta sitten, olisin voinut säästyä monelta murheelta!

Tuolloin lähdin vaihto-opiskelijaksi Ruotsiin. Kuinka ollakkaan kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa pysäytti minut ollessani iltakävelyllä. Hetken juteltuamme suostuin tapaamaan heidät seuraavana päivänä kirkollaan. Ajattelin, ettei siitä mitään haittaakaan ole, minua he eivät saa käännytettyä. Sitäpaitsi toinen pojista oli älyttömän hyvän näköinen.

Pari kuukautta kului melko "kivuttomasti". Elin niinkuin ennenkin, mitä nyt luin vähän mormoonien kirjaa ja rukoilin. Jotenkin tilanne kuitenkin meni siihen, että tapaamisia oli kolme neljäkin kertaa viikossa; keskusteluja, perheiden luona päivällistämisiä ja kirkossa käyntejä. Kaikki olikin muuttunut hyvin vakavaksi. Lopetin viinan, kahvin ja teen juomisen. Mietin lakkaamatta tätä uutta suuntausta elämässäni.

Pian alkoi kasteesta puhuminen ja keskustelu kirkkoon liittymisestä. En tiennyt mitä ajatella, tunsin oloni yksinäiseksi ja epävarmaksi. En turvautunut nettiin enkä kirjallisuuteen, sillä minua oltiin varoitettu niistä. Perheellenikään en kertonut asiasta. Sisareni sattui kuitenkin soittamaan ollessani mormoniystävieni kanssa matkalla erääseen tapahtumaan. Hän ihmetteli mihin olin menossa ja kenen kanssa. Ja kerroin, onneksi.

Hän sai suostuteltua minut lukemaan muutamia nettisivuja aiheesta. Aloin tajuta mihin olin lusikkaani pistämässä. Kaikki kiellot, kirkon epämääräinen historia ja suunnaton kiire kasteelle menosta alkoivat epäilyttää minua. Parin viikon päästä tein päätökseni olla liittymättä kirkkoon. Olo oli helpottunut, mutta kesti kauan ennenkuin olin toipunut tästä kaikesta. Lähinnä hävetti oma hyväuskoisuuteni ja suututti mormonien painostus.

Pidän kuitenkin edelleen yhteyttä näihin lähetyssaarnaajiin. He ovat hyviä ihmisiä kaikesta huolimatta.

En tiedä miksi tämän kerron. Halusin vain jakaa tämän asian kohtalotovereiden ja muidenkin kanssa.
18644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Luin viestisi mielenkiinnolla. Harmi jos sinulle jäi jotain pahaa mieltä kokemuksistasi. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja se on OK.
Olen itse joutunut silloin tällöin taistelemaan itseni kanssa uskonasioista (kun ei asioita voi käsittää terveellä järjellä). Aina on helpompaa antaa periksi ja palata takaisin vanhaan tuttuun. Näin ollen ymmärrän hyvin tuon helpotuksen jonka koit...mutta, et voi tietää miltä sinusta olisi tuntunut jos olisit mennyt kasteelle.

Äänestä
  • Morkku hyvä viestissäsi on ketunhäntä. Katseleppa sitä.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Morkku hyvä viestissäsi on ketunhäntä. Katseleppa sitä.

    no niinpä taitaa olla... siitä voi jopa saada jopa väärän käsityksen vakaumuksestani ;)

    Äänestä

  • Morkku kirjoitti:

    no niinpä taitaa olla... siitä voi jopa saada jopa väärän käsityksen vakaumuksestani ;)

    lipsahdus se taisi olla! Join the club.

    Äänestä

Onhan noita nettisivuja. Varmaan 1.5 vuotta sitten olikin vain noita meitä vastaan kirjoitettuja ainakin suomeksi. Kovin olit herkkäuskonen noiden kirjoitusten suhteen.

Uskallatko lukea korjauksia noihin kirjoituksiin? Niitä on suomeksikin melko paljon sivuilla www.mormoni.net Jopa kokonainen kirja on oikaistu eli Maljasen "Miten pääsin irti mormoneista". Englannin kielisiä oikaisusivustoja on runsaasti. Eräs on jefflindsay.com Sivuilla www.mormoni.net on lisää linkkejä.

Äänestä
  • Niin, ja toiset ovat herkkäuskoisia mormonien opetuksen suhteen. Nettihän on todella hyvä väline ihmisille, jotka haluavat ottaa asioista selvää. Ihmisten on hyvä tutkia molempia puolia, sekä uskon kannattajien että vastustajien näkemyksiä ja tietenkin vastineita ja vastineiden vastineita jne. jne.

    Jokainen tekee päätöksensä itsenäisesti oman maailmankuvansa pohjalta. Olisi yksisilmäistä uskoa vain yhteen lähteeseen, mutta eihän sekään kiellettyä ole.

    Äänestä

Ei pitäisi niin helposti uskoa. Minä voisin puhua mormonien kanssa, mutta osoittaisin heidän oppinsa erheellisyyden.

Äänestä
  • "Filosofi":han se on melkoinen kekkuli. Anna tulla lisää perusteltuja mielipiteitäsi!

    Äänestä

...jos olen rehellinen, en ole koskaan lakannut miettimästä mitä ajatella mormonismista ylipäätään, mitä mieltä siitä oikeastaan olen. Asia vaivaa minua toisinaan.

Jos olisin 100 %:sti sitä mieltä että ratkaisu olla liittymättä kirkkoon oli oikea, minkä tähden edes vaivautua kirjoittamaan asiasta. Tai ehkä olen edelleen niin hämmentynyt, etten tiedä mitä ajatella.

"Käännytyksessäni" mentiin hieman pidemmälle kuin normaalisti. Sain lahjaksi suomenkielisen teoksen, joka sisältää Mormonin kirjan lisäksi Oppi ja liitot ja Kallisarvoinen helmi. Olen lukenut kyseisiä teoksia, Brigham Youngin opetuksia ja olen etsinyt tietoja netistä mormonismin puolesta ja sitä vastaan. Tiedän siis mormonismistä aika paljon, sen historiasta temppeli"seremonioihin". Kaikki on hyvin mielenkiitoista, mutta samalla hyvin hämmentävää: ristiriitainen historia Joseph Smith:stä; Jeesusta ja Jumalaa koskeva lihaluu-ruumis teoria; kuolleiden kastaminen, tähdet, kuu ja aurinko "taivaspaikkoina"; muuttuva oppi (mm. moniavioisuudesta ja mustien ihmisten kirkkoon pääsystä).

Yksi asia kuitenkin epäilytyttää ja ihmetyttää yli muiden: Miksi kirkkoon tulisi liittyä mahdollisimman nopeasti, kyseenalaistamatta mitään siihen liittyvää? Jos se on ainoa oikea kirkko, miksi päätöksen tulee perustua vain tarkasti valikoituun, kirkkoa imartelevaan tietoon????? Ei naimisiinkaan tavallisesti mennä, kun ensi tapaamisesta on kulunut 3 kuukautta. Miksi ostaa sikaa säkissä? Siksikö, ettei jäseneksi pyrkivällä olisi aikaa kyseenalaistaa kirkon toimintaa ja sen totuudenmukaisuutta, miettiä omilla aivoillaan?

Tuskin tulen kuitenkaan koskaan kirkkoon liittymään, sillä en pidä sen tavasta toimia maallisten asioiden suhteen. En halua kuulua yhteisöön, joka kyttää tuletko kirkkoon sunnuntaisin ja vie kaiken vapaa-aikasi tehtävien ja tapahtumien muodossa. En halua myöskään käyttää ihokasta ja pitäytyä käyttämästä toppeja, shorseja tai bikinejä kesällä, kieltäytyä kahvista, teestä ja alkoholista, vaikka en ko. aineiden suurkuluttaja olekaan.

Tiedän, ettei uskoa perusteta tiedon varaan. Löytyyhän Raamatustakin virheitä. Jotain hämärää MAP-kirkossa kuitenkin on. Ja toisaalta joku minussa kuitenkin on sitä mieltä, että siinä saattaa olla totuuden siemen.

Äänestä
  • Olet ottanut selvää asioista mutta kuitenkin sinulla on aukkoja opissa... mm. tuossa oppien muuttumisessa (moniavioisuus / mustat). Pitää muistaa että evankeliumin totuus ei koskaan ole muuttunut, tietyt asiat kirkossa ovat, jotka ovat kuitenkin jo profetoitu muuttuvan etukäteen...

    KJatka ihmessa asioiden selvitämistä, olet vasta raapaissut pintaa.

    Todellakin keskustelouissa kirkkoon kastaminen tuolee jo 2:sessa keskustelussa, mutta vaikka joku teksikin päätöksen mennä kasteelle niin kuitenkin kaikki keskustelut tulee käydä läpi ennen kastetta ja tuota kastepäivämäärää voi hyvinkin siirtää.

    Päätös perustuu siihen tietoon mikä keskusteluissa esitetään ja se kattaa evankeliumin opin 100% kasteeseen. Kun sitten kasteen jälkeen jäsen opiskelee kirjoituksia niin hän huomaa että mitään "uutta" evankeliumin oppia ei ole. Se että nuo keskustelut "inmartelevat" kirkkoa, lienee selvää? Jos joku todella haluasi tutkia historiaa ja kaikkea mitä kirkoon liittyy niin väittäisin että siihen menee useita vuosia.

    Ei kirkossa kytätä käynkö siellä sunnuntaisin vai en, mistä täälläisen mielikuvan olet saanut? Ei myöskään kirkon toiminnat vie vapaa-aikaani, vaan sitä on runsaasti jäljellä...

    Kirjoitit vielä: ...En halua myöskään käyttää ihokasta ja pitäytyä käyttämästä toppeja, shorseja tai bikinejä kesällä, kieltäytyä kahvista, teestä ja alkoholista, vaikka en ko. aineiden suurkuluttaja olekaan....

    No jos et halua seurata evankeliumin oppia jota kirkkomme opettaa niin sinun ei todellakaan ole pakko liittyä kirkkoon, koska selvästi tuntisit olosi painostavaksi jooukossamme.

    Mutta kuten totesin alussa niin tutki lisää, se kannattaa, ainakin sen verran että todella tiedät mihin uskomme ja että kirkon "hämärä" historia ei todellakaan oile hämärää, vaan että siitä on tehty arvailuiden ja väärien johtopäätösten avulla "hämärää".

    Kaikkea hyvää ja esitä täällä vaan kysymyksiä jos niitä on.

    Äänestä

  • Niin ymmärsin viestistäsi. Siihen kuuluvat Mormonin kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi. Lisäksi siinä on mm. Pyhien kirjoitusten opas. Tuo opas on erinomainen väline tutkia. Siitä olen ottanut ylempänä olevan luettelon "Tosi kirkon tunnusmerkit". Ehdotan, että tutkit niitä. Löydät tällä hakutekstillä ko. paikan.

    Kirkkoomme liittyviltä odotetaan, että he saavat "todistuksen" - kuten sanomme - siitä, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa siinä missä Raamattukin ja että Kristuksen kirkko on palautettu maan päälle luopumuksen jälkeen. Emme toivo, että kukaan liittyy kirkkomme ilman varmuutta, todistusta, näistä perusasioista.

    Olen ollut 44 vuotta jäsen. Minulle oli ratkaisevaa havaita, että Kristuksen perustama kirkko todella hävisi jo varhain maan päältä, kun apostolit surmattiin eikä uusia voitu valita vainoissa kuolleiden apostolien tilalle. Tarkoitus kuitenkin oli, että 12 apostolin johto olisi säilynyt kirkossa, mistä osoituksena oli mm. se, että Mattias valittiin Juudaksen tilalle.

    Joillekin muille joku muu asia on merkittävä. Olihan minullekin Mormonin kirja tärkeä todiste, mutta erityisesti luopumuksen todellisuuden ymmärtäminen auttoi ymmärtämään Mormonin kirjan saamisen tarpeen.

    Äänestä

  • Zappa kirjoitti:

    Olet ottanut selvää asioista mutta kuitenkin sinulla on aukkoja opissa... mm. tuossa oppien muuttumisessa (moniavioisuus / mustat). Pitää muistaa että evankeliumin totuus ei koskaan ole muuttunut, tietyt asiat kirkossa ovat, jotka ovat kuitenkin jo profetoitu muuttuvan etukäteen...

    KJatka ihmessa asioiden selvitämistä, olet vasta raapaissut pintaa.

    Todellakin keskustelouissa kirkkoon kastaminen tuolee jo 2:sessa keskustelussa, mutta vaikka joku teksikin päätöksen mennä kasteelle niin kuitenkin kaikki keskustelut tulee käydä läpi ennen kastetta ja tuota kastepäivämäärää voi hyvinkin siirtää.

    Päätös perustuu siihen tietoon mikä keskusteluissa esitetään ja se kattaa evankeliumin opin 100% kasteeseen. Kun sitten kasteen jälkeen jäsen opiskelee kirjoituksia niin hän huomaa että mitään "uutta" evankeliumin oppia ei ole. Se että nuo keskustelut "inmartelevat" kirkkoa, lienee selvää? Jos joku todella haluasi tutkia historiaa ja kaikkea mitä kirkoon liittyy niin väittäisin että siihen menee useita vuosia.

    Ei kirkossa kytätä käynkö siellä sunnuntaisin vai en, mistä täälläisen mielikuvan olet saanut? Ei myöskään kirkon toiminnat vie vapaa-aikaani, vaan sitä on runsaasti jäljellä...

    Kirjoitit vielä: ...En halua myöskään käyttää ihokasta ja pitäytyä käyttämästä toppeja, shorseja tai bikinejä kesällä, kieltäytyä kahvista, teestä ja alkoholista, vaikka en ko. aineiden suurkuluttaja olekaan....

    No jos et halua seurata evankeliumin oppia jota kirkkomme opettaa niin sinun ei todellakaan ole pakko liittyä kirkkoon, koska selvästi tuntisit olosi painostavaksi jooukossamme.

    Mutta kuten totesin alussa niin tutki lisää, se kannattaa, ainakin sen verran että todella tiedät mihin uskomme ja että kirkon "hämärä" historia ei todellakaan oile hämärää, vaan että siitä on tehty arvailuiden ja väärien johtopäätösten avulla "hämärää".

    Kaikkea hyvää ja esitä täällä vaan kysymyksiä jos niitä on.

    en viitsi tituleerata itseäni enää hölmöksi, siltä varalta jos intoudun keskustelemaan vastakin. Rimmasi hyvin tuohon hyväuskoisuuteen.

    Mielenkiinto sen kuin lisääntyy. Kaivankin kolmoissidokseni laatikon pohjalta...

    Ei kai pakko ole tehdä mitään, ei edes liittyä kirkkoon. Olen vain yrittänyt "todistaa" itselleni, että tein oikean päätöksen olla liittymättä kirkkoon. Helpompi on uskoa kirkkoa vastustavia mielipiteitä, kuin sitä puoltavia. Tällöin voi hyvällä omalla tunnolla jatkaa vanhaa turvallista elämäänsä. Itsepetosta... Vaikka voihan sitä jatkaa edelleen. Ihan hyvää elämäähän tämä on. Joskus vain miettii syntyjä syviä. En osaa oikein selittää.

    Pidän tätä "käännytysaikaani" kuitenkin eräistä elämäni parhaimmista kokemuksista, vaikka se aiheutti paljon tuskaa ja ahdistusta. Lähetyssaarnaajat olivat mielettömän hyviä tyyppejä ja kuten mainitsin pidän heihin edelleen yhteyttä. Heidän kauttaan sain kokea kaikkea, mikä olisi muuten jäänyt kokematta: sain vierailla ruotsalaisissa kodeissa, tutustua kirkon nuoriin jäseniin ja käydä mm. laulamassa vanhuksille Lucian päivänä.

    Tein vain sellaisen johtopäätöksen, että kirkon jäsenten aika menee "kirkon menoihin". Törmäsin kirkolla aina samoihin ihmisiin Jumalanpalveluksissa, vetämässä näytelmäharjoituksia tai nuorten naisten kerhoa etc. Sen, että jäsenet kyttäävät toisiansa luin muistaakseni netistä.

    Mutta tämä itseni purkaminen helpotti kummasti. Jatkan esseeni kirjoittamista. Kovin tämä netti vetää puoleensa;)

    Äänestä

  • Merituuli kirjoitti:

    >

    Ymmärrän hyvin tunteesi.

    Ja todellakin kirkon jäsenet törmäävät jatkuvasti samoihin naamoihin kirkon kokouksissa ja tilaisuuksissa koska he ovat juuri niitä aktiivisia jäseniä. Valitettavaahan on että ei-aktiiviset jäsenet kun eivät tunne olevansa "Kuin kotonaan" edes esim. seurakunnan pikkujoulujuhlissa tai kesäjuhlissa, ja eivät siis edes osallistu näihin juliin --> samat naamat aina paikalla .... Meillä kun tuntuu olevan jyrkästi ei-aktiiviset ja aktiiviset erillän....

    Ja kuten totesin että emme me kyttää toisiamme... Omissa tekemisissä ja tekemättä jättämisissä menee ainakin minulta sen verran aikaa että en edes haluisi "Kytätä" jonkun tekosia. Tuo lienee jäännettä menneisyydestä, en osaa tarkemmin kommentoida koska itse olen ollut vasta vähän yli 20 v. kirkon jäsen.

    Ja nettiaddiktiivisuus on pahasta ;-) ... Itsekkin menee (harvemmin) välillä tunteja päivässä (onneksi tarvin vähän unta) surffailessa ...

    Äänestä

minulla on myös vastaavanlainen kokemus mormonien käännytys-yrityksistä.
vaikka tiesin jo entuudestaan, että mormonismi ei ole kristillinen oppi, aukaisin silti kotini ovet joitakin vuosia sitten parille jenkki-lähettiläälle.
heti ensimmäisestä käyntikerrasta alkoi aikamoinen vyörytys ja meitäkin kutsuttiin melko pian tutustumaan mormonikirkko-rakennukseen lähinnä kasteellemeno-mielessä. luonamme vieraili jopa paikallisen srk johtohahmo selittämässä asioita ja näyttämässä diasarja-kuvia j. smithin seikkailuista ameriikan maalla.
kun lähetit pyysivät saada lupaa vierailla luonamme vähintäin 2-3 krt viikossa ja juuri sentähden, että harvempien käyntikertijen välillä pyhä henki ennättäisi hävitä meistä ja kodistamme, me katsoimme aiheelliseksi pistää "suhteet poikki".
vaikka minä ja mieheni emme tuolloin olleet kristittyjä, tiesimme silti, ettei meissä eikä talossamme asustellut pyhän hengen näköistäkään!
muutaman sinnikkään yrityksen jälkeen lähetys-saarnaajat ottivat meistä lopullisen pesäeron. lähettivät kuitenkin vielä parit kirjeet, jotka sisälsivät referaatteja "tärkeistä pyhäkouluteksteistä"!

Äänestä
  • Keskustelut lähetyssaarnaajien kanssa virittivät "toden" ja hänen miehensä tutkimaan ja liittymään sitten nähdäkseni helluntailaisuuteen. Eiköhän se ole parempi kuin ei mitään? Toivottavasti niin, mutta ennakkoluulot eivät ole totuutta.

    Nyt "todella" on runsaasti ennakkoluuloja kirkostamme. Hän mm. luulee, että väheksymme Kristuksen sovitustyötä ristillä, koska emme käytä ristiä kappeleissamme. Se on näet vain tappoväline. Tärkeintä meille on se, mitä sovituksessa tapahtui eikä se, mitä välinettä käytettiin. Hän ei liioin ymmärrä, että lähinnä Getsemanen kärsimys oli se, jolla Kristus sovitti henkilökohtaiset syntimme, jos otamme evankeliumin vstaan.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Keskustelut lähetyssaarnaajien kanssa virittivät "toden" ja hänen miehensä tutkimaan ja liittymään sitten nähdäkseni helluntailaisuuteen. Eiköhän se ole parempi kuin ei mitään? Toivottavasti niin, mutta ennakkoluulot eivät ole totuutta.

    Nyt "todella" on runsaasti ennakkoluuloja kirkostamme. Hän mm. luulee, että väheksymme Kristuksen sovitustyötä ristillä, koska emme käytä ristiä kappeleissamme. Se on näet vain tappoväline. Tärkeintä meille on se, mitä sovituksessa tapahtui eikä se, mitä välinettä käytettiin. Hän ei liioin ymmärrä, että lähinnä Getsemanen kärsimys oli se, jolla Kristus sovitti henkilökohtaiset syntimme, jos otamme evankeliumin vstaan.

    minä olen aina tiennyt asioiden oikean laidan, olenhan lähtöisin kristitystä perheestä, eikä tämä seikkailu viritellyt mitään senkummempaa tapahtuvaksi. varmisti vain uskoani siihen, että mormonismi ei ole raamatun Jumalan ilmoittamaa pelastus-suunnitelmaa lähelläkään.
    minulla ei siis ole mitään ennakkoluuloja mormonismia kohtaan, vaan varma tietoisuus siitä, että se on hyvin kaukana ristin sanomasta.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    Miten näet meidän sanomamme poikkeavan siitä, mitä sanot ristin sanomaksi. Arvelen, ettei ole sellaisia eroja kuin ennakkoluuloisuutesi tai itsellesi luoman käsityksesi vuoksi kuvittelet.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    minä olen aina tiennyt asioiden oikean laidan, olenhan lähtöisin kristitystä perheestä, eikä tämä seikkailu viritellyt mitään senkummempaa tapahtuvaksi. varmisti vain uskoani siihen, että mormonismi ei ole raamatun Jumalan ilmoittamaa pelastus-suunnitelmaa lähelläkään.
    minulla ei siis ole mitään ennakkoluuloja mormonismia kohtaan, vaan varma tietoisuus siitä, että se on hyvin kaukana ristin sanomasta.

    Usko tieto

    Kirjoitit että "...varmisti vain uskoani siihen, että mormonismi ei ole raamatun Jumalan ilmoittamaa pelastus-suunnitelmaa lähelläkään.

    ja sitten toteat että sinulla: "...varma tietoisuus siitä, että se on hyvin kaukana ristin sanomasta".

    Ja kun minulla on varma tietoisuus päinvastoin niin todellakin tämä on uskon varassa oleva asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hölmö kirjoitti:

Olisinpa eksynyt tänne palstalle 1,5 vuotta sitten, olisin voinut säästyä monelta murheelta!

Tuolloin lähdin vaihto-opiskelijaksi Ruotsiin. Kuinka ollakkaan kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa pysäytti minut ollessani iltakävelyllä. Hetken juteltuamme suostuin tapaamaan heidät seuraavana päivänä kirkollaan. Ajattelin, ettei siitä mitään haittaakaan ole, minua he eivät saa käännytettyä. Sitäpaitsi toinen pojista oli älyttömän hyvän näköinen.

Pari kuukautta kului melko "kivuttomasti". Elin niinkuin ennenkin, mitä nyt luin vähän mormoonien kirjaa ja rukoilin. Jotenkin tilanne kuitenkin meni siihen, että tapaamisia oli kolme neljäkin kertaa viikossa; keskusteluja, perheiden luona päivällistämisiä ja kirkossa käyntejä. Kaikki olikin muuttunut hyvin vakavaksi. Lopetin viinan, kahvin ja teen juomisen. Mietin lakkaamatta tätä uutta suuntausta elämässäni.

Pian alkoi kasteesta puhuminen ja keskustelu kirkkoon liittymisestä. En tiennyt mitä ajatella, tunsin oloni yksinäiseksi ja epävarmaksi. En turvautunut nettiin enkä kirjallisuuteen, sillä minua oltiin varoitettu niistä. Perheellenikään en kertonut asiasta. Sisareni sattui kuitenkin soittamaan ollessani mormoniystävieni kanssa matkalla erääseen tapahtumaan. Hän ihmetteli mihin olin menossa ja kenen kanssa. Ja kerroin, onneksi.

Hän sai suostuteltua minut lukemaan muutamia nettisivuja aiheesta. Aloin tajuta mihin olin lusikkaani pistämässä. Kaikki kiellot, kirkon epämääräinen historia ja suunnaton kiire kasteelle menosta alkoivat epäilyttää minua. Parin viikon päästä tein päätökseni olla liittymättä kirkkoon. Olo oli helpottunut, mutta kesti kauan ennenkuin olin toipunut tästä kaikesta. Lähinnä hävetti oma hyväuskoisuuteni ja suututti mormonien painostus.

Pidän kuitenkin edelleen yhteyttä näihin lähetyssaarnaajiin. He ovat hyviä ihmisiä kaikesta huolimatta.

En tiedä miksi tämän kerron. Halusin vain jakaa tämän asian kohtalotovereiden ja muidenkin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu