Sunnuntaiaamu. Avaan silmäni, vain sulkeakseni ne heti uudelleen, sillä muistan ettei ole kiirettä töihin. Ei kiirettä minnekään. Nautin olostani pehmeällä sängyllä, anna kroppani ja mieleni heräillä rauhassa.
Uni ei kuitekaan tule enää uudestaan, sen sijaan ajatuksiini hiipii ajatus tuoreesta ja tuoksuvasta aamukahvista... En kuitenkaan kuule kahvinkeitostasi aiheutuvia hiljaisia ja kodikkaita ääniä keittöstä, eikä houkutteleva kahvin tuoksu tavoita vielä hieman unista maailmaani. En voi hiipiä taaksesi ja kietoa käsiäni ympärillesi, yllättää sinua kesken kiirettömän aamun aamutoimiasi...
Niinpä nousen sängystäni ja suuntaan kylppäriin, herättelemään kasvojani kylmällä vedellä...
Keittössä teen muutamia voileipiä sillä välin kun kahvinkeittimeni murahtelee ilmoille tyytyväisiä murahduksia ja iloisia pärskähdyksiä, päästessään taas tositoimiin kahvinpurujen ja veden kimppuun. Suitsutellen kaikkien kiireittensä keskellä miellyttäviä aromeja ilmaan...
Pian minulla on pannullinen tuoksuvaa ja höyryävää kahvia, lautasellinen voileipiä, sekä hyvä kirja. Mutta ennenkuin keskityn niihin, ihailen hetken ikkunasta avautuvaa talvista maisemaa. Lumihiutaleet ovat parkkeeranneet lepäilemään puiden oksille ja maahan, odotellen tuulta ja myrskyä päästäkseen siivilleen ja kirmailemaan taas iloisena ilmaan.
Kun olen tankannut itseni ensimmäisellä mukillisela kahvia ja voileipälautaseni on tyhjä, vaihdan kirjan päivän lehteen. Kun täytän mukiani uudestaan tuoreella kahvilla, katseeni viivähtää hetken tyhjällä tuolilla pöydän toisella puolella. Suljen sinut kuitenkin mielestäni ja avaan päivän lehden...
Luen, siemailen kahvia, katselen välillä ulos. Heräilen uuteen päivään. Sinun utuisen hahmosi häilyessä silloin tällöin mielessäni.
Mutta nyt ei ole vapaapäivä, nyt on arki ja tajuan olevani työpöytäni ääressä. Mukikin on jo jäähtynyt käsissäni. Aloitetaan siis uusi päivä ja uusi viikko, kyllä noita mukavia viikonloppuheräämisiä vielä riittää... yksin ja kaksin.

Vastaukset 15
Vanhimmat
itse noussut untukuvissasi kahvinkeittoon ja yllättänyt sillä tavalla utuisen kumppanisi.
Olishan se kivaa kun olisi sellainen kahviautomaatti paikalla, voi voi sentään....
Todella ihanaa istahtaa tähän hetkeksi,tietenkin ruusuinen kuppini, täynnä mustaa tuoretta kahvia. Lueskelemaan jälleen juttuasi. :)
Viikonloppu meni kivasti perheen kanssa, siinäpä syöden, saunoen ja välillä kahvitellenkin. Aika kului rattoisasti.
Tänään olen jo vähän siivoillut, eteenkin tuuletellut... Taidankin lähteä tässä kahvin jälkeen kävelylle, kuulostelemaan luontoa. Aurinko ei tänään taida paistaakkaan, mutta väliäkö tuon aivan jokapäivä kilottaakkaan.
Hyvää työpäivää sinulle ja kiitos taas aamujutuistasi :)
t.-cesi-
Toteuta unelmasi edes unikuvassa kun seuraavan kerran kohtaamme tuossa utuisessa olotilassa.
Uskalla tulla lähelleni ja kietoa kätesi varovasti ympärilleni ja koskettaa.
Uskalla katsoa syvälle silmiin peittämättä omaa sisintäsi. Sen tehdessäsi tiedät, minua pelottaa yhtä kovasti kuin sinuakin, mutta en halua lopettaa...
hohhoijaa...............kylläpäs sun aamut on "yli"rauhallisia, hieman toisenlaisia kuin minun;mut kahvii pitää saada aamulla et herää;
....ja talitinttejäkin voit nähdä ikkunasta...jooo
Jos ei saa järjestettyä itselleen aikaa niin useinhan se on organisoinnin puute ihmisessä, sitten on jatkuva kiire. Tyhmyydestä sakotetaan. Työelämäkin täynnä näitä tapauksia, liian vaativat hommat tai liian heikko luonne sanoa "ei", siten juostaan pää kolmantena jalkana.
Fiksu järjestää ja tekee hommansa niin että jää aikaa itselleenkin, myös aikaa nauttia aamupala ja rennosti ja kiireettä. Opettele sinäkin siihen nuorimies.
Meitä on vähän.
Lueskellut olen juttujasi ja täytyy sanoa että niistä hehkuu tietty rauhallisuus. Lukiessa niitä oma mieli lepää ja alkaa vaeltamaan tekstin mukana. Aamuinen avaukseni töissä on, että tulen katsomaan tänne oletko kirjoittanut jotain kaunista niin kuin tapaasi kuuluu.
Kiitokset sinulle!
Hyvää loppuviikkoa :)
on vasta keskiviikkoaamu,Ei kannata vielä harpata viikonloppuun vaikka uuneksija oletkin.
Voisitkos lukea tarkemmin sanani....sanoin Hyvää loppuviikkoa"....ja loppuviikkoa tarkottaa viimeisiä arkipäiviä tältä viikolta ei viikonloppua. :)
Kiitos kahviseurasta, mukava kuulla teidänkin tarinoita. Pian kotia kohti, kokkaamaan ja keittämään kahvia ihan rauhassa illan hämärtyessä...
Hassua, miten jonkun kirjoittajan sanat niin herkästi vie ajatukset mukaansa herättäen mielen lentämään ajatuksen siivillä. Jokin sana, lause tai kokonainen teksti vaan saa sen aikaiseksi ja kirjoitus varmasti saa oman sisältönsä monen lukijansa ajatuksissa.
Olen monesti poikennut uppoamassa kahvihetkien herättämiin ajatuksiini joskus niistä jopa kirjoittaenkin, kun unelmista kertovat kauniit sanat herättävät huomaamaan oman kaipuuni toisesta ihmisestä, lämmöstä ja läheisyydestä, ja yllätys tällä kertaa lähelle laskemisen pelosta.
Jotenkin oli surullista huomata kuinka jokin, jota niin kovasti kaipaa, kuten esimerkiksi tuo läheisyys, voi sitten kuitenkin olla niin pelottava asia.
Toivottavasti kaikki ihmiset muistaisivat totuuden, ettei yksinäisyys ole synti, eikä sen ääneen toteaminen ole häpeä. -JX-:n kirjoitukset, kuten monen samantyylisen kirjoittajan tekstit, antavat monelle yksinäiselle ja/tai ikävöivälle ihmiselle väylän työstää omia tunteitaan. Kaikilla ihmisillä ei ole lähellä sellaista ihmistä, jolle kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan voisi ääneen sanoa. Meidän ihmisten joukossa on suuri joukko yksinäisiä ihmisiä, joilla jokaisella on omat syynsä olla yksin. Kuka pelkää rakkautta, kuka muuten vaan pelkää. Joillakin vaan tilanne yksinkertaisesti on sellainen ilman mitään erityistä syytä. Ja niitä olemassaolevia syitä on varmaan niin monia kuin yksinäisiäkin.
Kuitenkaan meillä kaikilla ei ole rohkeutta aloittaa omaa sivua ja kertoa avoimesti omista ajatuksistaan ja unelmistaan. Se on paljon helpompaa kun joku on jo aloittanut, sanonut sen ensimmäisen sanan. Siksi siis se tärkein sana....kiitos....
on taas ihmeellistä juttua.Mikä saa sinut luulemaan että tämä satusetä on yksin.
Veikkaan että hänellä on akka ja 2 lasta,tai sitten hänen edellinen unelma on heittänyt hänet pihalle.
Päinvastoin,todellisia yksinäisiä piinaavat tällaiset höpöjutut,oikeestaan naurattaa.
Etkö ymmärrä että tällaisia juttuja lukevat liitoissaan turhautuneet naiset,rouvas henkilöt.
Sellaiset jotka ovat pahasti tyytymättömät arkiseen elämään.He vaipuvat tällaiseen unelmointiin koska heillä ei ole voimaa muuttaa elämäänsä.
Tai eivät uskalla,pelkäävät esim taloudelista puolta ja vastuuta omasta elämästä.
On helpompaa ihastella näitä *niiin Ihania huoh* juttuja ja samalla vaikka näprätä itseänsä aikansa kuluksi.
Hyvää jatkoa sinulle,kaikkea mukavaa.
...olet kateellinen juttujen suuresta suosiosta! Olipa kirjoittaja kuka tahansa niin hänen kahvituokionsa saa mielen iloiseksi!
Olen surullinen juttujen suosiosta,sehän vaan kertoo kuinka onnettomia ihmisiä on paljon.
Olisinko kateellinen niille jotka tuota naurettavaa kiikkumista ja kuuman mukin koplaamista kirjoittaa ja lukee.
Olisinko kateellinen niille joilta puuttuu ystävä elämästä.
Olisinko kateellinen niille jotka ilostuu ja nauttii tuollaisesta samanlaisen roskan kirjoitusten lukemisesta päivästä toiseen.
Pyh ja pyh!!!
Säälin heitä,toivonn että he löytäisivät todellisen onnen ja oikean ihmisen vierelleen.
Nämä ihmeelliset *hyvän punaviinin* ystävät ovat luokkaa*salatut elämät*.Heitäkö kadehtisin.
Heh heh ja piste.
....tuo on sinun mielipiteesi! Minun taas tämä, että kaikki eivät ole yksinäisiä ja onnettomia jotka lukevat näitä! Olen oppinut istumaan ja nauttimaan kahvistani, varsinkin töissä, kiitos siitä JX:lle!
mieluummin työstäsi kahvi hetkien lomassa.