Näin naapurissa

Jos tätä lukee joku intissä oleva tuore varusmies/-nainen, voi kaiken "hatutuksen" keskellä lohduttautua sillä, että palvelus tapahtuu kuitenkin Suomen kenttäharmaissa, eikä esim. muutama sata kilometriä täältä itään.

Sympatiaa kyllä ansaitsevat naapurinkin asevelvolliset; sen verran karua touhu on siellä,
kuten seuraava kertomus osoittaa:

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kuljetti joulukuussa alokkaita, jotka oli saatu värvätyiksi rajavartijoiden vaativiin tehtäviin, Moskovan alueelta Magadaniin, Kauko-Itään.

Kuljetus ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin.

Matka alkoi siirtymisellä Moskovan lähelle Tshalovskin lentokentälle, josta kuljetuslennon piti tapahtua. Konetta ei jostain syystä löydettykään saman tien, ja yöpyminen tapahtui kentällä olevassa parakissa. Parakin lämmitys oli jäänyt hoitamatta, ja pojat nukkuivat kylmässä, paljaalla lattialla.

Matkalentokaan ei sujunut täysin nuottien mukaan...

Kone joutui tekemään kaksi pysähdystä tankkauksen takia, joista ensimmäinen Siperian Novosobirskissä, jossa tankkaus kesti kahdeksan(8)tuntia!
Koska koneessa ei saanut olla tankkauksen aikana, piti sotilaiden seistä ulkona ilman päähinettä tuntikausia 25 asteen pakkasessa.

Toinen pysähdys oli Amurin Komsomolskissa, jossa varusmiehet sentään pääsivät sisätiloihin parakkeihin, mutta kas; ne olivat taas kylminä!

Kun pojat vihdoin pääsivät Magadaniin, lähteneistä 118 hengen ryhmästä n.70 oli sairastunut mm. keukokuumeeseen ja moni joutui suoraan teho-osastolle.
Tammikuun alkupuolella yksi varusmiehistä kuoli, ja noin viikko sitten 45 sotilasta oli edelleen sairaalassa.

Presidentti Putin on onneksi kimpaantunut saatuaan kuulla entisen järjestönsä FSB:n "kyvyistä" järjestää kuljetuksia ja vaati tarkan selvityksen tapahtuneesta.

Viranomaiset ovat jo aloittaneet tyypillisen väittelynsä siitä, missä kohtaa sotilaat olivat sairastuneet, ja kukin järjestelyihin osallistunut taho yrittää irtisanoutua vastuusta.

Tää surullist´ on kertomaa...

Tsemppiä kuitenkin suomalaisille sotilaille !
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo olisi törkeää alaisten väärinkohtelua Suomen armeijassa.

Vähintään viraltapano ja ankarat sakot vastuussa olleille päällystön jäsenille rangaistukseksi moisesta laiminlyöntien kasautumasta.

Rajansa sentään kohtuuttomuuksillakin!

Äänestä

kerrottavaa. Aivan käsittämätöntä "maassa maan-tavoilla" -aatteen alasajoa. Pitäisikö nyt muka kunniakkaan toverihenkeä ylistävän puna-armeijan alkaa ottaa esimerkkiä tsuhnien menshevikkiarmeijasta omiin taistelijan opaskirjasiinsa? Käytäntönä kun on ollut, ja kaiketi tulee olemaankin, että vähemmistökansallisuudet lähetetään eturintamalle kaatumaan isovenäläisten puolesta. Erittäin käytännöllistä jo toiminnaaltaankin. Harva siihen huomiota kiinnittää. Nyt vaan on vaikeampi riistää näistä itsenäistyneistä maista sitä "kaatujaporukkaa" kuin ennen. Mutta onhan vielä sentään Karjalan tsuhnat, joten antaa palaa vaan sama meininki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohi on! kirjoitti:

Jos tätä lukee joku intissä oleva tuore varusmies/-nainen, voi kaiken "hatutuksen" keskellä lohduttautua sillä, että palvelus tapahtuu kuitenkin Suomen kenttäharmaissa, eikä esim. muutama sata kilometriä täältä itään.

Sympatiaa kyllä ansaitsevat naapurinkin asevelvolliset; sen verran karua touhu on siellä,
kuten seuraava kertomus osoittaa:

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kuljetti joulukuussa alokkaita, jotka oli saatu värvätyiksi rajavartijoiden vaativiin tehtäviin, Moskovan alueelta Magadaniin, Kauko-Itään.

Kuljetus ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin.

Matka alkoi siirtymisellä Moskovan lähelle Tshalovskin lentokentälle, josta kuljetuslennon piti tapahtua. Konetta ei jostain syystä löydettykään saman tien, ja yöpyminen tapahtui kentällä olevassa parakissa. Parakin lämmitys oli jäänyt hoitamatta, ja pojat nukkuivat kylmässä, paljaalla lattialla.

Matkalentokaan ei sujunut täysin nuottien mukaan...

Kone joutui tekemään kaksi pysähdystä tankkauksen takia, joista ensimmäinen Siperian Novosobirskissä, jossa tankkaus kesti kahdeksan(8)tuntia!
Koska koneessa ei saanut olla tankkauksen aikana, piti sotilaiden seistä ulkona ilman päähinettä tuntikausia 25 asteen pakkasessa.

Toinen pysähdys oli Amurin Komsomolskissa, jossa varusmiehet sentään pääsivät sisätiloihin parakkeihin, mutta kas; ne olivat taas kylminä!

Kun pojat vihdoin pääsivät Magadaniin, lähteneistä 118 hengen ryhmästä n.70 oli sairastunut mm. keukokuumeeseen ja moni joutui suoraan teho-osastolle.
Tammikuun alkupuolella yksi varusmiehistä kuoli, ja noin viikko sitten 45 sotilasta oli edelleen sairaalassa.

Presidentti Putin on onneksi kimpaantunut saatuaan kuulla entisen järjestönsä FSB:n "kyvyistä" järjestää kuljetuksia ja vaati tarkan selvityksen tapahtuneesta.

Viranomaiset ovat jo aloittaneet tyypillisen väittelynsä siitä, missä kohtaa sotilaat olivat sairastuneet, ja kukin järjestelyihin osallistunut taho yrittää irtisanoutua vastuusta.

Tää surullist´ on kertomaa...

Tsemppiä kuitenkin suomalaisille sotilaille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu