Toistaiseksi yksikään jäsenvaltio ei ole eronnut EU:sta. Tanskaan kuuluva Grönlanti, joka oli vuonna 1979 saanut oman itsehallintolain, päätti vuonna 1982 pidetyn kansanäänestyksen seurauksena neuvotella Tanskan välityksellä erostaan silloisesta Euroopan yhteisöstä. Kaikkien jäsenmaiden yhteisellä päätöksellä Tanskan EY- liittymissopimusta muutettiin 1984 siten, etä Grönlannista tuli Rooman sopimuksen 131 artiklan mukainen Tanskaan kuuluvana EY/EU:hun assosioitunut alue.
Koska Suomi ei liittynyt laillisella tavalla EU:hun, ei siitä eroamisen siis riittää pelkästään eduskunnan päätös. Muutoin sille olisi saatava kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyminen. Tämä taas edellyttää sellaista kollektiivista hyväntahtoisuutta, jota historia ei tunne ja jota ihmisluonteen muuttumattomuuden vuoksi olisi tuskin odotettavissa lähitulevaisuudessa.
Otaksuttavasti Tiitisen komitean jäsenetkin tämän tiesivät. Mutta kysymys olikin siitä, että heidän tehtävänään oli ollut laatia toimeksiantajiensa poliittisia tavoitteita ja tarkoitusperiä palveleva lausunto. Mikäli he olisivat edellyttäneet hallitusmuodon muuttamista valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä, ei asetettua tavoitetta, EU-jäsenyyttä, olisi ollut mahdollista toteuttaa.
Esittäessään EU:hun liittymispäätöksen tekoa valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n perusteella tavallisena valtiosopimuksena - sellainenhan on esim. kauppasopimus tai sopimus Itämeren suojelusta - Tiitisen komitean oli ollut pakko lähteä siitä mahdottomasta ajatuksesta, että tuolloinen hallitusmuoto jäisi ehtisensisältöisenä voimaan. Ellei se olisi menetellyt näin, sillä olisi ollut vaara joutua suosittelemaan suoraan rikoslain valtiopetoksen tunnusmerkistön toteuttavaa menettelyä.
Mutta sopii kysyä, häviääkö valtiopetoksen ja valtiokaappauksen tunnusmerkistö mihinkään komitean käyttämillä "vippaskonsteilla". Ei Suomen hallitusmuodon muuttamisella ja kumoamisella tarkoiteta pelkästään hallitusmuodon kirjaimen muuttamista vaan myös sitä, saatetaanko voimaan tilanne, joka käytännössä tosiasiallisesti merkitsee hallitusmuodon sisällön ja hengen muuttamista ja kumoamista.
Tämän tosiasian valossa Tiitisen komitean mietintö on isku vasten korkeimman vallan haltijan, Suomen kansan, kasvoja. Vastaavaa ei ole tapahtunut sitten venäläisen sortokauden, mutta silloin iskijänä eivät olleet suomalaiset eikä korkein valta maassa ollut vielä tuolloin suomalaisilla.
Ahon (kepu) hallitus oli asettanut komitean europolitiikkansa kannattajista 5.3.1992. Komiteaan kuului sen allekirjoittaessa 17.3.1994 mietintönsä puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä. He olivat kansanedustaja Arja Alho (sd), alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ja toimistopäällikkö Marita Eerikäinen ulkoasiainministeriöstä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, professori Mikael Hidén Helsingin yliopistosta, kansanedustaja Gunnar Jansson (r) Ahvenanmaan maakunnan edustajana, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen ja ylijohtaja Pekka Nurmi oikeusministeriöstä, kansanedustaja, sittemmin oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki (kepu), alivaltiosihteeri Nils Wirtanen valtioneuvoston kansliasta ja kansanedustaja Ben Zyskowicz kokoomuksesta.
Komitean mietintö oli yksimielinen ja sai heti Esko Aholta kiittävän lausunnon. Mutta vaikka kaksi johtavaa valtiosääntökysymysten asiantuntijaa, Tampereen yliopiston kansleri Kauko Sipponenja Turun yliopiston professori Antero Jyränki olivat lehtiartikkeleissaan osoittaneet komitean esitysten kestämättömyyden, ei mietinnön sisällöstä syntynyt julkisuudessa juuri minkäänlaista keskustelua. Komitean puheenjohtaja sekä jäsenet ja muut Suomen EU:hun liittämistä ajaneet tahot siitä ilmeisen tarkoituksellisesti pidättäytyivät.
Tiitisen komitean mietinnöstä on kuitenkin ollut se seuraus, että tiedotusvälineissä kerrottiin jatkuvasti ikään kuin lakiin perustuvana totuutena, että Suomi voi liittyä EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta lukien, mikäli eduskunta hyväksyy neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen 2/3:n enemmistöllä liittymissopimuksen.
Niin kuin jo monta kertaa aikaisemmin esitetystä ilmenee, tällainen päätös, jonka mukaan eduskunnan lainsäädäntövaltaa voitaisiin siirtää Brysseliin pienemmällä enemmistöllä kuin esimerkiksi maan omalle hallitukselle, merkitsee maan valtiosäännön laitonta muuttamista ja kansanlle kuuluvan valtiovallan kaappaamista vääriin käsiin.
Koska Suomi ei liittynyt laillisella tavalla EU:hun, ei siitä eroamisen siis riittää pelkästään eduskunnan päätös. Muutoin sille olisi saatava kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyminen. Tämä taas edellyttää sellaista kollektiivista hyväntahtoisuutta, jota historia ei tunne ja jota ihmisluonteen muuttumattomuuden vuoksi olisi tuskin odotettavissa lähitulevaisuudessa.
Otaksuttavasti Tiitisen komitean jäsenetkin tämän tiesivät. Mutta kysymys olikin siitä, että heidän tehtävänään oli ollut laatia toimeksiantajiensa poliittisia tavoitteita ja tarkoitusperiä palveleva lausunto. Mikäli he olisivat edellyttäneet hallitusmuodon muuttamista valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä, ei asetettua tavoitetta, EU-jäsenyyttä, olisi ollut mahdollista toteuttaa.
Esittäessään EU:hun liittymispäätöksen tekoa valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n perusteella tavallisena valtiosopimuksena - sellainenhan on esim. kauppasopimus tai sopimus Itämeren suojelusta - Tiitisen komitean oli ollut pakko lähteä siitä mahdottomasta ajatuksesta, että tuolloinen hallitusmuoto jäisi ehtisensisältöisenä voimaan. Ellei se olisi menetellyt näin, sillä olisi ollut vaara joutua suosittelemaan suoraan rikoslain valtiopetoksen tunnusmerkistön toteuttavaa menettelyä.
Mutta sopii kysyä, häviääkö valtiopetoksen ja valtiokaappauksen tunnusmerkistö mihinkään komitean käyttämillä "vippaskonsteilla". Ei Suomen hallitusmuodon muuttamisella ja kumoamisella tarkoiteta pelkästään hallitusmuodon kirjaimen muuttamista vaan myös sitä, saatetaanko voimaan tilanne, joka käytännössä tosiasiallisesti merkitsee hallitusmuodon sisällön ja hengen muuttamista ja kumoamista.
Tämän tosiasian valossa Tiitisen komitean mietintö on isku vasten korkeimman vallan haltijan, Suomen kansan, kasvoja. Vastaavaa ei ole tapahtunut sitten venäläisen sortokauden, mutta silloin iskijänä eivät olleet suomalaiset eikä korkein valta maassa ollut vielä tuolloin suomalaisilla.
Ahon (kepu) hallitus oli asettanut komitean europolitiikkansa kannattajista 5.3.1992. Komiteaan kuului sen allekirjoittaessa 17.3.1994 mietintönsä puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä. He olivat kansanedustaja Arja Alho (sd), alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ja toimistopäällikkö Marita Eerikäinen ulkoasiainministeriöstä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, professori Mikael Hidén Helsingin yliopistosta, kansanedustaja Gunnar Jansson (r) Ahvenanmaan maakunnan edustajana, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen ja ylijohtaja Pekka Nurmi oikeusministeriöstä, kansanedustaja, sittemmin oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki (kepu), alivaltiosihteeri Nils Wirtanen valtioneuvoston kansliasta ja kansanedustaja Ben Zyskowicz kokoomuksesta.
Komitean mietintö oli yksimielinen ja sai heti Esko Aholta kiittävän lausunnon. Mutta vaikka kaksi johtavaa valtiosääntökysymysten asiantuntijaa, Tampereen yliopiston kansleri Kauko Sipponenja Turun yliopiston professori Antero Jyränki olivat lehtiartikkeleissaan osoittaneet komitean esitysten kestämättömyyden, ei mietinnön sisällöstä syntynyt julkisuudessa juuri minkäänlaista keskustelua. Komitean puheenjohtaja sekä jäsenet ja muut Suomen EU:hun liittämistä ajaneet tahot siitä ilmeisen tarkoituksellisesti pidättäytyivät.
Tiitisen komitean mietinnöstä on kuitenkin ollut se seuraus, että tiedotusvälineissä kerrottiin jatkuvasti ikään kuin lakiin perustuvana totuutena, että Suomi voi liittyä EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta lukien, mikäli eduskunta hyväksyy neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen 2/3:n enemmistöllä liittymissopimuksen.
Niin kuin jo monta kertaa aikaisemmin esitetystä ilmenee, tällainen päätös, jonka mukaan eduskunnan lainsäädäntövaltaa voitaisiin siirtää Brysseliin pienemmällä enemmistöllä kuin esimerkiksi maan omalle hallitukselle, merkitsee maan valtiosäännön laitonta muuttamista ja kansanlle kuuluvan valtiovallan kaappaamista vääriin käsiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.