Olen joskus kirjoitellut näillä palstoilla kertoen harrastavani historiaa ja erityisesti viime vuosisadan poliittista sekä sotahistoriaa. Siinä yhteydessä olen esitellyt näkemyksiäni lähinnä Suomen historian kulminaatiokohdista. Suomen ja Euroopan historian lisäksi olen tuntenut suurta kiinnostusta juutalaisuuteen, juutalaisten vaiheisiin maailmalla sekä Israelin syntyyn ja vaiheisiin. Näkemyksilleni uskottavuutta antaakseni olen kertonut jotakin myös itsestäni ja taustoistani. Siitä on käynyt ilmi, että olen kokenut omat menetykseni sodissamme ja olen myös asunut ja työskennellyt muutamia vuosia Israelissa ja sen naapureissa. Poliittiset mielipiteenikin ovat tulleet ilmi. Niistä olen puhunut enemmän eräällä toisella nimimerkilläni, mutta todettakoon tässä, että arvostan vanhakantaista länsimaista sosialidemokratiaa, sen pyrkimyksiä ja toimintatapoja. Ne mielestäni ovat varsin kaukana eräiden sos.dem. liikkeeseenkin kuuluvien edustamasta vasemmistososialismista ja jopa eräiden porvarillisiksikin lukeutuvien puolueiden perinnäisistä tavoitteista ja toimintatavoista.
Laventaakseni ja syventääkseni näköalojani olen viime aikoina lueskellut myös islamia ja buddhismia käsittelevää kirjallisuutta. Vaikeaa on päästä sisälle noihin kumpaankaan, sillä kyllä ne kovin vierailta tuntuvat perin toisella tavalla rakennetusta länsimaalaisesta. Tiettyä kiehtovuutta niiden kummankin ajattelussa on. Ei voi olla toisaalta kunnioittamatta niiden kokonaisvaltaisuutta, sillä ne ovat paljon enemmän kuin uskontoja, ne koskettavat kaikkea inhimillistä, ne ovat yhtä hyvin myös politiikkaa kuin uskontoa. Mutta siinä on länsimaisesta mielestä myös niiden heikkous: ne aivan liiaksi sitovat ihmisen ja ikään kuin tekevät hänestä vain osan koneistoa. Islam korostaa aivan liikaa Jumalan tahtoon alistumista kaventaen ihmisen oman tahdon osuuden melko vähäiseksi. Tämä mielestäni selittää osaltaan niitä suuria eroja, mitkä ovat nähtävissä Israelin ja sen naapureiden välillä. Israelissa ei nyt uskonnolla ole kovin suurta merkitystäkään jokapäiväisessä elämässä, mutta kyllä juutalainen uskonto antaa ihmisen omalle tahdolle suuremman sijan, vaikka myös juutalaisuudessa on paljon käyttäytymissäännöksiä ja korostetaan Jumalan ihmisestä riippumatonta valtaa lopullisena päättäjänä. Buddhalaisuus korostaa ihmistä itseään, hänen tahtoaan ottaa kohtalonsa käsiinsä ja kehittymistään siihen kelvolliseksi.
Kaksi viimeaikoina tältä alueelta lukemaani minusta mielenkiintoisinta kirjaa ovat olleet Ibn Hishamin ”Profeetta Muhammadin elämäkerta” Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksena (Basam Books 1999) ja Dalai Laman itsensä kirjoittama elämäkerta ”Vapaus maanpaossa” (Biokustannus 1997). Ne ovat varmaan myös sellaisia peruskirjoja, joita voisi suositella islamista ja buddhismista kiinnostuneille vaikkapa ensimmäisiksi luettaviksi. Mielenkiintoiseksi ainakin minulle ne tekee niiden historiallinen aspekti; oikeastaan ne ovatkin enemmän historian kuin teologian alaan luettavia, vaikka kyllä tuo jälkimmäinenkin puoli tulee niissä hyvin esille.
Yllätyksekseni Dalai Laman poliittinen ajattelu paljastuu varsin länsimaiseksi, hyvin lähellä omaani olevaksi. Kirjansa viimeisessä luvussa hän sanoo näin:
”Jos minun joskus pitäisi lausua poliittisia mielipiteitä, sanoisin olevani puoliksi marxilainen. Ei minulla ole mitään kapitalismia vastaan niin kauan kuin sitä noudatetaan inhimillisellä tavalla, mutta uskonnollinen taustani viettää enemmän sosialismia ja internationalismia kohden, ne ovat sukua buddhalaisille periaatteille.
Toinen asia, joka marxilaisuudessa viehättää, on sen usko ihmisen lopulliseen vastuuseen omasta kohtalostaan. Tätä buddhalainen ajattelukin korostaa.
Tätä vastaan asetan sen tosiasian, että kapitalistisissa maissa, joissa on demokraattinen rakenne, ihmiset ovat paljon vapaampia kuin kommunistisia ihanteita palvovissa maissa. Lopullisesti olen humanitäärisen hallituksen kannalla, sellaisen, jonka päämääränä on palvella koko yhteiskuntaa, nuoria, vanhoja ja vammaisia yhtä paljon kuin sen tuottavia jäseniäkin.”
Tämän jälkeen Dalai Lama vielä jatkaa pohdintojaan, ja toteaa lopuksi, että jos hänen joskus olisi äänestettävä vaaleissa, hän todennäköisesti antaisi äänensä jollekin ympäristöpuolueelle. No, ei tässäkään Dalai Lama ole kovin kaukana ajatuksistani; hyvinkin myös minä voisin äänestää meidän vihreitämme, jos siellä olisi enemmän jonkun Osmo Soininvaaran kaltaisia järkeviä ajattelijoita ja vähemmän noita rengasnenäisiä puihin kytkeytyviä hurahtaneita ja varsinkin vanhoja stalinisti-kommunisteja, jotka nyt selittelevät entisyyttään nuoruuden idealismilla. Mitä idealismia kommunistisen Neuvostoliiton sokea ihannointi oli? Tyhmyyttä se vain oli, ja jos he sen myöntäisivät, voisin ehkä katsoa heidän vihdoin viisastuneen!
Jos joku minua parempi asiantuntija pitää minun tässä esittämiäni lyhyitä luonnehdintoja buddhismista tai islamista täysin virheellisinä, olisin vain kiitollinen, jos hän oikaisisi minua. En siitä missään nimessä loukkaantuisi, sillä en todellakaan ole asiantuntija tuolla alueella, mutta haluaisin vielä oppia tuntemaan niitä vähän lisää.
Laventaakseni ja syventääkseni näköalojani olen viime aikoina lueskellut myös islamia ja buddhismia käsittelevää kirjallisuutta. Vaikeaa on päästä sisälle noihin kumpaankaan, sillä kyllä ne kovin vierailta tuntuvat perin toisella tavalla rakennetusta länsimaalaisesta. Tiettyä kiehtovuutta niiden kummankin ajattelussa on. Ei voi olla toisaalta kunnioittamatta niiden kokonaisvaltaisuutta, sillä ne ovat paljon enemmän kuin uskontoja, ne koskettavat kaikkea inhimillistä, ne ovat yhtä hyvin myös politiikkaa kuin uskontoa. Mutta siinä on länsimaisesta mielestä myös niiden heikkous: ne aivan liiaksi sitovat ihmisen ja ikään kuin tekevät hänestä vain osan koneistoa. Islam korostaa aivan liikaa Jumalan tahtoon alistumista kaventaen ihmisen oman tahdon osuuden melko vähäiseksi. Tämä mielestäni selittää osaltaan niitä suuria eroja, mitkä ovat nähtävissä Israelin ja sen naapureiden välillä. Israelissa ei nyt uskonnolla ole kovin suurta merkitystäkään jokapäiväisessä elämässä, mutta kyllä juutalainen uskonto antaa ihmisen omalle tahdolle suuremman sijan, vaikka myös juutalaisuudessa on paljon käyttäytymissäännöksiä ja korostetaan Jumalan ihmisestä riippumatonta valtaa lopullisena päättäjänä. Buddhalaisuus korostaa ihmistä itseään, hänen tahtoaan ottaa kohtalonsa käsiinsä ja kehittymistään siihen kelvolliseksi.
Kaksi viimeaikoina tältä alueelta lukemaani minusta mielenkiintoisinta kirjaa ovat olleet Ibn Hishamin ”Profeetta Muhammadin elämäkerta” Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksena (Basam Books 1999) ja Dalai Laman itsensä kirjoittama elämäkerta ”Vapaus maanpaossa” (Biokustannus 1997). Ne ovat varmaan myös sellaisia peruskirjoja, joita voisi suositella islamista ja buddhismista kiinnostuneille vaikkapa ensimmäisiksi luettaviksi. Mielenkiintoiseksi ainakin minulle ne tekee niiden historiallinen aspekti; oikeastaan ne ovatkin enemmän historian kuin teologian alaan luettavia, vaikka kyllä tuo jälkimmäinenkin puoli tulee niissä hyvin esille.
Yllätyksekseni Dalai Laman poliittinen ajattelu paljastuu varsin länsimaiseksi, hyvin lähellä omaani olevaksi. Kirjansa viimeisessä luvussa hän sanoo näin:
”Jos minun joskus pitäisi lausua poliittisia mielipiteitä, sanoisin olevani puoliksi marxilainen. Ei minulla ole mitään kapitalismia vastaan niin kauan kuin sitä noudatetaan inhimillisellä tavalla, mutta uskonnollinen taustani viettää enemmän sosialismia ja internationalismia kohden, ne ovat sukua buddhalaisille periaatteille.
Toinen asia, joka marxilaisuudessa viehättää, on sen usko ihmisen lopulliseen vastuuseen omasta kohtalostaan. Tätä buddhalainen ajattelukin korostaa.
Tätä vastaan asetan sen tosiasian, että kapitalistisissa maissa, joissa on demokraattinen rakenne, ihmiset ovat paljon vapaampia kuin kommunistisia ihanteita palvovissa maissa. Lopullisesti olen humanitäärisen hallituksen kannalla, sellaisen, jonka päämääränä on palvella koko yhteiskuntaa, nuoria, vanhoja ja vammaisia yhtä paljon kuin sen tuottavia jäseniäkin.”
Tämän jälkeen Dalai Lama vielä jatkaa pohdintojaan, ja toteaa lopuksi, että jos hänen joskus olisi äänestettävä vaaleissa, hän todennäköisesti antaisi äänensä jollekin ympäristöpuolueelle. No, ei tässäkään Dalai Lama ole kovin kaukana ajatuksistani; hyvinkin myös minä voisin äänestää meidän vihreitämme, jos siellä olisi enemmän jonkun Osmo Soininvaaran kaltaisia järkeviä ajattelijoita ja vähemmän noita rengasnenäisiä puihin kytkeytyviä hurahtaneita ja varsinkin vanhoja stalinisti-kommunisteja, jotka nyt selittelevät entisyyttään nuoruuden idealismilla. Mitä idealismia kommunistisen Neuvostoliiton sokea ihannointi oli? Tyhmyyttä se vain oli, ja jos he sen myöntäisivät, voisin ehkä katsoa heidän vihdoin viisastuneen!
Jos joku minua parempi asiantuntija pitää minun tässä esittämiäni lyhyitä luonnehdintoja buddhismista tai islamista täysin virheellisinä, olisin vain kiitollinen, jos hän oikaisisi minua. En siitä missään nimessä loukkaantuisi, sillä en todellakaan ole asiantuntija tuolla alueella, mutta haluaisin vielä oppia tuntemaan niitä vähän lisää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
>> että kapitalistisissa maissa, joissa on demokraattinen rakenne, ihmiset ovat paljon vapaampia>>
http://www.thirdworldtraveler.com/Blum/FreeCountry_WBlum.html
palstat voivat antaa lisäväriä tutkimuksiisi:-) Niistä Budhalaisuutta koskeva sivusto on aika asiallinenkin. Ilmeisesti pitää enemmän tutustua puolueettomaan historiaan. Tiedätkö hyviä suomenkielisiä kirjoja:-) Oma lähteeni tällä hetkellä on lähinnä helsingin sanomat:-) Mielestäni se antaa monipuolisen kuvan asioista,kunhan vaan jaksaa lukea. Toista yhtä monipuolista lehteä en suomessa tunne,mutta taitaa siinäkin olla liikaa juornalistivikaa, eli ylikorostetaan tapahtumia oman katsantokannan mukaisesti. Joten kertoisitko mikä olisi hyvä lähdeteos lähi-idän ongelmissa historian kannalta.
Yritän vastata kysymykseesi:
Lähi-idän myöhempiä historiallisia vaiheita käsittelevinä suomenkielisinä (alkukielisinä tai suomennettuina) kirjoina voisin suositella ainakin seuraavia:
Salonen: Allahin kansat (on kyllä varsin vanha, ehkä 1960 luvulta, mutta jäänyt mieleeni luettuani sen jo vuosia sitten)
Davis: Arabit vastaan Israel (myös jo 1970-luvulta)
S.L.A Marshall: Kuuden päivän sota: Israelin voitto arabeista kesäkuussa 1967 (hyvä, mutta hieman tendenssimäinen)
Dolan: Pyhä sota: mistä juutalaisten ja arabien kiistassa on kysymys (1991)
Siilasvuo: Rauhan asialla Lähi-idässä (kenr. Ensio Siilasvuon muistelmat (1987)
Anwar Sadat: Presidentin ääni (1978)
Kahta ensinmainittua lukuunottamatta nuo kirjat ovat hyllyssäni.
Nimenomaan Israelia käsittelevä hyvä englanninkielinen sarja on ISRAEL POCKET LIBRARY, johon sarjaan kuuluvia kirjoja on hyllyssäni seuraavat: Geography, Zionism, History from 1880, Anti-Semitism ja Archealogy.
Hiljattain ilmestyneitä kiinnostavia kirjoja, joihin en ole vielä tutustunut, mutta aion sen pian tehdä, ovat ainakin:
Umayya Abu Hanna: Nurinkurin
Eero Hirvonen: Taisteleva Israel: ystävyys koetuksella
Juusola Huuhtanen: Uskonto ja politiikka Lähi-idässä.
Kun nyt noista edes muutamia hankit käsiisi ja lueskelet, niin varmasti kuva tuolta alueelta alkaa selkiintyä!
(Helsingin Sanomat on kyllä ihan hyvä lähde päivittäisten tapahtumies seuraamiseen, mutta ei todellakaan aina ehdottomasti luotettava. "Idän ilmiöiden arviointi länsimaisella logiikalla johtaa vääjäämättä vääriin johtopäätöksiin", on joku viisas sanonut. Ja vanha arabialainen sananlasku sanoo: "Hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaaleitaan".
Lykkyä tykö!
Minäkin olen kiinnostunut tuosta aihepiiristä, myös islamista ja buddhalaisuudesta. Siitä ei ole mainintoja kirjaluettelossasi, mutta yhtä ja toista olen löytänyt ihan kirjastoista, ja netistä varmaan löytyisi lisää.
Noista Lähi-itää koskevista mainitsemistasi kirjoista olen lukenut pari, mutta otanpa ylös nuo muut mainitsemasi ja aion hankkia niitä vähitellen luettavakseni.
Kiitos vihjeistä!
>> Ei voi olla toisaalta kunnioittamatta niiden [islamin ja buddhismin] kokonaisvaltaisuutta, sillä ne ovat paljon enemmän kuin uskontoja, ne koskettavat kaikkea inhimillistä, ne ovat yhtä hyvin myös politiikkaa kuin uskontoa. Mutta siinä on länsimaisesta mielestä myös niiden heikkous: ne aivan liiaksi sitovat ihmisen ja ikään kuin tekevät hänestä vain osan koneistoa.
Oma länsimainen nykyinen valtauskontomme, talous, on yhtä sitova ja "maalliseen" koneistoon sitoutunut totuusjärjestelmä kuin mitä kaikkein primitiivisimmät ja regressiivisimmät uskontomuodot ovat. Emme me tosiasiassa ole yhtään sen "vapaampia" tästä omia pyhiä arvojemme legitimoivasta uskomusjärjestelmästä ja siihen liittyvästä sosiaalisidonnaisuudesta kuin mainittujen islamin tai buddhalaisuuden tunnustajat.
Tottahan tuo on, että koneiston osia me olemme tässä länsimaalaisessakin järjestelmässä. Ilmaisin kai huonosti sen mitä itse asiassa tarkoitin.
Sinä pidät meidän kokonaisvaltaisena uskontonamme siis taloutta. Siihen minä sanoisin, että siinä menestymisemme tai menestymättömyytemme suhteen meillä ei ole odotettavissa tai pelättävissä kuolemanjälkeistä palkkiota tai rangaistusta. Niitä me voimme odottaa kristinuskon mukaan - sikäli kuin niin uskomme - melkoisesti erilaisista ansioista tai syistä. Tarkoitin, että islamissa ja buddhismissa palkkio- tai rangaistusseuraamukset ovat odotettavissa kokonaisvaltaisemmin kaiken tekemämme perusteella. Varsinkin fundamentalistisessa islamilaisessa maassa myös maallinen oikeusjärjestelmä pyritään saattamaan yhdenmukaiseksi uskonnollisten määräysten kanssa. Mutta kuten sanoin, en ole asiantuntija; voinhan siis olla väärässä, mutta näin minä olen ymmärtänyt.
Kiitän noita toisia tässä ketjussa puheenvuoron käyttäneitä hyvistä vinkeistä ja Sinua, Rafael kiitoksistasi!
Kyllä talous on uskontoa.
Uskonnon tunnustamiselle on aina ominaista se, että sitä ei voida katsoa "ulkoapäin", ettei voida sanoa: tämä on yksi uskomusjärjestelmä. Uskonnon totuudet ovat aina kyseenalaistamattomia. Nämä totuudet legitimoivat niihin perustuvan valtajärjestelmän. Oma uskontomme nykyisin on talous - se on asia, jonka mukaan elämämme on järjestetty. Sitä me emme "saa" kyseenalaistaa. Rahan kuvittelemme kaikkivoipaiseksi.
Uskonnoille on tunnusomaista myös vaatimus tietynlaisesta "hyvästä" käyttäytymisestä, jota vaatimusta sitten tehostetaan "tuonpuoleisilla" rangaistuksilla tai muuten maagisella uhkaamisella. Kaikki uskonnot tarvitsevat legitimaatiokseen jotain ihmistä ja elämää suurempia. Palkkioihin ja rangaistuksiin liittyvät uskomukset voivat olla monenlaisia, ja riippuu kulttuurista ja mm. yhteisön sosiaalisen kiinteyden asteesta millaisia sanktioinnit ovat. Jossakin korostuvat lempeät palkkiot, jossakin hekumoidaan tulikivenkatkuisilla synnintuntoisilla saarnoilla.
Tunnusomaista uskonnolliselle valtajärjestelmälle on, että "hyvä" käyttäytyminen on käytännössä hyvin kokonaisvaltaisesti määrittynyttä. Ihminen joka sijoittuu uskonnollisesti perustellun valtajärjestelmän hierarkian yläpäähän, voi käytännössä elää "synnillisemmin" kuin se, jonka sijoitus todistaa huonoa uskoa. Taloususkonnossa tämä tarkoittaa, että rikkaat luovat rahalle omat pelisääntönsä, mutta köyhät, siis syntiset, tuomitaan ankarasti sosiaalitukien väärinkäytöksistä.
Taloususkonnosta on kirjoittanut esim. Seppo Oikkonen "Narkissos-esseissään":
http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen
Islamin perinteeseen ja nykytilaan on mainio johdatus nobel-kirjailija V S Naipaulin teos Matka islamin maailmaan. Naipaulin viesti, joka myös hänen taannoisessa tv-haastattelussaan tuli korostuneesti esiin, on se, että islamilaisessa maailmassa vallitsee tällä hetkellä tietty epävarmuus pinnan alla. Ikään kuin aavistettaisiin, että koko elämänjärjestyksessä on jokin vialla ja kestämätöntä, mutta ei kuitenkaan osattaisi tai haluttaisi tarkemmin määritellä mitä tämä on.
Tätä torjutun epäilyn sävyttämää elämäntunnetta Naipaul vertasi siihen epävarmuuteen, jota ekologia aiheuttaa länsimaisessa markkinamentaliteetin määräämässä ajattelussa. Mekin ikään kuin jossain syvällä sisällämme tiedämme, ettei nykyinen aineelliseen "hyvinvointiin" perustuva elämäntapa voi loputtomiin jatkua, mutta olemme sekä kyvyttömiä että haluttomiakin kohtaamaan tätä tosiasiaa.