Voiskos joku kertoa millaista on olla bingossa töissä ? Jos jollain on kokemusta työstä niin toivoisin, että kertoisitte kokemuksia.
Bingotyöntekijä
Ansu
1542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ollut reilun kaksi vuotta bingossa työssä ja kyllähän siinä kokemusta ym. karttuu. Ihmiset ovat eripuolella Suomea niin erilaisia, mikä on juuri suuri asia mikä siihen työskentelyyn vaikuttaa. Meillä myydään laput ja poletit kierrosten välissä, kuitenkin vauhdilla jolloin asiakkaita yritetään palvella mahdollisimman hyvin. Omalla kohdallani alku oli kankeaa, koska oli niin paljon opittavaa kerralla. Mutta aikaa myöten päivät rupeavat toistamaan itseään. Varsinkin kun samat pelit tunnista toiseen ja samat asiakkaat jopa sen koko työvuoron ajan. Kummasti siinä kuitenkin oppii ihmisiä tuntemaan, oppii tietämään millaisilla lapuilla ja panoksilla kukakin pelaa... joskus jopa ärsyyntymiseen asti! Mutta ei sikäli onnea valitsemallanne uralle (jos sitä nyt siksi voi kutsua?) =)