Tässä samassa puutarhassa
tuhannet ihmiset minua ennen
ovat kulkeneet
Jokainen ovi
liian ahdas kulkea
ohimoilla sanat
menneisyyteni ja kolmipäinen käärme
joka ei helposti katkea
Anna anteeksi itsellesi
Vaikka nyt olen yksin
iltahämärässä
Voin erottaa askelista painautuneet
polut maastossa
Ja niin monia unohtuneita
sanoja
Niinkuin Jumalakin
on antanut sinulle
anteeksi
ylpeydellä
ylpeydellä
ylpeydellä on monta nimeä
hurskautta ja pyhää katumusta
jonka varjossa polvet verillä
Jokainen ovi
on liian ahdas kulkea
tällaisina päivinä hiukset jäävät kiinni
ja syytösten katkera rumputuli
hyväilee sielua rikkoen
Ajattelen että
tässä samassa puutarhassa
Nämäkin ovat vain sanoja
joihin pakenen itseni kohtaamista
kohdatessani itseäni sanojen kautta joihin
pakenen
pakenen itseäni itseni kohtaamiseen
Ja tämä on niin tuttua
kun
kaikki mikä on selvää
kaikki mikä on kaunista
kaikki mikä on aitoa ja syvää
katoaa kuin uni, kun
tämä outo uni niin tuttu
tulee taas todeksi toden paikalle
Kaikki mikä on
En anna anteeksi itselleni
mutta olenko Jumalalle katkera siitä
että Hän on antanut minulle anteeksi
en ole sillä ymmärrän
että ilman Häntä kaikki olisi toisin
Polut peittyvät pimeään
mutta metsä pysyy
Ja jokainen kuljettu askel ihmisineen
täynnä tunteita ja ajatuksia
Nyt on sentään mahdollisuus!
kontatessani portaita
liian korkeita minun jaksaa tai kyetä
tiedän silti sisälläni
ettei tätä tarvita
olen armon varassa ja kiipeän turhaan
Silti jatkan kiipeämistä
toivoen ja luottaen
että Jumala murtaa ylpeyteni kovuuteni
ovet avartuvat mieleni muuttuessa
valo tulee
LÄPI
painan poskeni kiveä vasten
illan viileydessä, kuuntelen, valoa joka
Jokainen ovi on liian ahdas kulkea
ohimoilla sanat
tulevaisuus on toivoa täynnä
mutta olenko minä
tulevaisuudelle
Jospa nyt jo antaisit itsellesi luvan
heittäytyä sen Jumalan syliin
joka kannattelee elämääsi ja estää sinua
murskautumasta
hmm, murskautumasta
mielettömyytesi keihäisiin
puhun itselleni kuin lapselle jonka oletan
ymmärtävän
näin vaikeita asioita
Peilit helähtävät kaarteissa
ja kivi viileä poskeani vasten
tulee läpi, paljastava
leikkii muistojen luolastoissa
Valaistu kivi, ajatella
tässä puutarhassa
monet ovat löytäneet ja monet ovat
kadottaneet
Sama puutarha
Hymyilen kuvalleni enkä tiedä
kumpaa enemmän
hyvittunutta hymyä vai ivallista
vuorotellen kumpaakin
Sama puutarha
voi olla löytämisen paikka
kadottamisen,
ja mihin kaikki he ovat menneet?
tuuli -
usko kutsuu minua voittamaan
Turha taistella vastaan yrittää itse jotain
enemmän
joka aina kuitenkin on niin
kirotun paljon vähemmän,
kiitos siitä
koskettaa hiuksiani,
halleluja-
ja
kiitos siitä,
sillä vain totuudessa on toivo
laulu
hymni
Vastoin kaikkia sydämeni katkeria tunteita
uskallan uskoa
että vielä kerran ja ehkä jo kohta
voimani loppuvat enkä enää jaksa
Silloin minun on pakko löytää itseni
portaiden juurelta,
kivi ei lämmitä poskeani, marmori
minua väsyttää, lähdenkö
kohta kotiin, portaat
enkä enää yritä yhtään
mutta silti kaikki on valmista
Sanat
ja en tahdo enää paeta sanoihin
itseni kohtaamista
ja sanoja
tuhannet ihmiset minua ennen
ovat kulkeneet
Jokainen ovi
liian ahdas kulkea
ohimoilla sanat
menneisyyteni ja kolmipäinen käärme
joka ei helposti katkea
Anna anteeksi itsellesi
Vaikka nyt olen yksin
iltahämärässä
Voin erottaa askelista painautuneet
polut maastossa
Ja niin monia unohtuneita
sanoja
Niinkuin Jumalakin
on antanut sinulle
anteeksi
ylpeydellä
ylpeydellä
ylpeydellä on monta nimeä
hurskautta ja pyhää katumusta
jonka varjossa polvet verillä
Jokainen ovi
on liian ahdas kulkea
tällaisina päivinä hiukset jäävät kiinni
ja syytösten katkera rumputuli
hyväilee sielua rikkoen
Ajattelen että
tässä samassa puutarhassa
Nämäkin ovat vain sanoja
joihin pakenen itseni kohtaamista
kohdatessani itseäni sanojen kautta joihin
pakenen
pakenen itseäni itseni kohtaamiseen
Ja tämä on niin tuttua
kun
kaikki mikä on selvää
kaikki mikä on kaunista
kaikki mikä on aitoa ja syvää
katoaa kuin uni, kun
tämä outo uni niin tuttu
tulee taas todeksi toden paikalle
Kaikki mikä on
En anna anteeksi itselleni
mutta olenko Jumalalle katkera siitä
että Hän on antanut minulle anteeksi
en ole sillä ymmärrän
että ilman Häntä kaikki olisi toisin
Polut peittyvät pimeään
mutta metsä pysyy
Ja jokainen kuljettu askel ihmisineen
täynnä tunteita ja ajatuksia
Nyt on sentään mahdollisuus!
kontatessani portaita
liian korkeita minun jaksaa tai kyetä
tiedän silti sisälläni
ettei tätä tarvita
olen armon varassa ja kiipeän turhaan
Silti jatkan kiipeämistä
toivoen ja luottaen
että Jumala murtaa ylpeyteni kovuuteni
ovet avartuvat mieleni muuttuessa
valo tulee
LÄPI
painan poskeni kiveä vasten
illan viileydessä, kuuntelen, valoa joka
Jokainen ovi on liian ahdas kulkea
ohimoilla sanat
tulevaisuus on toivoa täynnä
mutta olenko minä
tulevaisuudelle
Jospa nyt jo antaisit itsellesi luvan
heittäytyä sen Jumalan syliin
joka kannattelee elämääsi ja estää sinua
murskautumasta
hmm, murskautumasta
mielettömyytesi keihäisiin
puhun itselleni kuin lapselle jonka oletan
ymmärtävän
näin vaikeita asioita
Peilit helähtävät kaarteissa
ja kivi viileä poskeani vasten
tulee läpi, paljastava
leikkii muistojen luolastoissa
Valaistu kivi, ajatella
tässä puutarhassa
monet ovat löytäneet ja monet ovat
kadottaneet
Sama puutarha
Hymyilen kuvalleni enkä tiedä
kumpaa enemmän
hyvittunutta hymyä vai ivallista
vuorotellen kumpaakin
Sama puutarha
voi olla löytämisen paikka
kadottamisen,
ja mihin kaikki he ovat menneet?
tuuli -
usko kutsuu minua voittamaan
Turha taistella vastaan yrittää itse jotain
enemmän
joka aina kuitenkin on niin
kirotun paljon vähemmän,
kiitos siitä
koskettaa hiuksiani,
halleluja-
ja
kiitos siitä,
sillä vain totuudessa on toivo
laulu
hymni
Vastoin kaikkia sydämeni katkeria tunteita
uskallan uskoa
että vielä kerran ja ehkä jo kohta
voimani loppuvat enkä enää jaksa
Silloin minun on pakko löytää itseni
portaiden juurelta,
kivi ei lämmitä poskeani, marmori
minua väsyttää, lähdenkö
kohta kotiin, portaat
enkä enää yritä yhtään
mutta silti kaikki on valmista
Sanat
ja en tahdo enää paeta sanoihin
itseni kohtaamista
ja sanoja
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.