Kirkko ja EU

Siitä mihin tilanteeseen ja samalla perinteisten arvojen tuhoutumiseen EU:n sisällä on jouduttu, kertoo osaltaan myös kirkon EU-politiikka.

Euroopan lähes 800 miljoonasta asukkaasta on ylivoimaisesti eniten roomalaiskatolisia (32,6 %). Kreikkalaiskatolisia on 12,7 % ja protestantteja 10,6 %.

Euroopan unionin alueella n. 350 miljoonasta kansalaisesta on roomalaiskatolisia 191 miljoonaa (56,2 %), protestantteja 46 miljoonaa (13,5 %), anglikaaneja 32 miljoonaa (9,4 %), kreikkalaiskatolisia 10 miljoonaa (2,9 %), islaminuskoisia 4 miljoonaa (1,2 %) ja muita 57,1 miljoonaa (16,7 %).

Luterilaisia protestantteja kristittyjä on koko maailmassa noin 58,3 miljoonaa, eniten Saksassa 14,8 miljoonaa, Yhdysvalloissa 8,4 miljoonaa ja Ruotsissa 7,6 miljoonaa. Vastoin Suomessa yleistä käsitystä luterilaisia on Saksassa siis melko vähän, vain noin viidennes sen väestöstä.

EU:ssa vallitseva uskonto ja kulttuuri ovat siis leimallisesti roomalaiskatoliset. Tämän kirkkokunnan vaikutus myös ihmisten yhteiskunnalliseen ja poliittiseen käyttäytymiseen on monin verroin suurempi kuin protestanttisuuden. Tämän vuoksi myös ihmisten ajattelutapa ja henkinen ajatusmaailma poikkeavat roomalaiskatolisissa ja protestanttisissa maissa suuresti toisistaan.

Roomalaiskatolisen kirkon rippioppi, pyhimysten palvonta ja jesuiittojen vanha periaate, jonka mukaan "tarkoitus pyhittää keinot", kuvastavat olennaista eroavuutta sen ja protestanttisuuden eettisissä peruskäsityksissä.

Eräät Euroopan protestanttiset kirkot ja instituutit ovat etenkin Saksan evankelisen kirkon voimakkaalla tuella puuhanneet viime vuosina Euroopan evankelis-protestanttisten kirkkojen synodia roomalaiskatolisten ja ordodoksisten kirkkojen vaikutusvallan rajoittamiseksi.

Suomen evankelis-luterilainen valtionkirkko on samoin kuin Ruotsin kirkko suhtautunut näihin pyrkimuksiin varsin pidättyvästi ja lähettänyt uuden organisaation valmistelukokouksiin vain tarkkailijan.

Suomen valtionkirkon ylin johto ei ole esittänyt EU-jäsenyyskysymyksessä kriittisiä puheenvuoroja, mikä samoin kuin Kotimaa-lehden eräät kannanotot ovat synnyttäneet käsityksen, että se selvää kannanmäärittelyä välttäessään on tosiasiallisesti nykyisen valtiojohdon federalistisen EU-politiikan kannalla.

Kun Kotimaa-lehden päätoimittajaksi nimitettiin suomalaisen pankkimaailman toisen lippulaivan, SYP:n, johdon läheisenä avustajana toiminut henkilö, on tätäkin pidetty osoituksena EU:n taustalla olevan rahavallan pyrkimysten myötäilystä ja tukemisesta Suomen valtionkirkon johdon taholta.

Kirkon johdon vieläkin aktiivisempaa ja voimakkaampaa esiintymistä hallituksen ajaman EU-jäsenyyden puolesta on arveltu hillitsevän pelon vastareaktion syntymisestä EU:hun kriittisesti suhtautuvan ja unionissa hallitsevaa roomalaiskatolisuutta vierastavan seurakuntaväen keskuudessa.

Suomessa toimiva ekumeeninen organisaatio on "Suomen ekumeeninen neuvosto", maassa toimivien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Sen puheenjohtajana on arkkipiispa Paarma ja varapuheenjohtajina Voitto Huotari, Heikki Huttunen ortodoksisesta kirkoksta ja Kunnallisneuvos Erik Liljeström.

Monet kansalaiset ovat odottaneet kirkon johdolta kantaa, jonka mukaan EU:n keskeisimpään olemukseen ahneen ja itsekkään taloudellisen voitontavoittelun välineenä, voidaan vaikuttaa paremmin sydämissä tapahtuvaa muutosta korostavan kristillisen sananjulistuksen kuin lobbauksen ja sen vaatimien uusien virkapaikkojen avulla.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, kyllä tosiaan yhteiskunnassa, jossa lähes 85 % lukeutuu Luterilaisen surakunnan jäsenistöön, tulisi olla nimen omaan oikean suunnan osoittajia, piispojen ja pappien johtamina, ei eksyttäjinä. Niin kuin tähän asti, vielä tänäkin päivänä.

Äänestä

RUOKAPUSSUKAT. Vuosia kirkko on jakanut EU:N ruokapussukoita, nyt sekin loppu, kuulemma. Jokohan kirkko rupeaa avustamaan hädänalaisia, myymällä metsiään sekä muuta maallista mammonaansa.
Perheeni erosi kirkosta, olen tyytyväinen päästessäni pakanoista eroon.

Äänestä

Kirkon tulisi pysyä sopivan etäällä politiikasta, koska politiikka on reagoimista alati muuttuviin tilanteisiin siinä, missä kirkko pyrkii julistamaan pysyviä arvoja. Näinollen kirkon tarkoitus ei pyhity ajallisten pyrkimysten hoidossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Siitä mihin tilanteeseen ja samalla perinteisten arvojen tuhoutumiseen EU:n sisällä on jouduttu, kertoo osaltaan myös kirkon EU-politiikka.

Euroopan lähes 800 miljoonasta asukkaasta on ylivoimaisesti eniten roomalaiskatolisia (32,6 %). Kreikkalaiskatolisia on 12,7 % ja protestantteja 10,6 %.

Euroopan unionin alueella n. 350 miljoonasta kansalaisesta on roomalaiskatolisia 191 miljoonaa (56,2 %), protestantteja 46 miljoonaa (13,5 %), anglikaaneja 32 miljoonaa (9,4 %), kreikkalaiskatolisia 10 miljoonaa (2,9 %), islaminuskoisia 4 miljoonaa (1,2 %) ja muita 57,1 miljoonaa (16,7 %).

Luterilaisia protestantteja kristittyjä on koko maailmassa noin 58,3 miljoonaa, eniten Saksassa 14,8 miljoonaa, Yhdysvalloissa 8,4 miljoonaa ja Ruotsissa 7,6 miljoonaa. Vastoin Suomessa yleistä käsitystä luterilaisia on Saksassa siis melko vähän, vain noin viidennes sen väestöstä.

EU:ssa vallitseva uskonto ja kulttuuri ovat siis leimallisesti roomalaiskatoliset. Tämän kirkkokunnan vaikutus myös ihmisten yhteiskunnalliseen ja poliittiseen käyttäytymiseen on monin verroin suurempi kuin protestanttisuuden. Tämän vuoksi myös ihmisten ajattelutapa ja henkinen ajatusmaailma poikkeavat roomalaiskatolisissa ja protestanttisissa maissa suuresti toisistaan.

Roomalaiskatolisen kirkon rippioppi, pyhimysten palvonta ja jesuiittojen vanha periaate, jonka mukaan "tarkoitus pyhittää keinot", kuvastavat olennaista eroavuutta sen ja protestanttisuuden eettisissä peruskäsityksissä.

Eräät Euroopan protestanttiset kirkot ja instituutit ovat etenkin Saksan evankelisen kirkon voimakkaalla tuella puuhanneet viime vuosina Euroopan evankelis-protestanttisten kirkkojen synodia roomalaiskatolisten ja ordodoksisten kirkkojen vaikutusvallan rajoittamiseksi.

Suomen evankelis-luterilainen valtionkirkko on samoin kuin Ruotsin kirkko suhtautunut näihin pyrkimuksiin varsin pidättyvästi ja lähettänyt uuden organisaation valmistelukokouksiin vain tarkkailijan.

Suomen valtionkirkon ylin johto ei ole esittänyt EU-jäsenyyskysymyksessä kriittisiä puheenvuoroja, mikä samoin kuin Kotimaa-lehden eräät kannanotot ovat synnyttäneet käsityksen, että se selvää kannanmäärittelyä välttäessään on tosiasiallisesti nykyisen valtiojohdon federalistisen EU-politiikan kannalla.

Kun Kotimaa-lehden päätoimittajaksi nimitettiin suomalaisen pankkimaailman toisen lippulaivan, SYP:n, johdon läheisenä avustajana toiminut henkilö, on tätäkin pidetty osoituksena EU:n taustalla olevan rahavallan pyrkimysten myötäilystä ja tukemisesta Suomen valtionkirkon johdon taholta.

Kirkon johdon vieläkin aktiivisempaa ja voimakkaampaa esiintymistä hallituksen ajaman EU-jäsenyyden puolesta on arveltu hillitsevän pelon vastareaktion syntymisestä EU:hun kriittisesti suhtautuvan ja unionissa hallitsevaa roomalaiskatolisuutta vierastavan seurakuntaväen keskuudessa.

Suomessa toimiva ekumeeninen organisaatio on "Suomen ekumeeninen neuvosto", maassa toimivien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Sen puheenjohtajana on arkkipiispa Paarma ja varapuheenjohtajina Voitto Huotari, Heikki Huttunen ortodoksisesta kirkoksta ja Kunnallisneuvos Erik Liljeström.

Monet kansalaiset ovat odottaneet kirkon johdolta kantaa, jonka mukaan EU:n keskeisimpään olemukseen ahneen ja itsekkään taloudellisen voitontavoittelun välineenä, voidaan vaikuttaa paremmin sydämissä tapahtuvaa muutosta korostavan kristillisen sananjulistuksen kuin lobbauksen ja sen vaatimien uusien virkapaikkojen avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu