Päätön gallup

Täällä on puhuttu paljon menneistä ajoista, mm. naisen kurjasta asemasta keskiajalla, noitavainoista jne.

Sanokaapa, kumpi on vuosisatojen kuluessa enemmän kohentanut naisen asemaa, yleinen taloudellinen, yhteiskunnallinen ja henkinen kehitys vai aate nimeltä feminismi.
21591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Lähden siitä perusoletuksesta että tarkoitat Suomea? Suomalaisen naisen asemaan on vaikuttanut merkittävästi; 1800-luvulla suoritettu ns. torpparijako. Torppareiden itsenäistyessä ja tilojen ollessa pieniä, naisen työn arvo kohentui ja tuli näkyväksi.
Toinen merkittävä naisen asemaan vaikuttava tapahtuma oli toinen maailmansota. Naisten työpanosta tarvittiin kotirintamalla. Sotakorvausten maksaminenen sodan jälkeen mahdollisti myös naisten työn jatkumisen. Suomessa ei tullut tarvetta laajamittaiseen naisten kotiin siirtämiseen, toimenpide mikä aiheutti Englannissa ja Amerikassa naisten aseman merkittävän huonontumisen sodan jälkeen.
Suomessa on myöskin muutenkin loivahkot yhteiskunnalliset erot joka on myös naisten tasa-arvon kannalta tärkeää.
Historiaa jos seuraa hieman pidemälle niin suomalaisen naisen asema oli kohtalaisen hyvä, ennen kristinuskon maihinnousua.
Femionismin suoranaista vaikutusta on vaikea määritellä, täällä on tyypillistä ollut ja on edelleen feministisen aatteen toimiminen toisten aatejärjestöjen sisällä.
Euroopassa ja amerikassa tilanne on ollut toinen, siellä feminismi on ollut ja edelleen on tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Äänestä

...ja sotien ohella toki on ollut näkyviä naishahmoja, jotka ovat nostaneet naisen asemaa ja korjanneet epäkohtia Suomessa esim. eriarvoisuudessa lainsäädännön edessä, kuten Minna ja Miina & co.

Osansa tietysti faktalla, että suomalainen mies noin yleensä on älykäs ja tasa-arvoinen, tajuaa luonnostaan naisen ja miehen olevan ihmisiä molempien.

Kun taas tuommoinen lenita/telaketju/kommarifeminismi on lähinnä sellaista leukojen louskutusta nykyisin.

Erona ehkäpä se, että Minna ja Miina edustivat aikoinaan henkistä kehitystä, kun taas nämä kiintiö/sossufemmarit edustavat henkistä taantumusta... monet muutkin "hyvän, mutta vain yhden asian" jäykistyvät vanhemmiten taantumuksen bunkkereiksi - ja feminismi tuntuu kyllä vahvasti tällaiselta nykyisin.

Äänestä

Kaikilla "ismeillähän" on yleensä hyvä tarkoitus, mutta kovin suurta onnea eivät ole ihmisille käytännössä tuoneet esim. kommunismi tai fasismi.

Kyllä omasta mielestäni rauhanomainen yleisen hyvinvoinnin kehitys (talous, tekniikka, koulutus, terveysolot ym.) yhteiskunnassa on kohentanut naisten (ja miesten) oloja ratkaisevasti enemmän kuin mitkään aatteet.

Äänestä
  • Joita täällä tehdään, on eräs mielenkiintoinen piirre, johtopäätökset ovat jo etukäteen tehty?
    Kyllä olen siinä kanssasi samaa mieltä yhteikunnallisen kehityksen merkityksestä yleisten olojen paranemiseen.
    Yhteiskunnallinen kehitys ei ole kuitenkaan taannut naisten tasa-arvoittumista, missään. Kyllä naisten yleisen aseman kohentuminen on naisten tekemän työn tulosta. Suomessa on kuitenkin ollut, historiastamme johtuen, hieman erilainen kehityksen kuva kuin muualla länsimaissa.
    Suomalainen tasa-arvo on ollut pitkälti olemassa olevien tosiasioiden tunnistamista. On mahdotonta vähätellä naisen työn arvoa jos hänen työpanoksensa on sama kuion miesten. pienviljelytiloilla tilanne oli juuri tämä. Kaupungeissakaan ei kovin suurta ja pitkäaikaista kotirouva instituutiota päässyt muodostumaan. Naisten työelämään siirtumien ja sitä myötä myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen oli luontevaa.
    Kyllä suomalainen feminismi on vaikuttanut paljonkin, kuitenkin toiminta on tapahtunut erilaisten järjestöjen sisällä, ei itsenäisenä liikkeenä.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Joita täällä tehdään, on eräs mielenkiintoinen piirre, johtopäätökset ovat jo etukäteen tehty?
    Kyllä olen siinä kanssasi samaa mieltä yhteikunnallisen kehityksen merkityksestä yleisten olojen paranemiseen.
    Yhteiskunnallinen kehitys ei ole kuitenkaan taannut naisten tasa-arvoittumista, missään. Kyllä naisten yleisen aseman kohentuminen on naisten tekemän työn tulosta. Suomessa on kuitenkin ollut, historiastamme johtuen, hieman erilainen kehityksen kuva kuin muualla länsimaissa.
    Suomalainen tasa-arvo on ollut pitkälti olemassa olevien tosiasioiden tunnistamista. On mahdotonta vähätellä naisen työn arvoa jos hänen työpanoksensa on sama kuion miesten. pienviljelytiloilla tilanne oli juuri tämä. Kaupungeissakaan ei kovin suurta ja pitkäaikaista kotirouva instituutiota päässyt muodostumaan. Naisten työelämään siirtumien ja sitä myötä myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen oli luontevaa.
    Kyllä suomalainen feminismi on vaikuttanut paljonkin, kuitenkin toiminta on tapahtunut erilaisten järjestöjen sisällä, ei itsenäisenä liikkeenä.

    Tietenkin minulla on myös oma mielipide asiasta, mutta en silti oleta, että kaikki sitä myötäilisivät.

    Ja kysymykseen sisältyivät myös sanat "vuosisatojen kuluessa" eli voidaan arvioida kehitystä hyvinkin pitkällä aikavälillä.

    E-pilleri on 1900-luvun loppupuolen keksintö ja osa terveysolojen paranemista, johon myös viittasin.

    Äänestä

E-pilleri mahdollisti naisen vapautumisen tiukanpatriarkaalisen seksuaalisen kontrollin alaisuudesta. Miesten ei enää tarvinnut kontrolloida sitä, että jälkikasvu oli todella omia lapsia. Tämä on mahdollistanut naisen vapautumisen myös ei-seksuaalisilla alueilla.

Äänestä
  • Myöskin e-pilleri mahdollisti toimivan perhesuunnittelun, sen myötä myös vapauden toimia yhteiskunnassa, synnyttämisen ja lastenhoidon siasta.

    Äänestä

on ollut yhtenä säikeenä nuorassa nimeltä yhteiskunnallinen ja henkinen kehitys.

Vahva sykäys naisen vapautumiseen on sota - sodat ovat vapauttaneet naisen työelämään, sota on luonut kertakäyttöiset kuukautissiteet.

Äänestä
  • Todella mielenkiintoista, että sotien merkitystä naisten aseman parantajana on jo kahdessa puheenvuorossa korostettu.

    Sotiahan on yleensä pidetty brutaalin, miehisen vallankäytön äärimmäisinä ilmiöinä, yhtäkkiä ne ovatkin yksi naisten vapautumisen kulmakiviä.

    Äänestä

  • Ajattelija kirjoitti:

    Todella mielenkiintoista, että sotien merkitystä naisten aseman parantajana on jo kahdessa puheenvuorossa korostettu.

    Sotiahan on yleensä pidetty brutaalin, miehisen vallankäytön äärimmäisinä ilmiöinä, yhtäkkiä ne ovatkin yksi naisten vapautumisen kulmakiviä.

    jos ei edellytys kuitenkin usein lähtösysätys. naisten tasa-arvoistumiseen ovat sodat vaikuttaneet paljonkin. Lähinnä kotirintamalla tehdyn työn vuoksi.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    jos ei edellytys kuitenkin usein lähtösysätys. naisten tasa-arvoistumiseen ovat sodat vaikuttaneet paljonkin. Lähinnä kotirintamalla tehdyn työn vuoksi.

    Niin monet feministit kokevat vasemmistolaisuuden - suorastaan kommunismin - läheiseksi?

    Kommunistit aloittivat sodan 1939 suomea vastaan -> naiset vapautuivat tekemään töitä kotirintamalla -> kommunistit ovat jees :-) Tämähän kuulostaa ihan (feministiseltä) logiikalta?

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    On minusta aina ollut kiusallinen provosoimisen tapa. Minä olen hyvin kummastunut tästä usein kuulusta feministien ja kommunistien kytköksestä. Varmaan kommunistinaisissa on paljon feministejä, kuten muissakin radikaalisiia liikkeissä. Johtopäätös kuitenkin että tästä seuraisi suoraan kaikkien feministien kommunistinen ajattelu, on epätieteellinen ja suorastaan järjetön.
    Pysyttäisiinkö asialinjalla, keskustelu on mielenkiintoinen.

    ...ei tarvitse kyllä kantaa huolta, jos vasemmisto vallan saa - se osannee lamauttaa talouselämän kyllä tehokkaasti, ja sitten taas tasa-arvo kehittyy :-)

    ..mutta miten naisten tasa-arvoa siellä, missä sitä puuttuu, voitaisiin viedä eteenpäin rauhanomaisesti? Ehkäpä siinä tuhannen taalan kysymys?

    Yleensä minusta ihan naisten tajuaminen ensin oma arvonsa ja sitten joukkovoiman vaikutus olisi jo hyvä alku - sen sijaan että ruikutetaan epäkohdista, mietittäisiin, miten naiset voisivat verkostoitua ja alkaa egoisminsa (joka on tällä hetkellä myös miesten ongelma) sijaan käyttäytyä yhteisöllisesti tärkeiden asioiden eteenpäinviemiseksi.

    Mutta kyllä minusta esim. feministinen retoriikka "kiintiöistä" ja "naisia saman verran työpaikoille" jne. käsittää työpaikat ja yritykset jonkinlaisena "yhteisenä hyvänä" peruskommunistiseen tapaan - joka taas ei ole esim. omiaan tukemaan yrittäjyyttä ja innovaatioita.

    Toisaalta taas esim. naisyrittäjyyden tukeminen on mun mielestä ollut aiheellista - on aika, että naiset alkavat luoda työpaikkoja vain passiivisen "systeemiin sopeutumisen" sijaan - sitä kautta sitä "rahavaltaa" alkaa kasautua hiljalleen sinnekin, ja historian epäsymmetria (jota en itse ole esim. koskaan kiistänyt) oikenee.

    Mutta periaatteessa näen jo, että suomessa naisella on kaikki samat oikeudet kuin miehelläkin - joitakin erityisrakenteita (kuten naisyrittäjälainat jne), jotka edistävät tasa-arvoa. Armeijan mielestäni joutavat käydä miehet, jotka soveltuvat taistelijan tehtäviin parhaiten. (... jos nyt Suomea enää kukaan kokee aiheelliseksi puolustaa kriisin uhatessa?).

    Ts. siinä mielessä en enää näe feminismiä mitenkään tarpeellisena liikkeenä...

    Väkivalta- ja raiskaustapaustilastot pitää saada vähenemään - mutta se on kaikkien, ei vain feministien, intresseissä käsittääkseni?

    Noh... ehkäpä se Lenita on sitten tunnetuin esimerkki oikeistolaisesta feminististä?

    Siellä missä ei sitä ole. Tasa-arvon rauhanomainen kehittyminen vaatisi tyttöjen ja naisten koulutuksen lisäämistä, kehitysmaissa. Myöskin kehitysapuvarojen uudelleen sioittamista. Afrikassa on saatu hyviä tuloksia ns. naisten lainoilla. Naisilla on ollut mahdollisuus saada lainaa, vakuudetta pienellä korolla. Näinkin pienellä panostuksella on saatu naisten elämisen laatua kohotetuksi merkittävästi.

    Suomessa en ole törmännyt kovinkaan moneen asemaansa ruikuttavaan naiseen, se on usein -täällä- miesten rooli.

    Kyse ei käsittääkseni ole siitä kuinka tarpeellisena miehet feminismin näkevät, oleelista on miten naiset asiat kokevat.

    Lenitan feminisyys on -kaupallista-, taitavaa markkinointi taktiikkaa, hänen kannanotoillaan on vähän tekemistä todellisen feminismin kanssa.

    Aienpaan kannaottoosi palatakseni. Suomalaisen miehen fiksuus ei ole täällä naisen asemaa parantanut, kyllä sen on tehnyt naisten fiksuus.

    ...kyllä sitten eri mieltä Tarja Halosen kanssa, joka kehaisi vaalien jälkeen suomalaisia miehiä juuri siitä, että Suomesta tuli ensimmäinen maa, jossa oli sekä naispresidentti, että naispääministeri yhtaikaa (vaikka järjestely jäikin lyhytaikaiseksi)... Kyllähän suomimies noin keskimäärin on tosi joustava ja yhteistyökykyinen, jonka kaikki vähänkään enemmän reissanneet kyllä tietänevät...

    Sinänsä samaa mieltä, että naiset ovat "oman onnensa seppiä" kyllä, tuskin tässä yhteiskunnassa kukaan mieskään saavuttaa mitään "ojennettuna" tai "automaattisesti" - töitä pitää tehdä.

    ...mutta jos feminismi nähdään "samojen oikeuksien ajamisena", kuin miehillä, niin en näe Suomessa enää "oikeuksia", joita naisella ei suhteessa mieheen olisi.

    Ehdottomasti olen samaa mieltä kanssasi, että feminismillä on kovasti tehtävää lähi-idässä ja kolmannessa maailmassa yleensä - tosin myös esim. kristityt lähetysjärjestöt osallistuvat osaltaan perheiden ja naisten aseman parantamiseen monilla tahoilla - esim. juuri noihin mainitsemiisi ohjelmiin, joissa naiset saavat lainaa, jotta voivat aloittaa omaa bisnestä, saada omaa rahaa jne... ja päästä pois köyhyysloukuista. Ja vaikka olenkin "patakristitty", niin kyllä terve ehkäisyvalistus parisuhteeseen on paikallaan, etenkin tilanteissa, joissa oikeasti lapsilla ei ole aina niin elämisen edellytyksiä, tai joissa äiti on fyysisesti uupumassa taakkojensa alle noissa maissa.

    Hyvä, etteivät feministit ruikuta - mulle on täällä tullut vain vähän toisenlainen kuva - tietynlainen tarpeeton aggressiivisuus ja suvaitsemattomuus esim. kristittyjä kohtaan mielestäni on tuollaista "piiloruikuttamista"... ainakin se pistää ihmettelemään...

    Mutta mitä on "todellinen feminismi" - esim. lenitaan verrattuna? "Todellisen feminismin" käsitettä minulle päin voisi valottaa esim. sanomalla, mitkä asiat Lenitan toiminnassa eivät ole feminismiä ja miksi? Onko siis feminismissäkin olemassa "todellista" feminismiä ja "nimifeminismiä" - kuten minä olen sanonut esim. kristillisyydessä olevan - ja joille pitäisi tehdä terminologinen ero? (jota ajatusta taas tuolla alempana Sohvi ja Sirpa eivät tunnu tajuavan).

    Sinun kanssasihan tuntuu silti keskustelu sujuvan, koska osaat nähdä merkitystä siinä, että käytettävät termit määritellään. Jess.

    Huomautuksesi tuosta kommunismipäättelyketjustani oli aiheellinen - tarkoitinkin sen vitsiksi, ja uskon että sen kyllä kaikki sellaiseksi huomasivatkin. Tosin siitä olen edelleenkin sitä mieltä, että monet ohjelmakohdat nykyfeminismissä ovat retoriikaltaan niin kommunistisia, että ihan jo poliittisesta näkökulmastani, joka pohjaa myös ihmisen omaan vastuuseen itsestään ja innovatiivisuuden tukemiseen, en voi aina niitä sulattaa... koska uskon niiden olevan turmiollisia pitkässä juoksussa yhteiskunnallemme.

    Lenitan feministisyys on hyvin pitkälti omien etujen ajamista, kaupallista ajattelua, joka on toki tuonut hänelle merkittävästi tasa-arvoisuutta?!.

    Todellisen feminismin tarkoituksena on yleisesti naisten etujen puolesta toiminen. Suomessa esimerkiksi ammattiliitoissa on varsin voimakasta feminististä ajattelua esm Tehyn kannanotoissa. Puolueiden naisjärjestöt toimivat myös feministiseltä pohjalta usein, kuten mm. kokomuksen naisjärjestö. Kommunismiin on huomattava hajurako, molemilla esimerkeilläni.

    Kristilliseen maailmankatsomukseen usein liittyvä moralismi sekä patriarkkaalisuuden korostaminen usein aiheuttaa agressivisuutta.

    ...onkin se, miksi suvaitsevaisuutta korostavat ryhmittymät (lasken kristillisyyden suvaitsevaisuutta kannattavaksi uskoksi, koska kristittyjä kehotetaan elämään sovussa kaikkien kanssa, jos vain se heistä riippuu) kokevat aggressiivisuutta siitä, jos esim. kristitty kertoo mihin perusarvoihin uskoo... miksi on tarvetta vapaassa yhteiskunnassa provosoitua sellaisesta?

    Mielestäni juuri tuo aggressiivisuus on osaltaan merkki, että kristillisyys koskettaa jotakin ihmisen sielussa tinkimättömyydessään... jonkinlainen "puolustusmekanismi" ... toisaalta aggressiivinen ja hyökkäävä retoriikka on ensimmäinen askel väkivaltaan, etenkin jos siihen liittyy alentavaa kielenkäyttöä (ts. se ainakin yrittää olla tietynlaista henkistä väkivaltaa).

    Itselläni tosin aggressiivisuutta esiintyy, kun joku kannattaa abortteja, koska koen asian ihmisen murhaamisen hyväksymisenä... vähän sama asia, kuin hyväksyisin natsien toiminnan, jos olisin aborttien kannattaja... joten siinä mielessä itsekin koen aggressiivisia tunteita joskus eri ajatussuuntia kohtaan. Jännää.

    Toisaalta feminismissä tuntuu olevan oma "moralisminsa", josta esim. vaimoni sanoo usein, että hyvin selkeästi tulee nyky-yhteiskunnassa sellainen yksioikoinen ajattelumalli juuri feministien ja "edistyksellisten" naisten toimesta lähes pakkosyötettyä... joten en usko, että feminismi sinällään olisi "moralistisesti neutraali" - ajaapahan erilaisia periaatteita (esim. juuri aborttiasian arvostuksissa jne).

    Patriarkaalisuus on sitten perheiden sis. asia - itse näkisin, että lähinnä kristillisen miehen identiteettikäsityksen arvo nyky-yhteiskunnalle olisi nimenomaan korostus siitä, että miehen tulee ottaa vastuunsa perheestään... jota valitettavasti useat miehet eivät tätä nykyä tee, ja joka osaltaan aiheuttaa paljon pahoinvointia.

    Olen ateistisen perheen kasvattamana , yllättävän kiinnostunut uskonnoista. Sekä niiden historiasta että ideologioista. Kristinuskon eri suuntauksien lisäksi myös kaikista maailman tärkeimmistä uskonnollista suuntauksista. Mielenkiintoni on lähinnä akateemista.

    Psykologiaa lukiessani törmäsin kerran väitteeseen; "pahuus piiloittellee tehokkaammin uskontojen sisällä." Hämmästyksekseni niin totesin myös olevan. Jos olet tutustunut Uskontojen uhrit, nimiseen järjestöön niin ymmärrät mitä tarkoitan. Terroristisen toimminnankin ymmärtää hieman paremmin, kun hyväksyy miten hyvän savuverhon uskonto antaa ihmisen sisäisen pahuuden piilottamiseksi. Tottakai suurin osa uskovaisita ovat heitä joiden syyt uskontoon ovat tyystin muut kuin henkisen (väki) vallan käyttö.

    Minua häiritsee moralismi ja ihmisten mallittaminen, joka on usein uskovaisten helmasynti. Lähinnä oman elämisen mallin nostaminen esikuvaksi nyppii. Toisaalta myös uskovaisilla usein ilmenevä käänyttämisen tarve on kiusallista.
    Feministinä myös erityisesti naisten seksuaalisen valvonnan tarve on erikoinen piirre. Myöskin madonnamyytin korostaminen, on ollut tasa-arvon kompastuskivenä, etenkin katollisissa maissa.

    Feministinä en koe mitenkään aatettani tyrkyttäväni, mielelläni toki kerron syistä jonka vuoksi ajattelutapani on minulle tärkeää. Tänne kirjoittaessa väistämättä korostuu aatteellinen päällekäyväisyys, normaalielämässä ei niinkään.

    Selvyyden vuoksi, tuttaviini kuuluu muslimeja, kristittyjä jopa buddalaisia en ole heissä huomannut "käännyttämisen henkeä". Olemme pystyneet kunnioittamaan erilaisia elämännäkemyksiämme.

    Miehen asemasta perheessä olemme erimielisiä, sehän tuli jo todetuksi. Patriarkaalisuus on minusta kyllä laajempi kokonaisuus, kuin pelkästään perheen sisäinen asia. Kyse mielestäni on johtamisen proplematiikasta laajemmin.

    Äänestä

Tittelityy luetteli mielestäni muutamia oleellisia kehitystekijöitä. Lisäksi pitää ehdottomasti mainita työväenliikkeen vaikutus. Sen puitteissa kohentui myös naisten asema. Vasemmistolaisissa puolueissa on perinteisesti ollut suurempi naisedustus, kuin porvaripuolella, jossa ruususen unesta on herätty myöhemmin.

Suomalainen talonpoikaisperinne arvosti myös vakaasti naisten panosta tilanpidossa, emäntä oli lähes isännän vertainen (ei kylläkään täysin ja varsinkaan ei yhteiskunnallisena toimijana). Meillä on ollut aika tasa-arvoinen traditio, ei ole tarvittu yltiöpäisiä liikkeitä millään laidalla tai ainakin ne ovat olleet harvinaisia.

Feminismi on meillä pragmaattista, sen tavoitteet hyväksytään melko yleisesti useimmissa puolueissa ja kansan keskuudessa. Ei ole ollut tilausta naispuolueille. Naisjärjestöjä tarvitaan edelleen mielipidevaikuttajina ja nopeasti meidän puolestamme reagoivina toimijoina. Olemme edelleen syrjittu sukupuoli, siitä huolimatta, että tilanne on parantunut. Mielestäni enemmän kuin feminismi aatteena, naisten asemaa on parantanut kehittyneempi yhteiskunnallinen ajattelu ja talouskehitys, ymmärrys siitä, että jos joidenkin oloja parannetan, se ei ole keneltäkään pois, vaan kaikki on keskimäärin paremmin. Win-win-prosessi.

Eniten naisten asema suhteessa oman sosiaaliryhmänsä mieheen huonontui porvarillis-kristillisissä aatemaailmassa pikkusievän ja tiukan "hyveellisessä" mallikoti-ihanteessa. Porvaristo ei Suomessa käsittääkseni koskaan ehtinyt paisua kovin laajaksi eikä vaihe ideaalina kai kestänyt kuin enintään 150v (?).

Ikävä sanoa, mutta uskonnon vaikutus naisten alamaisuuden korostaja on ehkä kaikkein suurin. Raamatussa on tavattomn paljon kohtia, jotka eivät kulu uskovaisten suussa ja joita ei noudateta, mutta yksi on nostettu väellä ja voimalla etualalle vuosisatojen ajan: naisten kuuliaisuusvaade miehille (eikä siis vain omille puolisoilleen).

Proffa henkii hämmästyttävää ennakkoluuloa kaikkea sosiaalista kohtaan. Toistaiseksi ainoa noteeraamani sosiaalinen tarve hänen kirjoituksissaan on ollut lisäperhetuen vaatimus "isä töissä, äiti kotona"-mallille, sattumoisin heidän perhemallinsa. Jack jossakin kohtaa väitti tätä kakaramaiseksi naljailuksi taholtani, ei ole. Jospa Jack kertoisit, mitä muita sosiaalisia piirteitä olet proffan kirjoituksissa pannut merkille? (Aborttikeskustelu jätetään pois, se on hänelle uskon juttuja).

Äänestä
  • Suomessa ei ole kovin suurta porvallista säätyä päässyt koskaan muodostumaan. Tarkoitan tällä ylenpää keskiluokkaa. Suomihan oli pitkään siirtomaan asemassa ja ylin hallintoelimistö oli luonnollisesti silloin venäjäläisiä ja aiemmin ruotsalaisista koostuvaa. Pitkään Suomi oli myös maanviljelysmaa, teollinen kehittyminen tapahtui myöhään mutta oli kyllä nopea (sotakorvausten vaikutuksesta). Suomeen ei päässyt oikein rantautumaan ylemmän keskiluokan ihanteet, naista sortavine asenteineen. Porvariston ihanteisiin kuuluu usein myös jyrkät yhteiskunnalliset luokkaerot, jotka vasta nyt ovat tulleet suomalaisessa keskustelussa hyväksitymmäksi. Tarkoitan tällä nykyistä keskustelua työntuottavuuden mittamisesta ja palkkaerojen kasvattamisen tärkeydestä.

    Olen kyllä kanssasi muuten samoilla linjoilla.

    Äänestä

  • ...sosialismi, siten kun se ilmenee tällä hetkellä suomessa sosiaalipummien ja rikkaiden tukemisena ja tavallisen työssäkäyvän perheen yhä kovenevana rankaisuna, on inhoni kohde - ei "sosiaalisuus".

    ...toinen tarkennus: johdonmukaisesti olen kannattamassa mallia, jossa perhe voisi valita jomman kumman puolison kotiin jäämismallin paremmin taloudellisin eväin (en siis nainen kotona, mies töissä - mulla ei ole mitään syytä kannattaa tällaista yksinomaan - mistä lienet saanut päähäsi?), kun lapset ovat esim. alle kouluikäisiä - sitten joutaa kumpikin aikuinen kyllä töihin. Mielestäni tämä on erittäin sosiaalista? (joskin sossut ovat viime vuosikymmenenä juuri tällaista mallia romuttaneet eniten... päiväkoteja ihan pikkuruisillekin lapsille suorastaan palvotaan sitten, vaikka maksavat yhteiskunnalle enemmän).

    "Perheen pää"-ajattelu puolestaan ei ole sokeaa tottelemista, vaan yleensä sitä, että korostetaan miehen vastuuta perheestään ja puolisostaan - mikä tuntuisi näin äkkiseltään nykyisenä "seksuaalisen emansipaation" aikana, jolloin meillä on näitä häntäheikkejä ja munapirkkoja yhä ehenevässä määrin noin yleensäkin terveelliseltä "antiteesiltä" - että yleensä maassamme olisi perheitä? Mielestäni perheen päälle on erityisen sopivaa olla vaikkapa kotona, jos pariskunta yhdessä sopii niin - perheen pään arvolle on erityisen epäsopivaa hillua aina kaupungilla ja käydä vieraissa...

    ...kristillisyyteen ei käsittääkseni kuulu "naisen kuuliaisuusvaade miehille yleensä"... eskimoilla on tosin tapana, että talon emäntä antaa kulkumiehelle, se on ikään kuin "vierasvara", mutta en ole tällaista tullut ihannoineeksi...

    Aborttijuttu sitten - olen ehdottomasti puhunut koko ajan, että "sosiaalisista syistä" tarvittava abortti on yhteiskuntamme häpeä - eli olen todella sosiaalisuuden kannattaja siinä, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä tuon takia päätöstä tappaa ihmiselämä... (lääkärit yleensä pitävät samaten ideaalina sitä, ettei abortteja tehtäisi lainkaan...).

    Jotenkin tuntuu, että Sohvilla on tuommoinen tyypillinen feministinen "taisteluasenne", joka estää häntä näkemästä järkeviä ajatuksia ja kommunikoimasta järkevästi muiden ihmisten kanssa, jos ne sattuvat tulemaan muualta, kuin "omasta leiristä" - ehkäpä siksi feminismi onkin niin taantunut aatesuunta, eikä siitä normaali ihminen ole järin innostunut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajattelija kirjoitti:

Täällä on puhuttu paljon menneistä ajoista, mm. naisen kurjasta asemasta keskiajalla, noitavainoista jne.

Sanokaapa, kumpi on vuosisatojen kuluessa enemmän kohentanut naisen asemaa, yleinen taloudellinen, yhteiskunnallinen ja henkinen kehitys vai aate nimeltä feminismi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu