Pääministeri Matti Vanhasta on arvosteltu yhä enemmän vaikenemisesta ja viime päivinä myös hänen haparoivista lausunnoistaan. Arvosteluun yhtyy nyt arvostettu ja sangen maltillisena tunnettu journalisti Erkki Pennanen. Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla kolumnissaan ”Vanhasen vanha maailma” hän kritisoi Vanhasen lausuntoja todeten mm. seuraavaa: ”Euroopan talousyhteisön perustaminen Ranskan ja Saksan johdolla, sen syveneminen Euroopan unioniksi ja laajentuminen etelään, pohjoiseen ja nyt myös itään on todella historiallinen prosessi Euroopan rauhan lujittamiseksi ja kaikkinaisen yhteistyö syventämiseksi. Unionin leimaaminen tarpeettomaksi, mikäli se ei onnistu talouden kilpailukyvyn vahvistamisessa, viittaa sellaiseen historian tajun puutteeseen, että sitä ei halua uskoa muuta kuin lonkalta heitetyksi onnettomaksi lausahdukseksi.”
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Matti Vanhanen on maansa pääministerinä eräs merkittävimpiä liberaalijohtajia koko Euroopassa. Suomen Keskustan asema EU:n liberaaliryhmässä on vahva. Siitä esimerkkinä EU:n liberaaliryhmän johtajan, Graham Waltonin saapuminen suomalaisen veljespuolueen vieraaksi ensi maanantaina.
mitä yhteistä on kepulla ja sanalla liberaali. ne yhdistämällä ei saada kuin kepuliblaari
Vanhanen kuuluu tällä hetkellä "kun ei tee mitään, ei tee virheitä" -kategoriaan
Puuttumatta muuten noihin pohdintoihisi (mielenkiintoisia ne ovat, ja olen niitä minäkin harrastanut) sanon vain, että älä väheksy kansan mielipidettä, enemmistö on aina oikeassa! Enemmistö Irakissa oli sitä mieltä, että USA, tuo Suuri Saatana, on paperitiikeri ja sen armeija vain suupala Saddamin uljaille sotureille, enemmistö USA:ssa oli sitä mieltä, että Irakilla on ydinaseita ja se on suuri uhka maailmanrauhalle ja USA:n enemmistö oli sitä mieltä, että Bush on hyvä ja oikeassa. Aikanaan enemmistö meillä oli sitä mieltä, että Kekkonen on suuri ja erehtymätön.
Siis enemmistö on aina oikeassa, omassa keskuudessaan ja omana aikanaan, mutta on erilaisia kuppikuntia ja ajat vaihtuvat väistämättä ja enemmistöt vaihtelevat kovin herkästi. Pelaa nyt sitten niiden ehdoilla! Siinäpä taito! Kekkonen pystyi pitämään enemmistönsä elinaikansa, Saddam ei siihen pystynyt eikä taida pystyä Bush, miten käynee Vanhasen.
Pistäydyin muutama päivä sitten hiihtolenkiltä Paloheinästä palatessani Pakilantien varressa Maunulassa olevassa Pirjon krouvissa juomassa pullon virvoitusjuomaa (ihan totta, en muuta, kun olin autolla). Jo tuossa kolmen maissa iltapäivällä krouvi oli tupaten täynnä, tunnelma oli tiheä ja meteli melkoinen. Enemmistö oli päättänyt, että Tony Halmeesta tehdään Suomen seuraava presidentti. He olivat varmoja asiastaan, että Halme on siihen virkaan paras mahdollinen persoona. Enemmistöhän on aina oikeassa. Ja tuo enemmistö kasvoi yhdellä, joka ei halunnut riitaa, mutta supistui heti hänen poistuessaan. Miten suuri tuo enemmistö lienee tällä hetkellä.
Minä olin jonkin aikaa siinä luulossa, että pääministerimme on sen sortin suomalainen, joka ei puhu eikä pussaa, mutta käy suoraan asiaan kiinni. Mutta ei hän näy olevan sellainen. Tuo puhumaton ja pussaamaton saattaa silti päästä tarkoitustensa perille naismaailmassa, mutta tuon pääministerin kaltainen jää kyllä Euroopan turuilla osattomaksi kaikesta! Ja parempi hänen itsensä kannalta olisi ollut, että hän ei olisi puhunutkaan mitään, sillä kaikki mitä hän on sanonut on herättänyt vain hämmennystä ja huolestuneisuutta. Sitähän on viime päivien media – Ilkkaa ja Suomenmaata lukuun ottamatta, arvaan – ollut pullollaan.
Pääministerin asenteella ja hallituksemme tavoin toimien Lipposen hallitusten jättämä arvokas perintö voidaan hukata hetkessä ja peruuttamattomasti. Vaikka tuon perinnön arvoa eivät kepun kentän paukapäät näe eivätkä ainakaan myönnä, niin kyllä Vanhasen, maisterismiehen ja niinkin kauan politiikassa mukana olleen, pitää se nähdä. Hänen ministeritoverinsa Kalliomäki yritti rauhoittaa mielialoja luonnehtimalla Vanhasta aivan Lipposen linjoilla olevaksi EU-osaajaksi, mutta ihmetyttää, miksi hän pitää osaamistaan piilossa. Todellakinko vain kepun kenttää miellyttääkseen? Mutta jos hän kenttää paremmin näkee EU-politiikkamme arvot ja tarpeet, niin miksi hän ei mieluummin yritä puhua kentälleen järkeä sen sijaan, että antaisi tuollaisia todella vanhasta maailmasta peräisin olevia lausuntoja? Vaikka hän ei olisikaan kovin hyvä suulliselta esitykseltään, pitäisi hänen parempaan pystyä. Hidaspuheinen oli edeltäjänsäkin, mutta eivät hänen ajatuksensa jääneet kuulijoille epäselviksi.
Täytyy ihan vedota kepulaisten suurmestarin Urho Kekkosen esimerkkiin. Jos Kekkonen olisi 1940-luvun lopulla toiminut maalaisliittolaisen kenttäväen mieliksi ja sen mielialoja peilaten, ei hänestä olisi koskaan tullut sitä Kekkosta, minkä me tunnemme. Maalaisliiton kannattajat olivat tuolloin todella porvarillisesti ajattelevia ja Neuvostoliiton ja kommunismin viha heidän keskuudessaan oli suuri. Tämähän johtui jo siitäkin tosiasiasta, että heidän joukossaan oli suhteellisesti eniten kotinsa Neuvostoliitolle menettäneitä, sillä Maalaisliitto oli vanhan Karjalamme ylivoimainen valtapuolue ja sieltä myös Kekkonen – niin savolais-kainuulais-helsinkiläinen kuin olikin – oli valittu eduskuntaan.
Urkki näki toisenlaisen politiikan tarpeelliseksi, ennen muuta oman uransa, mutta varmaan myös maan kannalta – niin haluan uskoa – ja muutti liikkeensä kentän suunnan päinvastaiseksi. Ja mitä mieltä kukin Urkista muuten on, ei kukaan voi kieltää, etteikö hän olisi noussut valtiomiesten sarjaan. Toki hänellä oli apunaan suuri auttaja, tuo Neuvostoliitto, jolle takkinsa perusteellisesti kääntänyt entinen Neuvostoliiton ja kommunistien kiihkeä vastustaja oli nyt käyttökelpoinen työkalu sen omien tarkoitusperiensä vuoksi. Tällaista apua ei Vanhasella ole, mutta ei ollut Lipposellakaan, vaikka Oiva Härkönen ja eräät muut yrittävät sitkeästi toista väittää. Kai tuo Kekkonenkin toimi enemmän Neuvostoliiton pelosta – ja siinä myös ihan oman päänsä vuoksi – kuin sen auttamisen halusta, vaikka siihen hän sitten ajautuikin.
Mielelläni minäkin uskoisin, että Vanhanen olisi tietävämpi, näkevämpi ja taitavampi kuin se puu-ukkomainen hahmo, mikä nyt julkisuudelle näyttäytyy. Mutta en ole siitä vakuuttunut. Vakuuttunut sen sijaan olen kepun kenttäväen tiedon ja näkemysten tasosta, se nähdään hyvin näilläkin palstoilla. Jos ne ovat vastuullisten toimijoiden ohjenuorina, niin kohta Zhirinowski Venäjän duumassa voi huudahtaa yhtä hyvällä syyllä kuin V.M.Purishkevitsh 1910 kesäkuussa samassa elimessä, että ”finis finlandiae!”
Mikä hätä tässä nyt on? Näistä muutamista kirjoituksista saa kuvan, että on paha kriisitilanne päällä ja tarvitaan vähintään poikkeustilan julistamista ym. erityistoimia.
Älkää hyvät miehet vouhottako!
Esitin tuossa avauksessani tiedon, tiedon, että kansalaisen koulutustaso ja yhteiskunnallinen asema korreloivat EU- ja liittoutumismyönteisyyteen. Tarkoituksella vältin käyttämästä älymystö-sanaa tässä yhteydessä, etten olisi vain leimannut EU- ja liittoutumakielteisyyttä pelkästään tyhmyydeksi, vaikka niinkin voidaan helposti tuon korrelaation vuoksi ajatella. Olisin odottanut, että joku olisi jatkanut pohdintaani sen syistä ja antanut sille kenties hyviä selityksiä. Näin ei näy tapahtuneen. Miksihän tällaista pohdintaa vierastetaan? Minusta olisi mielenkiintoista kuulla tähän selityksiä.
Muuten näkyy keskustellun vireästi ja onhan siinäkin paljastunut, minkä tyyppiset ihmiset ovat EU-politiikkamme syventämisen kannalla ja minkä tyyppiset sitä vastaan. Varmaan tästäkin voidaan tehdä tiettyjä johtopäätöksiä.
Kiitos osanottajille. Keskustella-verbi taitaisi olla väärä tässä yhteydessä.
Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (n:o 5/04) on Tuomo Lappalaisen tekemä pääministeri Vanhasen pitkä haastattelu. Sen aluksi todetaan, että pääministeri näyttää nyt tavallistakin vakavammalta, sillä tammikuu on ollut pääministerin tähänastisista kausista julmin: viljelijät ovat haukkuneet maatalouden tukiratkaisua, valtionhallinnon hajasijoituksesta syntyi ilmiriita ja Lapin Natura-kiistat ratkesivat vasta oikeuskanslerin väliintuloon.
Sen jälkeen siirrytään käsittelemään turvallisuusratkaisujamme. Siinä pääministeri esittää näkemyksiä, joita minäkin voin hyvin kannattaa. Hän toteaa mm., että ”uudet uhkat ovat luonteeltaan sellaisia, että Suomella ei ole kovin paljon mahdollisuuksia torjua niitä yksin. Tarvitsemme EU:n yhteistyötä”. Nato-ratkaisua hän pitää ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä. ”Suomen näkökulmasta se (Nato) on menettänyt ideologisen vivahteen aikaa sitten. Joskus kylmän sodan aikana Natolla oli Suomesta katsottuna ideologistakin sävytystä, mutta nyt sitä ei ole tipan tippaa. Olemme olleet hyvässä ja tiiviissä yhteistyössä pitkään.” Suomen uhkakuvista hän toteaa: ”Suomen ympäristössä on edelleen potentiaalia ja kykyä myös konventionaalisiin iskuihin ja sotilaalliseen toimintaan. Se on viisasta havaita ja ottaa huomioon---”.
Haastattelun lopuksi käsitellään Suomen taloutta. Muistutetaan, että Vanhasen hallituksen tavoitteena oli luoda vaalikauden aikana vähintään 100 000 uutta työpaikkaa. Toistaiseksi niiden määrä on vain vähentynyt. Todetaan, että valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi pari viikkoa sitten, että pian joudutaan kysymään, riittävätkö hallitusohjelman eväät. Sailaksen mukaan Suomessa on kaksi vaihtoehtoa: joko säilytetään nykyinen tuloverotus ja siedetään laajaa työttömyyttä tai alennetaan verotusta ja luotetaan siihen, että talous ja työllisyys lähtevät kasvuun.
Vanhanen osoittautuu Sailaksen ajatusten kannattajaksi ja on näiltä osin valmis tarkistamaan hallitusohjelmaa verotuksen keventämisen suuntaan. Tässähän valitettavasti sosialidemokraatit haraavat vastaan siksi, että SAK haluaisi veronkevennysmahdollisuuden työkalukseen sopimusneuvotteluihin. Tässä minä olen ehdottomasti Sailaksen tarkoittaman vaihtoehdon ja siis myös Vanhasen kannalla. Olen juuri samaa mieltä Vanhasen kanssa, kun hän sanoo: ”Päätavoitteena pitää olla työllisyyden lisääminen, ei kansalaisten miellyttäminen”.
Ihmetyttää vain, että miksi tuo tässä niin selväjärkisesti ajatteleva ja selvästi puhunut Vanhanen ei puhu näin televisiossa? Helsingin Sanomien haastattelua voidaan kenties pitää jossain määrin toimittajan tarkoitusperien mukaan ”toimitettuna”, ja televisioesiintymistä todella omalle kenttäväelle suunnattuna. Puhuisiko tässä Suomen Kuvalehden haastattelussa se todellinen Vanhanen? Jos niin on, kyllä hänellä ihan oikeansuuntaisia ajatuksia on. Hänessä saattaa sittenkin olla pääministeriainesta. Aika näyttää.
Vanhasella on historiallinen mahdollisuus tulla ensimmäisenä pääministerivuotenaan valtiomieheksi.
Hänen tarvitsee vain liittää Suomi Natoon ja kaataa hallitus. Perustelut:
Nyt on historiallinen tilaisuus hoitaa Suomen turvallisuusasia kuntoon. Vain valtiomies pystyy sen tekemään vastoin yleistä mielipidettä.
Hallituksen lupaamat veroratkaisut ovat viemässä Suomea kohti kvarttaaliohjattua tytäryhtiötaloutta. Firmat putsaavat taseitaan ja osa myy omistuksensa ulkomaille.
Toisaalta valmistelun alla olevat irtisanomissuojan tiukennukset lisäävät kovaa vauhtia työttömyyttä. Yritykset pienentävät työvoimansa minimiin ennen kuin tiukennukset astuvat voimaan.
Koska nykyhallitus on voimaton, sen ollessa SAK:n ohjauksessa, ainoa järkevä teko on kaataa hallitus.
Vain valtiomies pystyy näihin suorituksiin.