Entinen oikeusministeri Hannele Pokka - joka EU-kysymyksessä edustamiensa lakiin perustuvien mielipiteittensä vuoksi haluttiin aikoinaan pois Ahon hallituksen oikeusministerin paikalta aj palkittiin taipumisestaan tähän Lapin läänin maaherran paikalla - luetteli eräässä oikeusministerinä käyttämässään puheenvuorossa kuusi seikkaa, joiden perusteella EU-jäsenyys on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa:
"Lainsäädäntövaltaa siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle(1), EU:n oikeuskäytännön mukaan Suomen oman, kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä(2), EU:n komisssio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisällä(3), EU ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta(4), EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa (5) ja EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta (6)."
Valtiollisen itsenäisyyden keskeiset tunnusmerkit: valtion oikeus käyttää alueellaan itsenäistä ja pysyvää valtiovaltaa sekä päättää itse suhteistaan toisiin valtioihin eivät enää toteudu EU:hun kuuluvassa Suomessa.
Tällaisten EU-jäsenyyden aiheuttamien SUomen koko valtio-oikeudellisen aseman perusteellisesti mullistaneiden muutosten tekeminen Suomen perustuslakiin ei voi, niin kuin on osoitettu, tapahtua yhdessä eduskunnassa laillisesti muuten kuin valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n edellyttämällä, asian kiireelliseksi julistamiseen vaadittavalla 5/6:n enemmistöllä. Toisena vaihtoehtona on perustuslain muutosten hyväksyminen kahdessa peräkkäin valitussa eduskunnassa, edellisessä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä 2/3:n enemmistöllä.
Tiitisen komitea "selitti" asioita tavalla, jossa se unohti hallitusmuodon 95 §:n säännöksen. Siinä näet todettiin, että hallitusmuoto on kaikilta osiltaan peruuttamaton perustuslaki, "Eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota tai poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaista yleensä on säädetty." Kun hallitusmuoto jätettiin valtiosäännön perusteellisesta muuttamisesta huolimatta entisen sisältöisenä voimaan, oli kyseeessä perustuslain "selittäminen", joka edellyttää valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaista päätöstä.
Tiitisen komitean esitys johti toteutuneena erikoislaatuiseen tulokseen, eduskunnan päätöksellä toimeenpantuun valtiokaappaukseen, ei voi pitää oikeuteen ja totuuteen pyrkivän laintulkinnan vaan poliittisen tarkoitushakuisuuden aikaansaannoksena.
Valtiopäiväjärjestyksen 69 §, johon komitea perusti kantansa, oli laaditty valtiosopimusten solmimista ja niihin liittyvien kansainvälisoikeudellisten sitoumusten mutta ei valtio-oikeudellisten, maan koko valtiollisen aseman ja itsemääräämisoikeuden romuttavien sitoumusten hyväksymistä varten.
Toisin sanottuna Suomen on vielä 69 §:n mukaisen valtiosopimuksen solmimisen jälkeenkin oltava tosiasiallisesti täysivaltainen, suvereeni valtio, jotta kysymyksessä olisi tässä pykälässä tarkoitettu valtiosopimus.
Koska eduskunta teki EU:hun liittymispäätöksen Tiitisen komitean ehdottamalla tavalla, se käytti valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälää ja päätösvaltaansa tarkoitukseen, johon ne eivät ole tarkoitetut.
Tällainen päätös oli hallitusmuodossa todetun valtiovallan ylimmän haltijan, kansan, kannalta pätemätön, eikä kansalaisilla ole siis velvollisuutta sitä noudattaa. Koska hallitus vaati kansaa hyväksymään laittomuuden, on käynnissä perustuslaillinen selkkaus hallituksen ja laillisista oikeuksistaan kiinni pitävien kansalaisten välillä.
Tiitisen komiten esityksen absurdisuuden paljastaa selvimmin seuraava esimerkki: Jos ne Suomen perustuslakien mukaan maamme valtioelimille kuuluvat valtuudet, jotka Tiitisen komitean mielestä voitiin eduskunnan 2/3:n päätöksellä siirtää SUomen rajojen ulkopuolelle EU:n ylikansallisille päätöselimille, haluttaisiin siirtää yhtä nopeasti jollekin kotimaiselle taholle, esimerkiksi hallitukselle itselleen, tarvittaisiin 67 §:n mukainen asian 5/6:n enemmistöllä tapahtuva kiireelliseksi julistaminen.
Tiitisen komitean mielestä voidaan siis Suomen kansalle perustuslain mukaan kuuluvaa valtiovaltaa ja eduskunnan lainsäädäntövaltaa luovuttaa pienemmällä eduskuntaenemmistöllä maan rajojen ulkopuolelle kuin sisäpuolelle.
Ennen talvea 1991 pidettyjä eduskuntavaaleja, joissa nykyinen eduskunta valittiin, ilmoittivat mm. Suomen keskustan ja sdp:n puheenjohtajat TV:n suuressa vaalikeskustelussa puolueittensa kantana - kokoomuksen puheenjohtaja totesi silloin olevansa vailla kantaa - ettei jäsenyyshakemusta EY/EU:hubn tulla jättämään valittavan eduskunnan toimikaudella.
Tämän huomioon ottaen silloisella eduskunnalla ei voinut katsoa olleen moraalista(kaan) oikeutta tehdä liittymispäätöstä EU:hun eikä antaa liittymissopimuksen allekirjoittamislupaa edes valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella 5/6:n enemmistöpäätöksellä.
Kansanvallan ja oikeuden kannalta ainoa kiistaton menettely Suomen EU-jäsenyyskysymyksen ratkaisemiseksi olisi ollut, että eduskunta olisi lisännyt hallitusmuotoon perustuslainsäätämisjärjestyksessä pykälän sitovasta kansanäänestyksestä. Siinä säädettäisiin, millä enemmistöllä kansanäänestyksessä voidaan päättää EU:hun liittymisestä ja siitä aiheutuvasta kansalle kuuluvan valtiovallan ja eduskunnan lainsäädäntövallan luovuttamisesta olennaisilta osin EU:n ylikansallisille päätäntäelimille.
Tiitisen komitea perusteli kantansa ja siihen sisältyvää ehdotusta, että EU-jäsenyyttä koskevaa säännöstä ei tule ottaa hallitusmuotoon eikä hallitusmyödön pykäliä muutenkaan muuttaa, sillä, että muussa tapauksessa mahdolisesta EU:sta eroamisesta olisi päätettävä eduskunnassa valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella määräenemmistöllä.
Todellinen syy komitean kantaan lienee, että se on ollut täysin tietoinen siitä, että perustuslain mukaista jäseneksiliittymispäätöstä olisi tuskin saatavissa eduskunnassa hyväksytyksi. Siellä on tiettävästi nyt samoin kuin kesän ja syksyn 1918 hallitusmuototaistelussa perustuslakimuutoksen kiireelliseksi julistamisen estämään pystyvä kuudesosan määrävähemmistö. Myös toinen mahdollisuus, perustuslakimuutoksen läpivieminen uudessa eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä, pelotti jäsenyyshankkeen ajajia. Tähän tarvittavaa vaalitulosta kun tuskin olisi saatu seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Sen vuoksi asia haluttiin käsitellä talvella 1991 valitussa eduskunnassa, jonka kansalaiset valitsivat sille silloin harhautusmielessä annetussa luulossa, että koko jäsenyyskysymys ei tule ajankohtaiseksi ennen kuin aikaisintaan seuraavassa eduskunnassa.
Tiitisen komitea siis esitti valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n sivuuttamisohjelmansa muka helpottaakseen myöhemmin ehkä tarvittavaa EU:sta eroamista. Tämä perustelu osoittautuu tyhjäksi kuplaksi siitä syystä, että hallituksen hyväksymässä EU:hun liittymissopimuksessa ei ollut sopimuksilta normaalisti aina edellytettävää irtisanomisehtoa. Eikä hallitus oli sitä edes edellyttänyt, ehkä tietoisena siitä, ettei EU olisi siihen suostunut.
Hallitus onnistui suggeroimaan Suomen kansan EU-hankkeensa puolelle huolimatta siitä, että liittymissopimuksessa ei ollut lainkaan irtisanomispykälää. Hallitus yritti propagandassaan väittää, että mikäli EU:hun liitytään, irtipääsy siitä olisi helppoa.
"Lainsäädäntövaltaa siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle(1), EU:n oikeuskäytännön mukaan Suomen oman, kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä(2), EU:n komisssio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisällä(3), EU ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta(4), EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa (5) ja EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta (6)."
Valtiollisen itsenäisyyden keskeiset tunnusmerkit: valtion oikeus käyttää alueellaan itsenäistä ja pysyvää valtiovaltaa sekä päättää itse suhteistaan toisiin valtioihin eivät enää toteudu EU:hun kuuluvassa Suomessa.
Tällaisten EU-jäsenyyden aiheuttamien SUomen koko valtio-oikeudellisen aseman perusteellisesti mullistaneiden muutosten tekeminen Suomen perustuslakiin ei voi, niin kuin on osoitettu, tapahtua yhdessä eduskunnassa laillisesti muuten kuin valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n edellyttämällä, asian kiireelliseksi julistamiseen vaadittavalla 5/6:n enemmistöllä. Toisena vaihtoehtona on perustuslain muutosten hyväksyminen kahdessa peräkkäin valitussa eduskunnassa, edellisessä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä 2/3:n enemmistöllä.
Tiitisen komitea "selitti" asioita tavalla, jossa se unohti hallitusmuodon 95 §:n säännöksen. Siinä näet todettiin, että hallitusmuoto on kaikilta osiltaan peruuttamaton perustuslaki, "Eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota tai poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaista yleensä on säädetty." Kun hallitusmuoto jätettiin valtiosäännön perusteellisesta muuttamisesta huolimatta entisen sisältöisenä voimaan, oli kyseeessä perustuslain "selittäminen", joka edellyttää valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaista päätöstä.
Tiitisen komitean esitys johti toteutuneena erikoislaatuiseen tulokseen, eduskunnan päätöksellä toimeenpantuun valtiokaappaukseen, ei voi pitää oikeuteen ja totuuteen pyrkivän laintulkinnan vaan poliittisen tarkoitushakuisuuden aikaansaannoksena.
Valtiopäiväjärjestyksen 69 §, johon komitea perusti kantansa, oli laaditty valtiosopimusten solmimista ja niihin liittyvien kansainvälisoikeudellisten sitoumusten mutta ei valtio-oikeudellisten, maan koko valtiollisen aseman ja itsemääräämisoikeuden romuttavien sitoumusten hyväksymistä varten.
Toisin sanottuna Suomen on vielä 69 §:n mukaisen valtiosopimuksen solmimisen jälkeenkin oltava tosiasiallisesti täysivaltainen, suvereeni valtio, jotta kysymyksessä olisi tässä pykälässä tarkoitettu valtiosopimus.
Koska eduskunta teki EU:hun liittymispäätöksen Tiitisen komitean ehdottamalla tavalla, se käytti valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälää ja päätösvaltaansa tarkoitukseen, johon ne eivät ole tarkoitetut.
Tällainen päätös oli hallitusmuodossa todetun valtiovallan ylimmän haltijan, kansan, kannalta pätemätön, eikä kansalaisilla ole siis velvollisuutta sitä noudattaa. Koska hallitus vaati kansaa hyväksymään laittomuuden, on käynnissä perustuslaillinen selkkaus hallituksen ja laillisista oikeuksistaan kiinni pitävien kansalaisten välillä.
Tiitisen komiten esityksen absurdisuuden paljastaa selvimmin seuraava esimerkki: Jos ne Suomen perustuslakien mukaan maamme valtioelimille kuuluvat valtuudet, jotka Tiitisen komitean mielestä voitiin eduskunnan 2/3:n päätöksellä siirtää SUomen rajojen ulkopuolelle EU:n ylikansallisille päätöselimille, haluttaisiin siirtää yhtä nopeasti jollekin kotimaiselle taholle, esimerkiksi hallitukselle itselleen, tarvittaisiin 67 §:n mukainen asian 5/6:n enemmistöllä tapahtuva kiireelliseksi julistaminen.
Tiitisen komitean mielestä voidaan siis Suomen kansalle perustuslain mukaan kuuluvaa valtiovaltaa ja eduskunnan lainsäädäntövaltaa luovuttaa pienemmällä eduskuntaenemmistöllä maan rajojen ulkopuolelle kuin sisäpuolelle.
Ennen talvea 1991 pidettyjä eduskuntavaaleja, joissa nykyinen eduskunta valittiin, ilmoittivat mm. Suomen keskustan ja sdp:n puheenjohtajat TV:n suuressa vaalikeskustelussa puolueittensa kantana - kokoomuksen puheenjohtaja totesi silloin olevansa vailla kantaa - ettei jäsenyyshakemusta EY/EU:hubn tulla jättämään valittavan eduskunnan toimikaudella.
Tämän huomioon ottaen silloisella eduskunnalla ei voinut katsoa olleen moraalista(kaan) oikeutta tehdä liittymispäätöstä EU:hun eikä antaa liittymissopimuksen allekirjoittamislupaa edes valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella 5/6:n enemmistöpäätöksellä.
Kansanvallan ja oikeuden kannalta ainoa kiistaton menettely Suomen EU-jäsenyyskysymyksen ratkaisemiseksi olisi ollut, että eduskunta olisi lisännyt hallitusmuotoon perustuslainsäätämisjärjestyksessä pykälän sitovasta kansanäänestyksestä. Siinä säädettäisiin, millä enemmistöllä kansanäänestyksessä voidaan päättää EU:hun liittymisestä ja siitä aiheutuvasta kansalle kuuluvan valtiovallan ja eduskunnan lainsäädäntövallan luovuttamisesta olennaisilta osin EU:n ylikansallisille päätäntäelimille.
Tiitisen komitea perusteli kantansa ja siihen sisältyvää ehdotusta, että EU-jäsenyyttä koskevaa säännöstä ei tule ottaa hallitusmuotoon eikä hallitusmyödön pykäliä muutenkaan muuttaa, sillä, että muussa tapauksessa mahdolisesta EU:sta eroamisesta olisi päätettävä eduskunnassa valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella määräenemmistöllä.
Todellinen syy komitean kantaan lienee, että se on ollut täysin tietoinen siitä, että perustuslain mukaista jäseneksiliittymispäätöstä olisi tuskin saatavissa eduskunnassa hyväksytyksi. Siellä on tiettävästi nyt samoin kuin kesän ja syksyn 1918 hallitusmuototaistelussa perustuslakimuutoksen kiireelliseksi julistamisen estämään pystyvä kuudesosan määrävähemmistö. Myös toinen mahdollisuus, perustuslakimuutoksen läpivieminen uudessa eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä, pelotti jäsenyyshankkeen ajajia. Tähän tarvittavaa vaalitulosta kun tuskin olisi saatu seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Sen vuoksi asia haluttiin käsitellä talvella 1991 valitussa eduskunnassa, jonka kansalaiset valitsivat sille silloin harhautusmielessä annetussa luulossa, että koko jäsenyyskysymys ei tule ajankohtaiseksi ennen kuin aikaisintaan seuraavassa eduskunnassa.
Tiitisen komitea siis esitti valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n sivuuttamisohjelmansa muka helpottaakseen myöhemmin ehkä tarvittavaa EU:sta eroamista. Tämä perustelu osoittautuu tyhjäksi kuplaksi siitä syystä, että hallituksen hyväksymässä EU:hun liittymissopimuksessa ei ollut sopimuksilta normaalisti aina edellytettävää irtisanomisehtoa. Eikä hallitus oli sitä edes edellyttänyt, ehkä tietoisena siitä, ettei EU olisi siihen suostunut.
Hallitus onnistui suggeroimaan Suomen kansan EU-hankkeensa puolelle huolimatta siitä, että liittymissopimuksessa ei ollut lainkaan irtisanomispykälää. Hallitus yritti propagandassaan väittää, että mikäli EU:hun liitytään, irtipääsy siitä olisi helppoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko muissakin asioissa samanlainen "keskustelija"?
Sinä pidät puheet ja muut saavat kuunnella.
Tylsä ihminen.