Ihmisen pahuuden taustalla on aina joko pelko tai tietämättömyys. Kukaan ei kuitenkaan haluaisi olla pelkuri tai tyhmä,mutta tekevät pahuutta, koska eivät tunne pahuutensa syitä,
tämä johtuu huonosta itsetuntemuksesta, siis huonosta omastatunnosta.
Useinmiten ihmisen huonon itsensä tuntemisen ja omantunnon taustalla on se, että henkilö on jännitynyt koko ajan. Jännityneenä tai piristävie aineiden vaikutyksen alaisena ihminen menettää herkyytensä, joten pahuus ja paatumus hiipii sieluun, eikä hyvää omaatuntoa pääse syntymään.
Hyviä esimerkkejä on piristävien aineiden vaikutuksesta käytökseen on kahvin tai amfetamiinin käyttö, molemmat piristää mieltä, mutta turruttaa tuntoaistia.
Suomessa juodaan eniten kahvia ja suomi on myös länsieuroopan väkivaltaisin maa.
Amfetamiinin käyttö vie herkkyyden kokonaan, joten nussimaan pystyy, mutta orgasmia on lähes mahdoton saada, piristeiden käytöllä on siis yhteys tunnotomuuteenja varsinkin omaantuntoon.
Olen sitä mieltä, että elämme tunnottomammassa maailmassa, jonka taustalla on ihmisten yhä jännittynyneempi ja kiristyneempi olotila, jota vain vahvistetaan ja pahennetaan piristeillä, kauhuelokuvilla ja erilaisilla uhkakuvilla.
Totuus on, että mitä omatunnottomammaksi maailma muuttuu sitä epäinhimillisemmäksi muuttuvat ihmiset, ja rauhallisuus, herkkyys ja rentous, siis hyvä olotila käy vaikeammaksi.

Vastaukset 12
Vanhimmat
yksi pahuutta lisäävä tekijä on nykymaailman arvot, rahanpalvonta, itsekkyys, yksilöllisyyden voimakas korostaminen, kaikki vanhan maailman arvot on lyhyessä ajassa korvattu ties kenenkä etuja palvelevilla uusilla arvoilla jotka ovat suorastaan täyskäännös entiseen menoon verrattuna. Seurauksena juurettomuus, oman paikan kadottaminen maailmassa, oman perus persoonallisuuden häviäminen, jne. voisin jatkaa vaikka kuin pitkään tätä listaa.
Kiteytettynä sanoisin että nykymaailma on hyvin pirstaloitunut, sekasortoinen jopa.
On totta että pirstaloitunut ja juureton elämäntapa lisää turvattomuutta, ja juuri tuo turvattomuus aiheuttaa pelkoa johon haetaan rahasta turvaa. Joten voisi sanoa että rahanahneuden taustallakin on pelko. pelko tulevaisuudesta.
Voisikohan olla niin, että jos talous romahtaisi niin Suomineito huomaa ettei jäljellä ole enää edes raha?
Mielestäni totuuden nimissä Halonen voisi tervehtiä jokaista ulkomaalaista joka saapuu valtiovierailulle Suomeen sanomalla:
"Tervetuloa maailman nihilisisimpään yhteiskuntaan".
Illallisella voisi tarjoilla vaikka pakastepizzaa ja kädenlämpöistä kaalimehua. Jos vierailija haluaa viiniä, hänelle olisi huomautettava että Alko on kiinni. Arajärvi voisi kertoa tasa-arvosta ja illalla olisi vaatenäytös.
Tämän jälkeen valtiovierailulle saapuva voisi tutustuttaa tietoteknologian nimessä Suomi-palstan eri keskusteluihin, jotta hän samalla saisi kokonaisvaltaisemman kuvan kehittyneestä malli-Suomesta.
..ajatellut feminismiä epävarmuuden ilmentymänä?
Naisista kun tahtoo tulla huomattavasti v-maisempia kun kokevat turvattomuutta.
Käsitteistä sen verran että en tässä yhteydessä miellä feminismiä tasa-arvoon pyrkiväksi.
Mutta mielestäni useampien feministien motiivi, on pettymys tai konflikti miesten kanssa.
Yleinen syy on myöskin se, että oman sukupuolen toiminta vaikuttaa loogisemmalta,onhan omman sukupuolen aivoilla sama "käyttöjärjestelmä" ja siksi sama logiikka, tämän vuoksi oman sukupuolen valtaa halutaan lisätä.
Eikös suomi ole päinvastoin kustannuksista piittaamatta vieraskorea? Kotimaan kansalaisille ei sitten muuta olekaan kuin keppiä ja ruoskaa.
Suomihan on veronmaksajille aiheutuvista kustannuksista piittaamatta EU:n mallioppilaskin kaikessa muussa paitsi sellaisessa jossa kansalle pitäisi antaa jotain eu etuja. Kansalle kuuluvia eu etuja valtio vastustaa härkäpäisesti ja toimii vaikka vastoin eu-tuomioistuimen päätöksiäkin!
Puhut aika usein pahuudesta.
arvottomuus -> turvattomuus -> pelko -> viha
Tasa-arvo -> arvottomuus -> turvattomuus -> pelko -> pahuus
Rohkeus-> pelottomuus-> turvallisuus-> arvostus-> järjestys-> rauha
Me naiset olemme rohkeita, ja kyllä se sitten siitä!
Juuri niin, naiset ei rohkeutensa takia turvallisuutta kaipaa, ja rohkeuden esille tuominenhan on naisten kulttuuria parhaimillaan. Ja Vtut.
Jokainen ymmärtää että miehisyys ja maskuliinisuus on juuri rohkeutta ihannoivaa, rohkeutta puuttua epäkohtiin ja olla eri mieltä. Toisin kun naiset ikuisine kompromisseineen ja hyssytelyineen.
Juuri tuon rohkeuden puuttumisen takia naiset on usein pelokkaampia, varsinkin jälkikasvunsa suhteen, samasta syystä naiset on ahneempia ja siksi myös pahempia vallankäyttäjiä