zaaritar

Uskon, Zaaritar, että tulet myöhemmin elämässäsi saamaan jonkin rangaistuksen siitä, että yrität kaapata ihmisiä tuohon sairaaseen kulttiin.

On muuten päivänselvää, että olet jt. Se paistaa kirjoituksistasi läpi. Ja jt:ien moraalista kertoo sekin, että valehdellaan keskustelupalstoilla käytetään työnantajan aikaa omiin harrastuksiin. Teokraattista sodankäyntiä?
4215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Zaaritar on sanonut ettei ole Jehovan todistaja, eikös se riitä?
Jos rangaistuksista puhutaan, niin mainittakoon että kaikki Jehovan viholliset saavat rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Eiköhän zaaritar ole se kuka väittää.

Ei nuo JT:t ole sen sairaampia henkisesti kuin sinäkään.

Äänestä

...nerouden ruumiillistuma.

Miksi ihmeessä minun pitäisi valehdella uskonnostani tällaisilla palstoilla... eihän täällä tarvitse kantaa vastuuta kirjoittamistaan asioista muutenkaan, joten voisinhan anonyymisti olla avoimesti jehovantodistaja ja kirjoittaa jehovantodistajien nimissäkin.

Tilanne kun on vaan sellainen, että olen luterilainen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kattos kun luterilaiset saavat uskoa, opettaa ja tehdä ihan mitä tahansa (uskonnon ja Raamatun vastaista) ja voimme silti kuulua uskontoomme ilman mitään seuraamuksia.

Joten jos mä haluan tällä keskustelupalstalla asettua jehovantodistajien puolelle, mä voin tehdä sen... ei mun uskonto sitä kiellä.

Toisin näyttäis olevan esim. noilla ENTISILLÄ jehovantodistajilla. Heidän "uusi uskontonsa" ei salli mitään positiivisia kommentteja jehovantodistajista... ja jos joku sellaisia esittää, hänet yritetään teilata ties millä konsteilla. Aika tiukanpuoleinen harhaoppi minun mielestäni. Olisiko kannattanut pysyä jehovantodistajana, niin saisi elää edes vähän vapaammin, eikä tarvitsisi suhtautua kaikkiin ihmisiin niinkuin vihollisiin??

Äänestä
  • Tuo oli hyvin sanottu. Tuntuu tosiaan ex-jt,llä olevan elämä vaikeampaa. Siksihän niiden täytyy tulla tänne saamaan sympatiapisteitä ja säälimään itseään.

    Minä tein mokan, mutta silti kaikki muut ovat väärässä - tyylillä....

    Aiemmin oli tapaus jossa jt-nainen kävi vieraissa ja jäi kiinni. Hänet erotettiin ja sitten tultiin palstalle kertomaan että siihen oli lupa koska oli kaameassa uskonnossa ja halusi pois. Silloinhan on lupa tehdä mitä tahansa väärää. Onhan tarkoitus hyvä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rangaistus kirjoitti:

Uskon, Zaaritar, että tulet myöhemmin elämässäsi saamaan jonkin rangaistuksen siitä, että yrität kaapata ihmisiä tuohon sairaaseen kulttiin.

On muuten päivänselvää, että olet jt. Se paistaa kirjoituksistasi läpi. Ja jt:ien moraalista kertoo sekin, että valehdellaan keskustelupalstoilla käytetään työnantajan aikaa omiin harrastuksiin. Teokraattista sodankäyntiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu