minä

eli kaikki maholliset ihmiset vastatkaa, kuinka moni teistä tällä sivulla käviöistä uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja ylipäätänsä Raamatun sanaan?
7262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Raamattu ja Jeesus on historiallisesti todennettuja asioita. Eli käytännössä jos alat tutkimaan dokumentteja 2000 vuotta taaksepäin, huomaat että meikäläinen kulttuuri ja Raamattu ei ole ainoat "lähteet" missä näistä tapahtumista kerrotaan.

Helkkari kun en nyt muista minkä kaupungin alla on katakombiverkosto, missä esikristityt kokoontuivat jotain 30 vuotta jälkeen Jeesuksen. Seinissä on esimerkiksi kuvattu Jeesuksen syntymän ajan tapahtumat, nämä idän viisaiden miehien saapuminen Beetlehemiin jne. Nämä on dokumentoitu siis pari-kolmekymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen (asiat olleet hyvässä muistissa) nykyaikaisen ajoitusmenetelmien avulla.

Lisäksi noita "Idän viisaita miehiä" on tieteellisesti tutkittu, ja analysoitu vanhimpia tunnettuja kirjoituksia heistä, tuloksena oli, että he olivat todellisuudessa erään kaupungin tai valtion (äh, en taaskaan muista nimiä) maageja. Tällä alueella ei uskontona ollut Juutalaisuus tai Kristinusko, vaan heidän oma uskontonsa, minkä ennustuksista löytyy Jeesuksen (Suuren uskonnollisen henkilön) syntyminen, ja sen takia nämä maagit läksivät matkalleen.

Nämä on kaikki tieteellistä faktaa, jos aikaa (ja elämiseen rahaa) löytyy niin kaikki dokumentit löytyy maailmalta.

Jeesus ei ole uskon asia, jos tieteellisesti haluaa asioita tutkia. Välttämättä kaikki esiin nousevat asiat ei myöskään ole niin kuin Raamatussa nykypäivänä sanotaan. Raamatun tapahtumia löytyy monista eri uskonnoista ja niiden profetioista ja ajan kertomuksista. Muistankohan nyt oikein, että Islaminkin pyhät kirjat tunnustaa Jeesuksen profeetaksi tai vastaavaksi. Eikä taatusti ole Paavia tai mikään inkvisitio sorkkinut näitä pyhiä kirjoja - ei edes Bush ;)

Itse en varsinaisesti palvo Jeesusta tai siihen liittyvää uskontoa, Kristinuskoa. Hyväksyn kyllä heidät ja Suomalaisen elämänmenon Kristinuskon ympärillä. Niitä surkimuksia jotka pahoja asioita tekevät Kristinuskon nimissä, en edes halua edes kommentoida.

Uskonasioissa tuo luonto vetänee minulla voiton.

Äänestä

Uusitestamentti on pääasiassa silminnäkijä kuvausta tapahtumista, usean eri henkilön, eikö silminnäkijä kuvaus käy todistusaineistona oikeudessakin? Ihmettelen suuresti jos ei kuka usko Jeesukseen henkilönä.

Mutta – Raamatun ydinsanoma, Jeesuksen sanomana jakaa mielipiteet. Itsensä kieltävä Rakkaus on itsekkäälle ihmiselle liian paksua ja siksi ainakin yritetään mitätöidä Raamattua.

Äänestä

En usko Jumalaan. En usko Raamattuun. Toki Raamatussa on jotain historiallisia asioita, mutta Jumala, Jeesuksen ihmeteot ym.. no way..:D

Miksi sitten luen näitä sivuja....?
On mielenkiintoista tietää mikä oikein saa länsimaisen ihmisen vielä uskomaan johonkin kirjaan. Raamattuakin olen jopa lukenut. Mutta niin olen lukenut myös Kalevalaa, Tarua sormusten herrasta ja kreikkalaisia taruja.

Äänestä

Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan.
Hän on minunkin syntini ja sairauteni sovittanut Golgatan ristillä. Uskon Raamatun olevan Jumalan ilmoittamaa todistusta olemuksestaan.
Ennen meitä eläneet ihmiset, jotka vaelsivat Jumalan yhteydessä kertovat kokemuksiaan.
Profeettojen välityksellä Jumala ilmoitti etukäteen tapahtumista, kuten Jeesuksen syntymisestä. Jumala vihaa pahaa, eikä kukaan pahantekijä pääse hänen taivaaseensa. Me ihmiset kaikki ollaan pahoja. Se on meissä ihan sukuvika.
Siksi Jeesus tuli, että hän sijaisena kärsi meille kuuluvan rangaistuksen, kuoleman. Tämän teon tähden on jokaisella ihmisellä joka sen uskoo ja ottaa vastaan, pääsy Jumalan yhteyteen ja taivaaseen.Siis Jeesus tuli alas, että me päästäis ylös. Minä uskon, entäs sinä?

Äänestä

mä olen uskossa!!

Äänestä

Sydämeni olkoon Jeesuksen ikuisesti! Voi kunpa se aina olisi!

Siunausta kaikille

Äänestä
  • Jeesus on KAIKKENI.

    Rohkaisevin, siunaavin ja uskoa vahvistavin ajatuksin :)
    T: Yksi miljoonista

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pienehkä galluppi.... :) kirjoitti:

eli kaikki maholliset ihmiset vastatkaa, kuinka moni teistä tällä sivulla käviöistä uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja ylipäätänsä Raamatun sanaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu