Minua suoraan sanottuna suututtaa pari asiaa, joita keskenmenon kokeneena EN halua kuulla:
1.) "Voi kuule, tiedän monia muitakin joille on käynyt aivan samoin. Et sinä ole ainut." Joo, mutta suru on aivan ainutkertainen minulle.
2.) "Sinä olet vielä kuitenkin nuori, että ehdit vielä tehdä niitä lapsia myöhemminkin." Ehdin toki. Mutta en tätä lasta!
3.) "Tiedätkö, että jos sun seuraava raskaus menee kesken kasvaa riski kokea se uudestaan aivan älyttömästi?!" Voi p...keles!!!
4.) "Miltä se näytti/tuntui?" !!!!?????!!!!
Joskus voisi vain pitää suunsa kiinni. Ja kyseessä ei ole sitten nuorten ihmisten kommentteja-ne vielä ymmärtäisi!
1.) "Voi kuule, tiedän monia muitakin joille on käynyt aivan samoin. Et sinä ole ainut." Joo, mutta suru on aivan ainutkertainen minulle.
2.) "Sinä olet vielä kuitenkin nuori, että ehdit vielä tehdä niitä lapsia myöhemminkin." Ehdin toki. Mutta en tätä lasta!
3.) "Tiedätkö, että jos sun seuraava raskaus menee kesken kasvaa riski kokea se uudestaan aivan älyttömästi?!" Voi p...keles!!!
4.) "Miltä se näytti/tuntui?" !!!!?????!!!!
Joskus voisi vain pitää suunsa kiinni. Ja kyseessä ei ole sitten nuorten ihmisten kommentteja-ne vielä ymmärtäisi!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Veit sanat suustani! Samat fraasit toistuvat näköjään joka kielellä ja joka kulttuurissa. Toivottavasti et nyt halua iskeä minua kuonoon, kun sanon vielä, että jokainen kuulee ne kyllästymiseen saakka. :-)
Meillä täällä Saksanmaalla kuulee sanasta sanaan käännettynä saman. Eräs jäsen saksankiel. foorumista keräsi näitä typeriä kommentteja omalle kotisivulleen ja niitä on paljon!
Usein ne ovat kuitenkin ihmisten tarvetta sanoa jotain lohduttavaa, vaikka itse ei tietäisi, mitä pitäisi sanoa. Ehkä se on helpompaa sanoa vain jotakin lohduttavaksi tarkoittavaa, vaikka itse jo sanoessaan tietää, että se saattaa parhaassa tapauksessa vain satuttaa ja kovasti, kuin se, että vain menisi lähelle ja kuuntelisi. Yrittäisi lohduttaa ilman sanoja...
Loppujen lopuksi kukaan, joka ei ole kokenut keskenmenoa, ei tiedä, millainen elämää järisyttävä kokemus se on...
Tekstistäsi pursuaa valtavasti energiaa! Olen varma, että enkelivauvasi on/ovat ylpeitä äidistään! :-)
Pahimman kuulin kuitenkin eräältä kaveriltani, joka ei tiedä keskenmenostani. Olimme juhlissa, puhuimme lapsista ja sanoin haaveilevani sellaisesta. "Kerronko sinulle, miten niitä lapsia tehdään!" hän sanoi ja alkoi nauraa.
Olen yleensä avoin ja käyttäydyn ystävällisesti, mutta nyt vain jätin hänet seisomaan ja marssin muualle. Kuinka tietämätön ihminen voi olla ennen kuin tuska sattuu omalle kohdalle...
Minä itse juttelin muutaman tutun kanssa, kun ei enää tehnyt sielulle niin kipeää. Sanoin avoimesti, että välillä typerät kommentit satuttivat ja halusin tietää, minkä takia niiden yleensä piti suunsa avata.
Tilanne oli usein se, että jokainen halusi sanoa minulle jotain lohduttavaa ja piristävää ja saada minut jälleen nauramaan. Eräs tuttuni sanoi, ettei hän tarkoittanut pahalla, mutta häntä itseään alkoi itkettämään... Ja hän ei halunnut MASENTAA minua lisää.
Keskenmeno on tabuteema. Kukaan ei puhu siitä mielellään. Ja sen vuoksi ihmiset eivät osaa reagoida oikein. Kukaan ei oikein tiedä, mitä sellaisessa tilanteessa sanotaan.
Aloitettuani uudessa työpaikassa kysyivät työkaverit minulta heti, olenko naimisissa ja onko meillä lapsia. Minä kerroin sitten, että meillä on yksi pieni enkelivauva. Sillä keinoin olen pystynyt välttämään satuttavat kommentit lähes 100 prosenttisesti.
Mutta onneksi on myös ihmisiä, jotka ovat reagoineet ihanasti! Eräs ystäväni, joka asuu kaukana minusta, kirjoitti minulle eMailissa, että hän ei osaa minulle mitään sanoa... ja että hän mieluiten tulisi luokseni ja rutistaisi kovasti.
... Sellaisia ihmisiä tarvittaisiin paljon enemmän...
Eihän tuttavasi voinut tietää keskenmenostasi kun et ollut kertonut.
Jos hän olisi tiennyt asiasta, olisi hän varmasti jättänyt tuon sanomatta.
Nyt jouduit loukatuksi, kun et ollut kertonut. ja tuttavasi varmasti pitää sua ihmeellisenä kun suutuit "tyhjästä".
Minulle on kaikki nämä samat asiat kommentoitu ja tässä on yksi lisää.
"Sitä kun liikaa yrittää ei asiasta tule mitään. Yritä ajatella jotain muuta."
Niin kuin jokin edellä mainitsi, niin nämä ovat ihmisten "kömpelöjä" tapoja yrittää lohduttaa. Ainoa lohtu on kuitenkin toisen saman kokeneen sanat: "Tiedän miltä sinusta tuntuu".
Kun sain ekan keskenmenon, lääkäri sanoi: "Näitä sattuu, mutta niistä ei vaan puhuta." Tuli sellainen olo, kuin lääkäri olisi yrittänyt vihjata, ettei asiasta sitten kuulu puhua kellekään. Jos en olisi tiennyt tuttavapiiristäni ketään, joka on kokenut keskenmenon, en varmaan olisi uskaltanut puhua asiasta kellekään.
Ja ekasta keskenmenostani on kohta 6 vuotta aikaa ja olen sen jälkeen kokenut toisenkin keskenmenon sekä saanut kolme tervettä lasta. Silti nuo lääkärin sanat tulevat aina ensimmäisenä mieleen, kun tulee puhetta keskenmenosta.
Lohduttaminen ja myötätunnon ilmaiseminen on tavattoman vaikeaa, jos ei itse tiedä mitä kokea juuri ks. kamalaa asiaa. Vai osaisitteko te lohduttaa mua: olen kahden miehen raiskauksen ja pahoinpitelyn uhri.
Luulenpa, että jos kasvotusten ollessamme yhtä-äkkiä yllättäen kertoisin teille tämän, ei teillekään tulisi äkkiseltään mieleen muuta kun niitä samoja latteuksia, joita kaikki latelevat.
Vaikka on kokenut kauhean asian on hyvä ymmärtää myös kanssaihmisiä, jotka eivät häkellyksissään osaa sanoa muuta kuin OHO.
"Eräänä kuutamoyönä keijukaiset lensivät ikkunasta sisään ja toivat "Ellielle" niin kauniit siivet, ettei hän malttanut olla panematta niitä hartioilleen. Ja niiden avulla hän lensi ulos ikkunasta ja maiden ja merien yli ja ylös läpi pilvien. Eikä kukaan kuullut tai nähnyt häntä hyvin pitkään aikaan.
(Tekstissäsi kosketti tuo "ehdin kyllä, mutta en tätä lasta". / Saman kokenut).
Minä olen kohdannut ihan samoja kommentteja.Läheisiltä ja hieman vieraammilta.He sanovat että kaikella on aikansa ja ehditte vielä.Kun sanotaan että kaikella on aikansa sehän on kuin sanoisi suoraan että hyvä kun ette saaneet juuri nyt lasta. Miksi ne jotka haluavat lasta ylikaiken joutuvat kokemaan määrättömän surun ja ne joille ei olisi niin väliä tuleeko lasta vai ei,heiltä se onnistuu kertalaakista.Olen kohdannut myös kovin paljon vähättelyä.Esimerkiksi anoppini luulee että surusta pääsee noin vain yli.Suru vie aikaa,eikä sitä voi hoputtaa.Yksi kummallisista kommenteista tuli pomoltani:"oletko varma että haluat noin nuorena lapsen?"Ottaen huomioon että olen 26-vuotias ja naimisissa on lausahdus hyvin kummallinen.Joskus ihmisten "heitot" kestää paremmin joskus ne taas satuttaa syvältä.Varsinkin niiden jotka ovat itse onnellisesti raskaana ja päästelevät sammakoita suustaan.Välillä suututtaa rankasti!