Suomen kansa on viimeisen sadan vuoden sisällä käynyt jo kerran oikeustaistelun perustuslakiensa loukkaajia ja vallankaappaajia vastaan. Tämä tapahtui viime vuosisadan alussa, jolloin Venäjän keisari määräsi laittomasti osan Suomen eduskunnan lainsäädäntövallasta siirrettäväksi Venäjän valtioelimille.
Varsin samankaltaisiin seurauksiin kuin Venäjän keisarin 15.2.1899 julkaisema helmikuun manifesti, johtaisi myös Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Ero oli lähinnä siinä, että kun Suomelta vuonna 1899 riistettiin sisäinen itsehallinto, autonomia, EU-jäsenyys vei siltä vuonna 1917 saavutetun ja vuosien 1939-44 sodissa menestyksellisesti puolustetun valtiollisen itsemääräämisoikeuden.
Venäjän parlamentin molempien kamarien, valtakunnanneuvoston ja valtakunnanduuman, hyväksymänä annettiin 30.6.1910 laki, jonka perusteella useat Suomen lainsäädäntöelimille kuuluvat oikeusalat siirrettiin Venäjän lainsäädäntövallan alaisiksi. Keisarilla todettiin samalla olevan valta vielä halutessaan lisätä siirrettävien asioiden luetteloa.
Suomen eduskunnalle annettiin oikeus valita neljä jäsentä duumaan ja kaksi valtakunnanneuvostoon osallistumaan niiden päätettäväksi siirrettyjen Suomea koskevien lakien käsittelyyn, minkä lisäksi se sai antaa lausuntonsa näistä Venäjällä säädettäviä lakeja koskevista esityksistä.
Tältäkin osin yhtäläisyys EU-jäsenyyteen on silmiinpistävä. Suomi saa lähettää edustajansa EU:n neuvostoon ja valita 16 (14) jäsentä sen lausuntoja antavaan elimeen, parlamenttiin. Nämä eivät kylläkään esiinny omana Suomen ryhmänä vaan jakaantuvat kansainvälisiin puolueryhmiin. Lisäksi Suomesta nimitetään yksi henkilö EU:n virkamieskomission jäseneksi, ei kuitenkaan Suomen edustajana vaan federaation poliittisena virkamiehenä, jonka tulisi toimia unionin ja sen itsenäisyyden hyväksi ottamatta ohjeita kotimaastaan.
Vuonna 1910 Suomen eduskunta, kaikki puolueet ja kansanedustajat kieltäytyivät yksimielisesti myötävaikuttamasta uuden järjestyksen toteuttamiseen. Vuonna 1994 tilanne oli toinen. Suomen hallituspuolueet, keskusta, kokoomus ja rkp, suurin oppositiopuolue sdp, puolet vihreistä sekä eräät vasemmistoliiton ja smp:n edustajat ajoivat aktiivisesti liittymistä EU:hun ja tämän edellyttämää lainsäädäntövallan siirtämistä Brysseliin.
Vuonna 1912 säädettiin Venäjän duumassa ja valtakunnanneuvostossa uudessa, vallankaappauksella toteutetussa lainsäädäntöjärjestyksessä laki Venäjän kansalaisten oikeuksista Suomessa, ns. yhdenvertaisuuslaki. Vastaavan asian ovat Suomen tasavallan presidentti ja hallitus hyväksyneet vapaaehtoisesti ja suorastaan innostuneesti allekirjoittaessaan Korfun saarella Suomen EU:hun liittymissopimuksen.
Siihen sisältyvien Maastrichtin sopimuksen määräysten mukaan suomalaisista tulee EU:n kansalaisia, jotka saavat EU:n kansalaisoikeudet, mm. ääni- ja vaalioikeuden kaikissa EU-maissa niissä asuessaan, samoin kuin näiden kaikki kansalaiset Suomessa täällä asuessaan.
Ero vuoteen 1912 on siinä, että silloin kaikki puolueet tuomitsivat yhdenvertaisuuslain laittomana. Mutta v. 1994 Suomen valtiojohto haluaa vapaaehtoisesti luopua siitä, että suomalaiset ovat isäntinä omassa maassaan.
Perustuslain säätämisjärjestyksessä tapahtuva hallitusmuodon muuttaminen on perustuslain mukaan mahdollista yksillä valtiopäivillä kahden kolmasosan enemmistöllä edellyttäen, että asia on sitä ennen julistettu kiireelliseksi. Tähän tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. Toinen mahdollisuus on asian käsittely kahdessa eri eduskunnassa. Niissä edellisessä muutos on hyväksyttävä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä kahden kolmasosan enemmistöllä.
Hallituksen ja muun valtaeliitin harjoittamasta voimakkaasta EU-propagandasta ja kansalaisten manipuloinnista huolimatta eduskunnassa taisi olla samoin kuin monarkistien ja tasavaltalaisten välillä kesällä ja syksyllä käydyssä hallitusmuototaistelussa perustuslain muutosesitysten torjumiseen tarvittava kuudesosan määrävähemmistö. Ainoaksi keinoksi saada perustuslaki-muutokset läpi jäi hallitukselle näin ollen EU-jäsenyyden vastustajien painostaminen. Se kun ei tuottanut tulosta, oli jäsenyyden läpivieminen mahdollista enää perustuslakia rikkomalla. Tämä merkitsee valtiokaappausta ja silloisen rikoslain 11. luvun toisen pykälän perusteella myös valtiopetosta. Siinä näet säädettiin mm. että se,
"Joka aikoen riistää korkeimman vallan haltijalta tälle kuuluvan korkeimman vallan taikka estää tätä sitä käyttämästä tai saattaa jonkun osan valtakuntaa vieraan vallan alle; taikka laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa hallitusmuodon tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."
Rikoslain mukaan oli siis jo pelkkä yritys muuttaa laittomalla tavalla hallitusmuotoa valtiopetoksena rangaistava. Yritys muuttaa Suomen hallitusmuotoa muulla kuin perustuslaissa säädetyllä tavalla merkitsee näin ollen valtiopetosta ja vallankaappausta.
Tästä ongelmasta selviämisstrategian EU-jäsenyyshankkeen toteuttamiseksi laati eduskunnan pääsihteerin Suojelupoliisin entisen päällikön, keskustapuoluetta edustavan Seppo Tiitisen johtama valtiosääntökomitea. Sen laatiman mietinnön mukaan Suomen liittyminen voidaan toteuttaa eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä hyväksymällä "valtiosopimuksella."
Tiitisen komitean mielestä "Euroopan unionin jäsenyydestä ei ole aihetta ottaa symbolistakaan ilmaisua hallitusmuotoon." Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, oli maassa edelleen voimassa hallitusmuoto, jonka mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa valtiovalta kuuluu kansalle, jossa lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa, jossa ylin toimeenpanovalta on uskottu tasavallan presidentille, jossa yleisestä hallinnosta vastaa valtioneuvosto ja jossa tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä oikeusasteina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Hallitusmuodossa luki siis vielä EU-Suomessakin näin, vaikka todellisuus oli täysin toisenlainen. Itsemääräämisoikeutensa ja kansainvälisen toimintavapautensa menettänyttä EU-Suomea esiteltäisiin hallitusmuodon sisältään viitaten edelleen vapaana ja entistä itsenäisempänä maana Kimmo Sasin ja eräiden muiden EU-jäsenyyden ajajien edustaman kannan mukaisesti ja siis samalla tavoin kuin Baltian maita ja muita neuvostotasavaltoja esiteltiin niiden ollessa sosialistisen liittovaltion, Neuvostoliiton jäseniä.
Varsin samankaltaisiin seurauksiin kuin Venäjän keisarin 15.2.1899 julkaisema helmikuun manifesti, johtaisi myös Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Ero oli lähinnä siinä, että kun Suomelta vuonna 1899 riistettiin sisäinen itsehallinto, autonomia, EU-jäsenyys vei siltä vuonna 1917 saavutetun ja vuosien 1939-44 sodissa menestyksellisesti puolustetun valtiollisen itsemääräämisoikeuden.
Venäjän parlamentin molempien kamarien, valtakunnanneuvoston ja valtakunnanduuman, hyväksymänä annettiin 30.6.1910 laki, jonka perusteella useat Suomen lainsäädäntöelimille kuuluvat oikeusalat siirrettiin Venäjän lainsäädäntövallan alaisiksi. Keisarilla todettiin samalla olevan valta vielä halutessaan lisätä siirrettävien asioiden luetteloa.
Suomen eduskunnalle annettiin oikeus valita neljä jäsentä duumaan ja kaksi valtakunnanneuvostoon osallistumaan niiden päätettäväksi siirrettyjen Suomea koskevien lakien käsittelyyn, minkä lisäksi se sai antaa lausuntonsa näistä Venäjällä säädettäviä lakeja koskevista esityksistä.
Tältäkin osin yhtäläisyys EU-jäsenyyteen on silmiinpistävä. Suomi saa lähettää edustajansa EU:n neuvostoon ja valita 16 (14) jäsentä sen lausuntoja antavaan elimeen, parlamenttiin. Nämä eivät kylläkään esiinny omana Suomen ryhmänä vaan jakaantuvat kansainvälisiin puolueryhmiin. Lisäksi Suomesta nimitetään yksi henkilö EU:n virkamieskomission jäseneksi, ei kuitenkaan Suomen edustajana vaan federaation poliittisena virkamiehenä, jonka tulisi toimia unionin ja sen itsenäisyyden hyväksi ottamatta ohjeita kotimaastaan.
Vuonna 1910 Suomen eduskunta, kaikki puolueet ja kansanedustajat kieltäytyivät yksimielisesti myötävaikuttamasta uuden järjestyksen toteuttamiseen. Vuonna 1994 tilanne oli toinen. Suomen hallituspuolueet, keskusta, kokoomus ja rkp, suurin oppositiopuolue sdp, puolet vihreistä sekä eräät vasemmistoliiton ja smp:n edustajat ajoivat aktiivisesti liittymistä EU:hun ja tämän edellyttämää lainsäädäntövallan siirtämistä Brysseliin.
Vuonna 1912 säädettiin Venäjän duumassa ja valtakunnanneuvostossa uudessa, vallankaappauksella toteutetussa lainsäädäntöjärjestyksessä laki Venäjän kansalaisten oikeuksista Suomessa, ns. yhdenvertaisuuslaki. Vastaavan asian ovat Suomen tasavallan presidentti ja hallitus hyväksyneet vapaaehtoisesti ja suorastaan innostuneesti allekirjoittaessaan Korfun saarella Suomen EU:hun liittymissopimuksen.
Siihen sisältyvien Maastrichtin sopimuksen määräysten mukaan suomalaisista tulee EU:n kansalaisia, jotka saavat EU:n kansalaisoikeudet, mm. ääni- ja vaalioikeuden kaikissa EU-maissa niissä asuessaan, samoin kuin näiden kaikki kansalaiset Suomessa täällä asuessaan.
Ero vuoteen 1912 on siinä, että silloin kaikki puolueet tuomitsivat yhdenvertaisuuslain laittomana. Mutta v. 1994 Suomen valtiojohto haluaa vapaaehtoisesti luopua siitä, että suomalaiset ovat isäntinä omassa maassaan.
Perustuslain säätämisjärjestyksessä tapahtuva hallitusmuodon muuttaminen on perustuslain mukaan mahdollista yksillä valtiopäivillä kahden kolmasosan enemmistöllä edellyttäen, että asia on sitä ennen julistettu kiireelliseksi. Tähän tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. Toinen mahdollisuus on asian käsittely kahdessa eri eduskunnassa. Niissä edellisessä muutos on hyväksyttävä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä kahden kolmasosan enemmistöllä.
Hallituksen ja muun valtaeliitin harjoittamasta voimakkaasta EU-propagandasta ja kansalaisten manipuloinnista huolimatta eduskunnassa taisi olla samoin kuin monarkistien ja tasavaltalaisten välillä kesällä ja syksyllä käydyssä hallitusmuototaistelussa perustuslain muutosesitysten torjumiseen tarvittava kuudesosan määrävähemmistö. Ainoaksi keinoksi saada perustuslaki-muutokset läpi jäi hallitukselle näin ollen EU-jäsenyyden vastustajien painostaminen. Se kun ei tuottanut tulosta, oli jäsenyyden läpivieminen mahdollista enää perustuslakia rikkomalla. Tämä merkitsee valtiokaappausta ja silloisen rikoslain 11. luvun toisen pykälän perusteella myös valtiopetosta. Siinä näet säädettiin mm. että se,
"Joka aikoen riistää korkeimman vallan haltijalta tälle kuuluvan korkeimman vallan taikka estää tätä sitä käyttämästä tai saattaa jonkun osan valtakuntaa vieraan vallan alle; taikka laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa hallitusmuodon tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."
Rikoslain mukaan oli siis jo pelkkä yritys muuttaa laittomalla tavalla hallitusmuotoa valtiopetoksena rangaistava. Yritys muuttaa Suomen hallitusmuotoa muulla kuin perustuslaissa säädetyllä tavalla merkitsee näin ollen valtiopetosta ja vallankaappausta.
Tästä ongelmasta selviämisstrategian EU-jäsenyyshankkeen toteuttamiseksi laati eduskunnan pääsihteerin Suojelupoliisin entisen päällikön, keskustapuoluetta edustavan Seppo Tiitisen johtama valtiosääntökomitea. Sen laatiman mietinnön mukaan Suomen liittyminen voidaan toteuttaa eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä hyväksymällä "valtiosopimuksella."
Tiitisen komitean mielestä "Euroopan unionin jäsenyydestä ei ole aihetta ottaa symbolistakaan ilmaisua hallitusmuotoon." Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, oli maassa edelleen voimassa hallitusmuoto, jonka mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa valtiovalta kuuluu kansalle, jossa lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa, jossa ylin toimeenpanovalta on uskottu tasavallan presidentille, jossa yleisestä hallinnosta vastaa valtioneuvosto ja jossa tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä oikeusasteina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Hallitusmuodossa luki siis vielä EU-Suomessakin näin, vaikka todellisuus oli täysin toisenlainen. Itsemääräämisoikeutensa ja kansainvälisen toimintavapautensa menettänyttä EU-Suomea esiteltäisiin hallitusmuodon sisältään viitaten edelleen vapaana ja entistä itsenäisempänä maana Kimmo Sasin ja eräiden muiden EU-jäsenyyden ajajien edustaman kannan mukaisesti ja siis samalla tavoin kuin Baltian maita ja muita neuvostotasavaltoja esiteltiin niiden ollessa sosialistisen liittovaltion, Neuvostoliiton jäseniä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.