Bush aikoo maanantaina esitellä yli 520 miljardia dollaria alijäämäisen budjetin tälle vuodelle.
Tarkoituksena on myös kasvattaa puolustusmäärärahoja ja lisärahaa kinutaan mm. ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiseen.
Että sillä tavalla "maanpäällisessä taivaassa" taloutta hoidetaan.
Tarkoituksena on myös kasvattaa puolustusmäärärahoja ja lisärahaa kinutaan mm. ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiseen.
Että sillä tavalla "maanpäällisessä taivaassa" taloutta hoidetaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tiedonantajan kotisivu on taas avattu!!
Missähän taistolaisten "maanpäälinen taivas" on, koittakaa kertoa??
...mutta demokratiaa ja ihmisoikeuksia arvostavan ihmisen taivas sijaitsee ensiksi pohjoismaissa ja sitten keski-euroopassa. Tätä pohjoismaista, maailman parasta järjestelmää ollaan nyt valitettavasti purkamassa nuolemasi riistokapitalismin tieltä. Syrjäytyneiden määrä tulee sen myötä lisääntymään, kuten ihailemassasi USA:ssa on laita. USA on tosin parempi kuin kommunistiset järjestelmät, mutta vain osalle kansasta. Pohjoismaissa oleva järjestelmä oli ylivoimainen, kunnes sitä ruvettiin tietoisesti nakertamaan ja tuhoamaan.
ehdottomasti samaa mieltä, muuta samasta taaempana kohdassa "USA vetot"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000002242053
USA:n talouden huolestuttavat tunnusluvut ovat peräisin mm. Wall Street Journalista, joka puolestaan on käyttänyt lähteinään maan oman talousministeriön laskelmia. Voihan Tiedonantajakin niitä vapaasti lainata, mutta muuttaako se asiaa ? Oletko niin sokean bushilainen, että leimaat kaiken ikävän informaation taistolaisuudeksi ?
Omituisinta on, että Bush itse eikä hänen lähipiirinsä ei usko näitä talousasiantuntijoiden esittämiä numeroita.
520 mrd alijäämää ! ! ! huh huh.
Onkohan impperialistit kaavailleet Irakia maksumieheksi. Oli näet em . paskat housussa jo ennen 9/11 episodia ja suunnitelmatkin pitkällä käynnissä heti Bushin valinnan selvittyä.
Tuttua Tiedonantajan "uutisointia", ei Jenkkien toimeen tulo ole kiinni Irakista eikä täkäläisistä taistolaisista!!
Suomen alijäämä viime vuotena oli 63.8 miljardia
euroa.Usan oli 330 miljardia dollaria.Jos näitä
Suomen ja USAn lukuja verrataan kuinka paljon ne on maitten bruttokansantuotteesta,niin huomataan Suomen olevan kusessa..valitettavasti....
tietävän Suomen tai USA:n taloudesta yhtään mitään(minkä juuri todistit täällä kaiken kansan nähden), niin olisi parempi kun olisit vain sivusta seuraava laajakatseinen.
Jos et tiedä mitä eroa on budjetin alijäämällä ja valtion velalla, niin mene kouluun poju:)
arvelen, että ei meidän suomalaisten tarvitse täällä niin kovasti huolestua USA:n ali-tai ylijäämäisistä budjeteista, sillä maalla on nimittäin rahkeissa varaa jonkinlaiseen löysäilyynkin.
Jos sen sijaan huolestutte siitä, että USA:n talous ei kestä ylenpalttista kulutusta ilman talouden tasapainoittamista, luulisi asenteistanne päätellen siitä olevan teille vain suurta riemua , jos inhoamanne maailman rikkaimman talouden koneisto alkaakin yskiä.
Vahingonilo USA:n vaikeuksien kohdalla on teille se maailman suurin ilo.
N-liiton hajoamisen kohdalla ette vielä osanneet sitä tuntea, mutta USA:n kadehtijoina olette varmaankin jo kieli pitkällä odottaneet vahingoniloonne sopivia aiheita (muitakin kuin joidenkin USA:n sotilaiden Irakissa tapahtuneiden kaatumisten aiheuttamia ilonpurkauksianne).
Laskelmieni mukaan suomalaiset on enempi velkaantuneita kui usalaiset.Suomen velka henkeä kohti on 12400 euroa,kun se usassa on 9800
euroa.
Olen käynyt eri puolilla USA:ta viettäen maassa aikaa yht. 5 viikkoa. Se ei ole paljoa, mutta enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Lisäksi se riitti hyvin kertomaan paikallisten duunareiden elintasosta. 2-3 työpaikkaa tarvitaan perheen elättämiseen/vanhempi. Verot ovat toki pienet, mutta siitä hyötyvät lähinnä suurituloiset. Duunarin palkka on mitätön, joka kannustaa tottakai yrittämiseen. Mutta koska 300 miljoonaa ihmistä ei kaikki voi yrittää, niin siitä seuraa suunnaton kurjuus ja hätä kymmenille miljoonille ihmisille.
Lukutaidottomuus on yli 10%. Rikollisuus, huumeet ja jengisodat vallitsevat suurkaupunkien lähiöissä. Työttömyys eurooppalaisittain laskettuna vähintään 15% ja valtion velka kasvaa räjähdysmäisesti.
Jos joku oikeasti tuota "maanpäällistä taivasta" kadehtii/ihannoi, niin hän on joko tyhmä tai aivopesty.
Minkähän "pesulakuurin" tämäkin sosialisti on käynyt??
Mitenköhän tämäkin kommunisti on saanut viisumin Jenkkeihin??
sosialistin pitäisi käydä myös Venäjällä missä koitetaan saada kuntoon sosailismin jättämää jälkeenjääneisyyttä!!
P.Korea olis varmasti antoisa sosialismin tutustumis kohde, jossa on kaikki asiat hyvin, kommareiden mielestä!!
Tämäkin "sosialisti" on kymmeniä viestejä kirjoittanut Jenkki "kurjuudesta", oma arvio että moonman asialla!!
Taisit käyttää koko 5 viikkoa duunareiden palkkojen ja työpaikkojen määrän selvittämiseen, vai? Varsin uskottavaa.
Tällaisille natseille tarvisisi antaa reilusti kaasua. Tosin tämä natsi voitaisiin armahtaa täyttä ymmärrystä vailla olevana. Sen verran idiootti hän on:)
olet tainnut lintsata 5 vuotta apukoulusta.
USA:n asioista sinä esitit suorastaan mykistäviä faktoja:)
kirjoitustasi lupaa kysymättä tuonne alemmas;) (linkitin)Toivottavasti se sopii, tuota "ei kadehditavaa" juttua, se loppukomentti oli sen verran hupaisa, jopa kuvaava.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000002249100
Ei USA:lla mene huonosti. Sillä on lonkeronsa jokaisessa maailman kolkassa. Sieltä se imee rahallisen voimansa. Kaikkien järjestöjen ja yritysten pääkonttorit ovat siellä. Esimerkiksi Rotarien, Leijonien, Jehovantodistajien ja Helluntalaisten jne. rahat ohjautuvat USA:aan. Juo kokista tai syö mäkin ruokaa niin tuet välillisesti Irakin sotaa. Näin on näreet.
purkin ostat, menee siivu erään pressaehdokkaan vaalikassaan, oli ovela tyyppi, nai kesupilla omaisuutensa tehnee suvun tyttären, joita rahoja nyt sitten käyttää asiansa edistämiseen.