Korruptio rehottaa

Unionin perustaman Itä-Euroopan kehityspankin Lontoossa sijaitsevien konttoritilojen remontointiin yksityisellä suihkukoneella likkuvan pääjohtajan vaatimusten mukaisiksi käytettiin runsaat puoli miljardia Suomen markkaa.

Kun johtajat saavat toimia ilman riittävää valvontaa ja selvää tilintekovelvollisuutta, yhteiset ja omat varat menevät helposti sekaisin.

Niinpä mainitun kehityspankin pääjohtaja, Ranskan presidentti François Mitterrandin sosialistisen hallinnon luottomies Jacques Attali piti tapanaan maksaa suuria yökerholaskujaan johtamansa pankin varoista.

Syynä siihen, että Attalin mielivaltaisuus ja tuhlailu paljastettiin, oli Englannin lehdistölle luonteenomainen tutkiva journalismi ja väärinkäytöksiin puuttuminen.

Tämänkään jälkeen asianomainen itse ja hänen ranskalaiset tukijansa eivät katseneet varsinaisia väärinkäytöksiä tapahtuneen, vaan pitivät niitä vain muotovirheinä ja pääjohtajan rahankäytöstä syntynyttä kohua "brittilehtien ja Lontoon Cityn pankkien suunnittelemana ajojahtina."

Mikään EU:n hallinnon kautta unionissa vaikuttaman pyrkivä taho ei voi saada käytännössä ääntän kuuluville ilman lobbaaja-edustajiensa kustantamista Brysseliin luomaan kontekteja unionin hallintokoneistoon.

Kun keskenään vastakkaisia intressejä edustavat lobbaajat pyrkivät saamaan EU:n hallinnon eri tasolla vaikuttavat virkamiehet myönteisiksi ajamalleen asialle, on todennäköisintä, että käy niin kuin EU:n edustaman vapaan kilpailun opin mukaan aina.

Voittoa ei peri yleisen edun kannalta paras ja järkevin ehdotus, vaan se, jonka takana on eniten voimaa, mikä taas mitataan rahassa.

Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen koko Brysselissä oleva lobbaustoiminta on resursseiltaan varsin heiveröistä verrattuna yhden ainoan suuryhtiön vastaavaan vaikuttamiseen.

Palkkatyöntekijöiden etujen ajamisella ei pelkästään tämän vuoksi ole siellä onnistumisen mahdollisuuksia suuryritysten omistajien etujen ajamisen rinnalla. Lisäksi jo EU:n pääideologia, vapaan kilpailun oppi, merkitsee nimenomaan suuryritysten tarpeiden korostumista palkansaajien etujen kustannuksella.

Näin ollaan joutumassa uudenlaisen terrorin otteeseen. Stalinin ja Hitlerin johtamat suurvallat ja niissä harjoitettu terrori savat kenties ennen tämän vuosikymmenen päättymistä seuraajakseen vielä entistä pahemman terrorin. Uudessa valtaeliitin keskitetysti, kansanvallan syrjäyttäen hallitsemassa suurvallassa, Euroopan unionissa tulee määräämään Rahan terrori.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihanko Rahan terrori isolla R:llä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu