Kun eduskunta hallituksen esityksestä sääti lain 16.10.1994 järjestettävästä EU-jäsenyyttä koskevasta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, tämä - mikäli maan perustuslakeja noudatetaan - merkitsi sitä, että v. 1991 valittu eduskunta kysyy kansalta neuvoa, voiko se 5/6:n enemmistöllä päättää kiireellisesti, ja siis toisin kuin puoluejohtajat ennen vaaleja ilmoittivat, Suomen liittämisestä EU:hun.
Jotta neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulosta voitaisiin pitää em. päätöksen tekoon oikeuttavana "neuvona", olisi johdonmukaista edellyttää, että 5/6:n äänestäjistä tulisi siinä antaa liittymisesitykselle tukensa.
Puoluevalta varautui siihenkin, että kansa onnistuisi kaatamaan EU-jäsenyyshankkeen ja sen ajajat joutuisivat sytteeseen valtiopetoksesta. Tähän uhan eliminoimiseksi eduskunta muutti hallituksen esityksestä rikoslain valtiopetospykäliä. Sen 13.luvun ensimmäisessä pykälässä valtiopetoksesta ehdotetaan säädettäväksi seuraavaa:
"Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosäändöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2)muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa."
Edellä siteeratusta voidaan havaita, että hallituksen esitys ei sisällä valtiollisesti itsenäisessä Suomessa, missä kansa on presidenti, valtioneuvoston, ja eduskunnan yläpuolella oleva korkeimman vallan haltija, valtiopetosrikokselle voimassa olleessa laissa asetettua keskeisintä ja tärkeintä tunnusmerkistöä.
Valtiopetokseksi ei hallituksen esityksen mukaan enää katsottaisi korkeimman vallan eli valtiovallan riistämistä sen hallitusmuodon toisen pykälän mukaiselta haltijalta eli kansalta. Tätä kaikkein perustavinta laatua olevaa ja kansan oikeuksien kannalta keskeisinta valtiopetosrikosta ei hallituksen mielestä pidä kriminalisoida uudessa rikoslaissa.
Valtiopetospykälälle ehdotettu uusi sisältö soveltuu puolue-eliitin kannalta erinomaisesti sellaiseen Suomeen, jossa tuossa pykälässä mainitut valtioelimet tekevät päätöksen maan liittämisestä EU:hun. Huomio kiinnittyy myös siihen, että jos kansalaiset tämän jälkeen pyrkisivät pykälän ensimmäisessä momentissa mainitulla tavalla palauttamaan kansalle sille kuuluneen korkeimman vallan ja samalla maan valtiollisen itsenäisyyden, heidät voitaisiin tuomita valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Varsin paljastava oli myös hallituksen esitys maanpetosrikoslakia käsittelevän 12. luvun viidennen ja 14. pykälän sisältö rinnakkain tarkasteltuna. Viides pykälä, jonka otsikkona on "Ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttö", kuuluu seuraavasti:
"Jos se, jonka tehtävänä on Suomen puolesta solmia kansainvälinen sopimus tai neuvotella sen ehdoista vieraan valtion kanssa tai muuten valvoa Suomen etua sotilaallisissa, poliittisissa tai taloudellisissa asioissa, tässä tehtävässään
1) ryhtyy sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, tai
2) olennaisessä määrin laiminlyö velvollisuutensa
siten, että teko aiheuttaa Suomelle huomattavaa vahinkoa, hänet on tuomittava ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."
Saman luvun 14. pykälässä taas sanotaan, että "syytettä ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta tai maanpetoksellisesta yhteydenpidosta niiden tekemiseksi ei saa nostaa, ellei tasavallan presidentti sitä määrää."
Kun otetaan huomioon, että tärkein ulkopoliittinen luottamusasema Suomessa on juuri presidentillä - hänellä oli nimenomaan tämän vuoksi johtava asema esim. EU-jäsenyysanomuksen tekemisestä päätettäessä - on mahdotonta hyväksyä ajatusta, että oikeusvaltiossa vain ylimmän ulkopoliittisen luottamusaseman omaava henkilö eli presidentti saisi määrätä syytteen nostamisesta tämän luottamusaseman väärinkäyttörikoksesta.
Kuvaavaa hallituksen pyrkimyksille, jotka koskevat rikoslain valtio- ja maanpetospykäliä, on muutos, jota esitettiin rikoslain uudistamista valmistelleen rikoslakiprojektin ehdottaman 14. luvun otsikkoon. Kun tämä oli esittänyt mainitun luvun otsikoksi "Rikoksista kansanvaltaa vastaan", se on hallituksen esityksestä muutettu muotoon "Rikoksista poliittisia oikeuksia vastaan". Ja kun saman luvun viidennen pykälän otsikkona oli komitean ehdotuksessa "Poliittisten kansalaisoikeuksien loukkaaminen", kuuluu se nyt "Poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen".
Ahon hallitus siis "harmonisoi" EU:n luonteen mukaisesti Suomen rikoslaista pois sekä "kansanvallan että sanan "kansalaisoikeudet". Tämä vastaa sitä käsitystä, mikä oikeusministeriössä ja hallituksessa on Euroopan unionista; siellähän ei ole vallalla kansanvalta eivätkä jäsenmaiden omat kansalaisoikeudet, vaan harvainvalta ja EU:n kansalaisuus niin kuin Maastrichtin sopimuksessa on päätetty.
Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisen perusedellytys on, että kansalaiset tietäisivät, mitä äänestyksen kohteena oleva asia sisältää ja merkitsee. EU-jäsenyyskysymyksen osalta tämä ehto ei toteutunut. Hallituksen ja puoluevallan harjoittaman kiihkeän yksipuolisen propagandan, manipuloinnin ja suggeroinnin seurauksena suuri osa kansalaisista ei tiedä vieläkään, mitä EU-jäsenyys todellisuudessa merkitsee.
Kansalaisille oli hallituksen ja puoluevallan taholta jaettu suorastaan totuudenvastaista ja vääristelevää "tietoa" EU:sta ja siihen kuulumisen seurauksista. Tämä on äärimmäisen harkitsematonta ja lyhytnäköistä, sillä totuus jäsenyyden seurauksista paljastuu kansalaisille melko pian, mikäli "Euroopan perustuslakikin" toteutetaan.
Totuuden paljastuminen tulee nostattamaan Suomessa ennen näkemättömän katkeruuden kansan huiputtajiksi paljastunutta puoluevaltaa ja muuta valtaeliittiä kohtaan.
Silloin kysytään, millä valtuuksilla oikeusministeri Matti Louekoski antoi jo v. 1989 eduskunnan käsittelyyn tulevien hallituksen esitysten valmisteluohjeeksi EY/EU:n lainsäädännön normien ja säätösten siirtämisen Suomen lainsäädäntöön.
Edelleen kysytään, miten Suomen EU-jäsenyyshakemus voitiin jättää talvella 1992 ilman kansan antamaa suostumusta. Ja edelleen, miten presidentti Ahtisaari saattoi antaa kesäkuussa 1994 valtudet juhannuksena Korfulla tapahtuneeseen EU:hun liittymissopumuksen allekirjoittamiseen ja esiintyä EU:n pääpropagandistina, vaikka oli virkaansa astuessaan antanut hallitusmuodon 24. pykälässä säädetyn juhlallisen vakuutuksen, jota presidentillä ei ole lupa eikä oikeus rikkoa.
Eduskunnan edessä antamassaan vakuutuksessa hän oli sitoutunut toimessaan "vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä."
Kun Suomen valtiosäännön ja kansan itsemääräämisoikeuden romuttajat joutuvat tilille toimistaan, he eivät voi vedota siihen, etteivät tienneet, mitä tekivät. Tilinteosta puhuminen on tässä yhteydessä paikallaan, sillä historia osoittaa, että sen hetki koittaa aina ennemmin tai myöhemmin niille, jotka toimivat kansanvaltaa ja kansan perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Oikeudenkäyttö on aina enemmän tai vähemmän riippuvainen poliittisista vallanpitäjistä. Tästä johtuu, että valtio- ja maanpetossyytteitä ei juuri nosteta poliittisesti vallassa olevia vastaan. Henkilö, joka 1930-luvulla levitti kirjoitusta, jossa puollettiin Suomen liittymistä soviet unioniin, Neuvostoliittoon, tuomittiin valtiopetosksesta vankeuteen.
Sen sijaan vuonna 1994 maan valtaeliitti, hallitus, lukuisat puolue-, ay- ja teollisuusjohtajat sekä niitä tukevat tiedotusvälineet ajoivat avoimesti maan antautumista EU:lle ja liittymistä tähän uuteen, suomalaiselle elämänmuodolle ja kansanvallalle monessa suhteessa vieraita ihanteita edustavaan suurvaltaan. Siihen kuuluminen sammuttaa Suomen kansan itsenäisen elämän liekin.
Jotta neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulosta voitaisiin pitää em. päätöksen tekoon oikeuttavana "neuvona", olisi johdonmukaista edellyttää, että 5/6:n äänestäjistä tulisi siinä antaa liittymisesitykselle tukensa.
Puoluevalta varautui siihenkin, että kansa onnistuisi kaatamaan EU-jäsenyyshankkeen ja sen ajajat joutuisivat sytteeseen valtiopetoksesta. Tähän uhan eliminoimiseksi eduskunta muutti hallituksen esityksestä rikoslain valtiopetospykäliä. Sen 13.luvun ensimmäisessä pykälässä valtiopetoksesta ehdotetaan säädettäväksi seuraavaa:
"Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosäändöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2)muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa."
Edellä siteeratusta voidaan havaita, että hallituksen esitys ei sisällä valtiollisesti itsenäisessä Suomessa, missä kansa on presidenti, valtioneuvoston, ja eduskunnan yläpuolella oleva korkeimman vallan haltija, valtiopetosrikokselle voimassa olleessa laissa asetettua keskeisintä ja tärkeintä tunnusmerkistöä.
Valtiopetokseksi ei hallituksen esityksen mukaan enää katsottaisi korkeimman vallan eli valtiovallan riistämistä sen hallitusmuodon toisen pykälän mukaiselta haltijalta eli kansalta. Tätä kaikkein perustavinta laatua olevaa ja kansan oikeuksien kannalta keskeisinta valtiopetosrikosta ei hallituksen mielestä pidä kriminalisoida uudessa rikoslaissa.
Valtiopetospykälälle ehdotettu uusi sisältö soveltuu puolue-eliitin kannalta erinomaisesti sellaiseen Suomeen, jossa tuossa pykälässä mainitut valtioelimet tekevät päätöksen maan liittämisestä EU:hun. Huomio kiinnittyy myös siihen, että jos kansalaiset tämän jälkeen pyrkisivät pykälän ensimmäisessä momentissa mainitulla tavalla palauttamaan kansalle sille kuuluneen korkeimman vallan ja samalla maan valtiollisen itsenäisyyden, heidät voitaisiin tuomita valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Varsin paljastava oli myös hallituksen esitys maanpetosrikoslakia käsittelevän 12. luvun viidennen ja 14. pykälän sisältö rinnakkain tarkasteltuna. Viides pykälä, jonka otsikkona on "Ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttö", kuuluu seuraavasti:
"Jos se, jonka tehtävänä on Suomen puolesta solmia kansainvälinen sopimus tai neuvotella sen ehdoista vieraan valtion kanssa tai muuten valvoa Suomen etua sotilaallisissa, poliittisissa tai taloudellisissa asioissa, tässä tehtävässään
1) ryhtyy sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, tai
2) olennaisessä määrin laiminlyö velvollisuutensa
siten, että teko aiheuttaa Suomelle huomattavaa vahinkoa, hänet on tuomittava ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."
Saman luvun 14. pykälässä taas sanotaan, että "syytettä ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta tai maanpetoksellisesta yhteydenpidosta niiden tekemiseksi ei saa nostaa, ellei tasavallan presidentti sitä määrää."
Kun otetaan huomioon, että tärkein ulkopoliittinen luottamusasema Suomessa on juuri presidentillä - hänellä oli nimenomaan tämän vuoksi johtava asema esim. EU-jäsenyysanomuksen tekemisestä päätettäessä - on mahdotonta hyväksyä ajatusta, että oikeusvaltiossa vain ylimmän ulkopoliittisen luottamusaseman omaava henkilö eli presidentti saisi määrätä syytteen nostamisesta tämän luottamusaseman väärinkäyttörikoksesta.
Kuvaavaa hallituksen pyrkimyksille, jotka koskevat rikoslain valtio- ja maanpetospykäliä, on muutos, jota esitettiin rikoslain uudistamista valmistelleen rikoslakiprojektin ehdottaman 14. luvun otsikkoon. Kun tämä oli esittänyt mainitun luvun otsikoksi "Rikoksista kansanvaltaa vastaan", se on hallituksen esityksestä muutettu muotoon "Rikoksista poliittisia oikeuksia vastaan". Ja kun saman luvun viidennen pykälän otsikkona oli komitean ehdotuksessa "Poliittisten kansalaisoikeuksien loukkaaminen", kuuluu se nyt "Poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen".
Ahon hallitus siis "harmonisoi" EU:n luonteen mukaisesti Suomen rikoslaista pois sekä "kansanvallan että sanan "kansalaisoikeudet". Tämä vastaa sitä käsitystä, mikä oikeusministeriössä ja hallituksessa on Euroopan unionista; siellähän ei ole vallalla kansanvalta eivätkä jäsenmaiden omat kansalaisoikeudet, vaan harvainvalta ja EU:n kansalaisuus niin kuin Maastrichtin sopimuksessa on päätetty.
Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisen perusedellytys on, että kansalaiset tietäisivät, mitä äänestyksen kohteena oleva asia sisältää ja merkitsee. EU-jäsenyyskysymyksen osalta tämä ehto ei toteutunut. Hallituksen ja puoluevallan harjoittaman kiihkeän yksipuolisen propagandan, manipuloinnin ja suggeroinnin seurauksena suuri osa kansalaisista ei tiedä vieläkään, mitä EU-jäsenyys todellisuudessa merkitsee.
Kansalaisille oli hallituksen ja puoluevallan taholta jaettu suorastaan totuudenvastaista ja vääristelevää "tietoa" EU:sta ja siihen kuulumisen seurauksista. Tämä on äärimmäisen harkitsematonta ja lyhytnäköistä, sillä totuus jäsenyyden seurauksista paljastuu kansalaisille melko pian, mikäli "Euroopan perustuslakikin" toteutetaan.
Totuuden paljastuminen tulee nostattamaan Suomessa ennen näkemättömän katkeruuden kansan huiputtajiksi paljastunutta puoluevaltaa ja muuta valtaeliittiä kohtaan.
Silloin kysytään, millä valtuuksilla oikeusministeri Matti Louekoski antoi jo v. 1989 eduskunnan käsittelyyn tulevien hallituksen esitysten valmisteluohjeeksi EY/EU:n lainsäädännön normien ja säätösten siirtämisen Suomen lainsäädäntöön.
Edelleen kysytään, miten Suomen EU-jäsenyyshakemus voitiin jättää talvella 1992 ilman kansan antamaa suostumusta. Ja edelleen, miten presidentti Ahtisaari saattoi antaa kesäkuussa 1994 valtudet juhannuksena Korfulla tapahtuneeseen EU:hun liittymissopumuksen allekirjoittamiseen ja esiintyä EU:n pääpropagandistina, vaikka oli virkaansa astuessaan antanut hallitusmuodon 24. pykälässä säädetyn juhlallisen vakuutuksen, jota presidentillä ei ole lupa eikä oikeus rikkoa.
Eduskunnan edessä antamassaan vakuutuksessa hän oli sitoutunut toimessaan "vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä."
Kun Suomen valtiosäännön ja kansan itsemääräämisoikeuden romuttajat joutuvat tilille toimistaan, he eivät voi vedota siihen, etteivät tienneet, mitä tekivät. Tilinteosta puhuminen on tässä yhteydessä paikallaan, sillä historia osoittaa, että sen hetki koittaa aina ennemmin tai myöhemmin niille, jotka toimivat kansanvaltaa ja kansan perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Oikeudenkäyttö on aina enemmän tai vähemmän riippuvainen poliittisista vallanpitäjistä. Tästä johtuu, että valtio- ja maanpetossyytteitä ei juuri nosteta poliittisesti vallassa olevia vastaan. Henkilö, joka 1930-luvulla levitti kirjoitusta, jossa puollettiin Suomen liittymistä soviet unioniin, Neuvostoliittoon, tuomittiin valtiopetosksesta vankeuteen.
Sen sijaan vuonna 1994 maan valtaeliitti, hallitus, lukuisat puolue-, ay- ja teollisuusjohtajat sekä niitä tukevat tiedotusvälineet ajoivat avoimesti maan antautumista EU:lle ja liittymistä tähän uuteen, suomalaiselle elämänmuodolle ja kansanvallalle monessa suhteessa vieraita ihanteita edustavaan suurvaltaan. Siihen kuuluminen sammuttaa Suomen kansan itsenäisen elämän liekin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tästä aiheesta paljonkin
http://www.google.com/custom?hl=fi&ie=ISO-8859-1&cof=AWFID:0e8ebe91783b2eb0;L:http://www.ratical.org/images/rathaus2.gif;LH:107;LW:113;AH:left;&domains=ratical.org&q=Elite&btnG=Google-haku&sitesearch=ratical.org