vapautuminen? Tarkoitittekohan samaa kuin miksi minä sen käsitän?
Ukkini oli torppari ja hän oli käyttänyt oikeuttaan ja tilaisuuttaan ostaa viljelemänsä alueet v.1925. Maksamista oli riittänyt vuoteen 1932 asti.
En tiedä minkä kokoiset maksuerät ovat olleet, mutta sukuni tuntien veloista on haluttu nopeasti eroon. Tilan maksamiseen on käytetty kahden ihmisen työpanosta; emännän tilan hoitamisesta saatua tuotosta ja isännän metsätöistä ansaittuja rahoja.
Mikä on oleellinen ero entisajan torpparien vapautumisen ja nykyisen asuntonsa maksajan välillä?
Ukkini oli torppari ja hän oli käyttänyt oikeuttaan ja tilaisuuttaan ostaa viljelemänsä alueet v.1925. Maksamista oli riittänyt vuoteen 1932 asti.
En tiedä minkä kokoiset maksuerät ovat olleet, mutta sukuni tuntien veloista on haluttu nopeasti eroon. Tilan maksamiseen on käytetty kahden ihmisen työpanosta; emännän tilan hoitamisesta saatua tuotosta ja isännän metsätöistä ansaittuja rahoja.
Mikä on oleellinen ero entisajan torpparien vapautumisen ja nykyisen asuntonsa maksajan välillä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Torpparilailla (1918) ja Lex Kalliolla (1922) pyrittiin ratkaisemaan maaseudun tilattoman väestön ongelmat. Heidät oikeutettiin lunastamaan ns. kruununtilat, Lex Kallio mahdollisti lisämaan hankkimisen ja sillä järjesteltiin uusia tiloja lunastettavaksi. Kyse oli siis tietyntyyppisestä maanjakouudistuksesta. Tämän seurauksena Suomesta tuli pienviljelyvaltainen maatalousyhteiskunta, jota alettiin sitten sotien jälkeen aktiivisesti purkamaan Maalaisliiton toimesta. Maalaislitto loi siis ensin pienviljelyjärjestelmän ja ryhtyi sitä tarmokkaasti sotien jälkeen purkamaan suosimalla tukipolitiikassa suuria tilakokoja.
Ero nykypäivän asuntovelalliseen on tässä. Torpparikysymys hoidettiin valtiojohtoisesti ja siinä ratkaistiin selvä yhteiskunnallinen epäkohta. Asuntovelat ovat taas syntyneet markkinamekanismien lakeja noudattaen. Vieläpä niin, että asuntovelkojen suuruus määräytyy markkinaehtoisesti. Yhteiskunnalla oli tässä näppinsä pelissä korkovähennyspolitiikan muodossa. Ja on vieläkin mutta vähäisemässä määrin.
Torpparitilojen hinnat muodostuivat enemmän fiskaalisin perustein. Lunastuksmaksuhan tuli valtiolle. Valtio kyllä saattoi Lex Kallion nojalla hankkia maata, joten tältä osin hinnan muodostus periaatteessa olisi voinut noudatella markkinaehtoisuutta. Torppariuudistus oli ongelmalähtöinen sosiaalinen uudistus, jota ei tietenkään voinut alistaa ja siten vesittää markkinamekanismeille.
Torpparit katosivat Suomesta vähitellen. 1960-luvun lopussa ja 1970-lvun alussa viimeisetkin pienviljelijät pantiin multiin, katosivat Ruotsiin tai kaupunkeihin. Elävä maaseutu hävisi näiden torpparien myötä. Silloin loppui kyläkauppatoiminta monesta paikasta, samoin moni muu maaseutuelämään kuulunut toiminto. Veikko Vennamon SMP teki viimeiden yrityksen maaseudun pitämisestä asuttuna 70-luvulla. Silloin lähes kymmenes osa suomalaisista oli vielä samoilla linjoilla. Nämä torpparit ja heidän jälkeläisensä olivat tätä "unohdettua kansaa".
Jälkikäteen arvioiden tehomaatalouden tukeminen, jota Maalaislitto/KePu ja MTK ovat harrastaneet, on ollut tuhoisaa niin veronmaksajien kukkarolle kuin maaseudulle. Jos maatalous olisi pysytetty pienviljelyvaltaisena, Suomessa ei olisi mitään maatalousongelmaa eikä nykyisenkaltaista rakennetyöttömyyttä. Teolisuuden kehityksen myötä maaseudulta olisi väki toki vähentynyt, mutta nähtyä joukkopakoa ei olisi nähty. Joukkopakohan johtui nimenomaan torppareiden elinolosuhteiden heikentämisestä. Heistä Maalaisliitto ei välittänyt. Torpparit ovat olleetkin kautta itsenäisen historiamme ajan kansanosa, joka on ollut sosiaalisesti kaikkein alimpana ja jonka asioita ei ole paljonkaan välitetty ajaa. Oltiinpa Veikko Vennamosta muuten mitä mieltä tahansa, hän on ainoa joka tarmokkaasti halusi edistää tämän kansanosan asiaa. Kyynisesti voi sanoa, että siinä oli hänelle ns. poliittinen tilaus eli tilaisuus.
Tässä sopii taas kysyä että miksi meillä suomessa kaikki tehdään aina liian myöhään ja väärään aikaan? Esim. on esim. rahamarkkinoiden vapautuminen vuonna 1987. Se olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta aikaisemmin eikä nousukauden pahimpaan huumaan vuonna 1987. Samoin olisi torpparien vapautuminen pitänyt tehdä jo 1800 luvun puolivälissä eikä silloin kuin se tehtiin, mutta silloinhan suomi ei ollut itsenäinen ei meillä voitu asiasta silloin päättää ennenkuin suomi vapautui vuonna 1918. Mutta tuolloin olisi pitänyt aloittaa meillä teollistuminen eikä enään maataloustuminen (tosin kun meillä oli silloin huono elintarvike tilanne asian tietysti ymmärsi) Mutta vain esim. että meillä toteutetaan aina asioita liian myöhään ja väärään aikaan.
Sanamieskin alkaa valistua. Kirjoitus oli tällä kertaa sanomaltaan ihan järkevä.
Uudistuksia oli mahdollista tehdä jo ennen itsenäistymistä, olihan Suomella autonomista lainsäädäntävaltaa sisäisissä asioissa. Sortokautena tosin tsaari sai torjuttua kaikki uudistukset ja vesitettyä lainsäädännön. Mutta sitä ennen oli kausi, jolloin uudistukset menivät hyvin läpi. Tsaari Aleksanteri II oli ns. valistushallitsija, joka oli hakenut oppinsa Ranskasta. Hänen valtakautensa oli siunaus suomalaisuudelle. Lisäksi hän suosi sen ajan markkinataloutta.
Aleksanteri II valtakaudella hyväksyttiin kieliuudistus, joka teki suomenkielestä yhdenveroisen ruotsin kanssa. Aleksanteri II nosti tällä tavoin fennomaanit ruotsinkielisten rinnalle ja ohikin. Fennomaaniliike ja snelmannilaisuus eivät olisi onnistuneet ilman Aleksanteri II myötävaikutusta. Koko itsenäisyys olisi todennäköisesti jäänyt saamatta, elleivät fennomaanit olisi kieliuudistuksen myötä kasvattaneet poliittista vaikutusvaltaansa. Ilma tätä suomalaisuuden nousua Suomea olisi bolshevikkikumouksenkin pyörteissä käsitelty Venäjän ja Ruotsin välisenä asiana. Aleksanteri II oli erittäin merkittävä tsaari Suomen tulevan kohtalon kannalta, myönteisessä mielessä. Häntä on kutsuttikin vapauttajatsaariksi.
Asioita tehdään liian myöhään, koska aina on konservatiiveja, jotka pelkäävät uudistusten heikentävän heidän suhteellista asemaansa. Konservatiivi haluaa ylläpitää status quota välittämättä uudistusten välttämättömyydestä myös hänen omalta kannaltaan pitkällä tähtäimellä. Suomessa harjoitettu maatalouspoltiikka on tyyppiesimerkki konservatiivisuudesta. Välttämättömät rakenneuudistukset on tehty pakon edessä ja jouduttu sitä myötä aina hankaluuksiin. Pahimpia virheitä oli esim. se, kun sotien jälkeen alettiin suosia tehomaataloutta, joka kannattamattomana toimintana on vähitellen autioittanut koko maaseudun. Suomeen luontevasti soveltuvasta pienviljelystä luopuminen on pakottanut väen siirtymään ulkomaille ja kaupunkeihin. Nyt sitten yritetään täysin keinotekoisella puuhastelulla saada muuttovirta päinvastaiseksi.
Sotakorvaukset olivat siinä mielessä onni Suomelle, että se pakotti kehittämään teollisuutta ja tekemään rakenteellisia uudistuksia. Tämä nosti vähitellen ja ripeässä tahdissa Suomen kehittyneiden teollisuusmaiden joukkoon. Nousuvauhti on ollut aivan maailmaennätystasoa.
Mutta jos tarkoitat meitä oikeistolaisia konservatiiveillä niin kyllä me oikeistolaisetkin uudistuksia ajamme, mutta valitettavasti se vastustus tulee sieltä vasemmalta puolelta.
Köyhälistön oloja olisi pitänyt parantaa jo autonomian alkuvuosista lähtien. Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta eipä sitä nähty tarpeelliseksi.
Torpparilaki olisi ainakin säästänyt kansan nälältä. Olisi ollut mahdollisuuksia välttää sisällissota.
Vertaaminen asuntovelalliseen on vähän laimea. Vuosisadan alussa ei ollut kunnollista sosiaalihuoltoa, johon ihminen olisi voinut turvautua.
Torpparin viljelemissä elintarvikkeissa oli kyse koko perheen selviämisestä hengissä.