Suomenkin väestö ikääntyy koko ajan! Kofi Annan iski todella asian ytimeen! Suomenkaan nykyinen hyvinvointi ei olisi mahdollista ilman aktiivista siirtolaisuutta!
__________________________________________________
Annan patistaa EU:ta ottamaan siirtolaisia
YK:n pääsihteeri Kofi Annan patistaa EU:ta avaamaan oviaan siirtolaisille sekä varmistamaan, että sotaa ja sortoa pakenevat löytävät turvapaikan unionin alueelta.
Annan puhui EU:n parlamentissa ottaessaan vastaan unionin Saharov-rauhanpalkinnon, joka myönnettiin elokuussa Irakissa kuolleiden YK:n työntekijöiden muistoksi.
Annan huomautti, että EU tarvitsee siirtolaisia varmistaakseen taloutensa kukoistuksen, kun unionin nykyinen väestö ikääntyy.
Ilman siirtolaisia monet yhteiskunnat ikääntyvät ja kutistuvat. Siirtolaiset ovat osa ongelman ratkaisua, eivät osa ongelmaa, hän korosti.
Annan myös huoamutti, että siirtolaiset ansaitsevat kunnollisen kohtelun ja reilun mahdollisuuden sen sijaan, että heistä tehtäisiin syntipukkeja unionin sosiaalisiin ongelmiin.
- Pakolaiset haluavat reilun mahdollisuuden. He eivät ole rikollisia tai terroristeja, vaan lainkuuliaisia. He eivät halua eristäytyä, vaan sopeutua yhteiskuntaan säilyttäen kuitenkin oman identiteettinsä, pääsihteeri sanoi.
Annan kehotti unionia olemaan esimerkkinä suvaitsevaisuudessa ja ihmisoikeuksissa ja sanoi odottavansa päivää, jolloin EU iloitsee yhtä paljon monikulttuurisuudesta valtioiden sisällä kuin niiden välilläkin.
Hän myös muistutti, että pyrkimykset rajoittaa siirtolaisuutta ovat johtaneet ihmiskaupan ja -salakuljetuksen lisääntymiseen. Tältä tragedialta ei saa hänen mukaansa sulkea silmiä, vaikka jokaisella maalla onkin oikeus itse päättää, mitkä siirtolaiset se ottaa vastaan.
Pakolaisten auttaminen puolestaan on valtioiden sekä oikeudellinen että moraalinen velvollisuus, hän totesi.
Reuters, AP

Vastaukset 2
Vanhimmat
kuluttavat verovaroja ja yhteiskunnan tarjoamia
palveluita,eli verot vain nousevat entisestään.
Työelämään heistä haluavat/kykenevät ani harvat.
Siirtolaisten integrointi maahan pitää tietenkin suunnitella järkevämmin. Ongelma on, että maahamme on luotu systeemi, joka ei kannusta yrittämään. Tämä koskee sekä maassa syntyneitä, että pakolaisia.
Riippumatta tastä kysymyksesta Suomen elintaso ja hyvinvointi romahtaa mikäli demografista kehitystä ei saada käännettyä. Tämä joko tapahtuu syntyvyyden reippaalla lisäyksellä (joka näyttää hyvin epätodennäköiseltä) tai sallimalla siirtolaisia maahan. Vrt. esim. USA, missä siirtolaisten jatkuva virta (jo 400 vuotta) on saanut aikaan dynaamisen ja vahvan talouden.
Verot todellakin tulevat nousemaan entisestään ja yhteiskunnan tarjoamat palvelut lakkaavat, mikäli Suomen demografista kehitystä ei saada käännettyä.