Lapsihan saa äidinmaidosta kaiken tarvitsemansa. Paitsi D-vitamiinin, jota pitää antaa "suoraan suuhun" (afrikan tummat taitavat tosin saada tämän lisän automaattisesti). Kysynkin, että onko tälläinen nyt kovin älykästä suunnittelua, siis peräti Jumalan tekosia?
Me imeväiset
Tuore Isä
791835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Kumpi on toiminut huolimattomasti, Luoja joka
on antanut mahdollisuuden syntyä vai ihminen
joka on päättänyt milloin synnytään ja missä ?
Sinun mielstä ihmisen päätöksillä ei ole mitään
väliä ihmisen itsensä kannalta, niinkö ?
Kuinka sinä "Partunia" olet voinut päätttää milloin ja missä olet halunnut syntyä?
Miten tämä lause liittyy D-vitamiiniin? Onko se joku ihmisen päätös tarvita enemmän D-vitamiinia kuin mitä elmistö kykenee itse tuottamaan?
Jos minä miehenä valitsen itselleni puolison
esimerkiksi huippuvuorilta ja suoritan aktin
sanan juhlavassa merkityksessä ja vaimoni tulee
tiineeksi ja kantavaksi, ja minä päätän pysyä
huippuvuorilla elämäni loppuun asti, niin kuka,
sinun mielestäsi on tehnyt valinnan, saako tuleva
jälkeläiseni tarpeeksi D-vitamiiniä suoraan
auringon vaikutuksesta tai melko epäsuoraan luonnontuotteista ?
Ja jos saa tai ei saa niin ketä me syytämme tässä
tilanteesta ?
Ihminen tekee päätöksiä toisen ihmisen yli jos
ymmärrät tai jos haluat ymmärtää tämän, eli mitä
ihminen tekee kun päättää missä asuu ja kenen kanssa jatkaa omaa sukuaan ?
Ei ainakaan tuota d-vitamiiniä !
Haaveile sinä vain suvun jatkamisesta.:)
Netissä se ei taida onnistua....
Niin , ei tarvitse haaveilla esimerkkijen kanssa,
eikä muutenkaan, koska ne asiat on jo hoidettu
vuosikymmeniä sitten ihan luonnolisella tavalla,
silloin kun netistä ei suomessa tiedetty mitään.
Eikä ole ollut pulaa d-vitamiineista eikä muista-
kaan aminohapoista ;)
Hapoista ei varmaann ole puutetta,heh heh :-)
Aivan ! Ja kun sinä heräät puolenpäivän jälkeen
ovat sinun vatsahapposi varmasti sekaisin.
Ja lääkettä ei löydy ihan hevillä ja sekainen
olokin jatkuu todennäköisesti huomisen puolelle.
Ja pääkipu joka hallitsee lähipäiviäsi on ilmei-
sesti tietyn kroonisen sosiaalisen sairauden
seuraamusta ja ilmenemistä oireen muodossa, eikä
mikään vitaamiinien puutostila ;)
Ymmärrän. Olet nyt yksin ja netti on ainoa lohtusi. Jättikö mies. Vai mikä olikaan ongelmasi?
Jättikö sinut puoliso, ahaa, ymmärrän että olet
surullinen, kun et voi saadakkaan lapsia ja tulet
tänne purkamaan raivoasi meihin kunnon kansa-laisiin ja kelpomiehiin, joilla jo asiat on kunnossa. Tyypillistä seksuualivähemmistön käyt-
täytymistä heteroja kohtaan, sokeaa vihaa ja
järjetöntä raivoa jonka kohteeksi kelpaa kuka
hyvänsä ohikulkija, niin ja mikä se olikaan, se
sinun kuvitellun(satuolento)lapsesi sukupuoli?
Kerro nyt mikä on ongelmasi. Reppana. Etkö saa tarpeeksi huomiota?
Aika kiero temppu Jumalalta kun käski lisääntymään ja täyttämään maan muttei varustanut ihmisiä maan täyttämiseen sopivilla ominaisuuksilla.
Jos ystävällisesti listaat puutteet, tai epäkäytännöliset ominaisuudet, tai niinsanotut
turhat, tai ylimääräiset osat(elimet,kyvyt,keho,
ulkonäkö)niin tutkaillaan, onko siinä listassa jotain aitoja puutteita listattuna, vai onko
kysymys sittenkin henkilökohtaisesta tyytymät-tömyydestä elää ja olla ihmisenä.
- Jo mainittu D-vitamiini
- Kaikki naiset eivät tuota tarpeeksi maitoa lapsen tarpeisiin
- Jos lapsi on perätilassa, synnytys on vaarallista
- Vanhoilla äideillä vammaisen lapsen riski kasvaa
Aivan, haet siis täydellistä maailmaa ja kuitenkin suurin osa ihmiskuntaa tietää maailman
olevan epätäydellinen.
Ja sinun kohdalla on kysymys samasta asiasta, olet siis olemassa, mutta et hyväksy tätä maailmaa sellaisenaan, vaan ilmeisesti haluat jotain sellaista, mikä ei ole ainakaan täällä maan päällä mahdollista.
Oliko sinulla jotain konkreettista kysyttävää, vai onko kaikki vain yhtä suurta mustaa aukkoa
siellä perätilassa.
Nuo kaikki sinun antamat esimerkit ovat olleet tiedossa jo muutamia tuhansia vuosia ,ja aina
niihin on vastattu samalla tavalla, synnyttäminen ja jälkeläisten hankinta perustuu kaikkiaan ihan omalle vapaaehtoisuudelle.
Minun maailmani on täydellisen epätäydellinen. Niin (epä)täydellinen, että siellä ei ole sijaa jumalalle.
Sinä sen sijaan haet epätoivoisesti merkitystä itsellesi jumalasi kautta. Minä hyväksyn maailman sellaisena kuin se on. Sinä elät valheessa.
"synnyttäminen ja jälkeläisten hankinta perustuu kaikkiaan ihan omalle vapaaehtoisuudelle." Oliko tuo jokin vitsi?
On se aika kummallista, kun ihminen joka sanoo tietävänsä maailman olevan epätäydellinen,
hakee täydellisiä selityksiä tai vastauksia
ihmiseltä joka tietää olevansa epätäydellinen ja
tietää elävänsä epätäydellisessä maailmassa.
Älä yritä peilata minuun sinun omaa epävarmuutta
ja kokemattomuutta elämästä, sillä se tieto jota pidän hallussa, riittää kyllä vähän pidemmälle
vietyihin analyyseihin ihmisestä elävänä olentona.
Ja sinähän et elämästäni tiedä yhtään mitään joten
et voi kirjoittaa tai kertoa siitä mitään yksityiskohtia, ilman että syyllistyisit isoiseen valehteluun, sanan täydessä merkityksessä.
Tosiasiat näyttää olevan vitsi vain sellaisille ihmisille joilla on vaikeuksia hyväksyä muiden
ihmisten esittämää tosiasiaa tosiasiana.
Kuka sinua pakottaa täällä tekemään jotain jota
et itse halua tehdä, aatteesi vai puolisosi ?
Elätkö sinä ollenkaan tässä maailmassa? Käytätkö muitakin lääkkeitä kuin Buranaa?
Sinä uskot Jeesukseen ja Jumalan luomistyöhön yms. Jos vastauksesi on ei, niin siihen päättyy myös tämä keskustelu. Jos vastaus on kyllä, niin kysyn sinulta...
Olisikohan sinun pitänyt jättää se lapsonen tekaisematta, vai vahingossako sinä sen opettajasi tähän maailmaan lipsautit?
Tämän luomakunnan tekijä on kyllä Luoja niinkuin
voi jo luonnon "luonto" nimikkeestä päätellä jos
haluaa, mutta mitä tekemistä sillä on sinun pakkojesi kanssa.
Ja jos lapsesi ei saa tarpeeksi sinun mielestäsi
D-vitamiiniä, niin tee sille asialle jotain.Tokko
se Jeshuan vika on tai Luojan. Minä myös uskon
että luojia on useita eikä he minulle jumalia ole.
Olet isä joko vapaaehtoisesti tai sitten jonkun
pakottamana, näin ainakin annat itse itsesi ymmärtää ja tätä viestität myös ulospäin.
Johon taas totean, maailmassa on hyvin vähän pakkoja olemassa ja usein ihmisiä orjuuttaa tai
pakottaa vain hänen oma minänsä ja omat halunsa.
Vanha viisaus sanoo, se jota palvelet, sen orja olet, ja sen jonka kiellät, se kieltää sinut.
Sen/se paikalle voi laittaa vaikka sanan ihminen.
Myönnän, että olen tyhmä kun edes vaivaudun lukemaan päättömiä juttujasi. No se asia korjaantuu tulevaisuudessa ja välittömästi.
Jään siihen uskoon, että olet jonkin verran mielisairas ja lääkityksen alainen. Johtuuko D-vitamiinin puutteesta?
Joko lapsesi on otettu huostaan? Varo, sinua tarkkaillaan...
Ja minä puolestani epäilen, että olet mitätön hintti jolla ei edes ole lapsia, eikä kokemuksia
yhdestäkään tunteita käyttävästä oliosta itsesi
mukaan lukien.Ja mitä tulee sinun mielisairauteen
niin se on yhteiskunnalle suuri ongelma sillä nämä
sukupuolenvaihtoleikkaukset ovat hyvin kaliita
toimenpiteitä ja jälki terapia joita siihen
leikkauksen päälle on annettava on erittäin pitkä
aikainen ja kallis hoitojakso.
Ja se tuskin johtuu D-vitamiinin puutteesta.
Kun seuraavan kerran sovittelet hametta päälle,
niin muista, olet vain pelkkä kuvatus.
Lapsesi tulee oleman opettajasi ja hänellä kyllä hommaa riittää.
Ei ole helppo työmaa, mutta siihen hän on lupautunut jo ennen syntymäänsä.
Lapsesi pakottaa sinut vastaanottamaan hammastasi purren nuo opetukset ja niin myös kiltisti teet. Sitä varten välillenne on järjestetty voimakas side, jota sinä väität omalta osaltasi rakkaudeksi, mutta joka onkin pelkkää omistamisen halua.
Tuo halu pitää huolen siitä, että opetussuhde ei katkea.
Tulet myös keksimään lapsellesi median vaatimia pakkoharrasteita ja tälläkin tavalla väität osoittavasi rakkautta. Totuus on kuitenkin se, että teet sen naapureille, kaljakavereille, tuttaville ja sukulaisille näyttämisen vuoksi.
Ja ymmärrät varmaan ketkä hyötyvät harrastusvälineiden hankinnasta.
Eiiiiiii.... en siis missään nimessä yhdy. Hyi.
(sorry... en voinut vastustaa)
No... ehkäpä tuo hamonen pukee häntä.
...onko kukaan tälle palstalle kirjoittava henkisesti terve? Pelottavaa, että tuollaisilla ihmisillä on jopa lapsia huollettavinaan.
"Ja ymmärrät varmaan ketkä hyötyvät harrastusvälineiden hankinnasta." Ne on varmaan NE jotka hyötyvät.... huu huu...
Oletko muuten köyhä vai miksi itket kapitalististen salaliittojen perään?
Sinulle taas on laitettu lapsi huoltajaksi. Tuon voisi katsoa lasten hyväksi käytöksi.
No mutta senkin isi........!
Köyhyyden pahin muoto on henkinen köyhyys jota sinä edustat.
Tosin... kyllähän sinä taas hiukan tietoisempi olet. Siksihän sinä täällä kyselet.
Varsin levottomat ajatukset sinulla: "Sinulle taas on laitettu lapsi huoltajaksi. Tuon voisi katsoa lasten hyväksi käytöksi." Pidätkö itseäsi henkisesti tasapainoisena ihmisenä? Oletko sairaseläkkeellä?
Ja vastaa nyt viimeinkin: Vieläkö lapsesi asuvat luonasi?
ja sinä tuolla alempana väitit olevasi itse vanhempi-puheet on pikkupojan
Tiedätkö, että Jumalakin on huumorintajuinen?
Lue tekstini hiukan tarkemmin.
Sinulta en oikeastaan odotakaan järkevää kommentointia, sillä et vielä pysty näitä sisäistämään.
No... ajan myötä.
olemattomalla ei ole ominaisuuksia. Mutta miehellä pitäisi olla miehen huumori ei lapsen ..
Luin viestisi uudelleen. Valitettavasti en pysty sisäistämään kasvatusvinkkejäsi, jotka lyhykäisyydessään kuuluvat:
- Lapsia ei pidä rokottaa
- Lapset eivät tarvitse lääkkeitä tai lisäravinteita
- Lapset eivät saa harrastaa mitään, mikä maksaa rahaa
Ja muuta
- Maailma on täynnä kapitalististen perkeleitten salaliittoja, jotka vievät Marcelin viimeiset eläkerahat
- Uutiset valehtelevat
- Keskioluessa on lisäaineita, jotka tekevät ihmisistä apaattisia ja saavat heidät hyväksymään Suomen EU-jäsenyyden
Haluatko vielä lisätä jotakin?
Oletko omasta mielestäsi ihan terve?
Koska et ymmärrä huumoriani, on sinulla lapsellinen huumorintajuttomuus.
Jaa... se on isi päässyt taas töistä. Taitaa lapsostasi pelottaa.
No niin. Nyt sitten vain reippaasti elämään noiden ohjeitteni mukaisesti, niin sinustakin saadaan vielä jonakin päivänä terve räkänokka.
Ja lapseen ei sitten kosketa.
Toisilla on vielä töitä, arvon Marcel.
Kertaatko vielä ohjeesi, niin ei jää mitään epäselvää. Oliko se nyt niin, että KGB ja CIA ja FBI ja HIFK levittävät kaikki taudit tähän maailmaan?
Voit tsekata kaikki mainitsemasi virukset omasta sairaskertomuksestasi. Ja HIFK:n pukukopista.
Oleppas pikku isi tarkkana. Mitähän sinä vielä saatkaan selville maailmasta, sitten kun partakin alkaa kasvaa.
Niin, kiitos näistäkin helmistä.:)
"Niin... oletko nyt aivan varma, että asia on noin, vai annetaanko sinun vain ymmärtää niin? Ehkäpä syötät "vitamiineissa" jotakin muuta lapsellesi."
"Nuo taudit ovat "istutettuja".
(kuten tietokonevirukset)
Näinä aikoina maailmaan istutellaan esimerkiksi SARS: sia, HIV: tä, lintuinfluenssaa, jne."
"Kun nyt olet havahtunut karuun maailmaan, niin se kestää jonkin aikaa ennen kuin pystyt tämän kaiken sisäistämään, mutta sitä varten sinut tälle palstalle "ohjattiin"."
"Keskiolutkin tuotiin kioskeihin ja helposti saatavaille siksi, että se turruttaisi yksilöiden ajattelu- ja kapinointihalut yhteiskuntaa vastaan.
Samasta syystä, huumeitakin jaetaan ilmaiseksi kaduilla."
Ja paras kaikista "I see dead people..."
Toivottavasti saan sinulta tulevaisuudessakin hyviä vinkkejä. On selvää Jumalan johdatusta, että eksyin tälle palstalle.
Voimmeko jatkossa unohtaa turhat herjat ja keskittyä asialliseen ajatusten vaihtoon. Niin kuin vain kaksi aikuista sielua pystyy?
odottaa, että marcel kykenee siihen mitä ehdotit. On hän vielä niin pentu, pentumaisineen uskomuksineen.
I see dead people.... I'm Batman... I'll be back... Hasta la Vista, isi.
Kyllä... tämä oli leikkiä, leikkiä ja leikkiä. Kaikki muu kertomani onkin sitten erittäin totta.
Ilman muuta... asiallisesti haluan keskustella kanssasi jatkossakin.
tuskallisen ja riskialtiin systeemin jumalasi on kehittänyt.
Ei lapseni ole jumalan tekosia, vaan parin ihmisen tuotos. Ymmärsit väärin.
Sitä jälkeläisen kehittymistapaa tarkoitin, eli synnytystä ja rintaruokintaa.
Niin... oletko nyt aivan varma, että asia on noin, vai annetaanko sinun vain ymmärtää niin? Ehkäpä syötät "vitamiineissa" jotakin muuta lapsellesi.
Ethän sitten vain missään nimessä anna rokottaa lastasi.
Rokotteessa lapsoseen nimenomaan istutetaan kaikki "lasten taudit", joilla lääkärit ja lääkevalmistajat rikastuvat. Siksi se on tehty lähes pakolliseksi.
Systeemi on todellinen ja kauhistuttava, eikä mitään vainoharhaisuutta. Harkitse asiaa huolella.
Anna lapsesi elää luonnollista elämää, eli siis kontata lattialla bakteerien seassa ja nuoleskella niitä itseensä. Tällöin kehittyy oikeanlainen immuniteetti ja lapsellasi on luontainen, hyvä vastustuskyky.
Mutta sitten älä vie lastasi ikinä ulkomaille jo Tukholma tai Tallinna voi tuoda polion, hinkuyskän tai kurkkumädän... Muista että jos kotimaassa lapsesi noilta taudeilta välttyy se johtuu niistä vastuullisista vanhemmista jotka ovat antaneet rokottaa lapsensa. Niin kauan kun heitä on määrätyn suuruinen enemmistö rokottamattomat voivat vapaamatkustaa ja silti (ehkä) säilyä terveinä.
Muuten: onneksi olkoon isä ja käytä järkeä ja hanki monipuolista tietoa päättäessäsi lapsesi hoidosta, muotioikkuihin ei kannata langeta.
Höpön hopöä. Mistä tiedät, että rokotteilla vältetään nuo taudit?
Jollei lapsia pienestä pitäen pidettäisi liian steriileissä olosuhteissa, olisi heillä paljon parempi vastustuskyky.
Kukahan tässä on vainoharhainen.
Kuule siihen aikaan kun kurkkumätä, hinkuyskä ja polio riehuivat lapsilla EI TODELLA ollut hygieenisiä olosuhteita. Ei se siitä ole kiinni.
Marcel, onko sinulla lapsia? Oletko hoitanut lapsia?
Eikö? Etkö? No sitten minä ymmärrän. Sinulta puuttuu kokemusta. Neuvoja kyllä jakelet, mutta ymmärrätkö mistä puhut?
No sehän oli siihen aikaan kuuluvaa.
Mistä luulet noiden tautien saaneen alkunsa?
Minä puhun tästä päivästä.
Turha sinun on täällä mitään kysellä, jos et ole valmis kuulemaan totuutta. Menikö nyt isin maailmankuva uusiksi? Pelottaako?
Laita vain ne simmut takaisin kiinni.
Kyllä löytyy ja kokemusta myös. Siksi täällä vastaankin.
Heitä sinäkin ne lastenkasvatuskirjat roskiin ja palaa todellisuuteen.
Niillä ohjeilla kasvatat yhteiskuntaan yhden uuden lypsylehmän lisää.
...minulle riittää tällä hetkellä yksi lapsi. Ja se et ole sinä. Lopeta siis äkäily.
Ennemmin luotan länsimaiseen lääketieteeseen kuin yksittäiseen kylähulluun.
Taudit siihen aikaan kuuluvia? Se etteivät ne ole tähän aikaan Suomeenkin kuuluvia johtuu juuri rokotuksista, lääketieteen ja myös hygienian kehityksestä. Rajan takanahan on jo kaikki hinkuyskät, kurkkumädät sun muut. Ei ole matkaa kuin muutama sata kilometriä ja kuitenkin 2000-lukua Venäjälläkin edetään.
"kasvatat uuden lypsylehmän lisää?" mitähän tuolla tarkoitat? Että meidän neuvola-rokotus- ym ohjelmamme onkin lasten pahaksi? Paha yhteiskunta (=joku muu kuin me kaikki) tahtoo pahaa omille lapsilleen? Tiedonpuutteesta tai silkkaa ilkeyttään?
Ei yhteiskuntamme, vaan maailmaa hallitseva pieni eliittiryhmä, joka pitää meitä ohjaksissaan medialla ja lypsää meitä markkinataloudella.
Lääketeollisuus on valtava bisnes ja suurin osa taudeista kehitetään niin kuin virukset tietokoneille. Sitten myydään viruksentorjuntaohjelmia.
Viimeisimmät istutetut taudit ovat HIV, SARS, ja vastaavat pienemmät. Tällä hetkellä halutaan ihmismassoja pois Kiinan seutuvilta ja lintuinfluenssa leviää hyvin.
Olet varmasti pannut merkille kuinka epidemiat lähtevät liikkeelle aina jostakin "vähemmen tärkeistä" ihmismassoista, kuten afrikkalaisista, jne.
Kaikki johtuu siitä, että maailman väestönkasvu tulee saada hallintaan ja Kiina varsinkin kuriin.
Raakaa politiikkaa. Siksi se tuntuu uskomattomalta ja maailmanhallinta perustuukin tuohon uskomattomuuteen.
Noh... isi, isi. Eipäs nimitellä hulluiksi asiallisia ihmisiä. Huonoa esimerkkiä lapsellesi.
Tottakai... et halua kaataa itsesi ja varsinkaan lapsesi maailmaa.
On niin helppoa tuudittautaua valmiiksi annettuun totuuteen.
Keskiolutkin tuotiin kioskeihin ja helposti saatavaille siksi, että se turruttaisi yksilöiden ajattelu- ja kapinointihalut yhteiskuntaa vastaan.
Samasta syystä, huumeitakin jaetaan ilmaiseksi kaduilla.
Länsimainen lääketiede saa sinut kyllä uskomaan itseensä helposti. Sillä on media hallussaan.
Sinä uskot kaiken mitä lehtiin on painettu.
Nuku rauhassa... kunnes viimeistään ilmastonmuutos herättää sinut. Lapsesi on jo hereillä.
ja jotta pelastuisimme tältä pienen eliitin (miten siihen pääsee ?)salaliitolta meidän tulee varoa lääketeollisuuden tuotteita, myös rokotuksia. Ne tekevät meistä vain sairaita ja lääketeollisuus saa enemmän rahaa. Luepa historiasta millaista elämä oli ennen lääketeolisuuden syntyä ja sen ja muiden pahojen voimien voimien "salaliittoa"..
Miksi muuten kukaan haluaisi "ihmismassoja pois Kiinan seudulta" ja miten siihen päästään kun juuri nykyaikaisen lääketieteen avulla on saatu estettyä Espanjan taudin kaltaiset pandemiat?
Se että lintuinfluenssa ja muut influenssalajit lähtevät liikkeelle tietystä Aasian osasta (jotka monet ovat kaikkea muuta kuin vähemmän tärkeitä :Honkong, Singapore, Kiina jne)johtuu alueen ruokakulttuurista ja tavasta millä eläviä lintuja, sivettejä ym myydään ja käsitellään toreilla sekä myös väestötiheydestä. Aidsin synty on myös jo selvillä: apinasaliitto ...
Kiina kuriin huhuh nouseva talous kapitalismille äärimmäisen tärkeä, sinulla ei kai ole mitään käsitystä paljonko juuri länsimaat ovat Kiinaan sijoitaneet?
Kaiken kaikkiaan yksi hölmöimpiä kirjoituksia mitä olen näiltä palstoilta lukenut.
iskä, varo! kapitalistieliitin salaliitto haluaa listiä sekä muutaman sata miljoonaa kiinalaista että sinun vauvasi. Kun ilmasto lämpenee salaliittolaiset itse muuttavat avaruusaluksella kai Venukselle jossa tiettävästi (tiedehän aina valehtelee koska on osa salaliittoa )onkin viileää...
Nyt et ymmärtänyt perusajatusta, jonka omaksuminen vaatii laajempaa näkökulmaa.
Nuo taudit ovat "istutettuja".
(kuten tietokonevirukset)
Näinä aikoina maailmaan istutellaan esimerkiksi SARS: sia, HIV: tä, lintuinfluenssaa, jne.
Ne eivät puhkea huonosta hygieniasta.
Luontaislääkitys hoiti aiemmin luonnolliset sairaudet. Niin hoitaisi nytkin, paitsi ne jotka ovat istutettuja uusia viruksia.
Systeemi toimii juuri niin, että ensin kehitetään virus ja sitten sopivan ajan kuluttua muka "keksitään" siihen lääkitys.
Kyllähän niitä muualtakin löytyy epähygienisiä lintuja, vaikkei tarttuvaa virusta synnykään.
Katsos nyt, kun markkinataloutta voi kyllä hallita, mutta väestönkasvu on todella vaikea ongelma tuolle eliittiryhmälle.
Kohta he eivät itsekään voi elää tällä pallolla.
Juu... ei lapsella muuta ongelmaa tule olemaan, kuin jatkuvat korvatulehdukset ja myöhemmällä iällä lääkefirmojen rikastuttaminen.
Jaaha mukavasti västönkehitys onkin ollut viruksilla hallittavissa. Lintuinfluenssaan on lähinnä kuollut tipuja, sarsiin sevettikisoja. Muuten jutut virusten tahallisesta teollisesta kehittämisestä ja levittämisestä kuuluvat vainoharhaishuuhaan pariin.
Historiasta tai tautikatastrofeista et näy tietävän mitään, jos kuvittelet että luonnonlääkitys sairauksia hoiti. Kiinassa luonnonlääkitystä käytetään edelleen todella paljon, heillä ei kai nyt sitten olekaan hätää?
Tiedätko edes mikä oli imeväiskuolleisuus meillä sata vuotta sitten? Entä moniko äiti kuoli synnytykseen tai sen jälkeisiin komplikaatioihin? Entä nyt? Eliitti on epäonnistunut pahan kerran....
"Muualtakin löytyy epähygieeniitä lintua"? Ovatko muualla linnut toreilla lämpimässä tuhansin kappalein elävinä, ihmiset ja villilinnut vielä siinä samassa? Ja yleinen hygienia vielä huono?
Kiinalainen lääketiede toimisi kyllä, ellei länsimainen lääkebisnes olisi sekoittanut pakkaa. Kyllähän se niillä toimiikin, jotka eivät esimerkiksi anna itseään rokottaa.
Likaisia lintuja on kaikkialla. Se on hyvä tekosyy vain saada viruksia leviteltyä. Sinuunkin tuo selitys uppoaa helposti.
Etkös nyt ymmärrä mitä ajan takaa.
Tilanne on tänä päivänä toinen. Väestönkasvu on räjähtänyt eliitin käsistä hallitsemattomaksi, aiheuttaen peruuttamattomalta näyttävän ilmastonmuutoksen. Enää ei voida maksajia lisätä, vaan niitä täytyy vähentää.
ymmärrä. Onneksi. Järki ja arvostelukyky vielä pelaavat.
Se että joku "eliitti" nyt virusten avulla yrittää harventaa kehitysmaiden -ja vähän kehittyneimpienkin - väestöä vartavasten tehdyillä sairauksilla on vainoharhaista.
Mutta usko mitä haluat.
Tarkoitan, että on hyvä kun sentään ymmärsit mitä tarkoitin.
Mutta... kuten sanoin: järjestelmä toimii siksi että se on uskomaton.
Tänään oli lehdessä juttu huomenna Microsoftia vastaan hyökkäävästä tietokoneviruksesta. My doom -madon (joka ilmestyi aiemmin) kehittänyt Andy -niminen henkilö oli laittanut koodin sisälle viestin: "Ei millään pahalla. minä teen vain työtäni. Sorry".
Eli, hän on vain töissä firmalla, joka kehittää tietokoneviruksia, jotta voidaan myydä torjuntaohjelmia.
Lääkebisnes toimii samoin.
eivät tietenkään "puhkea" huonosta hygieniasta vaan muuttuvat, siirtyvät ja leviävät tietyissä olosuhteissa ellei niitä saada kiinni ajoissa ja epidemia estettyä kuten Sars saatiin ja lintu-influenssa luultavasti myös. Aids saataisiin pois parilla yksinkertaisella konstilla :kondomin käytöllä tilapäisissä suhteissa sekä puhtailla neuloilla huumeiden käyttäjien kohdalla. .Mutta ehkä eliitti ovelasti estää meitä muuttamasta käyttäytymistämme. Voi olla että veteen lisätään himoainetta, "eliitti" tietysti juo vain puhdistettua vettä,ja älyää pidättäytyä tai käyttää suojaa tarvittaessa...
Tietokonevirusta on turha tuoda tähän, niillä ei ole muuta yhteyttä tähän kuin sama nimi.
Kiinan seutuville istutellaan muutamia viruksia, jotka luonnollisesti "saadaan kuriin" tietyssä ajassa, mutta kerkiävät tappamaan siltä alueelta kansaa. Hienoa.
Eliitti haluaa myös myydä kondomeita.
Et sitten ymmärrä, että edes tietokoneviruksia tehtaillaan bisnesmielessä?
Kaukana ollaan!
Ja Kuussa ei ole käyty ja Estonian upottivat belgialaiset numismaatikot. Niinkö?
Et voi olla tosissasi...
...ovathan lapsesi jo muuttaneet pois kotoa?!?!?
No jos sinusta siltä tuntuu.
Vakavasti puhuen: maailma ei ole sitä miltä se näyttää.
Voit ottaa selvää esimerkiksi Bilderberg -ryhmästä, jonka kokouksissa Lipponenkin käy saamassa toimintaohjeita.
Mutta, tärkeintä tässä vaiheessa on sen tiedostaminen.
Vainoharhaisuudet voit unohtaa heti kättelyssä. Tämä on raakaa miesten hommaa.
Sinun lapsellasi ei ilmeisesti vielä ole siihen mahdollisuutta.
Kun nyt olet havahtunut karuun maailmaan, niin se kestää jonkin aikaa ennen kuin pystyt tämän kaiken sisäistämään, mutta sitä varten sinut tälle palstalle "ohjattiin".
Ole hyvä vain.
Voit silti jatkaa sen oman talon suunnittelua kesämökkeineen ja Puuhamaa -reissuineen.
Ja kun luet sitä aamulehteä, niin katsot joka otsikkoa sillä silmällä, että: mitähän se maailmaa hallitseva eliittiryhmä haluaa minun ajattelevan.
Mutta... olet nyt kuitenkin eri tavalla tietoinen.
Mikä se "eliittiryhmä" on? voin jo arvata -tuolla juutalaisuuspalstalla rasistit ilmoittavat että kaikki taudit ovat juutalaisten tahallaan levittämiä. Samoin Suomen natsien sivuilla puhutaan Bilderberg -ryhmästä. Sitä kuuluu nyt pelätä, se on Sionin viisaiden käsissä. Heitä on 99 kaikki naisia ja jokaisen nimi Ester. Ei todella kannata rokottaa voi joutua juutalaisten kansainvälisen salaliiton uhriksi.
Ja jotta ei luultaisi että olen itse seonnut lähde: Aatun uskolliset....
Pääasia on että tiedostaa kuinka maailmamme oikeasti toimii. Se on vasta hyvä lähtökohta.
Voi hiukan miettiä miksi meille syötetään uutinen esimerkiksi myrkkykirjeestä Valkoisessa talossa. Mihin sillä pyritään.
Tuo maaiman valtapyramidi, jonka huippuna on pieni eliittiryhmä, on kuvattuna USA:n dollarin setelissä.
Olemme kaikki siihen systeemiin kytkettyinä, tavalla tai toisella.
pelkään kyllä kaiken maailman sekopäitä , joita varmasti on keskuudessamme ja joista ei koskaan tiedä minkä harhan vallassa ovat ...
Aivan... niitähän tämä systeemi luo.
Asuvatko lapsesi vielä sinun luonasi?
Sitä paitsi pienelle lapselleni on ihan sama johtaako Suomea Lipponen vai Jeesus. Hän tarvitsee vain ruokaa, läheisyyttä ja hellyyttä. Eikä todellakaan minkään marcelilaisen vainoharhoja.
Kyllä asuu... mikäli ei ole opiskelemassa.
"Kasvatus" on ollut luottamukseen perustuvaa ja yksilöä kunnioittavaa.
Tulemme toimeen loistavasti. Eikä ihme, sillä molemmat ovat tasapainoisia yksilöitä, joita ei yhteiskunta hämää.
Aivan samahan se on Suomen johdon suhteen: Lipponen tai Jeesus. Mieluimmin ei kumpaakaan. Tosin Lipponen pystyy vaikuttamaan elämääsi.
Tässäkään tapauksessa ei ole kyse vainoharhoista eikä marcelilaisuudesta, vaan ihmiskunnan tietoisuustason noususta.
Lapsilla on luonnostaan oikeanlainen asenne maailmaan, jota ei vanhempien tule pilata sopeuttamalla heitä tähän vanhaan systeemiin.
Ruokaa, läheisyyttä ja hellyyttä tarvitsemme kaikki. Ei pelkästään lapset.
Olet nyt kuitenkin tietoisempi, eikä taaksepäin ole paluuta.
Tietoisempi....oletpa lapsellinen.
Niin juuri: tietoisempi maailman toimintamallista.
Sinä siis et ole tietoinen... vai?